Nancy Johnson: The Kindest Lie

Minulla on tarve luoda kirjaelämääni selkeyttä ja tämä ilmenee käytännössä mm. haluna luokitella. Samaan aikaan karsastan luokittelua ja oikeastaan koen luokittelussa tärkeimmäksi pointiksi sen, että kun ensin on luokitellut voi jatkossa haastaa luokittelun ja käyttää sitä sparrausseinänä.

Nancy Johnsonin romaanin The Kindest Lie innoittamana kirjaan muistiin muutamia ajatuksia suuren amerikkalaisen romaanin (Great American Novel eli GAN) ympäriltä joitakin mahdollisia tulevia kehittelyjä varten. 

On olemassa tietty amerikkalaisen kirjallisuuden tyyppi, jonka nimeä en tiedä (jos sillä nimeä edes on) ja siksi lähden sitä tässä tekstissäni tarkastelemaan  The Kindest Lien kontekstissa.

Aloitan peruuttamalla kohdasta, jossa on GAN. Harva, jos kukaan, osannee täydellä tarkkuudella sanoa, mitä tekee romaanista suuren amerikkalaisen romaanin. Tähän kategoriaan on liitetty ensituntumalta toisistaan hyvin erilaisia teoksia. Esimerkkeinä 1900-luvulla kirjoitetuista suurista amerikkalaista romaaneista voidaan mainita vaikkapa F.Scott Fitzgeraldin The Great Gatsby, Don Lelillon Underworld, John Steinbeckin The Grapes of Wrath, Toni Morrisonin Beloved ja David Foster Wallacen Infinite Jest.

Suuren amerikkalaisen romaanin määritteli ensimmäistä kertaa John William DeForest vuonna 1868 julkaistussa esseessään The Nation. DeForestin mukaan GAN on kuva amerikkalaisen olemassaolon emootioista ja tavoista. Se hahmottelee amerikkalaisen sielunmaiseman.

En väittäisi, että Johnsonin romaani on GAN. Sen sijaan liitän sen samaan joukkoon, johon kuuluvat parin viime vuoden aikana lukemistani amerikkalaisista romaaneista mm. Rachel Kushnerin naisvankilaan sijoittuva The Mars Room, Meg Wolitzerin amerikkalaista feminismiä ja esikuvien tärkeyttä tarkasteleva The Female Persuasion sekä Brit Bennettin passing-teemainen The Vanishing Half.

Koska tiedossani ei ole mitään vakiintunutta termiä, kutsun näitä romaaneja nimellä GEAN eli great enough American novel. 

GEANit ovat realistisia, suurelle yleisölle kirjoitettuja, pituudeltaan yleensä yli 300-sivuisia romaaneja, joita yhdistää vahva tarina, mukaansa tempaava juoni sekä huolellisesti toteutettu henkilökuvaus. Joku saattaisi kutsua niitä lukuromaaneiksi, mutta oman kokemukseni mukaan ne haastavat lukijaa enemmän kuin lukuromaanit ja niissä on keskimäärin vahvempi yhteiskunnallinen painotus. Vaikka ne eivät ehkä tavoita amerikkalaista sielua kokonaisuudessaan, niissä kuvataan joka tapauksessa suurehkoa palaa amerikkalaisuuden henkisestä maisemasta.

The Kindest Lie alkaa kuvauksella vaali-illasta, jolloin selviää, että Barack Obamasta tulee USA:n seuraava presidentti. Tällä on välittömästi kirjan ihmisille voimaannuttava ja uusia horisontteja avaava vaikutus.  Vaikka Obaman merkitystä ei myöhemmin teoksessa tuodakaan kovin usein esiin pysyy se kerronnan taustavoimana. 

Johnsonin romaanin pääehenkilö on reilu parikymppinen Ruth, joka miehensä Xavierin kanssa on tehnyt luokkaloikan. Köyhä musta tyttö on opiskellut kemian alan insinööriksi ja elää miehensä kanssa keskiluokkaista elämää. Tämän luokkanousun hinta on Ruthille psykologisessa mielessä sekä emotionaalisesti kallis tavalla, joka on vaarassa tuhota sen, mitä hän on onnistunut elämässään saavuttamaan.

Heti teoksen alussa käy ilmi, että Ruth tuli 17-vuotiaana raskaaksi ja hänen isoäitinsä, josta teoksessa käytetään nimeä Mama, järjesti Ruthin vauvan adoption. Kun Xavier alkaa puhua, että olisi jo aika hänen ja Ruthin hankkia lapsia, Ruth joutuu tukalaan tilanteeseen, sillä hän ei ole kertonut miehelleen, että hän on nuorena synnyttänyt lapsen. Kun Ruth neljän avioliittovuoden jälkeen paljastaa asian Xavierille heidän avioliittonsa kriisiytyy ja Ruth lähtee entiselle kotiseudulleen etsimään vauvana adopitoon annettua poikaansa.

Maman kautta Johnson sekä tarkastelee mustan isoäidin stereotyyppiä, että nostaa esiin niitä stereotypioita, joita valkoiset mustiin liittävät. Kun Ruth nuorena tyttönä asui Maman luona tämä ohjeisti häntä:

Don't make a spectacle of yourself. They already think we do nothing but sing and dance. Don't give them a reason to believe it's true.

Johnson luo kiinnostavia luokan ja rodun välisiä risteymiä, jotka vaikuttavat henkilöhahmojen elämänkulkuun ratkaisevalla tavalla. Mamalla on oma "säännöstönsä", jonka avulla hän pitää elämää kasassa. Ruth ja hänen veljensä ovat kasvaneet Maman ja isoisänsä hoivissa, kun heidän äitinsä valitsi lastensa sijasta huumeet.

Ruthin koulutusta varten on säästetty jokaikinen sentti ja koulutuksen sekä hyvän avioliiton myötä Ruth onkin onnistunut kipuamaan keskiluokkaan. Vaikka Ruthin teiniraskaus on onnistuttu salaamaan muilta hän on kuitenkin omista pyrkimyksistään huolimatta ajautunut suhteessa lapseensa samantyyppiselle tielle kuin äitinsä.

Ruth had made a vow to never become the girl the world expected her to be, the one who slept around and got pregnant by a guy who walked away. Yet that's exactly who she had become. Her mother's daughter. 

 

The Kindest Lie etenee Ruthin ja Midnight-nimisen, valkoisen 11-vuotiaan pojan näkökulmien kautta. Midnightin äiti on kuollut synnytyksessä. Hänen isänsä on karski kaveri ja isoäitinsä luona asuva Midnight akuutissa huolenpidon ja huomioiduksi tulemisen tarpeessa. Romaanissa tulee hyvin esiin myös se, miten helposti Midnightin kaltainen poika saattaisi vastata jengiin kuuluvien houkuttavaan kutsuun.

Midnight ikään kuin täyttää romaanissa sen paikan, joka usein on varattu mustille pojille ja purkaa tätä kautta rodun ja jengiytymisen välistä liittoa. Samalla Johnson osoittaa, että rakastavan ja huoltapitävän vanhemman puute ei ole ihonväriin liittyvä kysymys. 

Erityisen kiinnostava on se tapa, jolla Johnson ensimmäistä kertaa tuo romaanissaan esiin Midnightin ja hänen isänsä. Jokin kerronnassa vaikuttaisi vihjaavan, että he ovat mustia ja yllätykseni on suuri, kun paljastuu, että he ovatkin valkoisia. 

Olen kenties stereotypioiden juurella.

Teoksen jännitettä kasvattaa Ruthin yritykset löytää poikansa. Syntyy myös herkullinen tilanne, kun lukija jo "tuntee" Ruthin pojan, mutta Ruthilla itsellään ei vielä ole asiasta varmuutta. 

Always be polite. Don't talk back. Keep your hands [...] out of your pockets. Make sure they're visible. Stay alive.

Rasismi on teoksessa läsnä, mutta Johnson keskittyy kuvamaan ensisijaisesti rasismin tuottamaa epätasa-arvoisuutta. Teos toki nostaa esiin poliisien väkivallan mustia kohtaan sekä mustat miehet vankilassa - narratiivin, mutta ne tulevat esiin enemmän muun kerronnan ohessa kuin varsinaisena tematiikkana.

Naisten välisen ystävyyden merkitystä vahvistetaan romaanissa korostamalla siihen sisältyvää hyväksyvyyttä ja auttamisen halua. Perheen ja suvun merkitys on Johnsonin romaanissa läsnä kompleksisena kudoksena, eikä hyviä ja pahoja tekoja ole aina mahdollista erottaa toisistaan. Veri on vettä sakeampaa, mutta sen sakeus voi saada aikaan myös tekoja, jotka eivät kestä lähempää eettistä tarkastelua. Toisinaan taas kyse on kirjaimellisesti toisen ihmisen pelastamisesta.

The Kindest lie kysyy vaikeita kysymyksiä. Onko teko on moraalisesti hyväksyttävä, jos se on tehty siinä vilpittömässä tarkoituksessa, että se edistää toisen ihmisen elämänkulkua? Milloin taas kyse on niin radikaalista toisen elämään puuttumisesta, että tarkoitus ei hyvitä keinoja?  

Johnsonin romaanin kerrostuneisuudessa korostuvat ylisukupolvisuus ja kulttuuriset narratiivit köyhyyden materiaalisia ja henkisiä puolia unohtamatta. Historia kulkee tarinassa mukana ja nousee esiin esimerkiksi Maman serkun lynkkauksena, joka on rangaistus siitä, että tämä oli vahingossa mennä valkoisten toilettiin.

Johnsonin henkilökuvaus on vahvaa. Harvoin olen yhtä lailla löytänyt itseni 11-vuotiaan pojan nahoista kuin mitä tapahtui Midnightin kohdalla. Miten ilman rakkautta ja huomiota jääminen tuntui kipuna sydänalassa ja miten minussa syntyi vahva tarve pelastaa tuo välittämistä vaille jäänyt poika.

Miten kipuilin Ruthin kanssa tilanteissa, joihin en keksinyt ratkaisuja yhtään sen paremmin kuin hänkään. Miten arvostin Maman tapaa elää kurissa ja nuhteessa ja miten ärsyynnyin hänen jääräpäisyydestään. Miten huomasin olevani adopitoäiti hienossa talossani, jossa Ruth ei voisi olla muuta kuin häiriötekijä, joka olisi äkkiä patistettava matkoihinsa. 

Miksi juuri The Kindest Lie on romaani, joka käynnisti pohdinnan suuresta amerikkalaisesta romaanista ja sen hännillä kulkevasta riittävän suuresta amerikkalaisesta romaanista?  

Ehkä kiinnostavinta ovat ne tuntemukset, jotka nousevat pintaan ja vakuuttavat, että The Kindest Lie ei voi olla GAN. Ne kantavat mukanaan vuosikymmenien kuluessa hioituneita valkoisten miesten luomia normistoja, jotka määrittävät suuren amerikkalaisen romaanin.

Nancy Johnson: The Kindest Lie