Siirry pääsisältöön

Susinukke Kosola: Turkoosi vyöhyke - tutkielma yksinäisyyden väriopista


Tämä on teksti, josta darlingseja ei ole tapettu. Kuten Kosolan teoksen alaotsikossa on mainittu sen olevan tutkielma, on myös tämä kirjoitus hahmotelma muutamista tavoista, joilla Turkoosia vyöhykettä voisi lukea. 

Darlingsit on pidettävä hengissä, koska jokainen niistä pitää sisällään lähestymissuuntia, jotka haluan pitää avoimina.

I put you high up in the sky / And now, you're not coming down /  It slowly turned, you let me burn / And now, we're ashes on the ground (Miley Cyrus: Wrecking Ball)

Jos aloitan ihan alusta, ihan ensimmäisestä kohtaamisesta Turkoosin vyöhykkeen kanssa on aloitettava Miley Cyrusin purkupallosta, jonka Kosolan teoksen kansi loihtii esiin. Ei yksi yhteen, ei todellakaan, mutta kuitenkin niin, että pyöreä kova metallinen heiluva tuhoon kykenevä kappale, joka uhkaa heitä, joiden välillä on tunteiden vaikea ja sekava viidakko.

Tuho, eikö vain, on kutsuhuuto Feeniks-linnulle?


Turkoosi vyöhyke on rakkaustarina vai pitäisikö sanoa ihmissuhdetarina? Ei sanota jälkimmäistä, sillä se kuulostaa aivan kamalalta, eikä se tässä yhteydessä naurata, vaikka se nauratti silloin, kun Risto Räppääjässä Lennart Lindberg pyysi Rauhaa lähtemään kanssaan elokuviin katsomaan ihmissuhde-elokuvaa.


Olen kirjoittanut ylös, että sivulla 20 alkaa soida Nina Simone ja sen perään olen kysynyt miksi.

Voisiko se olla tämä: 

Love me or leave me and let me be lonely / You won't believe me but I love you only / I'd rather be lonely than happy with somebody else


Hermostuneena minulle käy helposti niin, että alan puhua mitä tahansa ollakseni olematta hiljaa. Niin on käynyt myös edellä.

Lykkään aloittamisen hetkeä, koska kun alan kirjoittaa Turkoosista vyöhykkeestä käy väkisinkin niin, että hieman naulaan sitä ja sitä en haluaisi tehdä. Kun kaikki mikä on tulkintaa on myös sitomista on käsiraudat on väkivaltaa ja Susan Sontagin tupakan savu ottaa varoituksen muodon ja alkaa kiemurrella kohti.

Ja vielä se, että olen huolissani siitä, missä määrin käy niin, että tulen spoilanneeksi Turkoosia vyöhykettä ja tämä on kysymys, jota en yleensä ole kovin paljon joutunut miettimään runojen kohdalla, mutta nyt se on tämän iltapäivän polttava huolenaihe.


Turkoosilla vyöhykkeellä kulkemiseni aikaan olen kuunnellut äänikirjaa, joka kertoo Smackin* tarinan. Olen pudonnut useasti läpi vuosien eräälle klubikeikalle, jossa metrin päässä on Claude ja Clauden rintaa halkova arpi muistutuksena hänelle tehdystä sydänleikkauksesta. Ja on rääkyvä räkäinen huuto.

Turkoosi vyöhyke on arpi sekin ja kiedoksissa niin ikään sydämeen. Sen ja Smackin tarinan alkamisen paikassa on yhteisiä aineksia ja luultavasti harva - jos kukaan - ymmärtää, mitä tässä tarkoitan. Sellaistakin yksinäisyys on.


Radiokuuluttaja kehottaa: Juokse pakoon kapitalismi, sinua kohti ammutaan pian kovapanosammuksilla. 

Luokka ja siihen liittyen köyhyys ja syrjäytyneisyys sekä niihin kytkeytyvä yhteiskuntakritiikki ovat olleet kantavia teemoja myös Kosolan aiemmissa teoksissa ja onneksemme ne ovat mukana myös tässä uutukaisessa. Joskus ne ovat läsnä postiluukusta putoavassa Intrumin kirjeessä tai "työkkärin logolla varustetussa kynässä". Joskus taas "fiskarsleikatuissa hiuksissa". 

Äkillisesti tämän tekstin alussa mainittu purkupallo (joka tässä vaiheessa ei enää liity Miley Cyrusiin ollenkaan) osuu luonteensa mukaisesti


ainoa oikea jännitysnäytelmä tapahtuu maksupäätteessä


Aivastele Aiskhylos, sopertele Sofokles ja eritä eritteitä Euripides.


Sillä välin kun edellä mainitut tekevät tehtäviään on hyvä tilaisuus ottaa toinenkin sitaatti


on aikamoinen etuoikeus

olla sellaisissa töissä, joissa edes voi harkita

olevansa jotain


Missä on kaari, on sen edessä pre. 

Kaari on jäykkää ainesta, vaikeasti suoristettavissa, vaikeasti toiseen suuntaan taivutettavissa. Tarvittaisiin vähintäänkin pihdit, mutta niiden ostamiseksi olisi oltava massoittain rahaa.

Oma pää ei käänny niin, että sanojen järjestys vaihtaisi paikkaa.

 

 

Sanon tässä välissä, että Turkoosi vyöhyke on Kosolan kokoelmista vaativin ja hitaimmin avautuva. Edellisen lauseen voisi myös kirjoittaa muotoon: Turkoosi vyöhyke on Kosolan tähän astisista kokoelmista paras.

Vähän kaikki viittaa Turkoosissa vyöhykkeessä johonkin. Tästä seuraa, että teos avautuu kuin dekkari, joka tarjoaa vihjeen toisensa jälkeen. Ei tule loppupistettä, on ja pysyy prosessi ja sen tähden Turkoosin vyöhykkeen lukemisen lopettaminen ei ole kovin mahdollista. 

Turkoosi vyöhyke ui katujen estetiikassa ilman romantisointia. Paitsi aiemmin mainittua Smackia siitä löytyy Banksya ja mentaaligraffitia sekä turkoosinkielisiä piissejä. 

Bytheway piissi tulee sanasta piece, joka tulee sanasta masterpiece.


Liikennetötteröiden merkitsemää tietä alamme nyt lähestyä turkoosia.

Tötteröistä olen kirjannut ylös seuraavan merkinnän:

toistuva motiivi: varastetut liikennetötteröt -> Kaija Koo: kuka keksi tötterön?

Sitäkin voisi kysyä. Rakkauden voisi korva tötteröillä. Eikö vain?


Tässä välissä on mainittava, että ihan erityisesti rakastun aukeamaan sivuilla 74-75.


Muusikot tunkevat Turkoosin vyöhykkeen luentaani. Kaija Koon jälkeen on vuorossa Taipaleen Reiska, jonka kanssa pohdin, voiko turkoosi kuu luoda merelle siltaa? Voiko enää koskaan tulla tällaista iltaa?

Ehkä tuleekin aamu huterin jaloin tai päivä strobosatuttavine valoineen


Miksi juuri turkoosi? Piru ei nyt lue raamattua, vaan wikipediaa ja värioppia. 


Turkoosi, kalaiitti, on muun muassa kuparia, alumiinia ja vettä sisältävä fosfaattimineraali."
Turkoosi esiintyy lähes aina tiiviinä massoina alumiinipitoisten kivilajien raoissa ja onkaloissa.
Turkoosi on yksi jäljitellyimmistä ja manipuloiduimmista kivistä. **


Turkoosi: kun haluat ruokkia mielikuvitustasi

Keltaisella maustetussa sinivihreässä yhdistyvät eloisuus, empaattisuus ja syvällisyys. Turkoosi on sydämellinen väri, joka stimuloi mielikuvitusta ja puheliaisuutta.

Käytä väriä näin: Turkoosi on ystävällinen, ilakoiva ja mystinen väri. Käytä turkoosia, kun haluat herättää ihastuksesi kiinnostuksen. Se ruokkii myös luovuutta ja auttaa näkemään magiaa arjessa. ***


Onko turkoosi rakkaus / rakkaus turkoosiin jollakin tapaa (ja jos, niin millä) erityisempää kuin johonkin muuhun väriin kohdistuva rakkaus?


Kosolan runoissa on kaksi tyyppiä, joista toinen enimmäkseen ja useimmiten puhuu turkoosia. Käy kuitenkin niin, että turkoosin puheen välissä on mustia kirjaimia. Onko se kohtaaminen? Väliintulo? keskeytys? Jakamisen hetki? Sulautumisen ensioire?


äänesi oli väritön olit väritön ja nyt se kaikki on minussa

ääriään myöten turkoosia väriä minussa ja olen yksin


Toinen siirtyy toiseen värinsä kautta ja tekee tietoiseksi yksinäisyydestä. Arvoitus tämäkin. Sitä voisi kenties ratkoa sivulta 116 löytyvän kaavion kautta, joka on eräänlainen Erik Allardtin neljään osaan jakautuvan hyvinvointinäemyksen osa-alueiden uudelleenkirjoitus. 

Jos ei jaksa tai jos on hankalaa voi keskittyä nauttimaan kielestä, kuten esim. ja esim.


"... vesimelonikin

saadessaan tietoisuuden

ensitöikseen myisi itsensä kokemusasiantuntijaksi"

[...]

"Pelko on vain elämänhalun yövuoro."



Turkoosi vyöhyke jättää estetiikkansa auki ja liikkeeseen. Se ei ole pikaruokaa, vaan hitaampien nautintojen ateria. Maisema ja paikka, jossa ikkunan takana on omainaisvärilleen uskollista sumua ja jotakin, joka vasta odottaa nimeään.

 



Susinukke Kosola: Turkoosi vyöhyke - tutkielma yksinäisyyden väriopista

174 sivua + numeroimattomat sivut

Sammakko (2021)


* Jarkko Jokelainen: Smack - kuolemaantuomitun laulu (LIKE, 2021)

** https://fi.wikipedia.org/wiki/Turkoosi

*** https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/variterapia-lue-mitka-varit-sopivat-elamantilanteesi-parhaiten-juuri-nyt

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip