Siirry pääsisältöön

Lauren Beukes: Zoo City


Lauren Beukesin Zoo City ei edusta kirjallisuudenlajia, jota yleensä luen. Kun sanon näin, lienee kohtuullista seuraavaksi kertoa, mitä lajia se sitten edustaa. Tämä tehtävä tosin on kaikkea muuta kuin helppo ja yksinkertainen. No, ainakin Zoo City on scifiä, koska se voitti Arthur C. Clarke palkinnon vuonna 2011. Lisäksi se on armottomanpuoleinen kaupunkiodysseia, jota maustavat fantasia, rakkaus- ja jännitystarina sekä loppupuolella teosta myös horror-vaikutteet. Kaiken kaikkiaan varsin mainio genrekeitos, jossa Etelä-Afrikan nykytodellisuus on jatkuvasti vahvasti läsnä.

Luin puolisen vuotta sitten Niq Mhlongon romaanin Dog Eat Dog , joka Zoo Cityn tavoin on varsin vimmainen kuvaus nykypäivän Etelä-Afrikasta. Vaikka nämä kaksi teosta ovat monella tapaa hyvin erilaisia, on niissä tiettyä yhteistä räkäistä kesyttömyyttä, jonka vuoksi kehotus suojalasien käytöstä on enemmän kuin paikallaan.

Merkityt

Beukesin romaanissa eläimellisiksi kutsutut ihmiset on merkitty eläimillä ja eristetty Zoo Cityn kaupunginosaan. Teoksen päähenkilö Zinzi esimerkiksi kantaa selässään laiskiaista. Ihmisten merkitseminen avautuu moneen suuntaan hihamerkeistä ja juutalaistähdistä vähemmän radikaaleihin merkinnän muotoihin, kuten vaikkapa eläinten polttomerkintöihin. Beukes kirjoittaa näkyväksi sen, josta ei ole korrektia puhua, mutta joka vallitsee vahvasti myös meidän maailmassamme, jossa toiset ovat merkitympiä kuin toiset ja jossa merkitseminen kytkeytyy osaksi omistamisen ilmaisua ja vallankäyttöä, jolla pyritään ei-merkittyjen valta-aseman vahvistamiseen.

Merkitseminen voi olla myös turva, kuten Beukes tuo teoksessaan esiin. Zinzin ja laiskiaisen välinen suhde on läheinen ja ensin mainitussa ero jäljempänä mainitusta aiheuttaa tuskaa ja ahdistusta. Monet meistä merkitsevät itse itsensä tatuoinneilla, implanteilla ja botox-ruiskeilla. Katsokaa tämä olen minä. Tällaiseksi olen itseni tehnyt.

Zoo Cityn maailma on sekä tuttu että vieras ja sitä sopii hyvin kuvaamaan Freudin termi unheimlich, jossa turvallinen ja pelottava kohtaavat.  Beukesin romaani kysyy: entäpä jos olisi näin? Se on kysymys, joka liikkuu vielä pitkälti turvallisen alueella. Jatkokysymys taas vie mummon vanhoista mekoista kudotun räsymaton jalkojen alta. Entäpä jos näin on jo?

Betonimylläri

Beukes on betonimylläri, joka jauhaa muodin, teinit, maahan- ja maastamuuton, musabisneksen, terapiakeskukset, huumeet ja facebook-vetoomukset massaksi, jolla ei aiemmin ole ollut nimeä. Juoni kiertyy etsintätarinan muotoon, kun Zinzi, jolla on kyky löytää kadonneita esineitä, saa tehtäväkseen jäljittää iJus-nimisen nimisen duon naispuolisen jäsenen Songin.  

Zoo Cityssä roiskuu ja tapahtuu paljon ja kovaa ja korkealta. Sen pinnan alla kulkee Pohjavirta, joka vyöryttää esiin yhteiskunnallisia epäkohtia. Markkinavoimat imevät kaiken. Ne nielevät ihmiset ja heidän lahjakkuutensa ja koneistavat ne omiin kaupallisiin tarkoituksiinsa. Lehdistön leukaluut ovat loksahtaneet sijoiltaan jo aikoja sitten ja ne saalistavat samalla vimmalla kuin romaanin lopussa kuvattu krokotiili. 

Herätkää pahvit!

En yhtään ihmettele, että tämä teos on saanut maailmanlaajuisesti erittäin hyvän vastaanoton. Zoo City on nimittäin sillä tapaa ovela teos, että se tavallaan paljastaa lukijansa. Se, mihin kiinnitämme huomiomme ei kerro ainoastaan Beukesin romaanista, vaan myös meistä itsestämme. Usein kuulee sanottavan, että kirjailija kirjoittaa aina yhtä ja samaa tarinaa eri variaatioina. Zoo City panee kysymään, että mitäpä jos myös lukijat lukevat aina sitä ominta tarinaansa.

Jos Zoo Cityn tarjoamassa vauhdin hurmassa malttaa pysähtyä katsomaan näkemäänsä, saattaa nähdä myös sellaista, miltä mieluummin ummistaisi silmänsä. Beukesin kirjailijanääni on energinen, suorastaan raivoisa kuin kymmenen raivoa naarashärkää. Herätkää pahvit, kun vielä on aikaa. Vai onko?


Lauren Beukes: Zoo City. Eläinten valtakunta
409 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Zoo City
Suomentanut: Tytti Viinikainen
Kustantaja: Aula & Co.

Kiitos arvostelukappaleesta!



Kommentit

  1. Raivoisaa kerrontaa en voine vastustaa, joten nappaanpa tämän kirjan lukulistalleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein uskalla luvata, että tämän kanssa ei aika pitkäksi käy. :D Kiitos Kaisa Reetta.

      Poista
  2. "Usein kuulee sanottavan, että kirjailija kirjoittaa aina yhtä ja samaa tarinaa eri variaatioina. Zoo City panee kysymään, että mitäpä jos myös lukijat lukevat aina sitä ominta tarinaansa."
    Kyllä, näin se on!

    Omppu, heitän sulle haasteen. Käy kurkkaamassa.
    http://marjatankirjat.blogspot.fi/2016/06/elakoon-essee.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tämä on nyt se sun esseehaaste. Salaa toivoinkin, että haastaisit mut tähän, kun mulla on jo kirjakin valmiina. Tosin toteutus menee kyllä vahvasti heinäkuun puolelle. Tulen kurkkaamaan. Kiitos!

      Poista
  3. Hyvin sanottu tuo, että jokainen lukija lukee aina kirjoista sitä ominta tarinaansa. Joskus aina hämmästyy, kuinka erilaisiin asioihin eri ihmisten huomio on jossain kirjassa kiinnittynyt verrattuna siihen, mitä itse on kirjasta pohtinut ja laittanut muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon oman lukemistavan huomaa hyvin, jos lukee omia bloggauksiaan. Kummasti sitä niissä samantapaiset jutut nousee esiin hyvinkin erilaisten teosten ollessa kyseessä. On tosiaan hyvin mielenkiintoista lukea muiden kirjoituksia teoksista, jotka itsekin on lukenut. Lukea ja hämmästellä. Ahaa, sen voi nähdä näinkin. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  4. Käsittämättömän hieno arvio tästä mystisestä ja tosiaan räkäisestä pläjäyksestä! Tuntuu, että sait tästä vielä enemmän irti kuin minä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika. Hienosti kirjoittelit tästä sinäkin. Aika silleen niinku kivaa, että saatiin tämä suomeksi. :D Innostuin heti, kun luin tästä kirjasta pari mainoslausetta.

      Poista
  5. "Zoo City on nimittäin sillä tapaa ovela teos, että se tavallaan paljastaa lukijansa. Se, mihin kiinnitämme huomiomme ei kerro ainoastaan Beukesin romaanista, vaan myös meistä itsestämme. Usein kuulee sanottavan, että kirjailija kirjoittaa aina yhtä ja samaa tarinaa eri variaatioina. Zoo City panee kysymään, että mitäpä jos myös lukijat lukevat aina sitä ominta tarinaansa."

    Etsin tuota Rhysin teoksesta Huomenta, keskiyö kirjoittamaasi juttua, löysin sen kyllä ja varasin kirjastosta jo, mutta sitten mä yhtäkkiä olenkin täällä. Luen näitä vanhoja postauksiasi aina kun on ylimääräistä aikaa, mutta vähän sikin sokin. Tuo äskeinen hengästytti kyllä niin, että nyt oli pakko se kopsata tuohon ylös. Näinhän se tietenkin on, vaikken koskaan ole sitä ihan näillä sanoilla ajtellut. Etsinyt vain "minun kirjojani"... :P ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ajatus, että lukijat lukevat omaa tarinaansa pitää ainakin omalla kohdallani paikkaansa. Tosin myös hakeuduin tietyntyylisiä (niitä eksistentiaalisia :D) käsitteleviä kysymyksiä, joka taas todentaa väitettä, että kirjahylly kertoo ihmisestä paljon, jonka väitteen tehoa himmentää se, että monia luettuja kirjoja ei välttämättä ollenkaan löydy hyllystä.

      Rhys on sellainen, jonka pariin tekee mieli palata yhä uudestaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä