Siirry pääsisältöön

Hannele Mikaela Taivassalo: In transit

Kun olin nuori, minulla oli selvä käsitys siitä, mitä on vapaus. Kuvitelmassani kuljin lentokentällä ja ja roikotin huolimattomasti kädessäni puoliksi juotua Jack Daniels -pulloa ja jostakin syystä minulla oli aina jalassani ne vähän hassut hillittömän leveälahkeiset farkut, jotka olin ostanut Amsterdamista. Yhtä kaikki se oli vapauden täydellisin kuva, sillä olin jo matkalla, mutta en vielä läheskään perillä.

Hannele Mikaela Taivassalon romaanissa In transit ihmiset ovat liikkeessä tai ainakin liikkeelläolo on muuttanut heidän elämäänsä pysyvästi. Olla jossain, ei-vielä missään, mutta juuri nyt tässä, koska jossain on aina oltava, jos ylipäätään on hengissä. Välitila, jossa on jo lähtenyt, mutta jossa ei vielä ole saapunut on In transitin omin tila. Kaltaisilleni ihmisille, jotka rakastavat lentokenttiä ja juna-asemia ja niiden korvikkeena taksimatkoja tämä romaani on erityisen omiaan.



Veitsistä kieleen

Luin aikanaan Taivassalon romaanin Viisi veistä Andrei Kraplilla (Fem knivar hade Andrej Krapl, 2007) ja se on jäänyt mieleeni hienona, joskin hieman käsittämättömänä teoksena. Kun kuulin In transitista, tiesin heti teoksen nimen perusteella, että haluan lukea sen. Tosin luulin nimen viittaavaan sukupuolien välitilaan, siihen jossa ollaan matkalla miehestä naiseksi tai toisin päin. Alkudrinkiksi olin ajatellut lukea Taivassalon esikoisteoksen, novellikokoelman Kärlek kärlek - hurra hurra (2005), jonka työkaverini minulle ystävällisesti lainasi. Eipä tullut luettua. In transitiin sen sijaan tartuin heti, kun R-kioskin työntekijä oli sen minulle tiskin yli ojentanut. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämäpäs onkin paksu ja painava. Jotenkin ihastuttavan massiivisen kokoinen kerrassaan. Ja miten hieno kansi. Miten syntisen punainenkin vielä. Katsokaa kannen naista ja hänen ilmettään! Katsokaa karttaa, joka piirtyy hänen ruumiikseen! Sanna Manderin työtä oleva kansi on hienointa aikoihin.

On romaaneja, jotka kiertyvät juonen ympärille ja niitä, jotka saavat voimansa kuvaamistaan henkilöhahmoista. In transit sen sijaan edustaa melko harvinaista romaanityyppiä, jota kutsuisin kielivetoiseksi siinä merkityksessä kuin mitä minulle edustavat mm. Ali Smithin romaanit. In Transit syntyy ja elää kielestä. Se on virta, joka kulkee halun palatsin läpi ja vie mennessään kaiken, mikä irti lähtee ja paljon lähteekin. Kieli silittää minua ja se tuntuu hyvältä. Se saa minut lukiessani kierähtämään kyljelleni kissan nautinnollisin liikkein. Se saa haluamaan yhä lisää ja lisää. Se on rohkeaa ja hyvällä tavalla itsetietoista.


Jotkut talot ovat keltaisia

Eräässä keltaisessa talossa asuu Galadriel, joka päätyi sinne, koska ei ollut muutakaan paikkaa minne päätyä. Galadriel, jonka  nimeksi piti tulla Anna Karenina, mutta ei tullutkaan, koska nimisäännöt estivät aikeen. Galadriel, joka lapsena rakasti satuja, joissa käy huonosti lopussa. Galadriel, jonka koti on Bombay, Pariisi, Los Angeles, Lontoo ja niin edelleen, kunnes se äkkiä onkin keltainen talo kotiseudulla. Galadriel, joka on yksi In Transitin henkilöhahmoista, se keskeisin.

Keltaiseen taloon on päätynyt myös Vera, joka ei koskaan ole matkustanut siinä määrin kuin Galadriel, mutta viettänyt kuitenkin varhaisaikuisuutensa Helsingissä. Taloon saapuu myös Muukalainen, joka nimensä mukaisesti on vieras ja tuntematon. Toisessa talossa lähistöllä asuu Sem, joka nyt on jo vanha, mutta joka nuorena kulki itsevarmana pitkin Tukholmaa lantio röyhkeästi eteenpäin työnnettynä.

Keltaisessa talossa olen myös minä ja Galadriel kulkee lävitseni. Puhuu kulkiessaan.

En ole täällä, olen jo menossa. En ole siellä missä kukaan muu on, en ole paikka johon voisi pysähtyä, en kenellekään, en itselleni. En ole täällä, en koskaan, olen jatkamassa matkaa, lähdössä tieheni, eteenpäin ja pois täältä. Olen jollakin tapaa niin häilyvä, edelleen niin häilyvä, enkö olekin?

Taivassalon teksti kiertää, ympyröi ja päästää vapaaksi tavalla, joka tuo mieleen Monika Fagerholmin tavan kertoa samasta asiasta eri tavoilla ja näkökulmista. Paljastuu sitä ja paljastuu tätä. Paljastuu kaikenlaista, jota oli ennen ja jonka keskipiste oli toinen ihminen. Kieli noukkii sen, joka lähti ja kielen takana lähtenyt on jo tullut takaisin lähteäkseen uudestaan. Galadrielilla on ollut useita rakkauksia, mutta erityisin niistä on George Gordon Junior. Vera taas rakastui toisen omaan, vaalearipsiseen mieheen, josta hänen oli repäistävä itsensä irti. Sem löysi Tukholmasta rakkauden, joka kotiseudulla ei olisi ollut mahdollista, mutta kotitila vaati hänet takaisin pitämään huolta tiluksista ja korjaamaan rikkimenneitä työkoneita. Sukupolvien väliset erot tulevat esiin siinä, miten vahvasti kotiseutu ihmistä määrittää ja minkälaisia vaatimuksia sillä on kyky asettaa.


Haluan sinut

In transit on romaani ihmisten ja halujen kohtaamisesta. Kehoista, jotka haluavat toisensa ja tyytyvät siihen vähäänkin, mitä on tarjolla, koska mikä tahansa on parempi kuin ei mitään. Vaatteet lentelevät lattialle, navat liimaantuvat napoja vasten, suut ottavat omansa. Ruumis varastaa hetkiä elämältä. Se lainaa toisen ruumiin kuin kirjan, pitää hetken omanaan tietoisena siitä, että tiimalasissa hiekka valuu jo kovaa kyytiä kohti palautuksen hetkeä. Ruumis omistaa totuuden ja sanoo: haluan sinut, olen siis olemassa. Ruumis on halun kartta ja maantiede. Halu haluaa toisen sen jokaiseen kohtaan.

Jos In transitia pitäisi kuvata yhdellä sanalla käyttäisin sanaa rohkea. En siksi, että siinä kerrottaisiin erityistä rohkeutta vaativia asioita, vaan siksi, että Taivassalon kieli on syntaksillisesti rohkeaa ja halun kuvauksessaan antaumuksellista. Tämä ei ole romaani, joka pelkästään luetaan, vaan eletään ruumiin ja sen halujen läpi. Niiden, jotka olivat ja niiden, jotka ovat tulollaan.

In transit, matkalla tai kuljetusprosessissa oleminen kasvaa metaforaksi elämän väliaikaisuudelle. In transit on ihmisen perustila. Se lyhyt hetkien kirjo, joka sijoittuu elämän ja kuoleman väliin. Ne muutamat sekunnin sadasosat ennen kuin paiskaudun vasten rakastajaani.

Jestas sentään miten hieno romaani!




Hannele Mikaela Taivassalo: In transit (2016)
Suomentanut Raija Rintamäki
Kustantaja: Teos
Kiitos arvostelukappaleesta.

+++

Ruotsinkielinen alkuteos: In transit (2016)
Kustantaja: Förlaget







Kommentit

  1. Kiitos hienosta tekstistä, tähän kirjaan täytyy tarttua. Se pisti silmään jo kustantajan katalogissa, matkalla olo ja välitilat kun kiehtovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nellu, vaikuttaisi siltä, että tämä saattaisi hyvinkin olla sinun kirjasi. Taivassalon tapa kirjoittaa on hyvin kiinnostava. Kiitos paljon kommentistasi.

      Poista
  2. Parempi kun totean aloittaneeni tämän eilen. Katsotaan ajan kanssa. Ulkoasu on vaikuttava. Jokin tässä viehättää kovasti. Olen vasta keltaisessa talossa.

    VastaaPoista
  3. Uuuh, odottelen tätä lainaan, mutta nyt tuli sellainen olo, että pitäisikö ihan ostaa omaksi. Kuulostaa upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa on kyllä tämän vuoden uutuuksista kaunein kansi, joten se puoltaa ostopäätöstä. Niin ja sitten on vielä sisältö. :D Pidin tästä tavalla, jota en osaa edes ilmaista. Jos Alma! jätti hienoudestaan huolimatta kylmäksi, niin tämä sai veren villiksi. Kiitos Maisku!

      Poista
  4. Tulin kurkkaamaan, In transit on minulla puolivälissä. Uskomattoman vangitsevaa tekstiä. Odotan jännittyneenä mihin tarina päätyy.

    Hieno teksti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, tuo sinun käyttämäsi ilmaisu "vangitsevaa tekstiä" kuvaa In transitia erinomaisesti. Mulla ei nyt tunnu olevan mitään logiikkaa sen suhteen, mitä luen suomeksi mitä ruotsiksi. Laudaturin luin ruotsiksi ja tämän taas suomeksi. Haluaisin kyllä maistella In transitia myös ruotsiksi, sillä vaikka käännös onkin erinomainen, niin kiinnostaisi, miltä tämä tuntuisi alkuperäiskielellä. Kiitos ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Hei, kiitos todella hienosta tekstistä todella hienosta romaanista! Olen aivan tämän lumoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Taru. Ihanaa kuulla, että sinäkin lumouduit tästä romaanista. Kyllä on hieno ja komea, huh. Kylmiä väreitä menee, kun ajattelenkin, miten taitavasti In transit on kirjoitettu.

      Poista
  6. Taivassalo kirjoittaa todella ilmavasti ja tyylikkäästi. Minä jäin miettimään,jättääkö tämä veden lailla lävitseni solahtanut teos minuun pysyviä muistijälkiä. Aika näyttää... Tosin solahduskin riittää, jos se tehdään näin hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa-Reetta, jos sulla solahti veden lailla, niin mulla solahti veren lailla. Yhden kirjaimen ero vaan. :D Kyllä kuohui ja kohisi. Tämä osui minussa moneen kohtaan. Kiitos paljon kommentistasi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä