Siirry pääsisältöön

Lauren Beukes: Zoo City


Lauren Beukesin Zoo City ei edusta kirjallisuudenlajia, jota yleensä luen. Kun sanon näin, lienee kohtuullista seuraavaksi kertoa, mitä lajia se sitten edustaa. Tämä tehtävä tosin on kaikkea muuta kuin helppo ja yksinkertainen. No, ainakin Zoo City on scifiä, koska se voitti Arthur C. Clarke palkinnon vuonna 2011. Lisäksi se on armottomanpuoleinen kaupunkiodysseia, jota maustavat fantasia, rakkaus- ja jännitystarina sekä loppupuolella teosta myös horror-vaikutteet. Kaiken kaikkiaan varsin mainio genrekeitos, jossa Etelä-Afrikan nykytodellisuus on jatkuvasti vahvasti läsnä.

Luin puolisen vuotta sitten Niq Mhlongon romaanin Dog Eat Dog , joka Zoo Cityn tavoin on varsin vimmainen kuvaus nykypäivän Etelä-Afrikasta. Vaikka nämä kaksi teosta ovat monella tapaa hyvin erilaisia, on niissä tiettyä yhteistä räkäistä kesyttömyyttä, jonka vuoksi kehotus suojalasien käytöstä on enemmän kuin paikallaan.

Merkityt

Beukesin romaanissa eläimellisiksi kutsutut ihmiset on merkitty eläimillä ja eristetty Zoo Cityn kaupunginosaan. Teoksen päähenkilö Zinzi esimerkiksi kantaa selässään laiskiaista. Ihmisten merkitseminen avautuu moneen suuntaan hihamerkeistä ja juutalaistähdistä vähemmän radikaaleihin merkinnän muotoihin, kuten vaikkapa eläinten polttomerkintöihin. Beukes kirjoittaa näkyväksi sen, josta ei ole korrektia puhua, mutta joka vallitsee vahvasti myös meidän maailmassamme, jossa toiset ovat merkitympiä kuin toiset ja jossa merkitseminen kytkeytyy osaksi omistamisen ilmaisua ja vallankäyttöä, jolla pyritään ei-merkittyjen valta-aseman vahvistamiseen.

Merkitseminen voi olla myös turva, kuten Beukes tuo teoksessaan esiin. Zinzin ja laiskiaisen välinen suhde on läheinen ja ensin mainitussa ero jäljempänä mainitusta aiheuttaa tuskaa ja ahdistusta. Monet meistä merkitsevät itse itsensä tatuoinneilla, implanteilla ja botox-ruiskeilla. Katsokaa tämä olen minä. Tällaiseksi olen itseni tehnyt.

Zoo Cityn maailma on sekä tuttu että vieras ja sitä sopii hyvin kuvaamaan Freudin termi unheimlich, jossa turvallinen ja pelottava kohtaavat.  Beukesin romaani kysyy: entäpä jos olisi näin? Se on kysymys, joka liikkuu vielä pitkälti turvallisen alueella. Jatkokysymys taas vie mummon vanhoista mekoista kudotun räsymaton jalkojen alta. Entäpä jos näin on jo?

Betonimylläri

Beukes on betonimylläri, joka jauhaa muodin, teinit, maahan- ja maastamuuton, musabisneksen, terapiakeskukset, huumeet ja facebook-vetoomukset massaksi, jolla ei aiemmin ole ollut nimeä. Juoni kiertyy etsintätarinan muotoon, kun Zinzi, jolla on kyky löytää kadonneita esineitä, saa tehtäväkseen jäljittää iJus-nimisen nimisen duon naispuolisen jäsenen Songin.  

Zoo Cityssä roiskuu ja tapahtuu paljon ja kovaa ja korkealta. Sen pinnan alla kulkee Pohjavirta, joka vyöryttää esiin yhteiskunnallisia epäkohtia. Markkinavoimat imevät kaiken. Ne nielevät ihmiset ja heidän lahjakkuutensa ja koneistavat ne omiin kaupallisiin tarkoituksiinsa. Lehdistön leukaluut ovat loksahtaneet sijoiltaan jo aikoja sitten ja ne saalistavat samalla vimmalla kuin romaanin lopussa kuvattu krokotiili. 

Herätkää pahvit!

En yhtään ihmettele, että tämä teos on saanut maailmanlaajuisesti erittäin hyvän vastaanoton. Zoo City on nimittäin sillä tapaa ovela teos, että se tavallaan paljastaa lukijansa. Se, mihin kiinnitämme huomiomme ei kerro ainoastaan Beukesin romaanista, vaan myös meistä itsestämme. Usein kuulee sanottavan, että kirjailija kirjoittaa aina yhtä ja samaa tarinaa eri variaatioina. Zoo City panee kysymään, että mitäpä jos myös lukijat lukevat aina sitä ominta tarinaansa.

Jos Zoo Cityn tarjoamassa vauhdin hurmassa malttaa pysähtyä katsomaan näkemäänsä, saattaa nähdä myös sellaista, miltä mieluummin ummistaisi silmänsä. Beukesin kirjailijanääni on energinen, suorastaan raivoisa kuin kymmenen raivoa naarashärkää. Herätkää pahvit, kun vielä on aikaa. Vai onko?


Lauren Beukes: Zoo City. Eläinten valtakunta
409 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Zoo City
Suomentanut: Tytti Viinikainen
Kustantaja: Aula & Co.

Kiitos arvostelukappaleesta!



Kommentit

  1. Raivoisaa kerrontaa en voine vastustaa, joten nappaanpa tämän kirjan lukulistalleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein uskalla luvata, että tämän kanssa ei aika pitkäksi käy. :D Kiitos Kaisa Reetta.

      Poista
  2. "Usein kuulee sanottavan, että kirjailija kirjoittaa aina yhtä ja samaa tarinaa eri variaatioina. Zoo City panee kysymään, että mitäpä jos myös lukijat lukevat aina sitä ominta tarinaansa."
    Kyllä, näin se on!

    Omppu, heitän sulle haasteen. Käy kurkkaamassa.
    http://marjatankirjat.blogspot.fi/2016/06/elakoon-essee.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tämä on nyt se sun esseehaaste. Salaa toivoinkin, että haastaisit mut tähän, kun mulla on jo kirjakin valmiina. Tosin toteutus menee kyllä vahvasti heinäkuun puolelle. Tulen kurkkaamaan. Kiitos!

      Poista
  3. Hyvin sanottu tuo, että jokainen lukija lukee aina kirjoista sitä ominta tarinaansa. Joskus aina hämmästyy, kuinka erilaisiin asioihin eri ihmisten huomio on jossain kirjassa kiinnittynyt verrattuna siihen, mitä itse on kirjasta pohtinut ja laittanut muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon oman lukemistavan huomaa hyvin, jos lukee omia bloggauksiaan. Kummasti sitä niissä samantapaiset jutut nousee esiin hyvinkin erilaisten teosten ollessa kyseessä. On tosiaan hyvin mielenkiintoista lukea muiden kirjoituksia teoksista, jotka itsekin on lukenut. Lukea ja hämmästellä. Ahaa, sen voi nähdä näinkin. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  4. Käsittämättömän hieno arvio tästä mystisestä ja tosiaan räkäisestä pläjäyksestä! Tuntuu, että sait tästä vielä enemmän irti kuin minä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika. Hienosti kirjoittelit tästä sinäkin. Aika silleen niinku kivaa, että saatiin tämä suomeksi. :D Innostuin heti, kun luin tästä kirjasta pari mainoslausetta.

      Poista
  5. "Zoo City on nimittäin sillä tapaa ovela teos, että se tavallaan paljastaa lukijansa. Se, mihin kiinnitämme huomiomme ei kerro ainoastaan Beukesin romaanista, vaan myös meistä itsestämme. Usein kuulee sanottavan, että kirjailija kirjoittaa aina yhtä ja samaa tarinaa eri variaatioina. Zoo City panee kysymään, että mitäpä jos myös lukijat lukevat aina sitä ominta tarinaansa."

    Etsin tuota Rhysin teoksesta Huomenta, keskiyö kirjoittamaasi juttua, löysin sen kyllä ja varasin kirjastosta jo, mutta sitten mä yhtäkkiä olenkin täällä. Luen näitä vanhoja postauksiasi aina kun on ylimääräistä aikaa, mutta vähän sikin sokin. Tuo äskeinen hengästytti kyllä niin, että nyt oli pakko se kopsata tuohon ylös. Näinhän se tietenkin on, vaikken koskaan ole sitä ihan näillä sanoilla ajtellut. Etsinyt vain "minun kirjojani"... :P ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ajatus, että lukijat lukevat omaa tarinaansa pitää ainakin omalla kohdallani paikkaansa. Tosin myös hakeuduin tietyntyylisiä (niitä eksistentiaalisia :D) käsitteleviä kysymyksiä, joka taas todentaa väitettä, että kirjahylly kertoo ihmisestä paljon, jonka väitteen tehoa himmentää se, että monia luettuja kirjoja ei välttämättä ollenkaan löydy hyllystä.

      Rhys on sellainen, jonka pariin tekee mieli palata yhä uudestaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j