Parhaat vuonna 2016 luetut kirjat

Tähän aikaan vuodesta on tapana julkaista lista parhaista vuoden aikana luetuista kirjoista. Ikävä tehtävä, koska kirjojen vertaaminen toisiinsa ei ole yhtään mukavaa. Toisekseen tällaiset listaukset keskittyvät yleensä pelkästään kyseisenä vuonna julkaistuihin teoksiin. Ei hyvä. Haluan ottaa mukaan myös vanhempia teoksia.

Aina kun valitsen yhden teoksen, huutaa toinen vieressä: miksi en minä pääse mukaan. Tämän vuoksi sovittakoon niin, että alla oleva lista ei ole millään tapaa kaiken kattava, eikä missään mielessä sen enempää objektiivinen kuin subjektiivinenkaan. Otsikossa mainittu "parhaat" on sekin lähinnä klikkauksenkerääjä.

Olen lukenut tänä vuonna lähes 100 teosta (linkki luettuihin tässä). Niistä olen valinnut mukaan seuraavat, joista jokaiselle olen antanut oman "Vuoden"-tittelinsä. Teoksen nimen jälkeen olevat tekstit ovat lainauksia bloggauksistani.



Vuoden nainen - Eeva Kilpi: Tamara (klik)

'Tamarassa' ei juhli jättikyrpä, mutta sen sijaan miehen elin on kyllä aina "kaunis ja mielenkiintoinen". "Silloinkin kun se on pieni ja veltto kuin Michelangelon kuolevalla soturilla", toteaa Tamara viitaten kertojaan, jolta ei jää huomaamatta viittaus häneen itseensä.

Vuoden mies - Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa  (klik)

Naurun ja itkun langat ovat monin paikoin Saision romaania niin kietoutuneet toisiinsa, että niiden erottaminen toisistaan on mahdotonta.

Vuoden sukupuolirajat ylittävä - Pajtim Statovci: Tiranan sydän (klik)

Statovci ei tyydy kuvamaan sukupuolenkorjausoperaatiota etäisenä prosessina, vaan paiskaa sen todellisuuden eteeni kaikessa raadollisuudessaan.

Vuoden matkakumppani - In transit (klik)

In Transit syntyy ja elää kielestä. Se on virta, joka kulkee halun palatsin läpi ja vie mennessään kaiken, mikä irti lähtee ja paljon lähteekin. Kieli silittää minua ja se tuntuu hyvältä. Se saa minut lukiessani kierähtämään kyljelleni kissan nautinnollisin liikkein. Se saa haluamaan yhä lisää ja lisää. Se on rohkeaa ja hyvällä tavalla itsetietoista.

Vuoden totaalisin - Tommi Melender: Onnellisuudesta (klik)

Lukemisen jalostava voima on kulttuurinen myytti, jota haluamme ylläpitää.

Vuoden eniten hehkutusripulia aiheuttanut - Sinikka Vuola: Replika (klik)

Vuolan kirjoitus etenee kohti tuntematonta, eikä suostu vahvistamaan niitä mielikuvia, joita lukiessamme teemme. Teksti etenee kohti sitä, mitä kohti sen on edettävä. Se ei mene pitkin tallottuja polkuja, vaan vilahtelee ja lentää. Puhkoo reikiä täyttymistään odottaviin odotuksiin. Se kieppuu, pakottaa ja vaatii. Menee ja kiirehtii niin kuin rakastunut rientää kohti rakastetun syliä tietämättä, missä rakastettu on.


Vuoden suomalainen löytö - Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet (klik)

Kun mennään tunteiden sisimpiin kerroksiin, sieltä ei enää samana palata.

Vuoden hengensalpaaja - Edna O'Brien: August is a wicked month (klik)

O'Brien luotaa naisen sielun, läpivalaisee sen polttavalla aineella ja niin tehdessään antaa konventioille kylmää kyytiä.


Vuoden kokemus - Han Kang: The Vegetarian (klik)

Kang kuvaa hyvin seksuaalisesti latautuneita kohtauksia Yeong-hyen ja siskonmiehen välillä, mutta hän tekee sen tavalla, josta kiihottavuuden elementit on deletoitu. Lukijana en voi paeta seksuaalisen päihtymyksen tarjoamaan turvapaikkaan, vaan joudun ottamaan vastaan Kangin kerronnan sellaisena kuin se on. Kliinisyydessään puhkovana ja ravistelevana ilman toivoa armollisuudesta.

Vuoden eurooppa - Ljudmila Ulitskaja: Daniel Sten (klik)

"Ulitskaja näyttää minulle euroopan, joka on täynnä jalanjälkiä. Niiden, jotka lähtivät ja saapuivat. Niiden, jotka pakenivat, piileskelivät ja löytyivät. Niiden, jotka valloittivat ja tappoivat. Lukiessani näen nämä jalanjäljet. Näen niihin kietoutuvat kohtalot. Näen, miten eurooppa repeilee. Näen kauheita asioita, näen suurta urhoollisuutta, ihmisten välistä sisaruutta ja halpahintaista petturuutta. Näen Ihmisen."

Vuoden pohdituttavin - Peter Sandström: Laudatur (klik) ja (klik)

"Tässä on nyt seinä. Juuri tässä. Sen takana on Peterin elämä. Laudaturissa Peter Sandström astuu itsensä ulkopuolelle ja murtaa tämän seinän pala palalta ja näyttää lukijalle ihmisen elämän kuin se olisi museo, jossa on kuljettava hartaana vaaleansiniset muovisuojat jaloissa."

Vuoden tutkimuskiinnostavin - Deborah Levy: Hot Milk (klik)

Levyn kieli on kylmä suihku ja pehmeistä pehmein froteekylpytakki, usein vieläpä näitä molempia samaan aikaan. Hot Milkissä tekstillä on omat lakinsa, on paljon piilotettua ja kerroksellista. Sen lukeminen muistuttaa unta, josta herättyä melkein saa kiinni, mutta ei kuitenkaan. Näin syntyy viehtymys ja halu päästä syvemmälle teokseen. Näin syntyy tunne, että Hot Milkissä on yhä lisää ja lisää tutkittavaa ja löydettävää. Muutun lukiessani ampiaiseksi Levyn kerronnan verkostoon. 

Vuoden esteettisin - Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa (klik)

Elisabeth toteaa Säädyllisessä ainesosassa, että hänestä ei ole suuren eurooppalaisen romaanin kirjoittajaksi. Ilmaisun ironia saa minut naurahtamaan. Kuinkakohan monta kertaa olenkaan huutanut suomalaista kirjallisuutta lukiessani "suuren eurooppalaisen romaanin" perään. Ei haittaa, vaikka Elisabeth ei siihen pystyisi, sillä Leena Parkkinen pystyy ja komeasti pystyykin.

Vuoden merenelävä - Rosa Meriläinen: Osteri (klik) ja (klik)

Osterissa vibraattori tekee esiinmarssin aikana, jolloin vibraattoreja ei vielä ollut. Joskus tarvitaan reipasta anakronismia, jotta lukija havahtuisi.


Vuoden avioliitto - Märta Tikkanen: Kaksi (klik)

Pahinta on, kun rakkaussuhteessa suurin yhteys on aivan lähellä, mutta samanaikaisesti sen saavuttaminen on toivotonta. Melkein siinä, mutta ei koskaan ihan.

Vuoden feministi - Rebecca Solnit: Men explain things to me and other essays (klik)

USA:ssa raportoidaan raiskaus noin joka kuudes minuutti. Tosiasiassa raiskausten määrä on tietysti tätäkin suurempi, koska kaikista niistä ei ilmoiteta. Viideosa amerikkalaisista naisista raiskataan heidän elämänsä aikana, mutta tiedotusvälineissä raiskauksista puhutaan ikään kuin ne olisivat harvinaislaatuisia poikkeustapauksia. Republikaanipoliitikot ovat menneet jopa niin pitkälle, että heidän mukaansa raiskausta seuraava raskaus on Jumalan lahja. Kuulostaako tutulta? Samansuuntaisia on lausuttu Suomessakin.

Vuoden käännösteko - Robert Coover: Pinokkio Venetsiassa (klik)

Tuli luetuksi totaalisen hulvaton kirja.

Vuoden ystävyyssuhde - Elena Ferrante: The Story of a New Name (klik)

Kun miehet menevät makuuhuoneeseen, vaimot seuraavat perässä kuin hyvin opetetut koirat.

Vuoden dystopia - Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (klik)

Teemestarin kirja on kielellisesti varsin loistokas. Se on täynnä vuosirenkaita ja paikoin positiivisessa mielessä suorastaan arkaaista kielenkäyttöä. Itäranta kirjoittaa loppuunhiottua, varmaa ja pakotonta kieltä, joka nousee tuoreena kuin vesi lähteestä, joka on paikassa, jota ei enää ole. Kieli on täynnä uudissanoja ja se on sillä tavalla sileää kuin ovat kalliot, joita vesimassat ovat vuosisatojen ajan syleilleet - milloin hellästi, millloin armottoman kovaa ja suorastaan väkivaltaisesti. 


Vuoden akvarelli - Raija Siekkinen: Metallin maku (klik)
Erilaiset muukalaisuuden tuntemukset ovat kokoelman novellihenkilöille tyypillisiä. Ihminen on ikään kuin keskellä akvarellia. Joka puolella valuu. Kuolema valuu. Lapsuus valuu. Yksinäisyys valuu. Valuva valuu kohti mustaa pistettä, joka on ihminen, eikä ihmisen taulussa ole muita mustia pisteitä kuin hän itse, joka hänkään ei enää ole piste, vaan pelkkää muodotonta nimetöntä valuvaa. Oikea elämä on jossain toisaalla, joskus ihan käden ulottuvilla, mutta kuitenkin saavuttamattomissa.

Vuoden sairauskertomus - Juha Hurme: Hullu (klik)

Hurmeen Hullu [...] osoittaa, että hulluus ei ole hauskaa, eikä siihen liity mitään erityistä romantiikkaa. Tästä huolimatta itse teos on kyllä paikoin ihan hillittömän hauska, vaikka en kyllä ole ihan varma, miten korrektia sille nauraminen on.

Vuoden koskettavin - Sylvia Plath: The Bell Jar (klik)

Tuskin koskaan on elämään väsymistä kuvattu niin mikroskooppisen tarkasti kuin Plath The Bell Jarissa tekee. Kamalinta on, että The Bell Jar on avainromaani. Se on kurkistus Plathiin itseensä. Se on matka siihen pimeään, joka sai hänet päätymään lopullisen ratkaisuunsa.


Vuoden yllättäjä - Iris Murdoch: Italian girl (klik)

Teoksen alussa on yö. On talo ja talon lukittu ovi, jota äitinsä hautajaisiin tullut Edmund turhaa kolkuttelee. On varjoja. On pimeää. On kummauhkainen ja oudon epärealistinen tunnelma. On selittämätöntä ja tuonpuoleiselta tuntuvaa. Väliin tuntuu kuin Murdoch leikkisi goottilaisella kuvastolla, jonka hän kuitenkin vetää takaisin tämänpuoleiseen maailmaan.

Vuoden kirjasto - Ali Smith: Public library (klik)

Ei se mitä näkee. Vaan miten.
Ei se mitä havaintoja tekee. Vaan miten.
Ei se mitä kirjoittaa. Vaan miten.

Ali Smithin 'miten' on hänen tavaramerkkinsä. The real Real Thing.

Vuoden mustavalkoinen valokuva - Marguerite Duras: Lol V. Steinin elämä (klik)

Marguerite Durasin teksti ei suostu. Se ei tule vastaan. Se on itsepintaista ja välinpitämätöntä. Siinä ui muistamatta, että on uimataidoton. Durasin henkilöt ovat henkäyksiä, heikosti kiinni yhtään missään, mutta niin magneettimaisia, että niistä ei saa itseään irti, eikä kyllä haluakaan.

Vuoden lähikuva - Christa Wolf: Erään naisen elämä (klik)

Wolfin romaani on epänarratiivisuudessaan vaativa ja tyhjentymätön. Romaani, josta joku sanoo: no, eihän tuossa nyt mitään ollut. Onneksi en ole joku. En haluaisi vaihtaa jokun kanssa paikkaa.

Vuoden matka - Virginia Woolf: The Voyage Out (klik)

Elämän valo on raaka, hätäinen ja nopeasti katoava. Onko tekemisissämme mitään järkeä?


Vuoden raivoisin - Ryan Gattis: Vihan kadut (klik)

Tämä teos on hypnoosi, joka vie mukanaan eikä päästä irti ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu ja jää sen jälkeenkin epämääräisen muotoiseksi möykyksi päähän. Sitä huomaa katsovansa ihmisiä eri tavalla. Sitä huomaa kävelevänsä toisentyyppisin askelin. Sitä huomaa värähtävänsä jostakin, jota ei halua nimetä.


Vuoden sydäntensärkijä: Yaa Gyasi: Homegoing (klik)
Homegoing särkee sydämen ja korjaa sen parsinneulalla, mutta ompeleiden jäljet eivät häviä. Se näyttää, miten orjuuden kokemukset ja suru vaeltavat sukupolvelta toiselle. Miten se, mitä on joskus koettu vaikuttaa vielä vuosikymmeniä myöhemminkin ja ottaa yhä uusia muotoja. 

Vuoden sielukirja - Rachel Cusk: Outline (klik)

Uskokaa tai älkää, Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saat minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin.