Siirry pääsisältöön

Turbofeminismiä - Katarina Wennstam: Varjot

Nyt on Katarina Wennstamilla feministinen turbovaihde päällä.

Kun haluan lukea hyvää, feminististä ja vetävää kirjallisuutta niin Katarina Wennstam on luottovalintani. Olen häneltä aiemmin lukenut muistaakseni neljä kirjaa ja tämän nyt lukemani Varjot asetan kultakorokkeelle mitä tulee hänen teostensa pageturner-ominaisuuksiin, sillä Varjot vie mukanaan ihan heti alusta alkaen.

Jysäyttävämmin kuin moni muu Wennstam käyttää dekkarigenreä hyväksi tarttuakseen yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Varjoissa ollaan tilanteessa, jossa naiset ovat saaneet tarpeekseen siitä, että naisia kohtaan tehtyä väkivaltaa ei oteta vakavasti ja että naisrauhaa rikkoneet saavat naurettavan pieniä tuomioita. Viimeinen pisara on tullut vastaan ja neljä naista on päättänyt antaa miehille takaisin Hammurabin lain mukaisesti. Jos naista on lyöty mahaan nyrkillä, he lyövät tekijää mahaan nyrkillä. Jos naiselta on viilletty kasvot veitsellä, he viiltävät tekijän kasvot veitsellä. Viesti on selvä. Mitä miehet ovat naisille tehneet, saman kostajanaiset tekevät heille.

Wennstam kuvaa kylmäävästi tilannetta, jossa miehet joutuvat pelkäämään ja heille annetaan seuraanvalaisia ohjeita:

Kotiin ei pidä päästää ketä tahansa ja on myös oltava hyvin varovainen, kun liikkuu julkisilla paikoilla. Ravintolasta ei kannata viedä kotiin naisia, joita ei tunne hyvin. Jos tuntuu siltä, että joku seuraa, kannattaa etsiytyä väkijoukkoon. Ei niin sanoakseni pidä olla yksin. Ei ehkä esimerkiksi mennä töistä kotiin yksin. Ei pidä ottaa liian suuria riskejä.

Varjot on itsenäinen jatko-osa Wennstamin romaaneille Petturi (klik) ja Kivisydän. Mitä tulee teoksen henkilöihin ovat he tuttuja Wennstamin aiemmista romaaneista. Mukana ovat mm. niin puolustusasianajaja Shiri Sundin kuin rikostarkastaja Charlotta Lugn. Varjoissa oikeuslaitoksen arvovalta joutuu koetukselle, kun yhä useammat ruotsalaiset ilmaisevat turhautumisensa siihen, että naisiin kohdistuvan väkivallan annetaan jatkua. Kostajanaisia sympatisoiva, tuhansia ihmisiä yhteen keräävä mielenosoitus on vahva ja ja vakava osoitus siitä, että ihmiset ovat saaneet tarpeekseen tilanteesta, jossa yhteiskunta ei puutu tarpeeksi jykevin keinoin naisia kohtaan suunnattuun väkivaltaan.

Varjojen kriittistä pistävyyttä lisää se, että se, mitä tässä romaanissa tapahtuu voisi hyvin tapahtua myös oikeassa elämässä. Se voisi tapahtua Ruotsissa ja koska se voisi tapahtua Ruotsissa, se voisi tapahtua myös Suomessa.

Sarjakuvateoksessa Vihan ja inhon internet (klik) Johanna Vehkoo ja Emmi Nieminen nostavat esiin kysymyksen siitä, pitäisikö naissukupuolen olla laissa erikseen mainittu suojeltava ryhmä. Saman kysymyksen ottaa Wennstam esiin Varjoissa. Pitäisikö lainsäädäntöä muuttaa? Olisiko  naissukupuoli lisättävä erityiseksi ryhmäksi viharikospykälään, joka ennestään kattaa etnisyyden, kansallisuuden, uskonnon ja seksuaalisen suuntaumisen. Tämä herättää inhottavasti hiertävän ajatuksen siitä, että yhteiskunta ja sen nykyinen lainsäädäntö ovat kyvyttömiä suojelemaan naisia yhtä vahvasti kuin mitä ne suojelevat miehen koskemattomuutta. Vielä epämukavampi on ajatus, että eikö naisia halutakaan suojella? Jos miehet olisivat siinä tilanteessa kuin naiset puututtaisiinko asiaan järeämmin ottein? Vastausta edelliseen kysymykseen ei ole vaikea arvata.

Varjoissa näkemys naisten ja miesten välisestä ymmärryksestä on pessimistinen. Hieman häiritsevänä koin Wennstamin tavan käsitellä sukupuolia ikään kuin täysin erillisinä ryhminä, mutta suurta yleisöä ajatellen tämä käsittelytapa lienee perusteltu. Myös se pelko, jota naiset joutuvat kokemaan pitää sukupuolieroa yllä.

Mies ei tiedä perimmäisestä pelosta, joka on jokaisen naisen osa elämässä, pelosta joka syötetään jo äidinmaidossa ja jota naiset huolella välittävät eteenpäin sukupolvi sukupolvelta. Ole varovainen. Älä uhmaa kohtaloa. Älä lähde tuntemattomien miesten kotiin. Älä ota riskejä.

Varjot on  tiukka yhteiskunnallinen puheenvuoro, sen naiset sukua  Anja Kaurasen Pelon maantieteen (1995) naisille. Se on varoitus siitä, että varjot voivat kyllästyä olemaan varjoja ja siitä, mitä sen  jälkeen voi tapahtua.


Katarina Wennstam: Varjot (2017)
442 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: Skuggorna
Suomentanut: Laila Järvinen
Kustantaja: Otava

Kommentit

  1. Heti tuli Pelon maantiede mieleen kuvauksestasi. Jos miettii, että se kuohutti 90-luvulla, niin huomaa, että pieniä ovat askeleet naisten tasa-arvon tiellä. Onko mikään muuttunut? Muistelen, että Kaurasta syytettiin mm. tutkimuksen plagioinnista ja itse kirjan aihe lytättiin vihapuhetyylillä. Naiset kyllä löysivät kirjan ja se nousi lähes kulttikirjaksi opiskelijapiireissä. Edelleen se olisi ajankohtainen, sillä edelleen nainen joutuu pelkäämään - minäkin opetan tyttärilleni pelon maantiedettä. Katkeaako tämä ketju koskaan?

    Wennstamin kirja kuulostaa kiinnostavalta, meni ehdottomasti lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosiaan yhtymäkohtia Pelon maantieteeseen, mutta Wennstam menee vielä pari askelta pidemmälle, kun kirjassa ihmiset alkavat menettää uskonsa oikeuslaitoksen toimintaan. Silloin ei olla kaukana anarkiasta. Ja sitten tosiaan, kun tämä sijoittuu Tukholmaan ja skenaario on varsin mahdollinen ja mitä Ruotsissa ensin, sitä hetken päästä Suomessa ....

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e