Siirry pääsisältöön

Klassikko, jota kukaan ei ole aiemmin lukenut - George Sand: Hiidenlampi * KLASSIKKOHAASTE

Blogini Facebook-sivun taustakuvana on kuva George Sandin patsaasta. Otin sen muutama vuosi sitten Luxembourgin puistossa, jolloin minulla ei vielä ollut aavistustakaan, että jonain päivänä perustaisin kirjablogin. Koska tämä kuva kuitenkin on "vartioinut" Facebookin blogipostauksiani kohta jo viisi vuotta, lienee mitä suurin oikeus ja kohtuus ottaa tarkastelun alle myös George Sandin kirjallista tuotantoa. Niinpä valitsin tämän kesään klassikkohaastepostauksen kohteeksi George Sandin romaanin Hiidenlampi (La mare au Diable, 1846).

Sandin  romaanin vuonna 1924 ilmestyneen suomenkielisen laitoksen on kustantanut Karisto ja tämä teos on Kariston klassillisen kirjaston osa nro 27. Vaikka teos on melko huonossa kunnossa, vaikuttaa joka tapauksessa siltä, että olin lukemani kappaleen ensimmäinen lukija, sillä osa kirjan sivuista oli vielä avaamatta ja jouduin "korkkaamaan" ne kirjeveitsellä.

*

George Sand (oikealta nimeltään Amantine Lucine Aurore Dupin) oli ranskalainen kirjailija, joka eli vuosina 1804-1871. Sand on tunnetuin ranskalaisista 1800-luvun naiskirjailijoista ja hänen tuotantonsa on huomattava käsittäen yli 100 kaunokirjallista teosta. Niistä kymmenkunta on myös suomennettu. Lisäksi Sand kirjoitti myös kirjallisuuskritiikkejä ja poliittisesti painottuneita tekstejä. Omasta kirjahyllystäni löytyy Hiidenlammen lisäksi yli 700-sivuinen Taiteilijattaren tarina (Consuelo 1842-43).

Taiteilijattaren tarinan alkusanoissa Tuomas Anhava toteaa, että alunperin Sand alkoi kirjoittaa, koska tarvitsi rahaa jätettyään aviomiehensä. Hänen julkaisutahtinsa - kenties juuri rahapulasta johtuen - oli kova ja vuoden aikana häneltä saattoi ilmestyä muiden kirjallisten töiden lisäksi kaksikin romaania. Niinpä kun Sandin teokset päätettiin koota yhteen oli tuloksena 109 nidettä.

Hiidenlammen johdannossa teoksen suomentaja Edwin Hagfors kirjoittaa, että Sandille "oli kohtalo varannut pitkän, vaiherikkaan ja enimmältä osaltaan levottoman elämän." Hagfors viitannee ainakin osin Sandin moniin miesystäviin, joista tunnetuin on säveltäjä Frédéric Chopin, mutta hänet nähtiin myös monen muun aikansa merkkimiehen - mm. Alfred de Musset'n ja Franz Lisztin - käsikynkässä jos toki osa näistä suhteista oli pelkästään "intellektuaalista laatua."

Hagfors jakaa Sandin romaanit kolmeen ryhmään: rakkausromaanit, sosialiset (sic!) romaanit ja talonpoikaisromaanit, joista hänen mukaansa kirjallisesti merkittävimpiä ovat viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvat teokset ja joihin hän myös Hiidenlammen liittää. On totta, että Hiidenlammessa kuvataan talonpoikaiselämää, mutta myös rakkaus ja kirjoitusajankohdan käsitykset paitsi romanttisesta rakkaudesta kuin avioliitostakin ovat tässä romaanissa keskeisellä sijalla.

Nykylukijana arvostan Hiidenlammessa erityisesti Sandin luomaa maailmankuvaa. Eräänlaista viattomuuden aikaa, jolloin teoksen päähenkilöiden talonpoika Germainin ja hänen naapurinsa tyttären Marien motiivit ovat puhtaita ja jaloja sekä toisen edun oman edun edelle asettavia. Hiidenlampea lukiessa tein virkistävän aikamatkan Ranskan maaseudulle ja löysin ihmisiä, joilla oli korkea moraali ja vilpitön sydän.

Hiidenlammen rakenne on mielenkiintoinen. Se alkaa Sandin kirjoittamalla johdannolla, jolle hän on antanut nimeksi "Tekijä lukijalle", ja jossa hän mm. toteaa, että taide on "aatteellisen totuuden etsimistä." Johdantoa seuraa itse tarina, joka päättyy siihen, että Germain ja Marie erinäisten rakkausväärinkäsitysten jälkeen saavat toisensa. Heidän häänsä ja niihin liittyvät perinteiset tavat ja menot on sen sijaan kuvattu itse tarinaa seuraavassa liitteeksi nimetyssä osiossa. Vaikuttaakin siltä, että Sand on halunnut merkitä muistiin traditionaalisia ranskalaisia maalaishäihin liittyviä tapoja ja liitteessä myös kommentoidaan sekä näiden tapojen paikallisuutta että niissä tapahtuneita muutoksia.

Itse tarina on melko simppeli. Germain on leski ja hänelle on löydettävä uusi puoliso. Appiukkonsa kehotuksesta Germain matkustaa naapuriseudulle tapaamaan varakasta leskeä ja matkalle hän ottaa mukaansa Marien, jonka on määrä mennä palvelukseen samalle seudulle, jonne Germain on matkustamassa. Matkalla osoittautuu, että 16-vuotias Marie on joka tavalla ihmeen hyvä ja erityisesti hänen kykynsä toimia Germainin mukana olevan pojan kanssa saa tämän tunteet Marieta kohtaan syttymään.

Hiidenlammessa Sand aikansa kirjoitustapojen mukaisesti puhuttelee lukijaa ja kiinnittää hänen huomiotaan ja välillä pyytelee anteeksi, että tekee poikkeamia teoksen varsinaiseen aiheeseen.

Peltomiehestä puhuessani annoin houkutella itseni poikkeamaan näin aiheestani. Juuri erään peltomiehen tarinan aion sinulle kertoa, ja kerron sen sinulle aivan kohta.

Hiidenlampi on täynnä nykynäkökulmasta tarkasteltuna suloista viattomuutta ja siinä korostuu maalaiselämän ja "alati kauniin, nuoren ja auliin" luonnon ihannointi. Sitä lukiessa voi melkein tuntea   heinien kutituksen ja Germainin hevosen kavioiden nostattaman pölyn. Teos herätti minussa nostalgisia tunteita jotakin sellaista kohtaan, jota itse en ole koskaan kokenut.

Hiidenlampi on hyvä esimerkki klassikosta, jonka lukeminen on kaikkea muuta kuin puisevaa. Pitäisi olla todellinen kivisydän, jotta tämän romaanin lempeät ihmis- ja luontokuvaukset eivät tekisi vaikutusta. Koska teos sisältää myös paljon tietoa menneiden vuosisatojen ranskalaisista häätavoista on se myös tärkeää tapahistorian muistiin kirjaamista. Sandin romaani on kuin kerran kesässä tehty pulahdus unohdettuun metsälampeen, jonka vesi on ihmeen virvoittavaa.



George Sand: Hiidenlampi (1927)
186 sivua
Ranskankielinen alkuteos: La mare au Diable, 1846
Suomentanut Edwin Hagfors
Julkaisija: Karisto

Vuonna 1970 Karisto julkaisi Hiidenlammesta uuden painoksen

Kommentit

  1. Olen tämän joskus aikoinaan merkinnyt "voisi lukea"-muistilistalle, pidetään yhä listalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sinähän voitkin lukea tämän ranskaksi. Tosin kieli ei varmaan ole ihan helpointa, koska ei ole moderneimmasta päästä.

      Poista
  2. Ajatella ettei kukaan muu ole just tätä kirjaa sua ennen avannut! 😳 Kuulosti ihanalta kirjalta, just toi vanhan maailman viattomuus kiinnostaa nyt. Kiitos vinkistä; pistän kirjan korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan ihmeellistä. Missä kaikkialla ja kenen kirjahyllyissä tämä lieneekään kiertänyt ja lukemattomana vuodesta toiseen, kunnes tuli bloggarien klassiikkohaaste ja tilanne muuttui

      Poista
  3. Jee, vuoden 1970 painos Hiidenlammesta löytyykin suoraan lähikirjaston hyllyltä! Täytyy napata ensi käynnillä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että onkohan tälle ollut kysyntään 70-luvulla, kun kerran uusintapainoskin on otettu. Muista hihkaista, kun olet Hiidenlammen lukenut.

      Poista
  4. Kommenttini ei liity mitenkään tähän kirjaan (olen kyllä lukenut Sandilta Consuelon), vaan siihen tunteeseen, kun huomaa, että ikivanhaa kirjaa ei ole lukenut kukaan muu. Minulle kävi niin Maurice Maetrelinckin kirjan Köyhäin aarteet kanssa, painos vuodelta 1921. Suomentaja oli kaiken lisäksi F. E. Sillanpää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsivällisesti kirjat odottavat joskus tosi pitkäänkin sitä ensimmäistä lukijaansa. Tilasin keväällä netistä Michel Butorin romaanin Tänä yönä nukut levottomasti (vuodelta 1967) ja siinä on lähes kaikki sivut avaamattomia.

      Tuota en tiennytkään (tai ollut tullu ajatelleeksi), että Sillanpää toimi myös suomentajana.

      Poista
  5. En ole lukenut Hiidenlampea, mutta kirjoituksesi palutti mieleeni Taiteilijattaren tarinan, jonka olen lukenut joskus vuosia sitten. Muistan, että olin välillä voipua kirjan rönsyilevän ja romanttisen tarinan alla, mutta että kirjassa oli myös jotakin äärimmäisen kiehtovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteilijan tarina on noin 700 sivua. Luulen, että en siihen ihan hetikohta tartu. Olen sen kumminkin joskus ostanut lukemistarkoituksessa. Voin uskoa, että sen kanssa voi välillä tulla uupumus.

      Poista
  6. Oi! Hiidenlampihan kuulostaa vastustamattomalta. Minulle tuli mieleen Selma Lagerlöfin Gösta Berlingin taru, joka ei ollut ollenkaan näin romanttinen, mutta jossa paikalliset tarinat oli koottu yhteen ja "pelastettu" jälkipolville.

    Otsikkosi sai minut nauramaan ääneen. Taitaa olla aika monien klassikkojen kohtalo jäädä nykyään lukematta. Onneksi on sentään kirjabloggaajien klassikkohaaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gösta Berlingin tarua en ole tainnut lukea, mutta sen sijaan Jerusalemista olen lukenut ensimmäisen osan ja pidin valtavasti.

      Kyllä tosiaan lukeminen on noin yleisesti painottunut vahvasti uutuuksiin, joten senkin takia on mahtavaa käydä välillä kylässä vähän piteemmällä.

      Poista
  7. Enpä ole tätäkään lukenut, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta ihan jo ajankuvauksen vuoksi. Olen tällä erää täysin kiinni Anna Kareninassa, jota luen nimenomaan aikansa "tapakirjana", vaikka toki siis on aivan upea kaikin tavoin. (Nuorena lukiessani sain hikisesti kahlattua sen enkä tykännyt, mutta nyt olen aivan haltioissani.) Göstä Berlingin tarun olen lukenut nuorena niin ikään ja kirjahyllyssä se onkin ja muistan miten valtavan vaikutuksen se kirja minuun teki. Hiidenlampi kuulostaa kyllä lukemisen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ajankuvaus on tosiaan minusta ainakin varsin kiinnostavaa ja väkisinkin tulee vähän nostalginen olo lukiessa, vaikka kirjan kuvaamia aikoja en koskaan ole elänytkään. Klassikon ei ole pakko olla työlästä luettavaa, kuten mm. tämä teos todistaa.

      Minä muuten en ole lukenut Anna Kareninaa. 😔

      Poista
  8. Olen parhaillaan lukemassa Sandin Taiteilijattaren tarinaa, joka ei oikeastaan ole kovin mielenkiintoinen kirja, vaikka sankaritar ihan sympaattinen onkin. Tuntuu vähän sellaiselta hömpältä, melkein kuin Kaari Utriota lukisi. Asiaa pahentaa se, että kirja on niin pitkä, ja kauhukseni kuulin että sille on olemassa jatko-osakin!
    Muita Sandin kirjoja en ole lukenut, mutta olen valmis antamaan mahdollisuuden niille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Kuulostaa aika kovalta urakalta tuo Taiteilijattaren tarinan lukeminen. Tämä Hiidenlampi on varmasti huomattavasti lähestyttävämpi tapaus ja itse koin tämän mukavaksi vaihteluksi nykykirjallisuudelle. Sand oli kyllä suorastaan käsittämättömän tuottelias kirjailija.

      Poista
    2. En malta olla kertomatta, että urakka on edelleen kesken... On hieman vaikea ottaa vakavasti koko tarinaa, kun sankaritar on oikea hyveellisyyden perikuva ja sankarittaren kilpailijatar taas on paheellisuuden perikuva ja niin edelleen. Olin odottanut jotain realistisempaa, mutta täytyy tämä lukea loppuun kun on kerran aloittanut. :D

      Poista
    3. Sinnikäs olet. Minä olisin varmaan jo aikoja sitten jättänyt kesken, kun on vielä niin paksu kirjakin. Käyhän hihkaisemassa, kun olet ylittänyt "maalinauhan"

      Poista
  9. Tänään pääsin loppuun. :) Sen kunniaksi yritin keksiä kirjasta jotain hyvää sanottavaa. Juoni ei ainakaan ollut ennalta-arvattava ja loppuratkaisukin oli enemmän tai vähemmän yllättävä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän