Siirry pääsisältöön

Tiina Lifländer: Hyvä yö


Tiina Lifländerin uutuusromaanin Hyvä yö (Atena 2021) aihe on mitä ajankohtaisin. Se kertoo Nannasta, joka on lähihoitajana Kultarinteen ympärivuorokautisen hoidon laitoksessa.  

Usein olen kuullut kuulutettavan ns. työelämäkirjallisuuden (jossakin ammatissa toimimista kuvaavan kirjallisuuden) perään ja tässä sitä nyt olisi tiukassa paketissa.


Nannan ongelmana on, että hän ei pysty nukkumaan ja tämä tekee jo muutenkin raskaista työpäivistä - ja öistä entistä haastavampia. Asiaa ei helpota se, että Nannan miesystävä Eero viestittelee entisen vaimonsa kanssa ja Nannan on vaikea luottaa Eeroon.



Lifländer kuvaa, miten Nanna on elämässään tehnyt valintoja vanhempiensa, erityisesti isänsä, toiveiden mukaan. Tunnistan hyvin keskustelun, jota nuori Nanna isänsä kanssa kävi, sillä olen kulkenut samaa polkua itsekin vaikkakin äitini kanssa. Nannan isälle tärkeintä on hankkia ammatti, josta ei työt lopu. Omat toiveet ja mieltymykset joutuvat jyrätyiksi. 


Lapsuudesta Nanna on saanut "perinnökseen" tunteen siitä, että hän ei ole arvokas ja tämä tuo omat haasteensa hänen ja Eeron suhteeseen. On liikuttavaa, miten valtavasti Nanna kiintyy anoppinsa koiraan, josta hän ja Eero pitävät huolta anopin viettäessä talvikautta ulkomailla.  Nannasta tuntuu, että koira on ainoa, joka hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on. 


Hyvä yö etenee Nannan ja Kultarinteessä asiakkaana olevan Tyynen kautta. Tyynen osuuksien myötä Lifländer tuo esiin, miten hoitokodin asukkaat ovat paljon enemmän kuin sängyssä makaavia puhumattomia ja muistamattomia vanhuksia. Kirjassa palataan erityisesti Tyynen sodanaikaisiin muistoihin ja niiden myötä avatuu näkymä siitä, miten paljon jokaisen ihmisen sisälle kätkeytyy, vaikka tämä ei ulospäin näkyisikään ja vaikka ihminen itse ei enää menneisyyttään muistaisi tai pystyisi siitä kertomaan.


Teoksessa on myös hienoja siirtymiä Tyynen muistoista hänen nykyhetkeensä. Mitä tapahtuikaan kauan sitten ja mitä tapahtuu juuri nyt? Koettu ja eletty sekoittuu tämänpäiväiseen, eikä Tyyne pysty niitä erottamaan. Hyvä yö kuvaa konkreettisesti, miten hoidettavat ovat hoitajiensa hyväntahtoisuuden varassa. Hienoja eettisiä hoitoperiaatteita on usein vaikea ja välillä suorastaan mahdotonta noudattaa käytännön työn tasolla.


Hoitokodin arjen kuvaus on Lifländerin romaanissa hyvin todentuntuista. Teos saa myös tuntemaan valtavaa kiitollisuutta niitä kohtaan, jotka pitävät yhteiskuntamme hauraimmista jäsenistä huolta, vaikka päivät ovat raskaita ja palkka pieni.



Oman jännitteensä teokseen tuo Nannan väsymys hänen kärsimänsä unettomuuden seurauksena. Kun jaksaminen alkaa loppua muuttuvat hänen tekonsa vähemmän päivänvaloa kestäviksi ja teoksen jännite kiristyy loppua kohti.


Hyvä yö on kompakti romaani hoitotyön arjesta ja haasteista. Se sopisi erinomaisen hyvin luettavaksi myös niille, jotka tekevät hoitajamitoituksia ja luovat hoitotyötä määrittäviä periaatteita.



Tiina Lifländer: Hyvä yö

200 sivua

Atena (2021)

Graaginen suunnittelu: Anna Makkonen



Arvostelukappale. Kiitos kirjasta!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p...

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

"Toi Pajtimin uus kirja. Halkeen"  kirjoitin ystävälleni kun olin lukenut Pajtim Statovcin romaanin Lehmä synnyttää yöllä . Kirjoitin juuri tälle ystävälleni, koska hänelläkin on halkeamisen kyky ja hän tietää heti, mistä on kysymys.  Instagramiin laitoin stoorin, jossa uhkasin lyödä niitä, jotka tiivistävät tämän romaanin sanoihin "hieno lukukokemus". Sanat, joilla kuvata haltioitunutta kokemusta lukemastaan ovat rajallisia, mutta "hieno lukukokemus" vetää latteudessaan vertaa sen kaltaisille ällöilmaisuille kuin masuasukki, paituli ja pientä purtavaa. Kun olen lukenut Lehmän en pysty rauhoittumaan. Tärisen ja kävelen pitkin asuntoani ja tuijotan ikkunasta syksyn värjäämiä puita. Kirpeys. Kauneus, joka on kuolemassa.  Ja pitäisi lähteä kauppaan. En voi nyt lähteä kauppaan. En voi tässä mielentilassa mennä minnekään, missä on vieraita ihmisiä.  Taivaan isä kiitos, että en ole kriitikko. Että en ole vaikkapa Pasi Huttunen, jolle Lehmä oli "epämiellytt...

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip...