Siirry pääsisältöön

F*ck lineaarinen tarinankerronta - Monika Fagerholm: Kuka tappoi Bambin?

En tiedä mistä aloittaisin. Ehkä keskeltä. Tai alusta. Tai sivulta 150. Ehkä siitä kohdasta, jossa Kuka tappoi Bambin? on vienyt minut maailmaansa niin, että en enää ole Helsingissä omassa huoneessani.

Ehkä parasta olisi edetä joka suunnassa ja suuntaan samanaikaisesti. Edetä itsensä ympäri, vieressä, ylä- ja alapuolella ja olla perillä ja matkalla saman aikaisesti. Siltä Bambin lukeminen tuntuu. Se tuntuu siltä kuin kaivaisi esiin tekstiä, joka on vuosien kuluessa kasvanut oman ihon alle. Se tuntuu siltä, että Bambi on minun ja minun ja minun, eikä kenenkään muun. Se tuntuu rakkaudelta.

Bambia lukiessa tekee mieli kertoa kaikille, että tämä on se kirja. Tämä on tämän vuoden Se Kirja.

On ihmisiä, jotka saavat vaikeissa elämäntilanteissa lohtua kirjoista. Itse kuulun valitettavan harvoin heihin. Rankat elämäntilanteet saavat lukemiseni lukkoon. Sanat valuvat jälkiä jättämättä, eivätkä ne sytytä minussa mitään. Joskus käy niin onnellisesti, että löytyy kirja, johon voin mennä hengittämään kuin pakopaikan suomaan turvaan. Kuka tappoi Bambin? on sellainen kirja.

Tähän kohtaan minun piti kirjoittaa Bambin henkilöistä, mutta sen sijaan esitänkin ajatuksen kirjallisen teoksen ja lukijan identiteetin välisestä suhteesta. Voisiko, kysyn, voisiko kenties olla niin, että Bambia kohtaan tuntemani kokonaisvaltainen viehätys johtuu siitä, että se on olemassa kirjallisena teoksena tavalla, joka vastaa oman identiteettini rakenteita?

Sinne, tänne, tässä, tuolla, eilen. Palataan takaisin, mennään palatessa eteenpäin. Särkymisen monisakarainen tähti. Sen itsepintainen valo pimeydessä, jota mikään kukaan muu ei pysty valaisemaan.

Okei ne henkilöt. Tarkemmin: OSA niistä

Gusten Grippe, 26-vuotias menestynyt kiinteistövälittäjä
Emmy, Gustenin ex-tyttöystävä, jossain kohtaa kirjaa raskaana
Saga-Lill; Emmy paras kaveri ja Emmyn kanssa riidoissa. Henkilö, jonka kanssa Gusten Grippe paremman tekemisen puutteessa välillä harrastaa seksiä
Saga-Lillin faija, nykyinen vuonomaan kansalainen, aika paska tyyppi
Cosmo Brant ("the-least-likely-to-succeed-guy"), Gustenin kaveri
Nathan Häggert, Gustenin kaveri, poika auringonpaisteessa, auringon joka pimeni
Angela Grippe, oopperalaulaja ja Gustenin äiti
Annelise Häggert, Nathanin äiti, hevosenhymyinen uraohjus, ajatuspaja Kultaisen suihkulähteen bosslady, Gayn Handin ajatusten ja omaneduntavoittelun kannattaja
Simone Weil, yksi lempifilosofeistani, joka on sanonut mm., että "Rakastaa vierasta kuten itseään merkitsee kääntäen: rakastaa itseään kuten vierasta"
Joukkoraiskaus, tapahtuma
Kylmäjärvi, järvi
Auringonpaisteenkatu, katu
Huvilakaupunki, pikkukaupunki
Hiljaisuus, äänekäs ja vihlova elementti

Kirjoitan tätä tekstiä, kun on sunnuntai. Jonain muuna päivänä olisin kirjoittanut toisella tavalla, mutta joka ikisenä päivänä ja yönä niin maan päälllä kuin maan ulkopuolella olisin kirjoittanut, että Bambi on sielukirjani ja sitä suurempaa meriittiä kirja ei voi saada.

Kuinka monta suPERLAtiivia yhteen bloggaukseen on kohtuullista laittaa? Bambin kohdalla tuntuu, että mikään ei ole riittävästi. En yhtään tiedä, enkä oikeastaan haluakaan tietää, vaikka toisaalta haluan juuri sitä. Siis että miten Fagerholm pitää kertomansa kasassa? Ainakin: F*ck lineaarinen tarinankerronta.

Joku voisi sanoa, että Bambi on ihmisen tapa ajatella, muistella, yrittää tulla toimeen sen tyypin kanssa, jota pitää itsenään. Palata ja möyriä. Joskus myös lähes pakkomielteisesti. Yrittää unohtaa ja olla hiljaa. Ne kasvot hei. Kasvot muiden ihmisten edessä. Jenni Vartiainen: "Ne ei tiedä mitään, ne ei kuulu tähän tarinaan." Se  naamio, joka pitää menestyksen ja onnellisuuden ilmettä kasvoilla. Se naamio, joka hiostaa ja saa ihon kukkimaan ruttoa.

Täysien sivujen nautinto -blogia pitävä Maisku kertoi Fagerholmin sanoneen kirjoittamisesta Helsingin kirjamessujen lukupiirissä: "Älä ajattele tekstiä, ajattele maailma."

Bambissa todellakin on ihan omanlaisensa maailma ja tässä suhteessa se tuo mieleeni Kjell Westön liian vähälle huomiolle jääneen romaanin Älä käy yöhön yksin. Myös siinä on maailma, johon olen kaivannut monesti lukemisen jälkeen. Muistan, kun luin sitä jouluna lapsuudenkodissani. Istuin ruskeassa nojatuolissa. Oli yö Oli suklaata Oli joulun- ja lukemisenihme.

On ihanaa, että näin vahvoja kirjallisia maailmoja on olemassa. On kamalaa, että nämä maailmat ovat fiktiivisiä, eikä niihin voi oikeassa elämässä matkustaa, kuten vaikka Koivukylään.

Ei ostaa junabussimetrolaivalentokonehelikopterisukellusvenemitäniitäonkaanlippua. Mutta voi avata kirjan ja matkustaa yhä uudestaan.

Lörpöttelen tässä nyt kaikenlaista, koska en halua lopettaa Bambista kirjoittamista. Fagerholmin romaani kuuluu siihen kastiin, jota asuttavat samanaikaisesti sekä kirjallisesti korkea-arvoiset teokset että henkilökohtaiset lempikirjani. Nuo kaksi attribuuttia eivät ollenkaan aina käy käsikynkkää. Monet ovat ne suurina ja mahtavina pidetyt teokset, joista en ole onnistunut innostumaan, vaikka olisinkin niiden meriitit sinänsä pannut merkille.

Minulle hyvä kirja on kuitenkin vahvasti myös sitä, että se saa minut haltioitumaan, saa minut puhumaan siitä kaikille, saa minut silittelemään sen kantta, saa minut lukemaan itseään uudestaan uudestaan uudestaan sieltä täältä tuolta, saa minut toteamaan kerran toisensa jälkeen mahtavaa aivan mahtavaa. Bambi on sellainen kirja. Bambi ON ON ON!!!!!!!!!!!!!!!!! (kiva laittaa monta huutomerkkiä, vaikka moNta ei olekaan tarpeeksi).

Selvyyden vuoksi vielä sillä edellä kirjoitettu on toki epäselvää vaikkakin enemmässä ja vähemmässä kaoottisuudessaan aidointa mihin pystyn eli siis: Kuka tappoi Bambin? on minulle vuoden 2019 SE KIRJA.




Monika Fagerholm: Kuka tappoi Bambin?
222 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos Vem dödade Bambi?
Suomentanut Laura Jänisniemi
Teos (2019)


Kommentit

  1. Ihanaa ajatuksenjuoksua 😁. Viimeistään tämän perusteella aloitan nyt lukemaan "Kuka tappoi bambin?". Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivotan mielenkiintoisia hetkiä Bambin seurassa. Minä en ole vielä raaskinut edes laittaa Bambia kirjahyllyyn, vaan pidän sitä lähelläni.

      Poista
  2. Tätä olen vähän ounastellut, nimittäin vuoden kirjaa juuri tästä... Arviosi jälkeen yritän hengitellä tasaisesti, etten ihan vielä lähde pilaamaan sitä tämän stressaavimman työrupeaman keskellä. Haluan lukea sen nautiskellen joka sanasta.

    Ensi viikolla sen tiedämme, onko raati samaa mieltä. Olipa ihan paras päivän aloitus, kun sai lukea kirjahehkutusta. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun näkemyksen mukaan Bambilla ei ollut mitään mahdollisuuksia voittaa Finlandiaa. Kirjoitin juuri tekstin siitä, miksi oli itsestäänselvää, että Bolla voittaa Finlandian ja miksi se on ongelmallista.

      Bambi oli mulle täydellinen napakymppi. Nautin jokaisesta hetkestä sen seurassa. Näin ei aina ole Fagerholmin kirjojen kohdalla ollut.

      Poista
  3. Tämähän on siis luettava!! Ajattelin ensin laistaa koko "velvollisuudesta", ymmärsin toki että tämä on niitä vuoden kirjoja mutta Fagerholm ei ole minua aikaisemmin sytyttänyt. Mutta tämä tekstisi nosti kirjan nyt aivan uudelle tasolle. Odotan jännityksellä! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ainakin osittain ollut vaikeuksia Fagerholmin kirjojen kanssa sitten hänen esikoisensa jälkeen. Asiaa on mutkistanut vielä se, että Fagerholmin kirjat ovat olleet suht laajoja ja kun siihen yhdistää fragmentaarisuuden niin on tähtien asennosta kiinni pääsenkö lukijana mukaan.

      Poista
  4. Kiitos kirjan mielenkiintoisesta esittelystä Omppu. Kävin kuuntelemassa Fagerholmia kirjamessuilla. Emmin kuitenkin tämän kirjan kanssa, ihan sen aiheen rankkuuden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe, kuten toteat Anneli, on rankka, mutta tavallaan se on tässä kirjassa sivuroolissa, vaikka kaiken takana myös pääroolissa.

      Poista
  5. Ihanasti kirjoitettu. Odotan niiiin tämän lukemista. Kirja on jo hyllyssä, mutta säästelen sitä vähän. Samoin kuin Elina, en halua missään nimessä pilata Bambia lukemalla sitä ihan juuri nyt, kiireen ja stressin keskellä. Mutta ehkä joululomalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Mulla tämä toimi erinomaisesti stressitilanteessa, kun mikään muu kirja ei oikein sillä hetkellä lähtenyt käyntiin. Keskenjätettyjen määrä onkin tänä syksynä ollut harvinaisen suuri ja vika ei välttämättä ole ollut kirjassa, vaan lukijassa. Joululomalle tämä sopii myös erinomaisesti.

      Poista
  6. Elämäntilanteni on nyt sellainen, etten ehdi paljoakaan lukea kirjoja enkä blogisi lukemiseenkaan ole aika riittänyt. Mutta koska todella tunnen sielunsukulaisuutta sinua kohtaan, tiedän että tämä kirja minun on luettava. Olen jo valmiiksi hengästynyt! (Nyt on kuitenkin käytävä lukupiirikirjan kimppuun, jonka ensimmäiset sivut eivät sytyttäneet minuun edes pienen pientä tuikkua 😢. Saa nähdä jääkö jopa kesken, vaikka harvoin näin mulle tapahtuu.) Ps. Tuolta myöhemmistä päivityksistäsi luin, että mietit jo blogisi lopettamista!!! ÄLÄ LOPETA!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä