Siirry pääsisältöön

Turbofeminismiä - Katarina Wennstam: Varjot

Nyt on Katarina Wennstamilla feministinen turbovaihde päällä.

Kun haluan lukea hyvää, feminististä ja vetävää kirjallisuutta niin Katarina Wennstam on luottovalintani. Olen häneltä aiemmin lukenut muistaakseni neljä kirjaa ja tämän nyt lukemani Varjot asetan kultakorokkeelle mitä tulee hänen teostensa pageturner-ominaisuuksiin, sillä Varjot vie mukanaan ihan heti alusta alkaen.

Jysäyttävämmin kuin moni muu Wennstam käyttää dekkarigenreä hyväksi tarttuakseen yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Varjoissa ollaan tilanteessa, jossa naiset ovat saaneet tarpeekseen siitä, että naisia kohtaan tehtyä väkivaltaa ei oteta vakavasti ja että naisrauhaa rikkoneet saavat naurettavan pieniä tuomioita. Viimeinen pisara on tullut vastaan ja neljä naista on päättänyt antaa miehille takaisin Hammurabin lain mukaisesti. Jos naista on lyöty mahaan nyrkillä, he lyövät tekijää mahaan nyrkillä. Jos naiselta on viilletty kasvot veitsellä, he viiltävät tekijän kasvot veitsellä. Viesti on selvä. Mitä miehet ovat naisille tehneet, saman kostajanaiset tekevät heille.

Wennstam kuvaa kylmäävästi tilannetta, jossa miehet joutuvat pelkäämään ja heille annetaan seuraanvalaisia ohjeita:

Kotiin ei pidä päästää ketä tahansa ja on myös oltava hyvin varovainen, kun liikkuu julkisilla paikoilla. Ravintolasta ei kannata viedä kotiin naisia, joita ei tunne hyvin. Jos tuntuu siltä, että joku seuraa, kannattaa etsiytyä väkijoukkoon. Ei niin sanoakseni pidä olla yksin. Ei ehkä esimerkiksi mennä töistä kotiin yksin. Ei pidä ottaa liian suuria riskejä.

Varjot on itsenäinen jatko-osa Wennstamin romaaneille Petturi (klik) ja Kivisydän. Mitä tulee teoksen henkilöihin ovat he tuttuja Wennstamin aiemmista romaaneista. Mukana ovat mm. niin puolustusasianajaja Shiri Sundin kuin rikostarkastaja Charlotta Lugn. Varjoissa oikeuslaitoksen arvovalta joutuu koetukselle, kun yhä useammat ruotsalaiset ilmaisevat turhautumisensa siihen, että naisiin kohdistuvan väkivallan annetaan jatkua. Kostajanaisia sympatisoiva, tuhansia ihmisiä yhteen keräävä mielenosoitus on vahva ja ja vakava osoitus siitä, että ihmiset ovat saaneet tarpeekseen tilanteesta, jossa yhteiskunta ei puutu tarpeeksi jykevin keinoin naisia kohtaan suunnattuun väkivaltaan.

Varjojen kriittistä pistävyyttä lisää se, että se, mitä tässä romaanissa tapahtuu voisi hyvin tapahtua myös oikeassa elämässä. Se voisi tapahtua Ruotsissa ja koska se voisi tapahtua Ruotsissa, se voisi tapahtua myös Suomessa.

Sarjakuvateoksessa Vihan ja inhon internet (klik) Johanna Vehkoo ja Emmi Nieminen nostavat esiin kysymyksen siitä, pitäisikö naissukupuolen olla laissa erikseen mainittu suojeltava ryhmä. Saman kysymyksen ottaa Wennstam esiin Varjoissa. Pitäisikö lainsäädäntöä muuttaa? Olisiko  naissukupuoli lisättävä erityiseksi ryhmäksi viharikospykälään, joka ennestään kattaa etnisyyden, kansallisuuden, uskonnon ja seksuaalisen suuntaumisen. Tämä herättää inhottavasti hiertävän ajatuksen siitä, että yhteiskunta ja sen nykyinen lainsäädäntö ovat kyvyttömiä suojelemaan naisia yhtä vahvasti kuin mitä ne suojelevat miehen koskemattomuutta. Vielä epämukavampi on ajatus, että eikö naisia halutakaan suojella? Jos miehet olisivat siinä tilanteessa kuin naiset puututtaisiinko asiaan järeämmin ottein? Vastausta edelliseen kysymykseen ei ole vaikea arvata.

Varjoissa näkemys naisten ja miesten välisestä ymmärryksestä on pessimistinen. Hieman häiritsevänä koin Wennstamin tavan käsitellä sukupuolia ikään kuin täysin erillisinä ryhminä, mutta suurta yleisöä ajatellen tämä käsittelytapa lienee perusteltu. Myös se pelko, jota naiset joutuvat kokemaan pitää sukupuolieroa yllä.

Mies ei tiedä perimmäisestä pelosta, joka on jokaisen naisen osa elämässä, pelosta joka syötetään jo äidinmaidossa ja jota naiset huolella välittävät eteenpäin sukupolvi sukupolvelta. Ole varovainen. Älä uhmaa kohtaloa. Älä lähde tuntemattomien miesten kotiin. Älä ota riskejä.

Varjot on  tiukka yhteiskunnallinen puheenvuoro, sen naiset sukua  Anja Kaurasen Pelon maantieteen (1995) naisille. Se on varoitus siitä, että varjot voivat kyllästyä olemaan varjoja ja siitä, mitä sen  jälkeen voi tapahtua.


Katarina Wennstam: Varjot (2017)
442 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: Skuggorna
Suomentanut: Laila Järvinen
Kustantaja: Otava

Kommentit

  1. Heti tuli Pelon maantiede mieleen kuvauksestasi. Jos miettii, että se kuohutti 90-luvulla, niin huomaa, että pieniä ovat askeleet naisten tasa-arvon tiellä. Onko mikään muuttunut? Muistelen, että Kaurasta syytettiin mm. tutkimuksen plagioinnista ja itse kirjan aihe lytättiin vihapuhetyylillä. Naiset kyllä löysivät kirjan ja se nousi lähes kulttikirjaksi opiskelijapiireissä. Edelleen se olisi ajankohtainen, sillä edelleen nainen joutuu pelkäämään - minäkin opetan tyttärilleni pelon maantiedettä. Katkeaako tämä ketju koskaan?

    Wennstamin kirja kuulostaa kiinnostavalta, meni ehdottomasti lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosiaan yhtymäkohtia Pelon maantieteeseen, mutta Wennstam menee vielä pari askelta pidemmälle, kun kirjassa ihmiset alkavat menettää uskonsa oikeuslaitoksen toimintaan. Silloin ei olla kaukana anarkiasta. Ja sitten tosiaan, kun tämä sijoittuu Tukholmaan ja skenaario on varsin mahdollinen ja mitä Ruotsissa ensin, sitä hetken päästä Suomessa ....

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä