Siirry pääsisältöön

Claudia Durastanti: Tuntemani vieraat


Claudia Durastanti kertoo teoksessaan Tuntemani vieraat professorista, joka käyttää sanaa finction "jostain, mikä toisaalta ei ole vilppiä mutta on kuitenkin rakennettua."

Kyseisen professorin termi kuvaa oivallisesti Durastantin teoksen lajityyppiä. Vaikutelmaksi tulee, että teoksessa sekoittuvat fiktio ja autofiktio, joihin yhdistyy myös esseetyyppistä muistelmakerrontaa. 

Tuntemani vieraat avautuu kuvauksena kertojan kuuroista vanhemmista, mutta teoksen edetessä vanhemmat jäävät enemmän taka-alalle kertojan vallatessa enemmän tilaa itselleen ja omille kokemuksilleen sekä havainnoilleen.

Vanhemmat ovat hulvattomia ja villejä. "Äiti kaasusumua, isä outo galaksi."

Vanhemmat muistavat heti teoksen alussa esitetyn ensimmäisen keskinäisen kohtaamisensa kumpikin omalla tavallaan, joka toimii vihjeenä lukijalle, että kaikki kerrottu ei välttämättä mennyt ihan niin kuin se teoksessa kerrotaan. 


Valehteleminen  hyvän tarinan luomiseksi on kertojan DNA:ssa.

"Minä ja isäni kilpailimme siitä, kumpi kertoi mahtavimman valeen, ja molempia ajoi sama häpeämätön halu onnistua vilpissämme."

Kertojan vanhemmat ovat ihastuttavan kohtuuttomia tekemisissään. Hyberpolisten kuvausten kautta kertoja ottaa vanhemmistaan kaiken irti ja näistä muodostuu teokseen siinä määrin voimakas moottori, että kun vanhemmat jäivät teoksessa taka-alalle tunsin pettymystä. Halusin heidät takaisin. Halusin kuulla näistä sähköisistä ihmisistä lisää. Heistä luopuminen oli kuin muuttamista vieraaseen, epäilyttävään ympäristöön.

*

Tuntemieni vieraiden kerronta on kuplivaa ja skumppaista. Kertojan ääni kuuluu usein epämääräisistä suunnista ja tekstiä hallitsee vaeltelu ja liikkeellä olemisen tuntu. Hypähdellään ja kierretään. 

Durastantin teoksessa on kosolti nomadismia. Kertoja liikkuu eri maiden välillä. Ollaan Italiassa, ollaan USA:ssa, ollaan Briteissä. Ollaan eri kielissä. Aina osin jossain, mutta samaan aikaan myös muualla. 

Tilkkuja. Palasia. 

Teoksessaan Nomadic Subjects (jota sattumoisin selailin juuri Tuntemiani vieraita lukiessani) Rosi Braidotti kirjoittaa:

"The nomadic polyglot practices an aesthetic style based on compassion for the incongruities, the repetitions, the arbitrariness of the languages s/he deals with."

Tuntemiani vieraita olisikin kiinnostavaa lukea Braidottin teoksen kontekstissa, mutta itse havahduin Durastantin ja Braidottin teosten väliseen hedelmällisyyteen liian myöhäisessä vaiheessa, jotta kokisin voivani sanoa näiden teosten välisestä kommunikaatiosta enempää.

*

Durastantin teos ei ole lineaarinen kuvaus kertojan elämästä. Sitä pitää koossa hallittu epäjohdonmukaisuus, joka antaa kerronnalle mandaatin siirtymiin, joita ei ole tarpeen erityisesti perustella. Kuurous ja kuurouteen liittyvät asiat toistuvat ja luovat kudelangan, josta kertojan virkkuukoukku poimii silmukoita. 

Kieli ja viittomakieli ovat keskeisessä asemassa.

Kieli, muistuttaa Durastanti, ei ole pelkästään sanoja, vaan sitä puhutaan myös eleillä ja kosketuksen kautta. Hän tuo esiin, miten kuurot, mykät ja sokeat hyödyntävät kommunikaatiossaan "bodytalkia", jossa sanoja kirjoitetaan suoraan iholle. "[i]ho kertoo tarinaa, jokainen arpi on verbi."

Kieli on sanoja laajempi järjestelmä, eivätkä sanat ole ilmaisemisen kuninkaallisia.

"Kieli on tekniikkaa, joka paljastaa maailman. Sanat ovat tuikkuja, joilla valaisemme sanomattoman näkyviin, aivan kuin todellisuus olisi kirjoitettu näkymättömällä musteella, ja sanojen puuttuessa eleet tekevät tulkinnan mahdolliseksi."

*

Kävelläämpä hetki sivupoluilla. 

Teoksen italiankielinen nimi on La Straniera, joka voidaan suomentaa ulkomaalaiseksi, muukalaiseksi tai tuntemattomaksi. Nimi ohjaa lukemaan Durastantin teosta kertomuksena ulkopuolisuudesta ja sivullisuudesta ja kyllä vaan teoksessa mainitaan myös Albert Camus, mutta hän ei ole tämän teoksen pihvi, vaan häviää kilpailun puolalaiselle Maria Kuncewiczowalle, josta harva on aiemmin edes kuullut.

Kuncewiczowa on puolalainen kirjailija, jolta vuonna 1935 julkaistiin teos nimeltä Cudzoziemka (suom. Muukalainen, WSOY 1950, suomentaja Sulo Halttunen). Italiassa kyseinen teos julkaistiin vuonna 1940 samalla nimellä La Straniera kuin Durastantin teos. Englanniksi Kuncewiczowan teos sai nimen The Stranger, josta seurasi, että Camus'n teokselle L'Étranger (suom. Sivullinen) piti keksiä joku muu nimi ja niin se sai nimekseen The Outsider.

Vaikka kyseessä on pelkkä detalji Duranstantin teoksessa on edellä mainittu tieto mitä kiinnostavin ja juuri sitä laatua, josta nautin suuresti. Itselleni täysin tuntematon puolalainen NAISkirjailija on vaikuttanut siihen, millä nimellä Camus'n jatkuvasti joka paikassa yhä edelleen muidenkin kuin Tommi Melenderin toimesta viittaama teos on julkaistu englanniksi. 

Fuck Camus. Wellcome Kuncewiczowa. 

Varasinkin jo kirjastosta Muukalaisen.

Sivupolku päättyy.

*

En lue Durastantia järkevästi, vaan annan omien mielihalujeni ohjata lukemaani. Tämän seurauksena kiinnitän huomiota kerronnan kohtiin, jotka välttämättä eivät ole ollenkaan olennaisimpia Tuntemieni vieraiden suhteen. 

Tämä teos synnyttää minussa lukijakurittomuutta. Se on nautinnollista ja antaa luvan nostaa Durastantin teoksesta esiin juuri niitä asioita, joita haluan välittämättä siitä, ovatko ne tämän teoksen esittelyn kannalta olennaisia. Asioita, jotka rikkovat kaavaa, jonka mukaan teoksia pitäisi käsitellä.

Fuck kaavat, säännöt ja muut systeemit. Haluan olla holtiton kuin kertojan vanhemmat.

*

Seuraava sivupolku: huonot romaanit.

Durastanti nostaa esiin puolalais-brittiläisen antropologin Bronislaw Malinowskin päiväkirjat, joissa hän kirjoittaa: "Niin kuin aina, huumeeni on arvoton romaani." Durastanti jatkaa Malinowskin kirjoittavan päiväkirjoissaan "huonolaatuisesta kertomakirjallisuudesta kuin heroiinista, taiteellisesta riippuvuudesta, joka syövyttää periaatetta tulla paremmaksi."

En ole huonon kirjallisuuden ystävä, mutta jos olisin, haluaisin postata niistäkin Instagramiin. Toki voi olla, että todellisuudessa kävisi niin, että peittelisin lukemiani huonoja teoksia, koska kokisin niiden esiin tuomisen häpeälliseksi.

Edelliseen liittyy kaksi ongelmaa. 

1) huonot kirjat - saako mitään kirjaa nykyisin sanoa huonoksi vai onko turvallisinta puhua yleisen kirjallisuus- ja lukijarauhan säilyttämiseksi kaikista teoksista mestariteoksina?

2) kirjahäpeä - kuinka moni on valmis julkisesti kertomaan, että lukee huonoja kirjoja? Onko mahdollisesti jollekin muullekin käynyt niin, että on lukenut kirjan ensijaisesti siksi, että on halunnut olla ihminen, joka on lukenut kyseisen kirjan?

Sivupolku päättyy.

*

Parista edellisestä kappaleesta käynee ilmi (niin on ainakin tarkoitus), että Durastantin seurassa saattaa päätyä aivan muualle kuin mihin on alunperin ollut menossa. Tuntemiani vieraita ohjaa yllättävä koreogarafia ja improvisaation tuntu.

Durastantin teos sisältää valtavasti lauseita, joita tekee sekä mieli siteerata että joiden kanssa haluaisi lähteä piknikille, vaikka eväsreppu ei olekaan pakattu. 

"Miten voisi menettää ihmisen jonka syntaksin muistaa jopa väsyneimmissä unissaan?"


Tuntemani vieraat on palkitseva löytöretki, jolle kannattaa lähteä avoimin silmin, korvin ja nenin.



Claudia Durastanti: Tuntemani vieraat

Italiankielinen alkuteos: La Straniera

Suomentanut Taru Nyström

Kustantamo S&S (2022)


Kommentit

  1. Saat kirjan kuulostamaan todella houkuttelevalta! Ihminen tulkitsee aina omista lähtökohdistaan ja kiinnittää huomionsa sen mukaan.

    Kyllä itse ainakin häpeilen sitä vähäsen, että olen lukenut 50 Shades of Greysta kaksi osaa. :D Se kai on nimenomaan sitä huonoa kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli aivan ihastuttava ja vallaton. Ja niinpä, sitä lukee kaikkea oman elämänsä läpi.

      Lukisin kyllä huonojakin kirjoja, jos ne kiinnostaisi. Ja joo, tuo huono kirjallisuus on aika kyseenalainen ilmaisu

      Poista
  2. Kuulostaapa mielenkiintoiselta. Ihailen aina myös sitä, miten onnistut linkittämään teoksia ja kirjoittajia toisiinsa. Minun muistini (ja lukeneisuuteni) ei moiseen riitä, mutta nostan hattua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Linkittäminen on vähän pelottavaa, kun se voi johtaa ihmisiä ihan vääriin suuntiin. Itse luin just yhden kirjan, kun sitä oli verrattu pariin muuhun kirjaan, joista olen tykännyt ja itse en löytänyt mainittujen välillä oikein mitään yhteyksiä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e