Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen. 

Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani.

Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa. 

Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta.

*

Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, joka on jo niittänyt jonkin verran mainetta kuvataiteilijana, istuu ravintolassa, jonka seinillä on hänen taulujaan ja odottaa muiden Lauman jäsenten saapuvan paikalle.

Aika kuluu. 

Agnes odottaa. 

Viiniä kaadetaan myös niihin laseihin, joiden juojat eivät ole vielä tulleet paikalle. 

Tulevatko he edes? 

Nurkassa varjo kuin Godot.

*

Forstén kuvaa Agneksen kautta tyttöryhmien dynamiikkaa. Miten ulkopuolinen voi päästä mukaan ja miten hän voi säilyttää paikkansa ryhmässä. Millainen pitää olla. Ei liian erilainen, ei myöskään täysin samanlainen kuin muut, ohjeistaa Ellen, joka on Agnesille läheisin Lauman jäsenistä. Ellenin mukaan Lauman kiinnostuksen säilyttääkseen on oltava salaperäinen. Hieman mysteerinen ja vaikeasti tulkittava.

Kadonneissa tytöissä myös tarinoilla on tärkeä voima. Tytöt kertovat niitä toisilleen ja muuntelevat niitä omien tarkoitusperiensä mukaisesti sekä välttääkseen Laumaa kokemasta tylsyyttä, sillä tylsyys on pahinta mitä voi olla. Tylsyys on rikos Laumaa vastaan.

Tyttöjen välillä ilma on sakeana ääneen lausumattomia sääntöjä. Niiden rinnalla aikuisten naisten odotukset ja heidän "tietonsa" Agnesin parhaasta.

"Mitä minulta puuttui, sen tiesivät parhaiten muut. Ja useimmiten itseäni vanhemmat naiset. He joilla oli jo elämänkokemusta. He jotka ystävällisesti halusivat kertoa minulle, miten minun kuuluisi elää. Mitä minun täytyisi haluta, sen he kertoivat minulle."

Vanhempien naisten jääpaloina kilisevä ystävällisyys. 

Seurustelu, perhe, lapset. 

Tyttöjen parhaaksi luotu suunnitelma on toteuttamista vaille valmis. Ja entäs sitten, kun tyttö tekee jotakin odottamatonta. Silloin tietysti kaikki on hänen omaa syytään ja kyllähän siitä tytöstä jo etukäteen tiedettiin, että se on sellainen ja sellainen toteavat ihmiset jälkikäteen.

*

Agnesin perhe on muuttanut usein ja tämän myötä häneen on jäänyt asumaan yksinäisyyden ja juurettomuuden tunteet. Hän lääkitsee itseään nuorille tyypillisellä lohtu-unelmalla: "[e]ttä joku päivä minut löydettäisiin ja kaikki muuttuisi." Taivaalla mustana pilvenä pahin pelko, että unelma ei koskaan toteutuisi.

Forstén kuvaa pakahduttavan tarkasti Agnesin asemaa Laumassa. Miten riemukasta on kuulua porukkaan ja miten munankuorinen hänen asemansa Laumassa on. Milloin tahansa, aivan milloin tahansa voi käydä niin, että Agnes tulee rikkoneeksi Lauman itselleen luomia periaatteita tavalla, josta rangaistaan potkimalla hänet pois muiden joukosta.

Lauma osaa olla niin taitavasti julma. Kadonneet tytöt sisältää kohtauksen, josta toipumiseen minulla menee tovi jos toinenkin. Tulee muistoja omasta nuoruudesta, tulee muistoja ystävieni nuoruudesta. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen tätä samaa tyttöjen välistä vallankäyttöä. 

Et kai ottanut tosissasi? 

Ja ne katseet. 

Ja se kehonkieli. 

Ja se häpeä. 

Ja se raivo. 

Ja että taas. 

Ja että vieläkin.

*

Edellä esiin tuomani asiat riittäisivät jo vallan mainiosti tekemään Kadonneista tytöistä ansiokkaan romaanin. 

Forstén tarkastelee Laumaa ja sen mekanismeja sekä Agnesin kokemuksia viiltävän osuvasti ja nyansoidusti. Kyse on kuitenkin enemmästä.

On romaaneja, jotka ovat tärkeitä aiheensa vuoksi. Niitä kirjoitetaan nykyisin paljon ja mikäs siinä. Asian toinen puoli kuitenkin on, että monilla näistä teoksista ei ole kovinkaan paljon tekemistä varsinaisten kirjallisten arvojen kanssa, vaan ne jäävät ikään kuin kuvaamansa teeman vangiksi. 

Romaaneissa, joihin edellä viittaan, kieli on kyllä usein sujuvaa ja tarinan kuljetus onnistunutta, mutta niistä puuttuu sekä kielen että kerronnan osalta elementtejä, jotka tekisivät niistä enemmän kuin ne ovat. 

Kadonneista tytöistä ei puutu.

Forsténin tavassa kirjoittaa on heti teoksen alusta lähtien mukana viettelys ja lupaus. Teoksessa on läjäpäin lauseita, jotka ovat enemmän kuin peräkkäisiä sanoja. Nämä lauseet värisevät ja vihjaavat. Niillä on juurakkoa, joka nousee syvältä ja nautittavan mysteerisistä suunnista sekä kantaa mukanaan enemmän kuin mitä teoksen sivuilla konkreettisesti ilmaistaan. 

Forstén ei kikkaile metaforilla tai symboliikalla, vaan hänen romaaninsa vahvuus kasvaa kielestä ja harkiten käytetystä toistosta, joka luo pyörteisen rytmin samalla kun teoksen tunnelma on jatkuvasti tiheä.  Kaiken yllä on vaaraa ja uhkaa, joka muistutti minua Gillian Flynnin romaanin Teräviä esineitä pohjalta tehdystä TV-sarjasta, jossa nuoret tytöt rullaluistelevat iltaisin. 

Kerronta liikkuu luontevasti nykyhetken ja menneisyyden välillä ja Kadonneiden tyttöjen jännite pitää lukijaa tiukasti otteessaan. Myös teoksen loppuratkaisu on erittäin onnistunut. 

Elikkäs: Bravo!

Jään odottamaan suurella mielenkiinnolla Forsténin seuraavia teoksia.

Petra Forstén

Kadonneet tytöt

270 sivua

WSOY (2022)