keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Jenny Offill: Ilmastoja


"Avioseksi on sitä, että riisuu alushousut itse."

Sille, joka piti Jenny Offillin romaanista Syvien pohdintojen jaosto (SPJ), Ilmastoja on takuuvarmaa luettavaa. Jos taas edellinen ei oikein innostanut on suuri riski, että sfääreihin kohoamista ei tapahdu Ilmastojenkaan kohdalla.


Ilmastoja on  SPJ:n tavoin fragmentaarinen ja anti-narrativiinen teos, jossa teksti hypähtelee kappaleesta toiseen usein ilman sen kummenpia sidoksia. Itse asiassa se voisi olla suoraa jatkoa Offillin edelliselle kirjalle - jopa niin, että nämä kaksi voitaitaisiin julkaista yhtenä teoksena samojen kansien sisällä ilman että se aiheuttaisi sen suurempaa hämmennystä.

Ilmastoja pitää kasassa ydinperhe. (Asia, johon mieleni tekee lukea ironiaa.)  Yliopiston kirjastossa työskentelevä äiti Lizzie, isä Ben sekä poika Eli. Lisäväriä perhekuvioihin tuo Lizzyn veli, ex-narkkari Henry sekä Lizzietä puoleensavetävä Will. 


Kinnostavaa on, että vaikka Offillin kerronta vastustaa tarinallisuutta tuo erityisesti Willin mukaantulo tekstiin palasen romanssijuonta. Näin syntyy vaikutelma, että vaikka kerronnan muutoin voi hajottaa ja palastella, romanssi ja jo sen mahdollisuus pakottaa kerrontaan omat jatkuvuutta korostavat kaavamaiset kuvionsa.

Edellinen kappale ei ole oleellinen. Kirjoitin sen luultavasti pääosin vain siksi, että kuuntelin pari päivää sitten Yle Areenasta Varo kertomusta - podcastia, jossa käsiteltiin romanssijuonen kaavamaisuutta. Kun nyt tulin maininneeksi Willin ja orastavan romanssijuonen välisen yhteyden asia sai luultavasti suuremman painoarvon kuin se ansaitsee.

Tässä kohtaa olisi houkuttavan helppoa unohtaa Ilmastoja ja lähteä ihan toisille poluille ja pohtia niitä seikkoja, jotka saavat huomioni kiinnittymään lukiessa milloin mihinkin. Lukeva minäni ei ole mikään eristyksissä oleva konstruktio, vaan jatkuvasti osa moninaisia verkkoja, joiden vaikutus siihen, mitä kirjoitan, tulee usein itsellenikin osin yllätyksenä.

Tuo edellinen oli kiva juttu sanoa ääneen. Tuntuu vähän myös rohkealta, että kykenin väistämään delete-nappulan seireeninkutsun.


Jos pysähtyy miettimään, niin huomaa, että epäolennainen voi olla olennaista olennaisempaa. (pätee myös Offillin romaaniin).


Ilmastoja sisältää mainiota huumoria, joka kohdistuu milloin mihinkin. Usein huumorin reunat on mustalla maalilla sivelty, eikä teoksessa anneta kaunista kuvaa amerikkalaisesta meiningistä.


Mutta tämä on Amerikka. Ei pääse edes uutisiin, jos ampuu vähemmän kuin kolme ihmistä.


Nimi Ilmastoja viittaa kaikkiin niihin "ilmastoihin", joita nyky-yhteiskunnassa on vallalla. Ne aukeavat mm. seuraavista sanoista


alkuperäiskansat mehiläiset etuoikeudet "ympäristöhörhöt" sähköautot kotitöiden jakaminen vaaralliset väriaineet "ilmastonmuutoksen peruuttamaton käännepiste" avioelämä ehkäisykysymykset aseet seuranta-algoritmit terrorismi pommiuhkaukset vihapuhe unettomuuden vaikutukset kansalaisuusvitsit robotit yksinäisyys zen-luostarit terapia survivalistit


Teoksen kannen kuva (@Getty Images) kuvaa oivasti teoksessa tapahtuvaa liikehdintää. Nuolet poukkoilevat villisti ja työntävät liikkeeseen yhä uusia nuolia ja korostavat näin osaltaan Offillin romaania kuvauksena nykymaailman pirstaleisuudesta. Todellisuudenkuvaus synnyttääkin Ilmastoissa eräänlaista uusuusrealismia.


Offillin vainu on tarkka ja hän onnistuu vähällä kirjoituksella tuomaan esiin isoja ajassamme liikkuvia asioita ja ilmiöitä. Kuitenkin, vaikka löydänkin Ilmastoista kosolti taituruutta, se jättää osuvista huumorihavainnoista huolimatta etäännyttävän ironisen vaikutelman, jonka lajityyppinä koen jo melko loppuun kuluneeksi. 



Jenny Offill: Ilmastoja
203 sivua
Weather 
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus (2020)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti