Klas Östergren: Twist

Jos kirjoittaa twist tekee ihan kamalasti mieli kirjoittaa heti sen perään shout ja niin sitä huomaakin nostalgisoivansa jotakin, jota ei koskaan ole edes kokenut. Huomaa astuneensa 1960-luvulle liverpoolilaispoikien seuraan ja lauleskelevansa

Well, shake it up, baby, now (Shake it up, baby)
Twist and shout (Twist and shout)
C'mon c'mon, c'mon, c'mon, baby, now (Come on baby)
Come on and work it on out (Work it on out)


Liikkua liikkumatta

Klas Östergrenin Twist on jännä tapaus ja jotain ihan muuta, mitä kirjan kansikuva minut ohjasi odottamaan. Etukäteen olin onnistunut saamaan päähäni käsityksen, että Östergren kirjoittaisi 1960-luvun Ruotsista ja twistin tahtiin villisti vääntelehtivistä ihmisvartaloista. Ei kukaan tuollaista missään ollut sanonut ja luulen, että odotukseni muodostuivat osin teoksen kansikuvasta, joka onkin todella hieno, vaikkakin samalla myös harhaanjohtava itse tarinan kannalta. Huomasin myös, että etukäteishorisonttiini tunkivat mukaan tunnelmat, jotka olivat peräisin Monika Fagerholmin romaanista Ihania naisia rannalla. Ihana nainen teoksesta kyllä löytyy, mutta rannalla hän ei aikaansa vietä.

Vaikka odotukseni saivatkin Twistin seurassa kovaa kyytiä, on se nimenä kerrassaan osuva. ja seuraavaan twistiä kuvaavaan sitaattiin tiivistyy Östergrenin romaanin olemus:

Twist oli toisenlaista kuin mikään tanssi. Siinä ei ollut askelia, vartalo vääntyili ja taipuili kuin koukussa kiemurteleva mato, ja kun kappale loppui, oltiin hiestä märkiä ja täysin tyhjiä ilman että oli oikeastaan edes liikuttu minnekään.

Twistin henkilöt ovat hyvinkin juuri kiemurtelevia matoja ja kirjan päähenkilö, nimettömäksi jäävä näytelmäkirjailija, on matojen mato, joka on vahvasti venäläisen "voitelija"-Jeffin koukussa, mutta ei nyt kuitenkaan verrata häntä Pietarin kaltaiseen ihmisten kalastajaan. Vai pitäisikö sittenkin? 

Cupido at work

Twistin alussa olen ymmälläni.  Romaanin maasto on vieras ja kompassini neula värähtelee laiskasti. En tiedä, miten Östergreniä pitäisi lukea, mihin maamerkkeihin kiinnittää huomiota ja niin poimin mukaani kaikkea mikä tulee vastaan - risuja, oksia, sammalta, männynkäpyjä- sillä mikä tahansa saattaa osoittautua myöhemmin oleelliseksi tämän romaanin hahmottamiseksi. Painavimman taakkani muodostaa salaperäinen Anna, Anne-Marie, Annie, Ami - millä nimellä kukakin nyt häntä kutsuu.

Pysähdyn, sillä nyt tuntuu, että Östergren ratsastaa mysteerinaisella. Minua vastaan kävelee Jonas Hassen Khemirin Kaikki mitä en muista -romaanin Samuel. Yritän tutustuttaa Annan ja Samuelin toisiinsa, sillä heillä on yhteinen perusta, vahva käsistä karkaamisen juonne. Heistä on ihmisillä monia käsityksiä ja näkemyksiä, mutta kukaan ei todella tunne heitä, joten he ovat kuin luodut toisilleen. Cupido minussa tuntee tyytyväisyyttä. Anna ja Samuel eivät kuitenkaan suostu.

Marlboromies

Tarinan alussa vietetään Annan hautajaisia, mutta varsinaisesti tarina käynnistyy, kun näytelmäkirjailija kirjoittautuu sisään hotelliin Karlskronassa, jonne hän on matkustanut tehdäkseen tutkimusta ruotsalaisesta näyttelijästä Johan Peter Lewenhagenista (1770-1832). Karlskronassa asuvat myös näytelmäkirjailijan vanhat tutut Tommy ja hänen vaimonsa Nina. Tommyn kautta näytelmäkirjailija tutustuu venäläiseen pahikseen Jeffiin ja tätä myötä romaani alkaa pullistella myös jännityskirjallisuuden suuntaan.

Östergrenin kerronta pomppii pomppulinnassa. Käydään siellä sun täällä, poimitaan tapahtumia mukaan eri vuosilta. Tuntuu, että kaikki kerrottu on oleellista, mutta en osaa sanoa, miksi niin on. Matkanteon yllä on arvoituksellisuuden pilviä, jotka pitävät huolen siitä, että mikään ei pysy paikallaan. Lukemiseeni tämä vaikutti niin, että alussa tunsin usein jääväni tarinan suhteen sivustaseuraajaksi. Istuin katsomossa, mutta näyttämölle minulla ei ollut asiaa. Mitä pitemmälle luin, sitä enemmän kuitenkin vaikutuin, suorastaan ihastuin. Osin tämä johtui siitä, että luovuin ajatuksesta muodostaa yhtä ja ainoaa tulkintaa Östergrenin romaanista.

Esiin nousee suuria asioita, kuten lahjuksia, kaasuputkia ja Tukholman uusrakentamista.  Kulissien takana on paljon sellaista, joka ei kestä päivänvaloa. Tapahtumia vievät eteen päin omalta osaltaan niin Stasin agentit, natsit, genetiikka, kommunismi kuin ulkomaalaiset siivojatkin. Östergren näyttää, että kun ihminen vanhenee nuoruuden ihanteet harvoin pysyvät kyydissä ja väliin ne muuttuvat tyystin vaietuksi menneisyydeksi. Jeffin myötä Twistiin tulee monta twistiä. Jeffin  ruumiinrakenne on kysymysmerkki. Hänellä on  kummallinen puhetapa. Kiertelevä, kaarteleva ja kuulustelevan oloinen ja hän saa minut tuntemaan suurta kiinnostusta niitä moninaisia tekniikoita kohtaan, joilla ihminen saadaan huomaamattaan paljastamaan asioita, joita hän yrittää peitellä. Jeffissä on jotakin Marlboromiehen kaltaista villiä ja kesytöntä.

*

Yksi mielenkiintoisimmista Twistiin liittyvistä asioista on, että Östergrenin kuvaama maailma näyttäytyy pitkälti reaalimaailman kaltaisena, mutta tämä vaikutelma saadaan aikaan luopumalla realismille tyypillisestä yksityiskohtaisesta lineaarikerronnasta. Tiettyjä yhtymäkohtia Jonas Hassen Khemirin Kaikki mitä en muista -teokseen Twististä tosiaan löytyy, mutta siinä missä niin monet muut ovat tohkeissaan Khemiristä, minä tohkeilen mieluummin Östergrenistä. Twist on upea teos, joka ei putoa syliin syysomenan helppoudella, mutta palkitsee lukijan vaivannäön moninkertaisesti.

Klas Östergren: Twist (2016)
365 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: Twist (2014)
Suomentanut: Hanna Tarkka
Kannen graafinen suunnittelu: Mika Tuominen
Kustantaja: Siltala