Athena Farrokhzad: I rörelse

Jos olisin kirjoittanut Athena Farrokhzadin runokokoelmasta I rörelse heti sen luettuani tämä teksti olisi varsin toisenlainen. 

Nyt, kun olen antanut Farrokhzadin runojen vaeltaa alitajunnassani jo viikkoja, opin jotakin itsestäni ja niistä mekanismeista, jotka kiinnittävät minut vahvasti tietynlaiseen runouteen.

I rörelse jatkaa samalla vahvasti yhteiskunnallisia epäkohtia kommentoivalla linjalla kuin Farrokhzadin vuonna 2013 julkaistu, August-palkinnolla palkittu kokoelma Vitsvit.

Siinä missä Vitsvit tapahtui pitkälti lukijassa ja kasvoi lukukerta lukukerralta I rörelse taas hyödyntää vallankumouksen poetiikkaa julistavammin ja tarjoaa eväänsä sitä myötä suoremmin.

Megafonin kautta kuuluva särisevän mekaaninen ääni. Ilmaa halkovat nyrkit. Tarve saada oikeutusta.

I rörelsen vyörytys on armotonta. Se hyökkää kimppuun ja paljastaa, että hyvinvointiyhteiskunnan "hyvin" viittaa toimintaympäristöihin, joihin pääsy on vain osalla ihmisistä. Niillä valkoisilla, niillä etuoikeutetuilla, niillä vallankahvaan itsensä kiinni liimanneilla. 

Muita on paljon ja yhteiskuntamekanismi pitää huolen siitä, että muut pysyvät ulkopuolella. Ne ruskeat, ne muualta Ruotsiin muuttaneet, ne hengensä edestä paenneet, ne Välimeren kautta kumilautoilla Eurooppaan pyrkivät.

11-sivuinen Brev till Europa -niminen runo on parafraasi Allen Ginsbergin kuuluisasta Amerikka-runosta. Tämän yhteyden tunnistan, mutta moni muu konteksti menee varmasti ohi. 

Europa, jag har gett dig allt och nu är jag ingen. 

Europa, tvåhundrasextio euro och sjuttiosex cent, januari 2018.

Jag står inte ut med mig själv. Europa, när ska du sluta kriga mot mänskligheten?

Dra åt helvete med ditt Jesuskomplex.

Jag mår inte bra, stör mig inte.

Teoksen vaikuttavimpia runoja on pitkä Slå tillbaka -niminen runokehotus, jossa lavarunous kohtaa vallankumouspuheen.

Slå tillbaka: istället för ett ihåligt schema för en fantasilös politisk aktion, beslutad och planerad av högsta instans, ser vi här ett stycke levande liv av kött och blod, som med tusen ådror är förbundet med revolutionen och allt som hör till den

Slå tillbaka -runoa seuraa niin ikään useamman sivun mittainen runo nimeltä Förlorarnas fest, joka perustuu vahvalle rytmiselle toistolle. Sitä lukiessani näen esiintymislavan, johon henkilö kerrallaan tulee sanomaan yhden rivin tästä runosta. 

Det här är en sms-kedja; nu stormar snuten lägret.

Det här är vårt förhandlingsvapen; vi förvaltar historiens mullvadsarbete

Det här är Emma Goldman; hon ser på mig från sovrumsväggen

Minussa tuntuu siltä kuin minusta tuntuisi, jos kuvitelmani tapahtuisi. Jos istuisin katsomossa, jossa käteni hamuilisi käsilaukusta nenäliinaa.

Jos istuisin katsomossa. 

Jos istuisin katsomassa.

Turvallisesti liikuttumassa.

Mitä vaihtoehtoja on?

Tässä on nyt se kohta, jossa huomaan, että vallankumouksellista poetiikkaa hyödyntävä runous vetoaa minuun, koska se saa minussa aikaan tunteen, että olen hyvän ja oikean puolella. Että minäkin tässä taistelen, jotta maailma olisi parempi.

Edellinen ei kuitenkaan ole totta, vaan lohdullinen valhe, jota itselleni kerron. Viehätyn vahvoista sanoista. Viehätyn vallankumouksen verestä ja hurmekentistä. Viehätyn vastarinnan ilmentymistä. Ja sen kaiken teen omassa etuoikeuskuplassani ilman, että minun tarvitsee laittaa itseäni peliin lainkaan.

Viehätyn turvallisesti. Viehätyn vihreän sohvani nurkassa. Viehätyn omista tunnereaktioistani. 

Viehättyessäni tunnen olevani elossa.

Tunnen olevani elossa muiden ihmisten kärsimysten kautta.



Kyse ei ole vähäpätöisestä asiasta. Kyse on asiasta, joka saa ihmiset käymään vallankumousmuseoissa, keskitysleireillä ja vastaavissa paikoissa ja instansseissa. Kyse on asiasta, jonka ihmiset kertovat itselleen tarinana siitä, että on tärkeää tuntea historiaa.

Niin on, mutta se on toinen juttu.

Minua hävettää. Minua kuuluukin hävettää. Huomaan ajautuneeni Lissaboniin. Salazarin diktatuuria vastaan taistelleille omistettuun Aljuba-museoon, joka vuosina 1928 - 1965 toimi poliittisena vankilana. Aljubassa soi puhelin, joka esti vangittuja nukkumasta. Kamala pirisevä ääni, joka ei lakkaa soimasta päässäni. 

Luulenko tosiaan, että pystyisin millään tasolla kuvittelemaan, miltä vangituista tuntui tuon äänen kuullessaan?

Luulenko tosiaan, että osaisin edes kuvitella kaikkia niitä vääryyksiä, joita Farrokhzad tuo runoissaan esiin?

On vaikea kestää, että asiat ovat niin kuin ne ovat, kun ne voisivat aivan yhtä hyvin olla toisin. On vaikea kestää omaa häpeää. On muistettava, että se ei ole mitään sen rinnalla, mikä sen synnyttää.




Athena Farrokhzad: I rörelse

90 sivua

Albert Bonniers Förlag (2019)