Poissa ovat Harry Salmenniemen novellikokoelmille tyypilliset värikkäät kannet. Sydänhämärä jatkaa samalla ulkoisesti harmaalla tiellä, jonka hänen edellinen teoksensa Varjotajunta (2022, Siltala) aloitti.
Sydänhämärä eroaa Salmenniemen aiemmista teoksista siinä, että nyt läsnä ei ole minkään asteista ironiaa, sarkasmia tai muutakaan moniäänistä tyylilajia. Nyt ollaan kuokkavieraina Salmenniemen perheen sisällä.
Perheen, jonka elämä joutuu kaaokseen, kun 2,5-vuotias Joel sairastuu diabetekseen samaan aikaan, kun perheen äiti on viimeisillään raskaana. Alkaa sairaalaelämä, verensokerinmittauselämä ja pistoselämä. On opeteltava monenlaista uutta. Siedettävä epävarmuutta ja pelkoa. Kestettävä, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole.
Salmenniemen kertomaan on helppo samaistua jokaisen, joka on lastensa vuoksi viettänyt päiviä ja valvonut öitä sairaalassa. Viettänyt aikaa, josta ei myöhemmin muista oikein mitään epämääräisiä välähdyksiä lukuunottamatta. Aikaa, joka on vaatinut enemmän kuin mihin pystyy. Aikaa, jolloin elämä sairaalan ulkopuolella on lakannut olemasta. Aikaa, jolloin on ollut kömpelö ja peloissaan ja sekaisin huolesta. Aikaa, jolloin ainoa merkityksellinen asia on ollut se, että lapsi paranisi.
Sydänhämärän myötä ajaudun menneisyyteen. Olen äkkiä taas keskellä tapahtumia, joita nykyisin en enää useinkaan ajattele. Lapsi on niin pieni. Hätä on niin suuri. Ja erityisesti se viimeinen askel kohti sairaalan sänkyä varmana siitä, että yhtään useampaa askelta en jaksaisi enää ottaa. Lääkärin sanat, joiden aiheuttama kipu ei poistu. Onneksi kuitenkin myös lääkärit voivat olla väärässä.
Sydänhämärässä kertoja on välillä minä, välillä hän. Minää liukuu häneksi, hän minäksi. Tällä ratkaisulla on varmasti tarkoituksensa, vaikka en sitä täysin hahmotakaan. Ehkä hän pyrkii näkemään minän ulkopuolelta. Ehkä hän lepää minästä, joka juuri sillä hetkellä on kestokykynsä rajoilla. Ehkä hän astuu sivuun minästä, jonka elämä on enimmäkseen muiden kuin minän omaa elämää.
"Elämä on niin täyttä, että siihen täytyy mahduttautua sivuttain. Minun elämäni on muiden elämää. Se on myös omaani, mutta ensisijaisesti se on muiden elämää. Minun tavarani, jopa kirjani, ovat muiden elämää."
Sydänhämärä kuvaa isyyttä, jossa isä on täysin mukana. On lähes yli-inhimillinen olento venyessään vielä tämän ja huomisenkin päivän, valvoessaan yö toisensa perään, leikkiessään yhä uudestaan kurkistusleikkiä. Isä, joka löytää itsestään myös leijonan, joka karjahtaa epäasialliselle kohtelulle sairaalassa.
Vaikka sydänhämärä on pohjavireeltään vakava kirja, paikoin esiin pirskahtaa Salmenniemelle tyypillinen huumori,
"Nyt on tosi kyseessä. Terveyskeskuksessa odotetaan meitä."
[...]
"Kun ihminen saa lapsia, hän sairastuu perhe-elämään."
Salmenniemen lauseet ovat usein lyhyitä ja pelkistettyjä. Tarinallisesta aineksesta ei ole vastuussa kertoja, vaan se, mitä Salmenniemen perheessä tapahtuu. Jos aiemmissa Salmenniemen teoksissa kertojalla on ollut vaatteet, nyt ne on riisuttu kaikki. Osoittaa valtavaa rohkeutta kirjoittaa niin haavoittuvaisuutensa esiin tuoden kuin mitä Salmenniemi tekee.
Kun olen lukenut Sydänhämärän, huomaan ajattelevani Salmenniemen lauseiden rytmissä. Kuin hänen kirjoittamansa olisi muuttanut luokseni asumaan. Ehkä niin onkin.
Harry Salmenniemi: Sydänhämärä
216 sivua
Siltala (2023)
Kommentit
Lähetä kommentti