Reader, why did I marry him?

Jossain kohtaa meistä jokaisella kulkee raja, jonka jälkeen ei enää jaksa muuta kuin luovuttaa. Julia Franckin Keskipäivän haltija kertoo, miten Helene tuli elämässään tällaiselle rajalle. Keskipäivän haltija alkaa erittäin lupaavalla prologilla.  Eletään vuotta 1945 ja 7-vuotias Peter on yksin kotona äidin tehdessä pitkää yövuoroa sairaalassa. Tilanne on käynyt pojalle tutuksi. Isän ollessa "kadoksissa" hänen on olosuhteiden pakosta vietettävä yönsä yksin. Sodanaikaiset kauhut vaivaavat Peteriä ja hän muistelee kokemaansa ja näkemäänsä. Asioita, joita kenenkään lapsen ei pitäisi kokea ja nähdä. Olosuhteisiin on kuitenkin tulossa muutos, kun pitkään puheissa ollut muutto Berliiniin on toteutumassa. Muutos on kuitenkin jotain ihan muuta kuin mitä Peter on saattanut aavistella. Äiti hylkää hänet juna-asemalle. Vajaan parinkymmenen sivun pituisen prologin jälkeen tarina lähtee ihan toisille raiteille ja kerronnan keskiöön nousee Helene. Keskipäivän haltija voisi temat...

Audrey Mageen esikoisteos The Undertaking on ravisuttava kuvaus sodasta. Miten naurettavia ovatkaan sankari- ja kunniamerkit. Miten vastenmielisen pöyhkeitä isänmaallisest uhopuheet ja miten täysin arvoton yhden ihmisen henki. "Tykinruokaa", ei sen enempää. Jos edes sitä. Magee kuvaa sotaa mikrotasolla yksilöiden näkökulmasta tavalla, joka ei peitä, ei kauhistele, ei selittele. Hän toteaa tosiasiat melkeinpä lakonisen kliinisesti ja aiheuttaa lukijassa tunnevyöryn. On mielenkiintoista, että irlantilainen kirjailija on valinnut tarinansa aiheeksi toisen maailmansodan. Teoksen loppusanoissa Magee pohtiikin, että onko hänellä edes oikeutta kirjoittaa tästä aiheesta, kun hän itse ei ole sen enempää saksalainen, venäläinen kuin juutalainenkaan. Jonkinlaisena valtuutuksena juuri tämän tarinan kirjoittamiselle toimi Mageen mukaan se, että saksalainen kirjailija Heinrich Böll löysi tarvittavaa etäisyyttä toisen maailmansodan tapahtumiin juuri Irlannista, jossa Böll vietti pi...

Miten natsi-Saksa oli mahdollinen? Mikä saa ihmisen astumaan pahan puolelle? Miten omantunnon äänen voi totaalisesti hiljentää? Nämä ovat kysymyksiä, joita olen miettinyt monta kertaa. Viimeksi mietin näitä syvemmin käydessäni Berliinissä  Topographie des Terrors -museossa. Olisi hirveän lohdullista ajatella, että itse ja oma lähipiiri tekisi toisin. Että itse ei koskaan olisi väkivältainen tai tappaisi. Wendy Lowerin teoksen luettuani olen kuitenkin entistä varmempi siitä, että tietyt elämänkokemukset ja olosuhteet tekevät useimmista meistä tappajan. Ei ehkä kaikista, mutta suurimmasta osasta kuitenkin. Amerikkalainen, erityisesti natsiaikaan perehtynyt historioitsija Wendy Lower tarkastelee teoksensa alaotsikon mukaisesti erityisesti naisten asemaa natsi-Saksassa. Ensimmäinen järkytys lukiessani tuli siitä, miten laajasti naiset olivat mukana kansallissosialistisessa toiminnassa. Jollakin tapaa natsi-ideologian parissa toimi nimittäin kolmasosa saksalaisnaisista. Karmaisev...

On aina erityisen kutkuttavaa, kun voi sanoa: tällaista en ole lukenut koskaan aikaisemmin. Tämä, jos mikä, pitää paikkansa skotlantilaisen Philipp Kerrin (synt. 1956) Liekit Berliinissä -teoksen kohdalla. Se on ensimmäinen osa ns. Berlin noir -sarjassa. Historiallinen dekkari, joka sijoittuu natsi-Saksaan. Teoksen kannessa on sitaatti Ilta-Sanomien arvostelusta. Se kuuluu näin: "Kerrin konsepti on tyrmäävän hyvä." Niin on. Se on suorastaan jäätävä. Liekit Berliinissä oli matkalukemistani syyslomamatkalla Berliiniin. Täsmäteos, joka synnytti väreitä ja vipinää, koska luin sitä teoksen tapahtumapaikoilla. Kun matkustamisesta väsyneenä rojahdin Alexanderplatzilla sijainneen hotellini sänkyyn, ehdin lukea Kerrin teosta vain muutaman sivun, kun siinä jo kerrottiin, että tyypin lakiasiaintoimisto sijaitsi juurikin Alexanderplatzilla. Kun seuraavana päivänä kuljeskelin Unter den Lindenillä, teki romaanin päähenkilö Bernie Gunther samoin. Kun iltamyöhällä suunnittelin pistäyt...