Klassikkohaaste 3 - Sylvia Plath: The Bell Jar (Lasikellon alla)

Voidakseni kirjoittaa tämän kirjoituksen minun oli noustava aamulla hyvin aikaisin, kun maailma oli vielä heräämisestä tuore. Kun aurinko vielä mietti, mihin asentoon se itsensä nostaisi ja ympärilläni oli nukkuvien kevyt hiljaisuus. Vaikka on kesä, tuntuu kuin kulkisin jäällä, josta tiedän, että se ei kestä. Toiselle rannalle on siitä huolimatta yritettävä. On uskottava ihmeisiin, on kannettava Sylvia Plathia reppuselässä ja huokaistava pitkä huokaus.

*

The Bell Jar (1963, Lasikellon alla) on ainoa amerikkalaisen runoilijan Sylvia Plathin (1932-1963) kirjoittama romaani ja se julkaistiin vain muutamaa viikkoa ennen Plathin itsemurhaa. Teos on vahvasti omaelämäkerrallinen ja se julkaistiinkin aluksi pseudonyymillä Victoria Lucas, koska Plath ei halunnut että teoksen päähenkilöä Esther Greenwoodia luettaisiin hänen omakuvanaan.

En lukiessani yleensä pohdi kirjailijan läsnäoloa teoksessaan, vaan päinvastoin pyrin välttämään kaikenlaisten yhtäläisyysmerkkien vetämistä kirjailijan ja romaanihenkilö(ide)n välillä. En itse asiassa edes usko, että on mahdollista niin sanotusti kirjoittaa itseään auki tekstiksi, vaan pikemminkin niin, että lopputulos on aina muuntunutta, vaikka tekijä pyrkisi olemaan miten rehellinen tahansa. Sanat ovat parhaimmillaankin epätarkkoja ja kirjoitus poisjättämistä, mukaan ottamista ja valintoja ylipäätään.

Plathin romaanin kohdalla koin kuitenkin mahdottomaksi olla lukematta sitä osin tekijän omien elämäntapahtumien kautta, joka luonnollisesti teki lukemisesta raskaampaa kuin mitä olisi ollut pelkän fiktion lukeminen. Oli mahdotonta päästä eroon ajatuksesta, että tässä teoksessa ovat ne syyt, joiden vuoksi Plath päätti elämänsä. Oli mahdotonta olla turvautumatta ajatukseen, että olisiko jotakin sittenkin voitu tehdä, jotta ei olisi käynyt niin kuin kävi. Oli mahdotonta olla ottamatta kantaakseen Estherin kokemaa tyhjyyttä, elämän kaikkinaista kaventumista ja sitä, että mikään ei koskaan muuttuisi parempaan.

Erityinen hiljaisuus

Romaani alkaa maininnalla yhdysvaltalaisten Julius ja Ethel Rosenbergin kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanosta. Stalinille tietoja toimittaneet Rosenbergit teloitettiin sähkötuolissa vuonna 1953. Samana kesänä Rosenbergien teloituksen kanssa Esther Greenwood matkustaa kuukaudeksi töihin New Yorkiin. Kyseessä on hänen muotilehden kilpailussa voittamansa palkinto.

New Yorkissa Esther joutuu huomaamaan, että muut tytöt ovat kuin eri porukkaa. Esther ei hallitse sosiaalisen käyttäytymisen sääntöjä ja jää ystävänsä Doreenin varjoon. Miehet täyttävät Estherin mielen ja hän rakentaa mielessään romansseja.

There I went again, building up a glamorous picture of a man who would love me passionately the minute he met me, and all out of a few prosy nothing.

Todellisuus ei kuitenkaan muutu kuvitelmien kaltaiseksi. Esther ei pääse eroon 1950-luvun naisille ja miehille varatuista sukupuolirooleista. Hän on jättänyt taakseen oivalta aviomieskandidaatilta vaikuttaneen Buddy Willardin, joka osoittautui petturiksi. Plath panee ajalle tyypilliset näkemykset naisista ja miehistä Buddyn äidin suuhun.

What a man wants is a mate and what a woman wants is infinite security. [...] What a man is is an arrow into the future and what a woman is is the place the arrow shoots off from.

Mitä pitäisi tehdä naisten, jotka ovat Estherin kaltaisia? Naisten, jotka haluavat elämältä enemmän kuin olla ammunta-alustoja miesten nuolille. Naisten, jotka haluavat vaikkapa kirjoittaa, kuten Esther. New yorkissa Esther huomaa, että hänen  ympärillään on erityinen hiljaisuus, joka ei ole hiljaisuuden hiljaisuutta, vaan hänen omaa erityistä, läpitunkematonta ja tukahduttavaa hiljaisuuttaan. Lasikello on alkanut laskeutua hänen päälleen ja kun Esther saa tietää, että hän ei ole saanut paikkaa kirjoittajakouluun, hän jää lasikellon vangiksi.

Olla nainen

The Bell Jarissa tulee vahvasti esiin, miten tärkeää Estherin sukupolven naisille oli löytää aviomies. Miten romanssijuoni ja avioliitto näyttäytyivät päämäärinä, joiden avulla nainen lunasti paikkansa ja oikeutti olemassaolonsa.  Tässä minä luiskahdan sivupolulle ja mietin, miten naiseuden toteuttaminen "oikein" ei pelastanut yhtään miltään - ei silloin, eikä nykyisin. Yleisesti oikeana pidetyn ja yksilön oikean välille avautuu ammottava kuilu, jonka yli ei käy yhtään siltaa.

The Bell Jarissa Plath ottaa kantaa naisille asetettuihin odotuksiin. Hän panee Estherin keräilemään miehiä, joilla on erikoinen sukunimi. Sellainenhan on mukavaa puuhastelua naisille. Älyllisesti vaaratonta. Antaa miesten kokoontua sillä välin keskinäisiin kerhoihinsa puhumaan tärkeistä asioista. On kuvaavaa, että newyorkilaisen muotilehden toimittajasta Jay Ceestä mainitaan, että hän näytti "kauhealta, mutta hyvin viisaalta". Älykkyys tekee naisen rumaksi, eivätkä viisaus ja kauneus yhdessä voi olla naisen ominaisuuksia.

Totuus naisesta on ruumiillinen. Se on kipua ja eritteitä, jotka huipentuvat synnytykseen, johon liittyvät tuskat naiset yritetään saada unohtamaan lääkityksen avulla. Buddy, jonka kanssa Estherin odotetaan menevän naimisiin, kertoo lääkärinopinnoissaan todistamastaan synnytyksestä.

'Push down, Mrs. Tomolillo, push down, that's a good girl, push down,' and finally through the split, shaven place between her legs, lurid with disinfectant, I saw a dark fuzzy thing appear. [...] But the baby's head stuck for some reason, and the doctor told Will he'd have to make a cut. I heard the scissors close on the woman's skin like cloth and the blood began to run down - a fierce, bright red.

Synnyttävän naisen odotetaan olevan "hyvä tyttö". Synnyttäminenkin on tehtävä, joka hänen odotetaan tekevän kuuliaisesti oikein. "Näytelmä" saavuttaa täyttymyksensä, kun sairaanhoitaja toteaa "se on poika."

Synnytyskuvauksen avulla Plath osoittaa, mikä on suurinta, mitä naisella on elämässään odotettavissa. Siihen on sopeuduttava. Siihen on mukauduttava.

Harmaata ja pimeää

The Bell Jarissa Esther ottaa Sylvia Plathin paikan ja alkaa kirjoittaa muistelmiaan. Mutta miten ja mistä  kirjoittaa, kun ei ole omia kokemuksia juuri mistään? Plath ironisoi naisten kirjoittamisen. Mistäpä muusta naiset voisivatkaan kirjoittaa kuin omasta elämästään. Parin sivun päässä Estherin kirjoittamisen aloittamisesta mainitaan riemastuttavasti Joycen Finnegans Wake - ikonisista ikonisin teos, jota aivan varmasti kukaan nainen ei pystyisi sen enempää kirjoittamaan kuin ymmärtämäänkään. Tosin tähän väliin on huomautettava, että keskustelin Dublinin matkallani Finnegans Wakestä James Joyce -museon miespuolisen lipunmyyjän kanssa ja hän tunnusti auliinsa, että on aika lailla mahdotonta sanoa, mistä tässä teoksessa on kysymys ja miten sitä pitäisi tulkita. Naisena luonnollisesti en ole sitä edes yrittänyt lukea, vaan tyytynyt pelkkään plaraamiseen.

Esther ajautuu yhä syvempään ahdinkoon itsensä kanssa. Ajautuu mielentilaan, jossa hän ei pysty nukkumaan, ei lukemaan. Ajautuu laitokseen, käy mielessään läpi niitä lukemattomia tapoja, joilla ihminen voi riistää itseltään hengen. Tulevaisuus muuttuu peloksi siitä, että hänet tullaan unohtamaan valtion mielisairaalaan. Poissa ihmisten joukosta, heidän mielestään ja elämästä. Vuosi vuoden jälkeen unohtuneena, muumioituneena osaksi mielisairaalan rutiineita. Mitä järkeä elämässä ylipäätään on? Mitä järkeä on tehdä asioita, jotka joutuu tekemään hetken päästä uudestaan? Miksi pestä vaatteita, jotka kohta taas jo likaantuvat? Miksi siivota, kun uusi sotku jo tekee tuloaan? Miksi syödä, kun hetken päästä on taas nälkä?

Plath kirjoittaa Estherin sisältä. Kirjoittaa auki toivottomuuden, valumisen elämän läpi. Esther on niin liukas, ei pysty tarttumaan  mihinkään. Hän on niin ahdistunut, hänen ympärillään pelkkää harmaata. Sitä harmaan sävyä, joka ei ole väri ollenkaan. Pelko ja kauhu. Esther on Julius ja Ethel Rosenberg, jotka tapettiin sähköllä. 

Tuskin koskaan on elämään väsymistä kuvattu niin mikroskooppisen tarkasti kuin Plath The Bell Jarissa tekee. Kamalinta on, että The Bell Jar on avainromaani. Se on kurkistus Plathiin itseensä. Se on matka siihen pimeään, joka sai hänet päätymään lopullisen ratkaisuunsa.

Sylvia Plath: The Bell Jar (1999/1963)
257 sivua
Kustantaja: Faber and Faber

Julkaistu suomeksi nimellä Lasikellon alla (suom. Mirja Rutanen, Otava)