Siirry pääsisältöön

Jenny Offill: Ilmastoja


"Avioseksi on sitä, että riisuu alushousut itse."

Sille, joka piti Jenny Offillin romaanista Syvien pohdintojen jaosto (SPJ), Ilmastoja on takuuvarmaa luettavaa. Jos taas edellinen ei oikein innostanut on suuri riski, että sfääreihin kohoamista ei tapahdu Ilmastojenkaan kohdalla.


Ilmastoja on  SPJ:n tavoin fragmentaarinen ja anti-narrativiinen teos, jossa teksti hypähtelee kappaleesta toiseen usein ilman sen kummenpia sidoksia. Itse asiassa se voisi olla suoraa jatkoa Offillin edelliselle kirjalle - jopa niin, että nämä kaksi voitaitaisiin julkaista yhtenä teoksena samojen kansien sisällä ilman että se aiheuttaisi sen suurempaa hämmennystä.

Ilmastoja pitää kasassa ydinperhe. (Asia, johon mieleni tekee lukea ironiaa.)  Yliopiston kirjastossa työskentelevä äiti Lizzie, isä Ben sekä poika Eli. Lisäväriä perhekuvioihin tuo Lizzyn veli, ex-narkkari Henry sekä Lizzietä puoleensavetävä Will. 


Kinnostavaa on, että vaikka Offillin kerronta vastustaa tarinallisuutta tuo erityisesti Willin mukaantulo tekstiin palasen romanssijuonta. Näin syntyy vaikutelma, että vaikka kerronnan muutoin voi hajottaa ja palastella, romanssi ja jo sen mahdollisuus pakottaa kerrontaan omat jatkuvuutta korostavat kaavamaiset kuvionsa.

Edellinen kappale ei ole oleellinen. Kirjoitin sen luultavasti pääosin vain siksi, että kuuntelin pari päivää sitten Yle Areenasta Varo kertomusta - podcastia, jossa käsiteltiin romanssijuonen kaavamaisuutta. Kun nyt tulin maininneeksi Willin ja orastavan romanssijuonen välisen yhteyden asia sai luultavasti suuremman painoarvon kuin se ansaitsee.

Tässä kohtaa olisi houkuttavan helppoa unohtaa Ilmastoja ja lähteä ihan toisille poluille ja pohtia niitä seikkoja, jotka saavat huomioni kiinnittymään lukiessa milloin mihinkin. Lukeva minäni ei ole mikään eristyksissä oleva konstruktio, vaan jatkuvasti osa moninaisia verkkoja, joiden vaikutus siihen, mitä kirjoitan, tulee usein itsellenikin osin yllätyksenä.

Tuo edellinen oli kiva juttu sanoa ääneen. Tuntuu vähän myös rohkealta, että kykenin väistämään delete-nappulan seireeninkutsun.


Jos pysähtyy miettimään, niin huomaa, että epäolennainen voi olla olennaista olennaisempaa. (pätee myös Offillin romaaniin).


Ilmastoja sisältää mainiota huumoria, joka kohdistuu milloin mihinkin. Usein huumorin reunat on mustalla maalilla sivelty, eikä teoksessa anneta kaunista kuvaa amerikkalaisesta meiningistä.


Mutta tämä on Amerikka. Ei pääse edes uutisiin, jos ampuu vähemmän kuin kolme ihmistä.


Nimi Ilmastoja viittaa kaikkiin niihin "ilmastoihin", joita nyky-yhteiskunnassa on vallalla. Ne aukeavat mm. seuraavista sanoista


alkuperäiskansat mehiläiset etuoikeudet "ympäristöhörhöt" sähköautot kotitöiden jakaminen vaaralliset väriaineet "ilmastonmuutoksen peruuttamaton käännepiste" avioelämä ehkäisykysymykset aseet seuranta-algoritmit terrorismi pommiuhkaukset vihapuhe unettomuuden vaikutukset kansalaisuusvitsit robotit yksinäisyys zen-luostarit terapia survivalistit


Teoksen kannen kuva (@Getty Images) kuvaa oivasti teoksessa tapahtuvaa liikehdintää. Nuolet poukkoilevat villisti ja työntävät liikkeeseen yhä uusia nuolia ja korostavat näin osaltaan Offillin romaania kuvauksena nykymaailman pirstaleisuudesta. Todellisuudenkuvaus synnyttääkin Ilmastoissa eräänlaista uusuusrealismia.


Offillin vainu on tarkka ja hän onnistuu vähällä kirjoituksella tuomaan esiin isoja ajassamme liikkuvia asioita ja ilmiöitä. Kuitenkin, vaikka löydänkin Ilmastoista kosolti taituruutta, se jättää osuvista huumorihavainnoista huolimatta etäännyttävän ironisen vaikutelman, jonka lajityyppinä koen jo melko loppuun kuluneeksi. 



Jenny Offill: Ilmastoja
203 sivua
Weather 
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus (2020)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän