Siirry pääsisältöön

Napakymppejä kipupisteisiin - Kansallisteatteri: Rakkauden päätös



Helvetin hyvä.

Ai ei saa kiroilla? Olen eri mieltä. Haluan tehdä heti kättelyssä selväksi, että Kansallisteatterin Rakkauden päätös on helvetin hyvä esitys.

Sitä paitsi. Kun Christoffer Strandberg ja Matti Puro tanssivat pasodoblen ohjelmassa Tanssii tähtien kanssa käytti tuomaristossa istuva Jorma Uotinen heidän tanssistaan juuri ilmaisua "helvetin hyvä".  Näin tästä ilmauksesta tuli jotain ihan muuta kuin kirosana + hyvä. Siitä tuli taidenautinnon sanallisen ilmaisun muoto, joka pyrkii tuomaan esiin sen, että nyt tärähti häntäluussa asti. Että nyt mentiin jonnekin sellaisen täydellisyyttä hipovan vastaanottokokemuksen alueelle, jota sanat eivät mitenkään pysty ilmaisemaan. Siksi: helvetin hyvä.

Sanojen riittämättömyys on keskeistä myös Pascal Rambertin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Rakkauden päätöksessä, joka on lajityypiltään kaksoismonologi. Rakastaminen on muuttanut pysyvästi imperfektiin ja futuuri lakannut olemasta, kun Katariina (Katariina Kaitue) ja Timo (Timo Torikka) käyvät viimeistä keskusteluaan. Tosin keskustelu on tässä yhteydessä varsin epätarkka ilmaus ellei peräti valheellinen. Kun Timo puhuu Katariina on hiljaa ja kun Katariina puhuu Timo on hiljaa. Keskustelua enemmän kyse on vallankäytöstä, kun se vielä on mahdollista, sillä ihan kohta ei sitäkään mahdollisuutta enää ole.

Mutta nyt vielä. Loukkaan sinua kaikin mahdollisin tavoin. Ammun napakymppejä sinun kipupisteisiisi.





Rakkauden päätös on riisuttu ja alaston. Ei lavasteita, ei musiikkia, ei pienimpiäkään levähdyksen tai piiloon menemisen paikkoja. Näyttämöä paahtavat loistevaloputket ja sitä hallitsee kahden taitavan näyttelijän silmitön ja hurja läsnäolo.  On menty sen rajan yli, jolta voisi palata takaisin ihmissuhteeseen. On viimeinen hetki.

Ranskalaisen Pascal Rambertin teksti on jo sinänsä nautinto ja puhuimmekin Lukupino-blogin Simon kanssa esityksen jälkeen, että tuo teksti pitäisi saada käsiinsä, eikä vähiten siitä syystä että Timo Torikan suomennos pitää sisällään useita mainioita ilmaisuja.

Rakkauden päätös vaatii näyttelijöiltä paljon. Se on ladattu tunteilla, jotka ovat äärimmäisiä. Jokainen sanottu sana, jokainen loukkaus ja toisen satuttamiseen pyrkivä lause todistaa, että on ollut aika, jolloin Katariinan ja Timon välillä oli paljon rakkautta. Yhdessä eletystä on vaikea päästää irti ja siksi on puhuttava vielä lisää, vaikka jokainen järjissään oleva ihminen tajuaisi jo olla hiljaa. Toisistaan eroa tekevät ihmiset vaan ovat niin rakkauden satuttamia, että järjelle ei jää tilaa.

Rakkauden päätöksen erityispiirteisiin kuuluu, että roolityössä käytetään näyttelijöiden oikeita nimiä, joka tuo esitykseen yhden intiimin tason lisää. Kyse ei ole kenestä tahansa eroa tekevästä pariskunnasta, vaan juuri näistä kahdesta - Katariinasta ja Timosta  - ja samaan aikaan heidän kauttaan jokaisesta meistä, jotka olemme vastaavassa tilanteessa olleet.




Rakkauden päätöksen tematiikka on vahvasti tunnistettavaa ja se tekee siitä entistä karmaisevampaa ja saa kaiken näyttämöllä nähdyn menemään syvälle katsojan sisuskaluihin. Muuttaa katsojan ihon huokoiseksi imeväksi kankaaksi. Tunnistan näkemäni tunteet. Tunnistan epätoivoisen avuttomuuden ja halun, joka saa pysyttelemään kaikin voimin kiinni viimeisessä kohtaamisessa. Halun, joka saa nostamaan esiin paloja niiltä ajoilta, jolloin oli vahva usko siihen, että omassa parisuhteessa ei ikinä kävisi samoin kuin muiden.

Katariinan ja Timon roolit vaihtuvat esityksen puolivälissä viattoman väliintulon kautta, joka avaa uuden horisontin. Kerrassaan nerokasta.

Vaikka kyse on kahden ihmisen erosta on rakkaus vahvasti läsnä. Se on sanoissa, jotka repivät voimansa muistoista ja rakkauden paremmista päivistä. Se on hiljaisissa hetkissä ja katseissa ja ennen muuta se on ruumiin kielessä. Se on ruumiin taipumisessa ja musertumisessa. Se on ruumiissa, jossa rakkaus on tehnyt työtään, jota se on kaunistanut ja hellinyt. Ruumiissa, josta rakkaus on nyt astunut ulos kuin huoneesta, jonka ovea mikään mahti maailmassa ei enää saa auki.

Muutoinkin vahvojen roolitöiden hurjinta antia ovat juuri ruumiissa tapahtuvat muutokset. Rintakehän vajoaminen, ryhdin pettäminen ja joka solusta esiin pusertuva kipu. Siltä se tuntuu.

Herranjumala, juuri siltä se tuntuu.

Ranskalainen filosofi Maurice Merleau-Ponty on todennut, että "ruumis on se näkevä ja soiva rakenne, joka sisältää kielen mahdollisuuden."* Tämä lause on Rakkauden päätöksen ytimessä, sillä enemmän kuin mitkään sanat Kansallisteatterin esityksessä puhuu Katariinan ja Timon ruumiin kieli. Ruumis kertoo sen, mitä kaikki sanat pakenevat kauhistuneena sokeana laumana tehtävänsä ylivoimaisuudesta lannistuneina. Siinä, missä sanojen kieli on kyvytön astuu esiin ruumis, joka näyttää ja paljastaa kaiken.

Rakkauden päätös on armoton. Se on rakkaussuhteen päätöksen fileeraus. Se on Katariinan ja Timon kautta ilmituleva säälimätön tilinteko. Se ei säästä ketään.






Kansallisteatteri: Rakkauden päätös
Suomennos Timo Torikka
Ohjaus ja suunnittelu Pascal Rambert
Dramaturgi Eva Buchwald

Rooleissa Katariina Kaitue ja Timo Torikka

Kuvat: ©Kansallisteatteri


Medialipusta kiitos Kansallisteatterille


*Soili Petäjäniemi: Judith Butler ja ruumiin poliittinen fenomenologia. Teoksessa Ruumiin kuvia - Subjektin ja sukupuolen muunnelmia, toim. Sara Heinämaa, Martina Reuter ja Kirsi  Saarikangas. Gaudeamus 1997.

Kommentit

  1. Kiitos näytelmän arviosta! Se - kuten itse asiassa kaikki Rakkauden päätöksestä kirjoitetut arviot -sai minut mietteliääksi. Miksi minä jäin täysin tunnekylmäksi katsomossa? Ainoa tunne, jonka tunnistin, oli pitkästyminen ja turhautuminen. Taisin luovuttaa jo alkumetreillä. Minä en pidä tästä tekstistä, ajattelin, enkä päässyt sen ajatuksen yli. Toinen puoli totuutta on kai se, että en pidä teatterista. Olin katsomossa lähinnä seuralaisen roolissa. Olimme katsomon kauimmaisella rivillä, ehkä liian kaukana näin intiimin esityksen ymmärtämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei pidä teatterista niin tämä esitys asettaa varmasti ihan omanlaisensa haasteet. Toivottavasti kohdallesi osuu sinulle paremmin toimivia esityksiä. Kiitos vielä, kun toit eriävän mielipiteen esiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän