Jere Vartiaisen runokokoelman Minuus / Miinus kansi on kertakaikkisen upea. Se kiteyttää itseensä koko tämän kokoelman tavalla, joka tekee sanat turhiksi, mutta kirjoitan nyt kumminkin jotain, kun se on tavakseni tullut.
On poika, ensin nuorempi, sitten vähän vanhempi, nuori mies aikuisuuden syrjässä kiinni. On, mutta heikosti. Juuri niin kuin kannen ihmiseen viittaava kuva. Poika kiinni paperinukkelerpakkeilla tässä ihmisten maailmassa, jossa kukaan ei kosketustasi kaipaa.
Pojan pää on jo lähtenyt omille teilleen. Missä lie meneekin, sitä poika ei tiedä. Pään tilalla ilmapallo. Sekin pojassa kiinni vain heikolla narulla, joka on katkeamassa.
Poika lähtee etsimään päätään psykologin vastaanotolta. Siellä hänestä tulee tva (tutkittava). Hän kutistuu kirjainlyhenteeksi. Miinus ottaa häneen minuutensa haltuun.
Minuus / Miinus on medikalistinen kutistus? / rutistus? ja miesmuotoisen sielun hätähuuto. Se sisältää lyhyttä ja pitkää runoa, graafista esitystä, pieniä ja isoja ja lihavoituja kirjaimia. Se kieppuu villisti ja esitystapansa kautta korostaa ihmisen personaallisuuden monia eri puolia. Ihan nyt kysyisinkin, eikö sinullakin ole päiviä, jolloin olet lähinnä niin haaleaa kursiivia, että sinua tuskin katukuvassa huomaa? Tai päiviä, jolloin et ole ainoastaan bold, vaan myös beautiful, eikä kukaan voi ohittaa sinua panematta sinua merkille?
Vartiaisen runojen poika/miehen minuus on kriisissä. On pakko olla muita parempi. On pakko olla erityinen. On pakko peittää oma huonous, tehdä minuuden nuohous vaikka sitten maksamalla siitä tyypille, joka ammattinsa puolesta kuuntelee (tai esittää kuuntelevansa).
Janten laki on poika/miehen perustarina. Se on iskostettu häneen kerta toisensa jälkeen. Se on painettu häneen jo kotona. Se on kirjoitettu häneen kysymyksenä "Mitä sinä teit ensin?" Se on syötetty hänelle syyllisyyden siemeninä, joista hänen ruumiinsa kasvattaa puuta, jonka lehvistössä leviää viruksen kaltainen pakkomielle saada osakseen ihailua. Kuulla olevansa erityinen.
Älä luulekaan. Muista aina, kuka olet. "Nimettömän pikkujumalan hukkapala / tulehtuneena sykkivä umpisuoli."
Umpisuolen voi leikata pois. Sen leikkaaminen pois ei haittaa yhtään.
*
Vartiaisen kokoelma on jaettu viiteen osaan ja jokaista osaa edeltää lauseen pituinen tiivistys siitä, mitä kyseisessä osassa tapahtuu. Nämä tiivistykset toimivat kuin zuumausohjeet kameramiehelle. Nyt katsotaan tästä kulmasta, tältä etäisyydeltä kohti sitä, miten voisi olla mies.
Mikä on mies ja miten mieheksi tullaan? Jos lapsuus ei anna eväitä matkaan, mitä aikuisena syödään?
On satuja, joissa ei ole prinssejä. On "satuja".
Olipa kerran lapsuudessa pojalla äiti ja isä. Sen pituinen se. Tai ei ihan. Äiti muutti pois ja isä alkoi nussia muita naisia "olohuoneessa keskellä kirkasta päivää."
ihossa tuhat kertaa hylätyn lapsen laulu, seiniin hakkaava aaltokone
Minuus / Miinus on S.O.S ja Banksyn No friends.
*
Minuus / Minuus menee mun tunteisiin. Erityisesti ne kohdat, joissa hennosti väreilee minuus +:n mahdollisuus. Ne kohdat, kuten tämä
Mutta Puppekin löysi pallon.
Toivoa on.
On, on.
Vartiaisen kokoelmassa on valtavasti tunnemaastoa, joka vaihtelee betonista pehmoeläimiin. Se kysyy, miten ihminen pysyy kasassa, kun tukipuita ei ole. Kuvittele talo, jolla ei olisi kivijalkaa. Kokisiko se taloelämänsä mielekkääksi?
Näiden runojen pojalle / miehelle mieheys on yhtä kaukana kuin planeetta, jota ei vielä ole löydetty. Olla kuin mies on itseään omalla tavallaan kertova tarina, jonka osaksi vain tietyillä tarinoilla on oikeus yhtyä. Olla kuin mies hylkii niitä, jotka eivät ole sille kunniaksi, jonka se itse on määrittänyt.
Joskus varmaan pojalla oli pyjama, jonka rintamuksessa oli supersankarihahmo. Pyjama, joka kauhtui ja jäi liian pieneksi ja jonka supersankarihahmo alkoi valvottuina öinä halkeilla niin että sen supersankarivoimat lensivät poks! vaan ikkunalasin läpi ulos.
Minuus/Miinus on yksi tämän vuoden Tanssiva karhu -runokilpailun ehdokkaista. Ja syystä. Erittäin syystä.
Jere Vartiainen: Minuus / Miinus
80 sivua
Kolera (2018)
Grafiikka: Daniil Kozlov
Kommentit
Lähetä kommentti