sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Luotettava perheauto - Kjell Westö: Tritonus


Jo Tritonuksen kansi vihjaa, että synkissä vesissä liikutaan. Vihje osoittautuu oikeaksi, joskaan ei millään tapaa koko totuudeksi Westön uutuusromaanista. 


Lähdin selvittämään sanan tritonus-merkitystä wikipediasta ja löysin seuraavaa:

"Tritonus on musiikillinen intervalli, joka on laadultaan ylinouseva kvartti tai sen enharmoninen vastine, vähennetty kvintti. Tritonus on tasavireisessä järjestelmässä kolmen kokosävelaskelen suuruinen (tri + tonus). Tritonus esiintyy IV ja VII asteen välillä sekä duurisävellajeissa, että harmonisessa ja melodisessa mollissa. Luonnollisessa molliasteikossa se on II ja VI asteen välillä. Tritonus on tasavireisessä asteikossa symmetrinen, eli sen käänteisintervalli on tritonus, mikäli enharmonisten sävelten välillä ei tehdä eroa. Esimerkiksi ylinouseva kvartti F–H on käännettynä intervallina vähennetty kvintti H–F."*


Edellä olevaan voisi vielä lisätä teoksen alussa olevan lepakkokeissin ja pitää mielessä, että joidenkin kansantarujen mukaan lepakon on sanottu olevan pirusta lähtöisin.



Tritonus luo minulle hienoisesti sen tyyppisen vaikutelman, että se kenties on kirjoitettu enemmän analysoitavaksi kuin pelkästään luettavaksi. Minulle Tritonuksen asetta/uminen klassisen musiikin kehikkoon ei kuitenkaan toiminut kovin hyvin, vaan pikemminkin vei romaanin imun mennessään. Tilanne voi hyvinkin olla toinen lukijalle, jolle klassisen musiikin syvemmät salat ovat tutumpia.

Olen pitänyt Westön kirjoista paljon. Joistakin niistä - kuten romaanista Älä käy yöhön yksin - olen ollut suorastaan haltioissani ja vaikka luin sen jo vuosia sitten tunnemuistikuvani ovat edelleen vahvoja. Pitkälti varmaankin juuri siksi, että olen kokenut suuria tunteita Westön romaanien parissa en voi välttää pettymyksen tunteita Tritonuksen suhteen.


En tarkoita, että Tritonus olisi huono romaani. En ollenkaan. Se on tasavarma teos - vähän kuin luotettava perheauto, joka ei jätä matkalle, eikä vaadi jatkuvia huoltamokäyntejä. Sen takapenkiltä kuuluu tasaisin väliajoin tuttu kysymys siitä, milloin ollaan perillä.

Lisäksi on hyvä ottaa huomioon, että tarkastelen Westön kaltaisen kannuksensa useita kertoja lunastaneen kirjailijan teosta kriteereillä, jotka ovat hänen aiempien teostensa perusteella muodostuneet varsin korkeiksi.
   

Tritonuksessa Westö tuo esiin useita kiinnostavia teemoja (metoo, etuoikeudet, pakolaisuus, äärioikeistosympatiat, venäläisten maakaupat Suomessa), mutta ne jäävät hyödyntämättä. Roikkumaan ilmaan saamatta osakseen sen enempää käsittelyä. Se harmittaa.

Teoksen moottori on Thomas Brander - kapellimestari, jonka ura on hiipumassa ja joka on tunteidensa osalta jäänyt viimeisimmän naisystävänsä vangiksi. Thomas Branderiin viitataan kautta teoksen useimmiten sukunimellä Brander. Sekin ärsyttää. Niin usein tehdään, kun puhutaan miehistä.  

Thomas rakennuttaa valtavan mökkipalatsin hisseineen kaikkineen Ravaisin saaristolaiskylään ja antaa pytingilleen nimeksi Casa Tritonus. Haluaisin mieluusti lähteä avaamaan Casa Tritonuksen nimitysratkaisua pitkin polkua, joka johtaa Branderin turhamaisuuteen. Haluaisin päätyä tarkastelemaan Branderin ristiriitaista persoonaa, joka ei viihdy nahoissaan, vaikka hänellä onkin mittatilauspuku ja hienot italialaiset kengät. 

Tritonusta lukiessani tunsin suurta halua saada sen henkilöhahmoista kiinni. Halusin päästä kokemaan Branderin tunteita, mutta hänen ja minun välilleni jäi Casa Tritonuksen monimetrinen maisemaikkuna. 

Ravaisissa Brander tutustuu paikalliseen amatöörimuusikkoon ja psykologiin Reidar Lindelliin, joka ei ole oikein kyennyt jatkamaan elämäänsä vaimonsa kuoleman jälkeen. Lindellillä on bändi nimeltä Rainbow, jossa laulaa Anette, joka saa miesten silmät vilkkumaan. 

Brander(!), Lindell(!!) ja Anette(!!!)  muodostavat romaanissa omanlaisensa "kolmen kokosävelaskelen". Ihmissuhteet ovat Westön teoksessa sotkuisia ja vuosia sitten tapahtuneet asiat pulpahtelevat pintaan, vaikka niitä kuinka yrittäisi kaitsia.



Musiikilla on Westön monissa teoksissa keskeinen rooli, mutta Tritonus eroaa niistä siinä, että sen lukuisat Mahlerin, Sibeliuksen ja kumppaneiden sävellysten läpikäynnit eivät oikein hengitä tai tuo kaipaamaani lisäarvoa itse teokseen.

Keskiajalla tritonusta pidettiin paholaisen musiikkina, mutta en saa sovitettua paholaisteemaa Westön romaaniin. Luontevimmin se voisi tulla ilmi Branderin persoonan kautta, mutta vaikka hän on turhamaisen materialistinen ja hankala ihminen, en löydä hänestä faustisia pahuuden ilmentymiä.



Westö on taitava kirjoittamaan ns. suuria romaaneja, joissa hän piirtää isoja kaaria niin yhteiskunnallisista tapahtumista kuin ihmiskohtaloistakin. Niin tapahtuu tässäkin romaanissa, mutta jonkinasteinen lamaannus on teoksessa läsnä. Se toki paralloituu kiinnostavasti Branderin elämäntilanteeseen. Yhtä lailla kuin Brander lähtee kerta toisensa jälkeen maailmalle jahtaamaan menestystä, myös teoksen kerronta ottaa mukaan uusia teemoja, joiden seurasta se kuitenkin palaa vähän häntä koipien välissä. 

On kohtuutonta odottaa, että kirjailijan jokainen kirja olisi täysosuma. Tritonuksen myötä pääsin luotettavan perheauton kyytiin, joten voisivat asiat huonomminkin olla.
 




Kjell Westö: Tritonus
Suomentanut Laura Beck
445 sivua
Otava (2020)

Kansi: Tuuli Juusela



*https://fi.wikipedia.org/wiki/Tritonus

1 kommentti:

  1. Mainio postaus! Pitkälti samoin kaksijakoisin tuntemuksin suljin tämän paholaisen soinnun kannet: ei nappiosuma Westöltä, silti oivallista persoonain, ihmissuhteiden ja nuorukaisten kasvukipujen kuvausta.
    Musiikkiosuus oli kiinnostava, mutta sen osalta langat eivät oikein pysyneet hyppysissäni. Luotettavan perheauton kyydissä, - painokas kyllä:)

    VastaaPoista