Siirry pääsisältöön

Wislawa Szymborska: Ihmisiä sillalla

Haluan kirjoittaa Wislawa Szymborskasta niin kuin runofani kirjoittaa. Runofani, joka on kauimpana kriitikosta jälkimmäisen ollessa henkilö, joka ymmärtää runouttaa laajassa mielessä ja asettaa sen laajempiin konteksteihin päivälehden kulttuurisivuilla.

Epäilijä: Hah-haa. Anna minun nauraa iso nauru. Milloin olet päivälehdessä perehtyneitä runokritiikkejä nähnyt?

Minä: Ole hiljaa epäilijä. Sinua ei kaivata täällä, nyt puhutaan Wislawa Szymborskasta.

Epäilijä: Kriitikon asiantuntemus syntyy siitä, että hän kirjoittaa arvioita päivälehteen. Se ei ole hänen ominaisuutensa sinällään, vaan se syntyy julkaisualustan kautta.

Minä: Mene muualle. Olen vain pelkkä runofani. Sinun kriitikkovastaisuutesi on sinun asiasi, eikä se kiinnosta minua. Minä olen täällä hallitsija ja tässä kirjoituksessa puhutaan Wislawa Szymborskasta runofanin näkökulmasta.

*

Suomentaja Jussi Rosti kertoo Szymborskan kokoelman jälkisanoissa, että vastaanottaessaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon Wislawa Szymborska totesi puheessaan:

Arvostan hyvin paljon kahta pientä sanaa: 'en tiedä.' "Pieniä sanoja, mutta niillä on vahvat siivet."

Tällä lauseella Szymborska asettuu Sokrateen viereen. Monenlaisia hyviä asioita seuraa siitä, että Szymborskalla ei ole pakkoa tietää tai osoittaa tietävänsä. Yksi tapa kuvata Szymborskan runoja voisikin olla toteamus, että ne ovat mahdollisen näkymiä. Sen kirjaamista ylös, miten voisi olla, vaikka ei ehkä ole, mutta kenties kuitenkin on yhtä mahdollisesti ellei mahdollisemminkin juuri niin kuin jotenkin toisin.

Ihmisiä sillalla on kokoelma Szymborskan runoja vuosilta 1957-1996. Runot tähän teokseen on valinnut Jussi Rosti "omien mieltymystensä mukaan." Teoksen nimi on lainattu Szymborskan vuonna 1986 ilmestyneeltä runokokoelmalta.

Jos käytän siltaa metaforana, voin todeta, että sillan alkupää on kiinni kommunismissa ja kattaa Szymborskan kaksi ensimmäistä kokoelmaa. Jussi Rostin mukaan näiden kahden ensimmäisen kokoelman arvo ei ole runollisesti kovin kummoinen, koska runouden ja kommunismin välinen liitto toimi huonosti ensin mainitun kärsiessä jäljempänä mainitun käytännöistä.

En tietenkään voi tietää, mitä Rosti on jättänyt pois valitessaan runoja tähän teokseen, mutta tuloksena on runouden pitopöytä, jossa syötävät eivät kesken lopu. Oma ahmimiseni oli sitä luokkaa, että piti välillä pitää ruokalepoa, jotta kykeni taas mättämään. Yhteensä pidot kestivätkin yli kaksi kuukautta.

Haruki Murakami on sanonut, että pidämme luonnollisena sitä, että kun laitamme mikroaaltouuniin riisivanukasseoksen, niin kellon kilahtaessa meitä odottaa valmis riisivanukas. Hänelle tämä on kuitenkin vain olettamus. Toisinkin voi käydä. Juuri tällä tapaa toisin käy Szymborskaa lukiessa. Runot lähtevät kohti jotakin ja minussa syntyy ajatus, mitä jatkossa tulee tapahtumaan. Szymborska ei kuitenkaan tarjoile minulle riisivanukasta, vaan jotakin ihan muuta ja tämä ihan jokin muu saa minut resonoimaan. Se saa minut antautumaan Szymborskalle. Se saa minut hyppäämään tuntemattoman kyytiin ja unohtamaan äitien varoitukset.

Szymborskan runoille tunnusomaista on erityisen tehokas punchline, taidokkaasti toteutettu isku, joka muuttaa runon suunnan tai kaivertaa siihen reiän, piirtää huutomerkin, on yllättävä kuoppa kadulla, saa kirjaimet värisemään vilua ja kuumaa. Runojen rytminen toisto toteutuu hienosti Jussi Rostin suomennoksessa. Toisto, joka ei ole pelkästään lyyrinen tehokeino, vaan vaellusretki runon sisällä. Lainaus runosta 'Keksintö':

Uskon muistiinpanojen polttamiseen,
niiden polttamiseen tuhkaksi,
polttaamiseen viimeistä myöten.

Uskon lukujen sirottelemiseen ympäriinsä,
niiden säälittämättömään sirottelemiseen.

Szymborskan ihminen on jokaihminen eli sinä, minä ja me. Yksilö isompien rattaiden pyörien alla. Häntä, sinua ja meitä piiskaa yhteiskunta, sodat ja elämän yleinen armottomuus. Hänen, sinun, meidän sydämensä/sydämesi/sydämemme läpättää olemassaolon epävarmuutta. Rauhan hetki on se tila, jolloin on aikaa nähdä, miten seuraava sota lähestyy.  Toisinaan Szymborska heittäytyy aivan villiksi. Käyttää näkökulmaa, jonka tuoreus ja leikillisyys huimaa.

Mutta kukas se siinä kapaloissa köllöttää?
Sehän on pikku Adolf, Hitlerien poika!

Läpi käydään pikku Adolfin terveydentila, hänen tuttinsa, ruokalappunsa ja helistimensä sekä pyydetään Adolfia olemaan itkemättä, sillä "setä tekee valokuvan mustan huivin alla." Äänien pauhu runossa on huumaava. Siinä huutavat myös ne kaikki, jotka vannoivat pikku Adolfin nimeen kädet kohotettuina. Siinä ovat ne, joita pikku Adolfin ajatukset tänäkin päivänä kuumottavat ja muka-oikeuttavat. Siinä ovat maailman kaikki vauvat, ne joista sanotaan "enkeli, muru, säihkysilmä." Siinä on elämänpolun alku, josta johtaa lukemattomia haaroja, joista viheliäisimmälle pikku-Adolf suuntaa.

Szymborskan runojen kantaaottavuus on eettisesti vahvaa ja pelotonta. Hänen runoissaan on puskutraktorien voimaa, mutta ne eivät pakota ketään. Ne ovat tilaisuus, agora, jokaiselle avoin tori. Saa haistaa. Saa maistaa. Saa koskea. Runojen utelias  ote on helposti syttyvää ainetta, niiden loimotus puhuu siitä, mitä oli, mitä on ja mitä tulee olemaan. Sattuma, kohtalo, johdatus, varjelus, onni, epäonni - jossain kulmassa niihin on ihminen, eikä voi omilla teoillaan asemaansa muuttaa.

Pelastuit, koska olit ensimmäinen.
Pelastuit, koska olit viimeinen.
Koska olit yksin. Koska oli muitakin.
Koska olit vasemmalla. Koska olit oikealla.
Koska lankesi sade. Koska lankesi varjo.
Koska vallitsi aurinkoinen sää.

Olen ikävän paikan edessä. Joudun palauttamaan Ihmisiä sillalla takaisin kirjastoon. En halua. Uusin lainan niin monta kertaa kuin se on mahdollista ja toivon, että sillä välin onnistun löytämään tämän kokoelman jostakin antikvariaatista, sillä ilman Szymborskan runoja hyllyssäni on jättimäinen tyhjä kohta. Ihmisiä sillalla on tatuoinut minuun jälkensä. Niitä on käsivarsissani ja reisissäni. Niitä on joka puolella minua.


Wislawa Szymborska: Ihmisiä sillalla (1998)
111 sivua
Toimittanut ja puolan kielestä suomentanut Jussi Rosti
Kustantaja: WSOY




Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Mulla on iso kasa runokirjoja lainassa, mutta niiden lukeminen on hurjan hidasta. Paljon hitaampaa kun proosan. Szymborska on kyllä huippu!

      Poista
  2. Hieno bloggaus, itsekin pidän Szymborskasta, joskin olen lukenut vain yhden kokoelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Jokke. Mulla on lainassa myös kokoelma nimeltä Täällä. En ole sitä vielä tutkinut. Siinä suomentaja on eri, joten jännää siinäkin mielessä. Tykkäsin kovasti tämän kokoelman suomennoksesta.

      Poista
    2. Olen lukenut Täällä, ja siinä on hyvä oivallus, eli "Tietämättömyys paiskii täällä ylitöitä", monessa asiassa kyllä varsin totta.

      Poista
    3. Ettei vaan viittaisi ihan korkealle ministeritasolle, sielläkin kun välillä yötä myöten töitä tekevät ja tulokset on silti ihan kummallisia :)

      Poista
  3. Toinen Szymborska-fani ilmoittautuu! Mulla sattuu olemaan tuo kokoelma kirjahyllyssä ja aina toisinaan siihen palaan. Sen kansilehti oli kyllä niin ruma, että heitin sen menemään. Se on ehkä rumin tietämäni kansi kautta aikojen.

    Tuo riisivanukas-vertaus oli hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee Taina, Szymborska-faneja on aina mukava tavata. Raportoin lukemisiani goodreadsiin ja siellä tuli kansi on sinivihreä. Kummallista.

      Kyllä nyt vähän käy kateeksi, kun olet tämän onnistunut hyllyysi hankkimaan. Tuota kanttahan voisi käyttää jonkinlaisena musteläikkätestinä. Mitä näet teoksen kannesssa? Mulle tulee mieleen jonkinlainen somesilmä, jossa on kolme pistettä, joista voi valita jotain. Ei kuulosta kovin järkevältä :)

      Kiitos kommentistasi!

      Poista
    2. Kannessa on minusta joki, joka on ydinlaskeuman saastuttama ja kolme pistettä suluissa.. tai sitten jotain ihan muuta. ;)

      Liken julkaisema kokoelma Sata Szymborskaa on myös tosi hyvä. Ehkä siitä olisi vielä painosta jäljellä, jos kirjahyllyssäsi on Szymborskan kokoinen aukko.

      Poista
    3. :) Eli hyvin erilaisia mielleyhtymiä tuo kansi herättää. Se toki on kiinnostavaa, että tulee erilaisia näkemyksiä. Toinen juttu tietysti, että miten hyvin tuo kansi sopii/ei sopi näihin runoihin.

      Kiitos tuosta vinkistä. Minäpä ryhdyn jahtaamaan 100 Szymborskaa. Aukko on tosiaan hyllyssä, vaikka hylly on enemmän kuin täynnä. Kiitos Taina.

      Poista
  4. Erittäin upea kirjoitus<3 Minä en edes yritellä arvostela runoa. Se on mielentila ja lintu, joka tekee pesän mihin huvittaa. Sopii minulle:)

    Olen ensimmäisestä Szymborskan runosta ollut hänen ihailijansa. Meidä, R:n ja minun runomme on ehdottomasti Rakkautta ensisilmäyskellä!

    Minulla on tämä Ihmisiä sillalla, ja kansi on sininen. Jostain syystä tätä ei ole blogissani, mutta Szymborskalta on Täällä sekä Sata Szymborskaa. Viime mainittu oli kirjaston kirja ja silloin pohdin vakavasti, että voisin...Kyllähän kirjoja voi kadota:)

    Kaipasin tähän Rostin kokoelmaan vain runoja Ei mitään kahdesti ja Ensirakkaus ja niinpä kirjoitin niistä toisen kirjan alkuun ja toisen loppuun= Täydellinen kokoelma.

    Tuo Onni onnettomuudessa on taitaa olla jo klassikkoruno ja kantaa muassaan maailman kaikkkien vainottujen kollektiivista elämän sattumanvaraisuutta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en minäkään kirjoita runoista arvioita ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että en aktiivisesti tunne niin paljon runoutta, että kykenisin tuohon kontekstiin asettamiseen. Arvostan sitä kyllä suuresti, että otetaan laajemmat kontekstit huomioon ja mieluusti sellaisia kritiikkejä runoista lukisin. Mistäköhän niitä löytäisi?

      Ihmeellistä, että tästä on eri kansia. Minulla kävi kerran Tarkovskin päiväkirjan kanssa niin, että se "katosi". Maksoin mieluusti, koska se oli ainoa keino pitää itsellään ko. teos, joka on edelleen minulle sitä sarjaa, josta en vapaaehtoisesti luovu. En sitä useinkaan lue, en edes selaile, mutta sen on oltava mun hyllyssä.

      Rostin käännös miellyttää minua kovasti. Saas nähdä, miten käy tuon Täällä-kokoelman kanssa, kun on eri kääntäjä. Tuo Onni onnettomuudessa liittyy koko ihmisen osaa ja järkyttävästi kuvaa sitä tilannetta, missä elämme. Kuka tahansa meistä voi milloin tahansa olla oikeassa tai väärässä paikassa ja riippuen siitä, mitä tapahtuu, se voi viedä meiltä hengen tai olla täpärä pelastuminen. Aivan mieletön runo. Kiitos Leena.

      Poista
    2. ARGH!!! Kirjastoon liittyvät "katoamiset" on musta yksi pahimmista rikoksista!! Itsekkäästi, ja samalla muutakin lukijayhteisöä ajatellen, mietin kuinkakohan monta kirjaa joita olisin halunnut lukea on vaan "kadonnut"...

      Poista
    3. Vetoan yhden kerran sääntöön (kaikkea saa tehdä yhden kerran). Vetoan nöyrästi. Vetoan polvillani (ai kun onkin kova lattia). Lisäksi vetoan silloiseen nuoruuteeni. En ollut vielä sisäistänyt aikuisten sääntöjä sydämeni ohjenuoraksi. Viva la revolucion!

      Poista
  5. PS. Ihmisiä sillalla kirjassa se runo Asema. Siinä on myös sitä jotakin erityistä.

    "Kirje, jota en lähettänyt/ sai sinut varuillesi.// Minun poissaoloni katosi/ uloskäynnin tungokseen.// Jossain poissa, jossain poissa.( Kuinka nuo sanat sointuivatkaan." (Runon Asema katkelmat suom. Jussi Rosti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta.

      Liittyen edelliseen kommenttiini ja tuohon runoon Onni onnettomuudessa niin sen kaveriksi voi lukea runon Terroristi, hän katsoo. Esim. "Lyhyellä käy tuuri, hän hyppää skootterin selkään / mutta tuo pidempi astuu sisään."

      Nyt ollaan todella ytimessä. Järkyttävän tarkkaa.

      Poista
  6. Ilmoittaudun yhtenä onnellisena tämän runokokoelman omistajana. En saa näistä tarpeekseni. Szymborskan tapa kyseenalaistaa ihminen elämän keskipisteenä ja osoittaa, että kaikki on silkkaa sattumaa tai moukantuuria on niin herkullisen totta, että naurattaa ja itkettää yhtä aikaa. Voi, kaikki pikku Hutlerit ja valinnat, joita luulemme tekevämme. Yksi suosikeistani on Jotkut pitävät runoudesta ja toinen Elämä pikakelauksena, jossa elämä on yhtä huonosti harjoiteltua ensi-iltaa. Szymborskan syvä huumori on niin mustaa, että se lyö lukijan polvilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kateellinen täällä hep. :) Ei näistä saa tarpeekseen. Olen nyt lukenut tätä kokoelmaa pari kuukautta. En ole saanut yhtään tarpeekseni, suorastaan janoistunut haluamaan lisää. Nuo on hienoja, jotka mainitset. Ja sitten esim. runon Lootin vaimo aloitusrivit: "Käännyin katsomaan kuulemma uteliaisuudesta. / Mutta sen lisäksi minulla saattoi olla muitakin syitä."

      Tuo on mahtava. Se tekee haavan koko tarinaan. Haa, Lootin vaimo, miksi hän kääntyikään. Hänellä oli syitä, joista hän on vaiennut. Hänen kääntymisensä on selitetty, mutta selitys on ollut vaan oletus. Szymborska tekee ihmiselle hyvää, tosin vie myös hyvin mustaan, mutta sellainen on runo kuin maailma. Kiitos Elina.

      Poista
  7. Kun runoista kirjoitetaan, niin tykkään (runofanina) lukea enemmän runofanien kuin runoanalyytikoiden(?!) kirjoittamia tekstejä.

    Eka runo, minkä luin Szymborskalta oli Sisareni ylistys. Olen ollut fani siitä lähtien. Szymborskalla taitaa olla aika iso fanijoukko (siis muuallakin kuin täällä sun blogin kommenteissa:)), mahtavaa. Funtsin johtuisiko siitä, että Szymborskan runot ovat sinällään helppoja, mutta silti painavia. En tiedä, saako tuosta mun ajatuksestani muut kuin itse mitään tolkkua.;)
    En ole tullut varmaan ajatelleeksi tuota toistoa Szymborskan runoissa, mutta todellakin! Hän taitaa sen loistavasti.


    Asiasta ihan toiseen: Olikos se tämän viikon torstai kun olet siellä Pukinmäen (olihan se Pukinmäki?) kirjastossa puhumassa afrikkalaisesta kirjallisuudesta? Ihan vaan, kun torstaina liikun junalla ja olishan se kiva nähdä ja kuulla. Aikatauluistani en vielä ihan tiedä ja junanvaihtokin pitäs tehdä ja sit mä vielä olen riidoissa VR:n kanssa. VR ei siitä tosin tiedä, ja jos tietäiskin, niin ei piittais. Kuhan yksinäni kiukuttelen sille. Mutta jos ajallisesti ja kiukullisesti selviän, niin tulen sinne.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään lukea sekä että. Kuten tuolla ylempänä kirjoitin, niin lukisin mielelläni kritiikkejä, jossa runot on asetettu kontekstiin. Sellaisia valitettavasti harvoin näkee, hyvä jos edes jotain runoista sanotaan päivälehdissä.

      On huomenna se Afrikka-ilta. Sanna olis tosi mahtavaa, oikeesti ihan huippua, jos pääsisit tulemaan huomenna. Pukinmäen kirjastoon on helppo löytää Pukinmäen juna-asemalta. Laita mulle sähköpostia osoitteeseen: omppuapple@gmail.com niin puhutaan lisää. Toivottavasti pääset, odotan huomista malttamattomana ja nyt vielä malttamattomampana, kun kenties saisin tavata sinut. :)

      PS. VR ei välitä matkustajan tunteista. Tänäänkin seisotti mua asemalla hyvän aikaa. Oli taas varmaan joku tolppa väärässä asennossa tai sähkökytkintä kuumotti. Kootut selitykset.

      Poista
  8. Täällä yksi Szymborskan ihailija lisää! Minulla on Ihmisiä sillalla ihan omana ja lisäksi ruotsiksi kokoelma nimeltä Utopia. Ostin sen ennen kuin Szymborskaa oli käännetty suomeksi. Leenan edellä siteeraama runo Asema on minun suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän alkaa näyttää siltä, että blogistaniassa on useita Szymborskan ihailijoita. Varsin mainio asia. Olen kyllä itsekin häntä aiemminkin lukenut, mutta nyt intensiivisemmin. Kiitos Margit.

      Poista
  9. Szymborska on loistava. Sanna luonnehti erinomaisesti Szymborskan neroutta: helppous ja painavuus samassa paketissa. Ihmiset vieroksuvat usein runoutta, koska pelkäävät sen olevan vaikeaa. Szymborskaa ei tarvitse pelätä: hänen runonsa eivät vaadi symbolien tulkintaa avautuakseen, mutta se ei tarkoita että runot olisivat yksinkertaisia tai yksiselitteisiä. Voisin suositella Szymborskan lukemista kaikille runopelokkaille.

    Minäkin kuulun niihin onnekkaisiin, joilla on Ihmisiä sillalla omassa hyllyssä. Löysin kirjan nettidivarista, ja se on kyllä yksi kirja-aarteistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runopelokkaille :) Ihanasti sanottu Liisa. Miten onkin käynyt niin, että runoja ei enää lueta. Vai eikö niistä vain kirjoiteta? Lainasin tosiaan kirjastosta noin 10 kokoelmaa ja vasta nyt tämän Ihmisiä sillalla olen saanut luettua. Koen, että runojen lukeminen on tosi hidasta ja tavallaan täysin epämodernia (juuri sen tähden, että vaativat paljon aikaa) ja siksi ihan ykköshommaa.

      Ehkä runojen lukemiseen liittyy myös sitä, että niitä vierastetaan ajatellen, että niitä on vaikea ymmärtää. Mitä se ymmärrys sitten? Milloin on ymmärtänyt riittavästi. Koen, että ymmärtäminen on jotakin yliarvostettua. Voi nauttia suuresti, vaikka ei ymmärtäisikään.

      Kiitos Liisa kommentistasi!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä