Luin Raija Siekkistä (1953-2004) ensimmäistä kertaa hänen kuolemansa jälkeen. Kun muistelen helmikuuta vuonna 2004 mieleeni tulee väistämättä Siekkisen viimeiseksi jääneen romaanin nimi: Se tapahtui täällä (1999). Nimi tuntuu enteelliseltä ja kolkolta, siinä on mantelinkarvas sivumaku. Tässä kirjoituksessa puhun kuitenkin Siekkisen ensimmäisestä romaanista Saari, koska sitä en ole aiemmin lukenut. Noin ylipäätäänhän Siekkinen tunnetaan parhaiten novelleistaan, jotka löytyvät yksistä kansista Otavan vuonna 2007 julkaisemasta kokoelmasta, jonka nimi on yksinkertaisesti Novellit.
Langenneena loveen
Huhtikuussa 2014 kirjoitin Ritva Hellstenin teoksesta Orvot. Tunnustin silloin, että lukemiseni syy oli ensisijaisesti se, että Ritva Hellsten on Raija Siekkisen sisar. Ei kovin hyvä lähtökohta ja niinhän siinä kävi, että etsin Orvoista sivu sivun jälkeen Raijaa.
Kuulostakoon epäjumalanpalvonnalta ja jalustalle nostamiselta, mutta niin se vaan on, että Raija Siekkisen kirjat ovat ihan erityinen lajinsa. Jos lankeaa loveen hänen kirjoitustensa kanssa, siihen loveen myös jää. Tämän lienee kokenut myös Joel Haahtela, joka romaanissaan Katoamispiste jäljittää Raija Siekkistä.
Siekkisen tuotannolle on tyypillistä, että hän kuvaa ihmisiä, jotka ovat ulkopuolisia omassa elämässään. Hänen henkilöitään ympäröi tiheä yksinäisyys, joka koskee myös Saaren päähenkilöä Paulaa. Siteraan tähän saman kohdan C.G. Jungilta, jota siteerasin myös Orvoista kirjoittaessani. Näin sen vuoksi, että en olen löytänyt parempaa tapaa ilmaista sitä yksinäisyyden olemusta, joka Siekkisen kirjoissa on vahvasti läsnä. C.G. Jung kirjoittaa: "Yksinäisyys ei synny siitä, ettei ympärillä ole ihmisiä vaan siitä, ettei heille voi välittää asioita, jotka itsestä tuntuvat tärkeiltä, tai se syntyy siitä että pitää arvokkaina ajatuksia, jotka toisten mielestä vaikuttavat epätodennäköisiltä."
Yhteen sanaan tarvitaan 10.000 sanaa
Siekkisen kirjoitustyyli on minimalistinen. Hänen sanansa ovat tiivistyneet sadoista ja tuhansista sanoista, etsineet muotonsa niiden kautta. Pelkistyneet kuin veistos. Kaikki vähänkin ylimääräiseltä vaikuttava on karsittu pois. Darlingsit makaavat Saaren kallioilla nyljettyinä. Saarella myös Paula ja Paulan elämä teoksen joka paikassa. Kun Siekkinen kuvaa vaikkapa "vettynyttä, syvässä uivaa tukkia" on tukkikin Paula, joka on vaarassa upota niin syvälle, että sieltä ei enää nousta.
Saari on vahvasti symbolinen teos, jossa nimettömäksi jäävä mies ja Paula jäävät myrskyn vangitsemiksi saareen, johon Paula on perustanut oman huoneensa. Saarelta Paula näkee mantereelle, jossa asuu kaksi poikaa tätinsä kanssa poikien isän ollessa useimmiten poissa. Mantereelta katsottuna saari on näyteikkuna, jossa asuu outo ja joutilas nainen, joka pitää valoja mökissä yökaudet. Mantereella asuva nainen on oman kontrolli- ja järjestyshalunsa vanki ja niin hän haluaa ollakin. Elämällä vaan on hänen varalleen toisenlaisia suunnitelmia.
Paulalle saari on turvapaikka. Mies taas ajattelee, että se on kuin avioliitto, "jossa ei voi kulkea kuin ympyrää." Paula näkee ketun, mies taas ei usko sen olemassaoloon. Pahinta on, jos on ainoa ihminen maailmassa, joka ketun näkee.
Edellisen lauseen kirjoitettuani ymmärsin, että parasta mitä voin tehdä, on päättää tämä kirjoitus tähän, vaikka paljon jäikin sanomatta.
Raija Siekkinen: Saari
127 sivua
Kustantaja: Otava
BAR FINLAND on blogini sivupolku, jossa esittelen minuun vaikutuksen tehneitä suomalaisia kirjailijoita ja kirjoja aina kuun viimeisenä päivänä.
BAR Finland, 1 löytyy tästä
BAR Finland 2, löytyy tästä
Hyvin kuvattu tuo yksinäisyys ja sen kokeminen. Ihminen voi tuntea olevansa yksinäinen, vaikka ympärillä olisi kuinka paljon ihmisiä. Joskus yksinäisyys jopa korostuu silloin.
VastaaPoistaTämä vaikuttaa kirjalta, josta voisin minäkin pitää.
Olen samaa mieltä, että on tietyllä tapaa kamalampaa kokea yksinäisyyttä porukassa. Se, kun huomaa, että (Siekkisen kirjan kautta nyt ilmaistuna), ne toiset eivät näekään kettua ja vielä pahempaa, että eivät pidä kettua edes näkemisen arvoisena, niin se käy syvälle, kunnes siihen tottuu. Jos tottuu. Ei luultavasti kyllä totu, mutta oppii ehkä tulemaan niiden tunteiden kanssa toimeen.
PoistaUskon, että pitäisit tästä, kuten ylipäänsä Siekkisen kirjoista. Siekkisen tuotannosta pitäminen on jollakin tapaa ihan oma lajinsa. Hänen maailmansa on valtavan kiehtova ja lähelle tuleva. Minulle kävi nyt niin, että sanat kävivät totaalisen turhan kuuloisiksi, joten lopetin bloggauksen kesken. Kiitos Elegia.
Todella hieno tuo Jungin yksinäisyysmääritelmä.
VastaaPoistaOlen jokunen vuosi sitten lukenut tuon Se tapahtui täällä, mutta muuten en juuri ole Siekkistä lukenut, vaikka tarkoitus on kyllä ollut. Tuota Haahtelan kirjaa en aio lukea ennen kuin olen lukenut lisää Siekkistä. Joskus siis...
Niin minustakin. En ole toistaiseksi ainakaan parempaan törmännyt. Jungin Unia, ajatuksia, muistikuvia -kirjassa on muutamia muitakin aivan briljantteja kohtia, joihin olen usein palannut.
PoistaMinä olen lukenut tuon Haahtelan, mutta tekis mieli lukea uudestaan. On nyt joku ihme vaihe, että monia kirjoja tekee mieli lukea uudestaan. Kiitos Katja!
Ikuisesti keskeneräinen päättää briljanttien kohtien kaipuussaan lukea aikanaan myös Jungia. Mulla on muuten useinkin tuota, että tekee mieli lukea samoja kirjoja aina vaan uudestaan. Ihmekös sitten, että on aina kaikki muu lukematta.
PoistaNyt tulin myös kertomaan, että sinulle on blogissani palkintohaaste. Taisit kyllä saada sen jo muiltakin, siltä tuossa alapuolella näyttää, mutta onneksi juuri päätin että kaikki triljardiushaastaminen olkoon vain hupaisaa. Siispä kamarikin ojentaa sinulle tämän lämpöisin sydämin <3
Toiselle ikuisesti keskeneräiselle uudellenlukeminen on tosiaan aika uusi harrastus. Tässä tietysti vaikuttaa juuri se, kun on niin valtavasti kiinnostavaa uutta lukematonta. Ihailen myös aina sitä, kun sulla on ne sun omat, vähän vanhempaan kirjallisuuteen liittyvät jutut. Minä en onnistu pysymään missään rajoissa, vain heittelehdin sinne tänne. Tosin nyt on sanottava, että jonkinlainen uuden kirjallisuuden ähky tässä jossain määrin on. No, yksi uusi on just menossa ja jotain on varauksessa, mutta odotan jo kohtaamista Nabokovin ja DeLillon kanssa. Siinä vasta miehiä, jotka ovat makuuni.
PoistaKiitos Katja haasteeta. Olen tosiaan tainnut saada sen jo pari kertaa, mutta ilahduttaa suuresti, että tulin mieleesi, kun mietit kenelle laitat haasteen. Sulla oli muuten niin hyvät vastaukset, että voisin melkein vaan copypeistata sulta. :) :) :) No, yritän nyt saada mukaan jotain omiakin ajatuksiani. Viikonloppuna toivoisin tämän haasteen pariin ehtiväni.
Sydämellisiä sydämiä kamariisi!
Heitän sinua palkintohaasteella!
VastaaPoistahttp://ullankirjat.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html
Minä kiitän ja tulen tutkimaan. :)
PoistaUlla on supernopee, taas ehti ensin! Tuplahaaste tässä siis:
VastaaPoistahttp://kirjaviekoon.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html
Kiitos Riitta. Ulla on kyllä universumin nopein ja mahdottoman tuottelias kirjoittaja. Ei haittaa yhtään, vaikka haaste tulee useampaan kertaan. Palaan vastauksiin tuonnempana.
PoistaUnohdin eilen kommentoida Siekkistä. Hän on äärettömän kiinnostava, mutta yritin Häiriötä maisemassa, mutta en vain onnistunut. Kuitenkin tuo mainitsemani teos on tärkeä. Yritän kuitenkin uudelleen jossain vaiheessa. Luin kirjan kokonaan, mutta...
VastaaPoistaLuulin, että pystyisin kirjoittamaan Ketusta. Halusin niin kovasti tuoda Siekkisen BAR Finlandiin. Sitten kävi niin, että kaikki mitä olin ajatellut kirjoittaa tuntui teennäiseltä, joten katkaisin kirjoituksen. Siekkinen mykistää. Hyvää onnea seuraavaan kokeiluun ja kiitos Ulla!
PoistaVaikuttaa jännittävän oudolta kirjalta. Täytynee tutustua myöhemmin.
VastaaPoistaBlogissani on sinulle haaste!
http://mustettajapaperia.blogspot.fi/2016/06/sieluni-hymyt-haaste.html
Jos ei ole lukenut Siekkistä, on suuri aukko suomalaisen kirjallisuuden suhteen. Ne, jotka hänestä innostuvat, eivät unohda hänen teoksiaan ikinä. Kaikki tietenkään eivät tykkää, mutta omaa suhdettaan Siekkiseen ei tietenkään voi saada selville kuin kokeilemalla.
PoistaKiitos haasteesta Maria. Vastasin siihen pari kuukautta sitten, joten jätän tällä kerralla väliin. Tässä linkki postaukseeni: http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/2016/03/sieluni-hymyt-haaste.html
Kiitos jutusta, luulen että sain häivähdyksen Siekkisen ajattelusta ja tyylistä. On ollut lukulistallani pitkään, vielä koskematta. Mutta vielä jonain päivänä. Kiinnostaa kovasti.
VastaaPoistaVoi Arja, onpa mukava, jos sait häivähdyksen. Ihan näin ei ole ennen käynyt, että en sitten pystykään kirjoittamaan. Olisin voinut tietysti jättää postaamatta kokonaan, mutta Siekkisen on "pakko" olla BAR Finlandissa muiden minulle tärkeiden kirjailijoiden/teosten seurassa, joten julkaisin sitten tämän tyngän.
PoistaHänen teoksensa eivät ole sivullisesti pitkiä, mutta niiden kanssa saattaa kyllä mennä aikaa. En nyt muista pidätkö Durasista - jos, niin ennuste Siekkisen suhteen on lupaava. Kiitos Arja.
Raija Siekkinen on ollut lukulistallani pitkään. (Mä olen varmaan saamaton...)Tämä sun kirjoituksesi innosti lisää. Ja kosketti myös, keskeneräisyydessäänkin. Tai sen takia. Oikestaan niin paljon, että mulla jäi kommentin kirjoittaminen eilen kesken.
VastaaPoistaEilen, ennen tämän lukemista, olisin tarvinnut tuota Jungin sitaattia ja muutakin tekstiä! Mutta vaikutusta niillä oli "jälkijunassakin". Kiitos.
Kirjan kansi on musta kuin 80-luvun lasten-tai nuortenkirjasta.:D
Sanna, tuo Jungin kirja on kulkenut mukanani pitkään. Palaan sen tiettyihin kohtiin aina välillä ja saan siitä paljon lohtua.
PoistaLaitan tähän toisenkin pätkän:
"On tärkeätä, että meillä on salaisuus ja aavistus jostakin tuntemattomasta. Se antaa elämälle epäpersoonallisen numinoosin merkityksen. Se joka ei koskaan ole kokenut sitä, on menettänyt jotakin hyvin tärkeää. Ihmisen täytyy voida tuntea, että hän elää maailmassa, joka on osin salaperäinen, jossa tapahtuu ja koetaan myös asioita, jotka jäävät selittämättä, eikä vain sellaista jota osaa odottaa. Odottamaton ja ennen kuulumaton kuuluvat tähän maailmaan. Vain silloin elämä on kokonaista. Minulle tämä maailma oli alusta alkaen loputtoman suuri ja käsittämätön."
En tiedä, mikä oli Siekkisen suhde Jungiin, mutta löydän heidän kirjoituksistaan tiettyä samaa. Tiettyä rakkainta.
Kiitos Sanna!
Olen lukenut Siekkiseltä vain novelleja, mutta ihastuin ikihyviksi.
VastaaPoistaMuistan, että luin jotain tekstinpätkää uudelleen ja uudelleen, koettaen tajuta mistä se viileys ja vaikuttavuus kumpusi, mutta en tajunnut. Kun Siekkisen tekstiä pilkkoo palasiksi, siitä tulee vaan ihan tavallisia lauseita, mutta kokonaisuudessa on kuitenkin jotain todella kaunista, hiljaisuutta ja vakavuutta.
Mahdottoman hyvin kuvaat Siekkisen tekstiä. Juuri tuo, että tavallaan siinä ei ole mitään erityistä, lauseita toisensa jälkeen. Kokonaisuus on kuitenkin niin pysähdyttävä ja sykähdyttävä ja mykistävä. Koen, että Siekkinen jollakin tapaa kirjoittaa siitä, mistä ei voi kirjoittaa.
PoistaIlahduttaa kuulla, että sinäkin kuulut Siekkisen ihailijakerhoon. Kiitos Erja.
Useimmilla ihmisillä, jotka lukevat paljon, on ehkä se "tärkeä", jonka ohi ei voi kävellä kirjahyllyään tutkiessaan ilman sydämen lyöntien pysähdystä. Hetkeksi maailma on ehjä, kokonainen, tosi. Toki niitä voi olla montakin, kuten itselläni on. En osaa enempää sanoa. Siekkinen kuulostaa sellaiselta, joka olisi voinut olla minunkin, jos olisin hänet nuorena löytänyt. Vähän pelottaa alkaa lukea häntä. Mutta lukulistalle hupsahti nyt.
VastaaPoistaSiekkinen on vähän sellainen, että joko hän on paljon tai sitten ei juuri ollenkaan. Tai en ainakaan tunne ketään, jonka mielestä Siekkisen kirjat olisi "ihan kivoja." Saapi nähdä, miten sulle käy Siekkisen parissa :D
PoistaMun on pakko palata tähän kohtaan blokiasi aina uudelleen ja uudelleen. Kirjaa ei saa enää mistään ja yritän siis etsiä sitä kirjastosta ja itselleni divareista. Sillä tämä on selkeästi minun kirjani. Hullua sanoa näin, kun en ole sitä lukenut, mutta tapa jolla siitä kirjoitat on niin täysin selkeä. Tiedän kuuluvani ihmisiin, jotka näkevät "ketun" vaikka kukaan muu ei näkisi. Huomenna kirjaston kautta kotiin.
VastaaPoistaOn todella harmillista, että vanhempia kirjoja ei tahdo saada oikein mistään. Aina ei edes kirjastosta. Pari vuotta sitten innostuin Marguerite Durasista uudelleen ja häntäpä ei sitten niin vaan saanut enää edes kirjastosta. Kirjamessuilta sitten "pelastin" muutaman teoksen. Toivottavasti Saari löytyy, että pääset näkemään ketun :D
PoistaPakko kertoa :D, että tänään varasin Saaren Malmin kirjastosta. Ei ole siellä listoilla lainkaan, mutta saavat sen jostakin toisesta kirjastosta. Ihana viikonloppu tiedossa. Kaikki muut keskeneräiset kirjat saavat kyllä sitten odottaa!
VastaaPoistaEn ole vuosiin käynyt kirjastossa kuin lapsiryhmäni kanssa (olen lto) ja nyt sain päivitettyä korttini, että pääsen Helmet-sivuille varaamaan kirjoja. Näin kirjastossa useita teoksia, joista olet kirjoittanut, mutta luen ensin nuo keskeneräiseni, ainakin osan niistä ja sitten ne kaikki ostamani uudet ja sitten palaan elämässäni takaisin vähän kuin lapsuuteeni ja nuoruuteeni, jolloin kirjastot täyttivät elämäni, varsinkin kaikki ne vuodet, jolloin mulla ei ollut varaa ostaa uusia omikseni. Sekin aika tuli ja kirjastokäynnit vähenivät. Mutta tila loppuu hyllyistä, joten parasta vain ensin lukea, ja jos oikein rakastuu, niin sitten ostaa itselle. Jälleen kiitän sinua tästä iki-ihanasta blogistasi, jonka ansiosta olen löytämässä jotakin todella arvokasta elämääni takaisin. (Olen lähinnä ja enimmäkseen lukenut vuosiin vain tietopuolista kirjallisuutta ja vähän, todella vähän romaaneja.) Täällä surffaillessani olisin sata kertaa halunnut sanoa jotakin, koska kirjoitat niin elävästi ja koskettavasti!!! - mutta koitan olla häiritsemättä jatkuvasti :D. Tämän eilisen ja tämänpäiväisen häiriköinnin annan itselleni anteeksi.
Mä jo hurmiossa tuijotan noita ihania uusia kirjojani, näen kun ne koko ajan lähenevät bookysta ja adlibriksesta ja ne kaikki, kaikki vielä lukemattomatkin lipuvat jo kirjastosta mua kohti :D. Ja kun pääsen silmäleikkaukseen, niin sitten se riemu vasta repeekin! Ja ihanaa kun tuo Malmin kirjasto on työmatkani varrella. Kyllä se ihmeellinen henki, mikä kirjastoissa on, on erilainen kuin kirjakaupoissa, jo varmaankin siksi, kun kaikki pyrkivät olemaan hiljaa. Ilmapiiri on sanoisinko suorastaan kunnioittava :D. Niin kuin pitääkin. Eläköön #kirja ♥. Ps. Päiväkotilapsilleni olen tuonut kirjat jokapäiväiseen käyttöön niin kauan kuin muistan - ja se on kauan :D! Esim. siirtymätilanteissa lapset valitsevat hyllystä kukin haluamansa kirjan, jota sitten yhdessä tai yksinään katselevat odotellessaan esim. aamupiiriin / pukeutumaan / päivälevolle menemistä. Myös päivittäin yksi lapsi arvotaan “unisatusyliin”, jolloin lapsi valitsee itse kirjan, joka hänelle sitten sylissä luetaan ja tietenkin jokainen pääsee vuorollaan (samalla kirja luetaan tietenkin niin, että kaikki sen kuulevat). Mulla on myös paljon monikulttuurisia lapsia, jotka ovat nähneet kirjan elämänsä ensimmäisen kerran ryhmässämme. On ollut ihanaa nähdä, miten he vähitellen lämpenevät kirjalle. Tosin kaikki on jo niin tuhannesti pideltyjä, että pitäisi saada uusia. Itselläni on paljon lastenkirjallisuutta, jota hommasin aikoinaan lapsilleni, mutta toistaiseksi en ole niitä raaskinut viedä pk:iin. Kaksi lastenlastani ovat ensiksi, ainakin, vuorossa. Hups, tulipas litania.
Hienoa kuulla, että Saari ei ole kokonaan kirjastoista kadonnut.
PoistaJatkuvasti on enemmän luettavaa kuin mitä ehtii, mutta toisaalta se on aika hienoa (jos toki välillä vähän hermostuttavaakin), että maailmasta ei hyvät kirjat kesken lopu.
En voi sanoin kuvailla, miten iloinen olen, että blogini on ollut avuksi pääsemisessäsi takaisin fiktion maailmaan. Kirjoista riittää niin paljon iloa monella tavalla ja kirjahullua ymmärtää vain toinen kirjahullu. Mulla viime vuonna lipesi pahasti kirjojen ostamisen kanssa. Kirjamessuilla sinnittelin viimeiseen päivään, mutta sitten kävi kumminkin niin, että palasin kotiin reppu ja muovikassi täynnä. Nyt ne ostokset on pinossa ja en niistä ole vielä ehtinyt kuin pari lukea. Olen luovuttanut sen suhteen, että ehtisin lukea kaikki ostamani kirjat. Kun en muuten ole kovin ostavaa sorttia, niin sallittakoon sortumiseni kirjoihin. Runoja haluan ostaa myös ihan jo senkin takia, että haluan omalta vaatimattomalta osaltani tukea runoutta ja runoilijoita.
Kuvaamasi päiväkirjatuokiot kuulostavat herttaisilta. Onnekkaassa asemassa ovat lapset, jotka pääsevät vuorotellen unisatusyliin. Kaikille ei varmasti kotona lueta iltasatua, niin ihanaa, että lapset saavat kuulla satuja päiväkodissa. Mitalin ansaitsisit työstäsi! (Ehkä ole sellaisen saanutkin. Toivottavasti!)
Juu, on mulla jo Helsingin kaupungin kultamitali - jonka tosin saavat kaikki riittävän kauan töissä puurtaneet :D. Kiitos vastauksestasi.
VastaaPoistaVirtuaalisesti ojennan sen lisäksi vielä mitalin lasten ohjaamisesta kirjallisuuden pariin. Sitä ei saa kaikki, vain valitut.
PoistaKeskiyön lähetessä sain kirjan luettua jättämättä sitä käsistäni kuin jonkin hopean pakollisen jutun takia ja äkkiä soudin taas saarelle takaisin. Itseni tuntien olen siellä kyllä vielä monta päivää. Kuljen Paulan jalanjälkiä kaikkialla missä hänkin kulki. Mietin lukiessani miten erilaisena koin kirjan Paulan yksinäisyyden kuin esim. Dazain ja Rhysin teoksissa, kuin myös jo hiljalleen alkaneen masennuksen oireet. Miten kukaan osaa kertoa niin surullisista ja synkistä asioista noin pehmeästi? Huono sana, mutta en keksi nyt parempaakaan. Mutta itse asiassa en halua näitä kirjoja verrata toisiinsa.
VastaaPoistaSen verran kuitenkin sanon, että ehkä ymmärrän Siekkisen kirjoittamat jälkisanat Rhysin Huomenta, keskiyöhön nyt paremmin. Ja ymmärrän miksi kirja on sinulle myös merkinnyt valtavan paljon. Nyt en lue edes uudelleen sinun tekstiäsi Saaresta. Haluan pitää tämän oman ihmeellisen olotilani, jonka suorastaan aivan loistava kirja on nyt antanut. Kyllä tämä kirja nousi nyt monen rakkaan kirjan yli, ei voi mitään.
Olen ihan sanaton joten turha jatkaa. Paitsi, että koko ajan kirjaa lukiessani ajattelin, että sen on kirjoittanut ranskalainen nainen, niin hienostunutta tekstiä se oli alusta loppuun. Pidän siitä, että asiat sanotaan suoraan, mutta ei täräyttäen. Se ei liity edes ikääni vaan jotenkin vain olen tällainen. Esim. en tykkää liian suorasta tekstistä, jossa kerrotaan esim. rakastelusta tai masturboinnista. Siksi Sonja O. sai kalppia pois kirjahyllystäni. Mutta se ei tarkoita että olisin jotenkin häveliäs tms. Minusta kun kuka tahansa osaa kertoa kaikki masturboimiseen liittyvät jutut, mutta taituri on se, joka tekee sen niin kuin esim. Jorge Amado Quincas Vesikauhun kolme kuolemassa. Hulvatonta ilottelua. Toisella tavoin Siekkinen siitä kirjoittaa, mutta yhtä hyvin.
Käsittämättömän hieno teos. Maailmakirjallisuuden huippua.
Ihanaa kuulla, että sinäkin olet nyt löytänyt Siekkisen. Tosiaankin jotakin ranskalaiselta vivahtavaa voi tekstistä löytää, mutta sitä painavampaa ranskalaista. Ei sitä seitinkevyttä, johon paino yhdistyy, josta ranskalainen kirjallisuus on tunnettua.
PoistaHyvää ystävänpäivää!
Kiitos ja samoin! Ja juu, ei tosiaankaan mitään Sagania, vaikka olikin Sartren kaveri enkä nyt ihan kokonaan kiellä esim. Tervetuloa, ikävän ansioita. Onhan se saanut maailmalla arvostusta ja jopa feministit ovat hänen nuoruuden teoksiaan kehuneet ja olihan Sagan vasta 18-vuotias sen julkaistuaan. Mutta mulle liian kevytä, vaikka varmasti ihan pentuna tykkäsinkin.
PoistaVielä muutama hehkutus. Lainaan kaksi kohtaa - tosin voisin lainata koko kirjan :D - jotka muljauttivat aivoni ympäri.
”Tämä on kaikki, Paula oli äsken ajatellut. Sitten hän oli muistanut, että jokin oli, joka oli voimakkaampi kuin hän, ja teetti hänelle asioita. Ja hän oli nähnyt pimeän, joka oli, mutta ei ulkopuolella, vaan hänessä itsessään, ja hän oli vajoamassa siihen yrittämättäkään estää.” - Tämä ajatus hiipii Paulan mieleen kesken onnellista hetkeä hänen valvoessaan rakastamansa miehen vierellä.
Loppuosan järisyttävän kaunista tekstiä:
”- Jossakin noista taloista, hän ajatteli, - syvällä talon sisässä; jossakin noista taloista makaavat nyt mies ja nainen pimeässä, vastakkain, otsat toisiaan kohti painuneina. Mies pitelee naisen rintaa kämmenellään. He hengittävät, he kelluvat; he nukkuvat ja ajelehtivat läpi yön toisiinsa ankkuroituneina aamuun. Huone täyttyy nukkuvien hengityksestä. he ovat kätkössä, turvassa; pelastuneita, vielä kerran.”
Nuo viimeiset sanat ”vielä kerran”!
Ja se kissa.
Ei tällaista tekstiä osaa kirjoittaa kuin ihminen, jolla on harvinainen kyky nähdä se kettu. (Ja voi sen ketun kohtaloa, miten sen kohtalossa on koko kirjan sanoma. Mä en kestä!)
Selailen kirjaa uudelleen ja uudelleen. Maistelen ja mietin vielä pitkään ennen kuin kykenen aloittamaan uutta kirjaa.
Ja tänään luin sen melkein kokonaan, vain vähän loikkien, uudelleen. Koskahan mä pääsen Saaresta pois...
VastaaPoistaNo, en vieläkään! Kettua vain pohdiskelin ja Siekkisen taitoa kuvata ihmismielen pimeää puolta; toinen näkee ja toinen kadehtii ja vihaa, koska se mitä toinen näkee on pois häneltä, joka ei näe - kuin korkeintaan fyysisesti... Ja se, joka vain fyysiseti näkee antaa kateudelleen ja vihalleen vallan... Ei saa olla kuin kaksi varista, jotka tonkivat tunkiota! Siitäs sait!
VastaaPoistaVoi, että tätä kirjaa.
Minä en voi olla ajattelematta, mitä kaikkia kokemuksia ihmisellä täytyy olla, jotta tällaista tekstiä kuin Raija Siekkinen pystyy kirjoittamaan
PoistaEhkei pelkästään se kokemus vaan se nerous. En ole vieläkään pystynyt aloittamaan mitään muuta kirjaa. Mun on siirrettävä ilmeiseti tuo Saari mitä pikemmin kirjastoon takaisin, jotta voin keskittyä muuhun. Ihan valtavat kiitokset sinulle. Ilman upeaa blogiasi olisin tietämätön tänään jostakin ihan ainutlaatuisesta. (Katselin jo netistä kaikki lähidivarit ja tiedä mitä sieltä ensimmäiseksi etsin. En voi olla ilman tätä kirjaa vaikken näköjään, ainakaan vielä, sen kanssakaan saman katon alla... :D.)
PoistaJokainen ihminen tarvitsee oman saaren :D
Poista