Kuulin Nanni Balestrinin kirjasta Haluamme kaiken (Vogliamo tutto, 1971, suomentanut ja esipuheen kirjoittanut Janne Löppönen) ensimmäisen kerran, kun vuonna 2022 luin Rachel Kushnerin esseekokoelmaa The Hard Crowd, jossa Kushner kirjoittaa tästä teoksesta. Siitä lähtien olen palavasti halunnut lukea Balestrinin kirjan.
On erinomaista, että yli 50 vuotta ilmestymisensä jälkeen Balestrinin teos on Poesian toimesta vihdoin saatu myös suomeksi.
Onneksi odotin suomennosta, enkä lukenut Balestrinin kirjaa englanniksi, sillä Janne Löppönen kertoo esipuheessa, että englanninkielisessä käännöksessä We Want everything kirjan englannintanut Matt Holden on tehnyt ratkaisun, jossa välimerkkejä käytetään englanninkielisen proosan tapojen mukaisesti.
Tämä huomio on tärkeä, sillä Balestrinin kirjan rytmin kannalta on oleellisesta, että hän mm. ei käytä pilkkuja silloinkaan, kun kyse on luetteloinnista. Näin tekstiin syntyy omanlaisensa virta, joka muodostaa analogisen suhteen kirjassa kuvatun työläisten kapinoinnin ja taistelun kanssa. Kun lakkoilla on alettu, ei pysähdystä, vaan jatketaan tuli mitä tuli.
Haluamme kaiken kertoo Italiassa Fiatin Miraforin autotehtaalla Torinossa vuonna 1969 alkunsa saaneesta työtaistelusta. Teoksella on vahva todellisuuspohja, sillä se perustuu pitkälti Alfonso Natellan Balestrinille kertomaan. Romaani kuvaa työläisten yhdistymistä taisteluun Fiatin epäinhimillisiä ja epäoikeudenmukaisa työoloja ja tehtaan johtoa vastaan. Miraforin tehtaan työläisten taistelu on lähtölaukaus, jonka seurauksena muillakin tehtailla aletaan lakkoilla.
Erityistä työläisten lakkoilussa on, että se tapahtuu heidän omilla ehdoillaan irrallaan ammattiliitoista tai kommunistisesta puolueesta, joiden työläiset katsovat olevan lähinnä este todelliselle muutokselle.
Jos on lukenut romaanin esipuheen asemoituu Natella sen alussa nimettömän kertojan kautta romaanin päähenkilöksi, mutta tarinan edetessä kertoja kollektivisoituu ja muuntuu kaikkien työtaisteluun osallistuvien työläisten ääneksi. Teoksessa Italia on jakautunut köyhään etelään ja rikkaampaan pohjoiseen. Etelästä lähdetään työn perään pohjoiseen, mutta vastassa ei ole hyvinvointi, vaan monotoninen ja terveydelle usein vaarallinen liukuhihnatyö, jota Fiatin tehtaan pomot pyrkivät jatkuvasti tehostamaan.
Työntekijästä on tullut pelkkä väline, jonka arvo mitataan hänen valmistamiensa tuotantokappaleiden määrässä. Yhtä lailla kuin tavaroilla ja esineillä on hintansa on hintalappu Fiatin tehtaalla liimattu myös työntekijöiden selkiin. Karua kieltään työläisten oloista kertoo sekin, että monet heistä joutuivat yöpymään Torinon rautatieasemalla, johon heillä oli pääsy Fiatin henkilökorttia näyttämällä.
Osa työläisten nöyryyttämistä ovat työhaastattelut ja lääkärintarkastukset, jotka ovat pelkkää janten lain mukaista teatteria, sillä kaikki palkataan, koska työvoiman tarve on niin valtava.
Lehdistö sen sijaan haluttiin pitää kaikin keinoin tietämättömänä siitä, miten työläisten asiat oli järjestetty.
Balestrini kuvaa, miten pomot käyttävät taitavasti keinoja, jolla työläiset saadaan asettumaan myös toisiaan vastaan. On palkkaluokkia ja palkitsemisjärjestelmiä, joiden eduista pääsevät nauttimaan vain harvat ja hekin oman terveytensä uhraamalla. Peruspalkka on niin huono, että se ei riitä elämisen kustannuksiin.
"Työläisellä on vain kaksi vaihtoehtoa joko tappavan raskas työ silloin kun menee hyvin tai työttömyys ja nälkä silloin kun menee huonosti. En tiedä kumpi on pahempi. Mutta eihän työläinen sitä päätäkään vaan pomo päättää aina hänen puolestaan."
Rachel Kushner tunsi vuonna 2019 kuolleen Balestrinin henkilökohtaisesti. Essessään Kushner kertoo, miten Rooman Teatro Argentinassa pidettiin tunteja kestävä, nimeä "The greatest Nannis ouf our lives" kantava Balestrinin muistotilaisuus. Huomattavaa on, että tilaisuuden nimi ei kata pelkästään Balestrinia, vaan monikkomuodon kauttaa ottaa mukaan kaikki työläiset.
Kukaan Balestrinin laajasta ystäväpiiristä ei tuntenut Alfonso Natellaa ja monet epäilivät, oliko tämä Balestrinin mielikuvituksen tuotetta. Vaan kuinka kävikään? Balestrinin muistotilaisuuteen asteli eräs mies, joka halusi kunnioittaa Balestrinin muistoa. Mies oli Alfonso Natella.
Balestrinin romaania hallitsee vahva usko vallankumouksen voimaan. Haluamme kaiken on erityisen ajankohtainen myös suomalaisille lukijoille juuri nyt, kun työministerimme pistää parastaan kurjistaakseen niin työtä tekevien kuin työttömienkin olosuhteita sekä vähentääkseen ammattiliittojen valtaa.
Liukuhihnatyön monotonisuusden ja työtaistelun eri vaiheiden vimmaisen energisessä ja yksityiskohtaisessa kuvauksessa Haluamme kaiken on vertaansa vailla oleva työläisromaani, jonka ääni ei suostu vaikenemaan.
"Meidän on taisteltava ja taisteltava ja taisteltava jotta meillä olisi enemmän rahaa ja vähemmän työtä. Meidän on kumottava kapitalismi ja vaadittava että meitä kohdellaan ihmisinä eikä kuormajuhtina. Kapitalismi on mätä ja vanhentunut järjestelmä. Kukaan ei enää kestä sitä."Nanni Balestrini: Haluamme kaiken
Vogliamo tutto (1971)
Suom. Janne Löppönen
Poesia (2024)
Kommentit
Lähetä kommentti