Kirjoittamalla vapaaksi - Taija Tuominen: Kuningaskobra

Voi olla, että olen kirjoittanut sentimentaalista paskaa. Otan sen riskin ja mietin, että niinä pimeinä öinä aamuyöstä kello 4, kun nukkuminen tuntuu kaukaisimmalta, saattaa sentimentaalisen alta löytyä yllättäviä asioita. Aivan. Juuri niitä, joita päivisin ei kehtaisi edes sanoa ääneen.

Moni lukija tunnistaa ne hetket ja sen tuskan, kun yrittää tehdä päätöstä siitä, mitä lukisi seuraavaksi. Ne hetket kirjahyllyn edessä, ne vaeltelut kirjastossa ja kirjakaupoissa, ne väärien kirjojen seireenin kutsut ja pettymykset, kun kirja on taas kerran jätettävä kesken, koska se puhuu kieltä, josta ei saa otetta. Sitäkin arvokkaampaa on, kun se oikea kirja löytyy. Se tuntuu niin hyvältä, että sen hyvän tuntemisen keskellä uskaltaa ajatella, että ilman juuri tätä kirjaa monikin asia olisi voinut mennä kovin toisin.

Juuri nyt se kirja on minulle Taija Tuomisen Kuningaskobra.

Tuomisen romaanin "löytäminen" ei tapahtunut suorinta reittiä. Tarvittiin Erja Manto, Tammen työntekijä ja kylpyhuoneremontti - päällimmäiset tekijät mainitakseni.

Erja Manto on äänikirjalukijoiden aatelia ja niinpä laitoin hänen nimensä hakusanaksi käyttämääni äänikirjapalveluun. Sitä kautta löysin Taija Tuomisen esikoisromaanin  Tiikerihai. Tammen työntekijä taas keksi lähettää minulle Kuningaskobran, johon en välttämättä olisi tarttunut, jos en olisi tuntenut Tiikerihaita. Kylpyhuoneremontti puolestaan pakotti lähtemään evakkoon hotelliin, jonne otin mukaani Kuningaskobran ja jossa saatoin keskittyä siihen täysillä.

On hyvä, jos Kuningaskobraan tarttuessaan tuntee Tiikerihain. Täysin välttämätöntä se ei ole, mutta minulle Tuomisen esikoisromaanin tunteminen avasi ihan uusia näköaloja myös Kuningaskobraan ja jälkimmäinen taas asetti Tiikerihain osin uuteen valoon.

Jos Kuningaskobran tematiikan haluaa tiivistää yhteen lauseeseen voi todeta, että se on ylistyslaulu kirjoittamiselle ja siihen sisältyvälle voimalle. Tuomisen romaani on autofiktiota, jossa hän jatkaa Tiikerihaista tuttua omasta menneisyydestään itsensä vapaaksi kirjoittamista.

Tiikeihain alkua kuunnellessani ajattelin Timo K. Mukkaa. Näin pitkälti siksi, että Tuomisen kieli on valtavan voimakasta ja roisia. Romaanin edetessä pidemmälle kävi yhä selvemmäksi, että Tiikerihain rinnalla Mukka on melko kesyä kamaa.

Koska en tiennyt Tiikerihaista etukäteen mitään, enkä tuntenut siitä aikoinaan käytyä keskustelua, luin sen fiktiona, jolla arvelin olevan jonkinasteista todellisuuspohjaa. Kuningaskobrassa käy ilmi, että Tuominen todellakin kirjoittaa omasta elämästään, joka tietenkään ei tarkoita, että kaikki kuvattu olisi totta.

Kuningaskobran lukeminen lähti kohdallani käyntiin onnellisissa merkeissä, sillä heti teoksen alusta löytyy tekijä, joka saa minut kokemaan, että nyt on äänessä sielunsisko. Kertoja nimittäin tuo esiin David Bowien merkityksen itselleen ja kertoo, miten Sky News haastatteli häntä Bowien kuoleman jälkeen. Kysymykseen Bowien merkityksestä hän vastaa: "Because of David I was not so lonely and lost. You painted my face visible to me."

Kun kertoja myöhemmin kirjoittaa kolumnin Bowiesta hän saa osakseen pilkkaa siitä, että suree tämän kuolemaa.

"[...] miten kukaan voi itkeä jotain poptähteä, kun ihmiset menettävät koko ajan läheisiään." 

Tälle pilkkaajalle haluan kertoa, että Bowien kuoleman jälkeen itkin noin kuukauden ajan joka ilta. Suruni voimakkuus tuli itsellenikin täytenä yllätyksenä. En odota pilkkaajan ymmärtävän ja ne, jotka ymmärtävät eivät tarvitse selityksiä.

Bowie mainitaan Kuningaskobrassa useamman kerran. Hän on se laituri, jolla kohtaan teoksen kertojan, emmekä me tarvitse sanoja.

Tiikerihai syntyi Tuomisen vaikeista lapsuus- ja nuoruuskokemuksista. Kirjoittaminen oli väylä toisenlaiseen tulevaisuuteen kuin mitä kohti aiempi elämä oli häntä ohjaamassa. Kirjoittaminen oli henkilökohtainen vallankumous ja vapauden lippu, joka liehuu Tuomisen romaanien sivuilla.

Tiikerihaita kuunnellessani mietin, miksi kielen on oltava niin julmaa ja inhorealistista kuin se on. Pohdin halusiko Tuominen Tiikerihailla näyttää, että naiset voivat kirjoittaa yhtä lailla rankasti kuin Juha Seppälä ja kumppanit.

Kuningaskobran luettuani näen kielen merkityksen toisin. Kielen oli oltava Tiikerihaissa kamalaa, jotta se repisi kirjoittajan irti äidistä, joka kohteli tytärtään järkyttävän huonosti. Kieli toimi kirjaimellisesti porttina, josta astua ulos lapsuudesta ja nuoruudesta.

Fiktiivisen ja toden välinen kamppailu on yksi Tuomisen romaanien ominaispiirteistä. Toisinaan fiktiivinen piilottaa totuuden, toisinaan taas tuo sen esiin tavalla, johon totuudelliset kuvaukset eivät pystyisi.

Siitä kaikesta on tullut muovailuvahaa, josta voin rakentaa juuri sellaisia maailmoita kuin haluan, sellaisia, joissa voin tunnustaa ja valehdella.

[...] 

Pitää odottaa, että fiktio saa oman muistin.

Paitsi kirjailija Tuominen on myös kirjoittamisen opettaja ja Kuningaskobrasta löytyykin hyviä neuvoja kaikille kirjoittajille ja kirjan julkaisemista haaveileville. Tuominen kuvaa omaa elämäänsä, työtään läänintaiteilijan ja kirjoittamisen opettajana. Hän kertoo, millaisia neuvoja hän kirjoittajaoppilailleen antaa ja muistuttaa, että

"kaikki surut voidaan kestää, jos ne ovat osa tarinaa tai niistä kirjoitetaan sellainen." 

Tuomisen näkemys kalskahtaa idealistiselta, mutta siinä on myös paljon totta. Suhde koettuun voi muuttua radikaalisti, kun sen pukee sanoiksi ja kirjaimiksi.

Kuningaskobra on romaani menneisyyden kukistamisesta, kirjailijaksi tulosta ja oman elämän haltuunotosta. Tuominen kuvaa vakuuttavasti, miten tärkeä merkitys on sillä, että on olemassa joku, joka uskoo omaan tekemiseen ja kannustaa. Kuningaskobrassa tämä henkilö on Tuomisen äidinkielen opettaja Hilja Mörsäri, joka itsekin kirjoitti runoja.

Kuningaskobran sivuja valaisee kirjoittamiseen kätkeytyvä voima ja kirjastoauton lohdulliset valot, jotka eivät lakkaa muistuttamasta siitä, että on tuhansia muitakin maailmoja kuin se, jonka vangiksi ihminen uhkaa jäädä.

Kuningaskobra on katarttinen lukukokemus kaikille niille, joita menneisyys uhkaa pitää vankinaan.




Taija Tuominen: Kuningaskobra
245 sivua
Tammi (2019)

Kirja saatu kustantajalta. Kiitos.