Pelattaisko sisällissotaa? - Juri Nummelin (toim.): Sisällissodan ääniä - Kaikuja punaiselta ja valkoiselta puolelta

Toukokuussa 2017 julistin 1918-haasteen, jossa luetaan Suomen sisällissotaa käsittelevää kirjallisuutta tai tutustutaan tähän sotaan  jonkun muun taiteenlajin, esim. teatterin, kautta. Osasyynä haasteen perustamiseen oli, että halusin patistaa itseäni ottamaan selvää sekä tätä tragediaa käsittelevästä kirjallisuudesta että itse sodasta ja sen syistä.

Valitettavasti haaste ei ole omalla kohdallani edennyt kovin hyvin, koska asettuminen jomman kumman puolelle tuntuu ahdistavalta. Ymmärrystä enemmän tuntuu siltä, että sisällissotakirjallisuutta lukiessani hyvällä ruvella olevat haavat aukeavat uudestaan. Tämän vuoksi minun tarpeisiini sopii erinomaisesti Juri Nummelinin toimittama teos Sisällissodan ääniä, jossa sotaa tarkastellaan sekä punaisten että valkoisten puolelta. Teos pitää sisällään niin novelleja, romaaninpätkiä, runoja, vankileirillä kirjoitettuja päiväkirjamerkintöjä, sanomalehtiuutisia kuin yhteiskunnallisia puheenvuorojakin.

Nummelinin toimittamasta teoksesta löytyy monia kirjailijoita, joista en ennen tämän teoksen lukemista ollut edes kuullut. Voi vain arvailla, miksi kirjallisuudenhistoriat tuntevat heitä huonosti ja miksi unohduksen on annettu laskeutua heidän päälleen. On ilahduttavaa, että Nummelinin teoksen myötä nämä unohdetut kirjailijat pääsevät framille.

Sisällisodan äänien rakenne on selkeä. Aluksi käsitellään aikaa ennen sotaa, tämän jälkeen itse taisteluja ja lopuksi sisällissodan jälkeistä aikaa. Yksittäisiä tekstejä teoksessa on kuutisenkymmentä ja jokaisen alkuun Nummelin on kirjoittanut johdannon. Nämä alkusanat taustoittavat mitä itse tekstissä tuleman pitää ja sisältävät tarpeellista informaatiota ja kontekstualisointia, jonka koin erittäin hyödylliseksi - varsinkin, kun tosiaan moni tekijänimistä oli minulle vieras. Naisten kirjoittamia tekstejä teoksesta löytyy vain kolme. Kaksi niistä on kirjoittanut Hilja Haahti ja yhden nimimerkki Kaisa-Liisa, jonka oikeaa henkilöllisyyttä ei tunneta. Lisäksi mukana on venäläisen, minulle aiemmin  lähinnä feministisistä mielipiteistään tunnetun, Aleksandra Kollontain Suomen itsenäistymistä kannattava puhe. Naisten kirjoittamien tekstien vähäinen määrä jäi harmittamaan, mutta kenties on  niin, että niitä ei yksinkertaisesti ole juurikaan jälkipolville säilynyt.

Sisällissodan ääniä lukiessani joudun vaihtamaan jatkuvasti puolelta toiselle ja näin tämän sodan koko mielettömyys käy konkreettisesti ilmi. Työläiskirjailijoiden teksteissä korostuu punaisten taistelu ja kovat kokemukset niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Parhaimmat näistä teksteistä omaavat vahvan jännitteen ja niitä lukee kuin koukuttavaa dekkaria. Dramaturgisesti erittäin vahvana tekstinä haluan erikseen mainita Kaarlo Vallin novellin Punasotilaita, joka Sisällissodan äänissä on esitelty kahteen eri osaan jaettuna. Vankileirien järkyttävää todellisuutta kuvaa ansioituneesti mm. Armas Alanteen päiväkirjan otteet. Tunnetuimmista kirjailijoista mukana ovat mm. Juhani Aho, Irmari Rantamala ja F.E. Sillanpää.

Kirjallisesti työläiskirjailijoiden tekstit ovat, kuten myös Nummelin teoksen esipuheessa toteaa, usein kiinnostavampia ja moniulotteisempia kuin valkoisten kirjailijoiden tekstit, jotka ovat korostuneesti sodan voittaneiden kirjallisuutta ja joissa erityisesti sisällissodan päättymisen jälkeen punaiset monesti nähdään tuskin ihmisarvoa omaavina epäihmisinä.

Yllätyksenä minulle tuli, että sisällissodasta tehtiin myös viihdettä jopa heti sodan päättymisen jälkeen. Tästä esimerkkinä Nummelin esittelee vuonna 1918 markkinoille tuodun pelin Suomen vapaussota (kustannusliike Minerva) sekä lautapelin nimeltä Punaisten ja valkoisten taistelu Suomessa 1918 (Kirjapaino Juusela & Levänen).  Jälkimmäisen pelin tarkoituksena on "voittaa vihollinen, niin ettei hänellä ole enää yhtään miestä eikä siis myöskään pelilaattaa jäljellä." Kaiken lisäksi pelin säännöt on kirjoitettu runomuotoon.

Tuntuu hämmästyttävältä, että tällaisia pelejä on tehty ja pelattu. Eikö sodassa itsessään ollut jo tarpeeksi ilman että sitä olisi tarvinnut pelimaailmassa jatkaa? Toiselta puolin voidaan toki ajatella, että pelit ovat saattaneet toimia sotatraumojen käsittelyn välineinä. Joka tapauksessa tieto näistä peleistä osoittaa taas kerran, että harvoin mikään uutuudelta vaikuttava kirjallinen ilmiö on varsinaisesti uutta. Viittaan tässä Mike Pohjolan immersiiviseen romaaniin Sinä vuonna 1918, jossa tarina etenee lukijan tekemien valintojen mukaan.  En ole vielä ehtinyt Pohjolan romaania lukea, enkä tiedä, onko hän mahdollisesti saanut vaikutteita aikansa sisällissotapeleistä, mutta pelillistä jatkumoa Pohjolan romaanin ja sisällissotapelien välillä voi joka tapauksessa nähdä.

Nummelin päättää teoksensa sitaattiin F.E. Sillanpään Hurskaasta kurjuudesta, mutta itse haluan tähän loppuun nostaa pätkän Nummelinin kirjoittamasta johdannosta Elias Simojoen puheeseen, jonka tämä piti Kuopiossa 4.7.1925. Nummelin kirjoittaa:

Sisällissota omalta osaltaan vaikutti siihen, että äärioikeisto nousi Suomessa vahvaan asemaan. Italialaisesta fasismista ja saksalaisesta natsismista vaikutteita ottaneet ryhmät kohosivat näkyvästi esille yhteiskunnassa juuri siksi, että vihamielinen puhe hävinneistä punaisista ja näiden bolsevistisesta ajattelusta oli normalisoitunut. (lihavoinnit minun)

Sisällissodan ääniä on hyvin toimitettu ja kiinnostava teos. Vaikka nyt, kun sisällissodasta on kulunut 100 vuotta, julkaistaan paljon tähän sotaan liittyvää kirjallisuutta Juri Nummelinin toimittamalla teoksella on tarjota puheenvuoroja, jotka ansiokkaasti täydentävät muuta sisällissotakirjallisuutta. .


Juri Nummelin (toim.): Sisällissodan ääniä - kaikuja punaiselta ja valkoiselta puolelta
262 sivua
Kustantaja: Art House