sunnuntai 29. elokuuta 2021

Veera Antsalo: Fernanda


Veera Antsalo on tullut tunnetuksi runoilijana ja nyt hän, kuten niin moni muukin runoilija viime aikoina, on päätynyt romaanitaiteen puolelle. Näin on syntynyt Fernanda - surrealistinen tyttöromaani, jota lukiessa tuntuu siltä kuin lentäisi tai kaahailisi öisin.


Mysteerisyys on Fernandassa vahvasti läsnä. Romaanin ensimmäisellä sivulla Fernanda asentaa päänsä paikoilleen, mutta myöhemmin hän liittää kaulansa jatkeeksi karhunpään. Tuoksahtelee metamorfoosilta, joka kysyy, kuka ja mikä Fernanda on.

Romaani vastaa:

"Fernanda ei ole aikuinen eikä lapsi. Hän ei ole avaruusolento eikä merenneito. Hän ei ole mitään, mitä ei ole kerrottu ja hän on kaikkea mikä on kertomatta."


Paitsi metamorfoosilta, tuoksahtelee myös teen spiritiltä.

Antsalon romaani kertoo teinityttöjen ystävyydestä. Fernandan lisäksi on R, koko nimeltään Runaway, joka on "rullaluisteleva orpolapsi" ja "itsohjautuva nomadi", jolla on viisivuotissuunnitelma sekä vampyyriviitta.

Kun Runaway rullaluistelee en voi olla muistelematta Gillian Flynnin romaanin Sharp objects pohjalta tehtyä tv-sarjaa, jossa siinäkin tytöt rullaluistelivat paljon. Usein öisin. Tai ainakin pimeässä. Joku sama vaara. Joku sama rullaluistinten ääni. Mihin maailmaan Runaway kuuluu ja mitä laatua on hänen ystävyytensä Fernandan kanssa? Onko Runaway oikeasti olemassa vai edustaako hän kenties vampyyrien öistä valtakuntaa?  


Tytöt asuvat - jos sitä asumiseksi voi sanoa - kivenmurikalla sijaitsevassa Inertian pikkukaupungissa, jossa on 29814 asukasta, jotka ovat pudonneet meteorilta tuoksuvaan Inertiaan avaruudesta. Niin myös Fernandan savua olevat vanhemmat, jotka lukevat Vanity Fair -lehtiä.


Vanity.
Vanitas.


Fernandalla on täti nimeltä Leonora, joka teosta lukiessani saattelee minut Leonora Carringtonin romaanin The Hearing Trumpet äärelle. Se on ollut lukulistallani jo vuosia ja nyt harmittaa ihan erityisesti, että olen sen suhteen vieläkin aikomusasteella. Saattaisi nimittäin hyvinkin olla, että ko. teoksen tunteminen toisi jotain uusia viboja Fernandan tarinan tulkintaan. Voi toki olla, että nimikaimallisuus on pelkkää sattumaa, mutta gut feeling väittää, että kyse on enemmästä.


On ovensuunaisia, kentaureja, filosofien nimisiä kissoja ja "säpättäväsilmäisiä villieläimiä".


Jo ylempänä olisi pitänyt kertoa, mutta koska unohdin kerron nyt. Kerron, että Fernandan nilkasta valuu hopeista hiekkaa. Ehkä kyse on hänen henkilökohtaisesta tiimalasistaan, joka muistuttaa siitä, että kaikki on loppumassa. Tai toisesta suunnasta alkamassa. Näkökulmakysymys tämäkin.

Sanon sen hearing trumpetiin: tämäkin tämäkin mäkin kin kin ...


Aika. Elollisen ja elottoman väliset rajat. "Kerran tulevaisuudessa Fernanda sai työpaikan ...". Fernanda, joka huomaa usein ajattelevansa tuhon kuvia ja  joka kysyy, onko nyt 1800-luku. Fernanda,  joka löytää mallinuken kansainvälisen opiskelijakortin.


Fernanda on teinityttöjen maailma. Ylösalainen, kuten teinityttöjen maailmat ovat. Vai mitäs sinä Lola sanoisit tähän? Sinä kaikkien ylösalaisten tyttöjen sankari.


Antsalon romaanissa tekee mieli pomppia. Se, mikä tulee minulle vastaan outona on todellisinta. Se on teinityttöjen tuntemuksista tehty. Se näyttäytyy niin kuin sen tulee näyttäytyä kun puhutaan hänestä, joka sen keskellä elää. 


Feranda on juuri sellainen romaani, jonka parissa tykkään askaroida. Se tarjoaa lukijalle runsaasti tulkintamahdollisuuksia, mutta ei ole ähäkuttisen hankala. Sen seurassa tekee mieli vaeltaa niin kuin vaelletaan kaupungissa, jonka kadut ovat samaan aikaan sekä vieraita että tuttuja ja jossa tuuli puhaltaa nurinkurisesta suunnasta.

 



Veera Antsalo: Fernanda

171 sivua

Teos (2021)





2 kommenttia: