Virginia Woolf: Rouva Dalloway

On harvinaista herkkua, että klassikkoteoksesta saadaan uusi suomennos. Tämä kunnia on nyt osunut Virginia Woolfin Rouva Dallowayn kohdalle, jonka Kaijamari Sivill on ansiokkaasti suomentanut.

En ole aiemmin lukenut tämän Woolfin romaanin suomennosta, vaan lukenut sen ainoastaan alkuperäiskielellä, joten en osaa tarkemmin kommentoida, miten uusi suomennos eroaa vanhasta. Lopputulos joka tapauksessa on sujuvaa tekstiä ja herättää rouva Dallowayn ja hänen läheisensä ja tuttavansa eloon.

Kun kyseessä  on niin ikoninen ja analysoitu teos kuin Rouva Dalloway herättää siitä kirjoittaminen rimakauhua. Mitä sellaista voisin tästä kirjasta sanoa, mitä jo ei ole sanottu? Tuskinpa mitään. Muutama huomio kuitenkin.

On tarkoituksellisen ironista, että vaikka romaani kantaa Rouva Dallowayn nimeä, hän itse ei pääse teoksessa kovinkaan paljon ääneen siitä huolimatta, että hän on keskeishenkilö, jonka järjestämien kutsujen ympärille teos rakentuu. 

Clarissa Dalloway romaanin henkilönä vertautuu naisten asemaan yhteiskunnassa 1900-luvun ensi vuosikymmeninä. Päärooli on miehillä. Naiset ovat varjoja. Naiset ovat aviomiestensä lisäke. Naiset katsovat sivusta.

"Hän upposi kaikkeen kuin veitsi, mutta pysyi samaan aikaan ulkopuolella, tarkkailijana."

Avioliitto vie naiselta olemassolon subjektina.

"[e]des Clarissaa ei enää ollut, oli vain rouva Richard Dalloway."

Woolf kuljettaa lukijaa romaaninsa henkilöiden tajunnoissa. Näin hän voi kertoa siitäkin, mistä ei oikein sovi puhua. Näin hän voi todeta, että siinä missä Clarissa kokee naisen ja miehen välisen kosketuksen olevan kylmää täynnä naisten välinen kosketus saa hänet tuntemaan. 

"Mutta tämä kysymys rakkaudesta (hän ajatteli takkia ripustaessaan), tämä naisiin rakastuminen. Ajatellaan vaikka Sally Setonia: hänen suhdettaan Sally Setoniin silloin aikoinaan. Eikö se, loppujen lopuksi, ollut ollut rakkautta."

Usein Woolfin feminismi on hyvin hienovaraista. Woolf kirjoittaa, miten Clarissa Dalloway voi keskustella Sallyn kanssa, parantaa maailmaa ja pohtia yksityisomistuksen ongelmallisuutta. Vaikka Woolf ei suoraan sano, hän vaikuttaisi tarkoittavan, että miesten kanssa tämänkaltainen keskustelu on mahdotonta, koska se edellyttäisi, että miehet näkisivät naiset täysijärkisinä ihmisinä. Pieni piikki on löydettävissä myös siitä, että rouva Dalloway ei suinkaan lue romanttista naistenkirjallisuutta, vaan Platonia. 

Rouva Dallowaysta on jo löydettävissä myös Woolfilta kolme vuotta myöhemmin julkaistusta Orlandosta löytyviä näkemyksiä sukupuolen liukuvuudesta. 

Rouva Dalloway "ei voinut vastustaa silloin tällöin antautumasta [...] naisen viehätysvoimalle [..] hän epäilemättä tunsi saman kuin miehet.

Implisiittisesti Woolf vaikuttaisi näin vihjaavan, että nainen voi rakastaa naista, mutta tehdä sen vain miehen positiosta.

Woolfin tapa kirjoittaa on kuin lamppu, joka vaeltaa Lontoossa ja joka sytytetään milloin ketäkin henkilöä ja hänen sisimpäänsä valaisemaan. Tämä luo vaikutelman, että kertoja ikään kuin leijuu maisemassa ja pysähtyy eri henkilöiden äärelle, jää tarkkailemaan ja jatkaa matkaansa.

Kaijamari Sivill kirjoittaa teoksen suomentamista koskevissa merkinnöissään:

"Tekstissä on vahvaa elokuvallisuutta: se kulkee, liikkuu, ikään kuin panoroi maisemaan ja tilanteita, sitten yhtäkkiä tarkentuu henkilöön, syöksähtää tämän pään sisään ja loikkaan pian seuraavaan."

Virtaavuudestaan huolimatta teksti pistää myös vastaan, eikä se anna lukijan heittäytyä virran vietäväksi. Vaikka tekstin yleisvaikutelma on liike, se myös pysähtelee ja jarruttelee, törmääkin, ja pitää näin lukijan jatkuvasti valppaana.

Virginia Woolf: Rouva Dalloway
Mrs Dalloway (1925)
Suomentanut Kaijamari Sivill
Kustantamo S&S (2025)