Samantha Harvey: Orbital

Millä kriteereillä kirjallisuutta palkitaan? Pidetäänkö teoksen aihetta tärkeämpänä kuin sen kirjallisia ansioita?



Näitä mietin lukiessani Samantha Harveyn romaania Orbital, joka voitti Booker-palkinnon viime vuonna.

Orbital on rakkaudentunnustus maapallolle. Se kertoo astronauteista ja kosmonauteista, joiden kotimaat ovat Japani, Yhdysvallat, Iso-Britannia, Venäjä ja italia.

Astronautit kiertävät avaruusaluksella maapalloa ja teoksessa kuvataan heidän jokapäiväisiä toimiaan, pohditaan filosofisia kysymyksiä mm. ihmisen asemasta ja Jumalan olemassaolosta sekä listataan maita ja paikkoja, jotka aluksella ohitetaan.



”[y]ou might regard in wonder these men walking on the moon, but you must never forget the price humanity pays for its moments of glory, because humanity doesn't know when to stop, it doesn't know when to call it a day, so be wary is what I mean though I say nothing, be wary.”

Paikoin Harveyn romaania lukiessa olo on kuin Heurekassa. Sitä tuntee muuttuvansa pienen pieneksi hiukkaseksi avaruuden valtavuudessa. Asiat asettuvat mittasuhteisiinsa ja muistuttavat, miten valtavasti käytämme energiaa turhanapäiväiseen kouhkaamiseen ja miten hieno juttu on, että on olemassa maapallo, joka mahdollistaa elämämme.

”When they look at the planet it's hard to see a place for or trace of the small and babbling pantomime of politics on the newsfeed, and it's as though that pantomime is an insult to the august stage on which it all happens, an assault on its gentleness, or else too insignificant to be bothered with.”

Orbitalin kerronta on oudon kuivaa ja paikoin halvan sentimentaalista ja osoittelevaa, enkä saanut siitä oikein mitään otetta. Teoksessa on myös outoa venäläisyyden romantisointia, joka on vähintäänkin kyseenalaista. Orbital on lyhyt kirja, 136 sivua. Jos se olisi ollut pidempi, olisin jättänyt sen kesken.

Samantha Harvey: Orbital
136 sivua

Vintage (2024)