Reader, why did I marry him?

Michelle de Kretserin kirjallisia muotoja koetteleva romaani alkaa fiktiona, jonka kirjoittamisen tekijä keskeyttää sivulla 22. ”At that point, the novel I was writing stalled.” Alun tarina ei ole tarina, jonka kirjoittamisen de Kretser kokee tarpeelliseksi. Romaani romaanimaisena, romaanin tyypillisine piirteineen, ei ole hänelle enää houkuttava muoto. ”I was discovering that I no longer wanted to write novels that read like novels. Instead of shapeliness and disguise, I wanted a form that allowed for formlessness and mess. It occurred to me that one way to find that form might be to tell the truth.” Totuutta kertoja tutkii Virginia Woolfin tuotannon tarkastelun suojissa. Mentaalisina apujoukkoina hänellä on mm. Derrida, Irigaray, Kristeva, Cixous, Foucault, Lacan, Nietzsche, Deleuze ja Guattari. Kerronta heiluu kirjallisuuden teorian ja käytäntöjen välillä. De Kretser kirjoittaa Woolfin Vuosista, jossa essee ja fiktio vuorottelevat ja sekoittuvat. Kertojan sanoin Vuodet liikkuu [b]...

On harvinaista herkkua, että klassikkoteoksesta saadaan uusi suomennos. Tämä kunnia on nyt osunut Virginia Woolfin Rouva Dallowayn kohdalle, jonka Kaijamari Sivill on ansiokkaasti suomentanut. En ole aiemmin lukenut tämän Woolfin romaanin suomennosta, vaan lukenut sen ainoastaan alkuperäiskielellä, joten en osaa tarkemmin kommentoida, miten uusi suomennos eroaa vanhasta. Lopputulos joka tapauksessa on sujuvaa tekstiä ja herättää rouva Dallowayn ja hänen läheisensä ja tuttavansa eloon. Kun kyseessä  on niin ikoninen ja analysoitu teos kuin Rouva Dalloway herättää siitä kirjoittaminen rimakauhua. Mitä sellaista voisin tästä kirjasta sanoa, mitä jo ei ole sanottu? Tuskinpa mitään. Muutama huomio kuitenkin. On tarkoituksellisen ironista, että vaikka romaani kantaa Rouva Dallowayn nimeä, hän itse ei pääse teoksessa kovinkaan paljon ääneen siitä huolimatta, että hän on keskeishenkilö, jonka järjestämien kutsujen ympärille teos rakentuu.  Clarissa Dalloway romaanin henkilönä vertautu...

Hyvin usein halu kirjoittaa on halua elää rehellisemmin kielen kautta (s. 173) Very often the desire to write is a desire to live more honestly through language (s. 181) Rachel Cuskilla on mieletön taito saada minut pursuilemaan. Häntä lukiessani olen mekko, joka ratkeilee saumoistaan ja jokainen sauman repeytymisestä lähtevä ääni on kiihkeää musaa korvilleni. Cuskin trilogia - Ääriviivat, Siirtymä, Kunnia - ovat saaneet minut tuleen. Ovat saaneet palamaan liekillä, jota vastaan kohtuullisuuden vaahtosammutin on täysin turha kapine. On liian ihanaa olla innoissaan. On mahdotonta olla olematta innoissaan, vaikka innoissaan ollessani tiedostan liiankin hyvin oman naurettavuuteni. En silti välitä. Olen rakastunut teini. Piirrän RC-sydämiä pulpettiin. Erityisesti Cuskin Kunniasta kirjoittaessani en pystynyt pysymään kohtuudessa. En saanut itseäni fokusoimaan, sillä sanottavaa oli niin paljon ja sanottuani mitä sanoin jouduin panemaan merkille, että ihan liikaa oli jäänyt s...

Jos sataisi tarpeeksi kauan, voisiko saari liueta pois? Jos sataisi eilisen ja edellispäivän ja edellispäivää edellisen päivän. Jos sataisi tänään, huomenna ja huomisen jälkeen aina vaan. Jos sataisi vuodet yhteen, eteen ja taakse. Jos sataisi aamulla ja yöllä ja kaikkina niiden väliin asettuvina tunteina. Voisiko saari liueta pois ja hävitä kartalta niin että tulevat sukupolvet eivät enää osaisi sitä edes kaivata. Että se olisi merta niin kuin olisi meri sen vieressä merta. Meri melkein verta. Entä jos saari olisi ihminen? * Siinä runossa on "lapsuuden talo", jossa "on pullo, jonka sisällä laiva." Runon puhuja "istuu laivassa puisella penkillä matkalaukku sylissä." Hän piiloutuu matkalaukkuun, jossa "on sali, salissa tanssiaiset." Merimatkasta kerrotaan, että sen "oli tarkoitus kestää kaksi viikkoa". Tunnistan tämän matkan. Se viittaa Virginia Woolfin esikoisromaaniin The Voyage Out (1915, suom. Menomatka, Savukeidas 2012). Lu...

Aloin lukea Helmi Kekkosen Vieraita jo kauan ennen kuin olin pitänyt tätä romaania edes kädessäni. Luin sen kantta. Luin kuumailmapalloja ja mietin yhtä viikonloppua vuosia sitten, kun olin mukana kuumailmapallokilpailun aputiimissä. Aina ja yhä uudestaan tämä Elina Warstan suunnittelema kaunis ja puhuva kansi tuli mieleeni ja sen mukana sanat: kuumailmapalloa voi ohjata vain nostamalla tai laskemalla sen korkeutta niin, että tuuli on mahdollisimman suotuisa. Oikeastaan minä tein tulkintani Vieraista jo sen kannen perusteella. Olin vähän hölmösti jo etukäteen varma, että Vieraat on kertomus ihmisistä, jotka eivät koskaan täysin kohtaa toisiaan. Ihmisistä, jotka lentävät taivaan poikki lähekkäin, mutta aina niin, että toinen on vähän edellä ja toinen jäljessä. Jos kuumailmapallolle haluaa antaa synonyymin, sitä voisi Kekkosen romaanin yhteydessä kutsua puhumattomuudeksi. Se on vaikenemista, joka erottaa ihmiset. Se on kyvyttömyyttä lukea tuulta. Vieraat on näkökulmaromaani, mutta...

Jeanette Winterson kirjoittaa romaaninsa Sexing the Cherry esipuheessa: "Muistatko määritelmän kalaverkosta kokoelmana reikiä, jotka on yhdistetty langalla? Olen kiinnostunut noista rei'istä. Lanka on kertomus, mutta vain aukoilla on väliä." Wintersonin sanat sopivat erinomaisesti kuvamaan niin Deborah Levyn novellikokoelmaa Black Vodka kuin Levyn muitakin tekstejä. Se, mikä on luettavissa kirjaimina paperilla on lanka, mutta mielenkiintoisimmat asiat Levyn novelleissa ovat aukkopaikkoja, joita lukija voi täyttää. "I like Swiss cheese because of the holes," toteaa osuvasti yksi Black Vodkan novellihenkilöistä. Black Vodka on kolmas Levyltä tänä vuonna lukemani teos. Tutustumiseni Levyyn alkoi hänen romaanistaan Uiden kotiin (Fabriikki 2016, Swimming Home 2011). Luettuani Booker-palkinnon lyhytlistallekin kivunneen romaanin Hot Milk (2016), aloin jo olla melko varma, että Levy on ottamassa paikkaansa lempikirjailijoideni joukosta. Tämä nyt lukemani novell...

On teoksia, joita pitelen paljon käsissäni sekä lukemisen aikana että sen jälkeen. Tämän vuoksi pidän pokkareista, koska niitä voi käännellä ja väännellä ja päästä fyysisesti lähemmäksi kuin kovakantisia kirjoja. Nämä teokset tuottavat puhdasta nautintoa, kun ne ottaa käsiensä väliin ja puristaa kuin jäljentäisi kämmeniinsä niiden tarjoaman maailman. Silittämällä itse kirjaa silitän sen romaanihenkilöitä. Virginia Woolfin esikoisteos A Voyage Out (1915) on malliesimerkki tällaisesta teoksesta. The Voyage Out on romaani,  johon ei hypätä kuin avantoon, vaan johon laskeudutaan hitaasti, niin että ihokarva kerrallaan nousee pystyyn. Teos on sekä konkreettinen että henkinen etsikkomatka pääroolissa 24-vuotias Rachel Vinrace, laivanvarustajan ainoa tytär, jonka äiti on kuollut ja joka asuu tätiensä luona, soittaa pianoa, eikä omaa koulutusta. Woolfin tavaramerkiksi muodostuneesta modernismiin kytkeytyvästä tajunnanvirtatekniikasta johtuen kerronta kulkee useiden henkilöiden kautt...