Jossain kohtaa meistä jokaisella kulkee raja, jonka jälkeen ei enää jaksa muuta kuin luovuttaa. Julia Franckin Keskipäivän haltija kertoo, miten Helene tuli elämässään tällaiselle rajalle.
Keskipäivän haltija alkaa erittäin lupaavalla prologilla. Eletään vuotta 1945 ja 7-vuotias Peter on yksin kotona äidin tehdessä pitkää yövuoroa sairaalassa. Tilanne on käynyt pojalle tutuksi. Isän ollessa "kadoksissa" hänen on olosuhteiden pakosta vietettävä yönsä yksin. Sodanaikaiset kauhut vaivaavat Peteriä ja hän muistelee kokemaansa ja näkemäänsä. Asioita, joita kenenkään lapsen ei pitäisi kokea ja nähdä. Olosuhteisiin on kuitenkin tulossa muutos, kun pitkään puheissa ollut muutto Berliiniin on toteutumassa. Muutos on kuitenkin jotain ihan muuta kuin mitä Peter on saattanut aavistella. Äiti hylkää hänet juna-asemalle.
Vajaan parinkymmenen sivun pituisen prologin jälkeen tarina lähtee ihan toisille raiteille ja kerronnan keskiöön nousee Helene. Keskipäivän haltija voisi tematiikkansa puolesta olla unohtumaton lukuelämys. Omaan makuuni Franckin kertomus oli kuitenkin aivan liian laverteleva ja erilaisille sivupoluille eksyvä. Kerrontakin oli kummallisen laiskaa. Romaani pohjautuu Franckin oman suvun tarinaan ja luulenpa, että juuri kertomuksen henkilökohtaisuus saattaa olla syynä siihen, että Franck on halunnut ottaa mukaan ihmisiä ja tapahtumia laajemmin kuin kertomuksen jäntevyyden kannalta olisi tarpeen. Keskipäivän haltijassa kun olisi aineksia useammaksikin romaaniksi.
*
*
Helenen ja hänen isosiskonsa Marthan välillä vallitsee hyvin intiimi suhde, jota Franck ei mitenkään selittele. Henkilöhahmona Martha on pitkään paljon Heleneä kiinnostavampi samoin kuin tyttöjen äiti Selma keräämis- ja säästämisvimmoineen sekä raivo- ja vetäytymiskohtauksineen. Selman ja hänen aviomiehensä Ernstin liitto on tunteita täynnä. Ne pursuvat ja purskahtelevat siihen malliin, että Ernst myöhästyy jopa sotaanlähdön kokoontumispaikaltakin. Ernstin sotaanlähtö kuitenkin paljastaa kummallisia puolia Selman rakkaudesta. Kun rakkaus ei mene hänen haluamallaan tavalla, se ei ainoastaan lopu, vaan muuttuu inhonsekaiseksi vihaksi. Selma hellii povellaan lausetta, jonka paiskaisi vasten miehensä kasvoja, kun tämä jonain päivänä palaisi sodasta. "Ah, ei voi olla totta, että sinäkin olet vielä elossa."
Franckin kuvaama nuorallakävely normaalin ja sallitun sekä epänormaalin ja kielletyn rajoilla voisi olla kiinnostavaa, mutta toteutus on omituisen tahmaista kelmua. Fokusointi puuttui ja kirjailijan läiskii lukijan eteen tapahtumakasoja, jotka kiinnostavuudestaan huolimatta jäävät irrallisiksi.
Keskipäivän haltija on kuvaus naisen elämän vaikeuksista maailmansotien välisenä ja toisen maailmansodan aikana. Helene asettautuu teoksen päähenkilöksi, mutta teoksessa on pitkä jakso, jolloin mielenkiintoisimmat asiat tapahtuvat aivan muille. Kertomuksen kuljetus hajoaa ja Helenestä tulee kuivakka ja omituisen avuton seinäruusu, joka omasta vuoteestaan tarkastelee naapurivuoteen Marthaa ja Leontinea, "jotka eivät koskaan kyllästyneet rakkauteen ja haluun." Ollaan 1920-luvun Berliinissä, joka sinänsä on mukavaa vaihtelua moniin kuvauksiin Pariisin samaisesta vuosikymmenestä. Franckin romaanissa tämä ajanjako ei vaan hengitä. Juhlitaan kyllä. Meikit ovat liiallisia ja morfiinia kuluu. Valvotaan ja käydään ihmissuhdepelejä. Kärsitään puutetta, työttömyyttä ja rahan arvonmenetyksiä.
Onni astuu Helenen elämään Carl Wertheimerin muodossa ja tämä tuo mukanaan taiteen, kirjallisuuden ja filosofian maailman. Vaikka Helene ei sitä tiedä, elää hän Carlin kanssa elämänsä korkeimpia hetkiä, joita hän ei myöhemmässä elämässään enää tule tavoittamaan. Miehillä noin ylipäätään on Franckin teoksessa tapana joko kuolla tai kadota. Helenen isä vammautuu jo ennen rintamalle pääsyä ja viettää elämänsä loppuajat puolitiedottomana vuodepotilaana. Peterin isä katoaa, aikuisten kielellä löytää toisen naisen. Ja Carl, hänellekään ei käy hyvin.
Keskipäivän haltijassa oli kaiken kaikkiaan reilut parisataa sivua kestävä jakso, jonka luin hellien mielessäni ajatusta siitä, että voisin blogatessa todeta tästä teoksesta, että nyt ei yhtään napannut. Olin pitkästynyt ja paikoin tuntui, että suoraan sanottuna tarina ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi lukemista ja sain muistutuksen siitä, että jotkut teokset ovat sellaisia, että niiden kokonaisuus osoittauu paljon suuremmaksi kuin lukiessa olisi saattanut arvatakaan. Teoksen viimeiset 100 sivua nimittäin korvasivat kaiken aiemmin tämän teoksessa parissa kokemani tuskan ja kyllästyneisyyden. Loppuosan myötä tapahtui myös ihme: Helenen hyvinvoinnista tuli minulle tärkeää.
*
Teoksen loppuosassa normaaliusvaatimus ottaa uuden muodon. Sen nimi on arjalainen puhdas rotu. Juutalaisverta omaavan Helenen elämä muuttuu arvaamattomaksi ja hän hakee tukea avioliitosta, joka kuitenkin osoittautuu kaikkea muuta kuin "tuulilta suojaisaksi satamaksi." Helenen mies Wilhelm on kansallissosialisti, jonka rakkaus Heleneä kohtaan alkaa hiipua siitä hetkestä, kun heidät on julistettu mieheksi ja vaimoksi. Vaikka Wilhelm näki paljon vaivaa hankkiakseen Helenelle uuden identiteetin arjalaisine sukuselvityksineen Helenen juutalaistaustasta tulee Wilhelmille lyömäase, joka oikeuttaa hänet paitsi epäilemään Helenen moraalia ja tekoja, käyttäytymään tätä kohtaan sikamaisesti ja väkivaltaisesti. Wilhelm pitää Heleneä omaisuutenaan ja kiristää tätä uhkaamalla antaa ilmi Helenen oikean syntyperän. Hellyydenosoitukset muuttuvat pikapanoiksi.
"Wilhelm ei ollut liikkunut Helenessä minuuttiakaan kun hän jo työnsi tämän pöytää vasten. Helenen ranteessa roikkui vielä käsilaukku. Wilhelm oli hetken liikkumatta, sitten hän taputti Helenen takapuolta. Ilmeisesti hän oli valmis. [...] Vihdoinkin he pääsivät lähtemään. Helenen alushousut olivat märät, Wilhelmin siemenneste valui hänestä kun hän seurasi tätä autolle muutaman metrin päässä."
Kansallissosialismin aatteen puhkoessa yhteiskuntaa yhä tiiviimmin, muuttuu Helenen asema vaimosta palvelijaksi ja esineeksi. Lapsen syntymän jälkeen Helenestä tulee Wilhelmin silmissä loinen, jota hän ei enää halua elättää. Wilhelm alkaa olla yhä pitempiä aikoja poissa kotoa, kunnes hän ei enää palaa. Helenestä tulee yksinhuoltaja, jonka on yhdistettävä toisiinsa vuorotyö sairaanhoitajana ja pienen lapsen hoito. Työssään hän joutuu eettisesti vaikeisiin tilanteisiin, kun natsi-ideologia hyväksyy vain täysin terveet kansalaiset ja vaatii tekemään lääketieteellistä väkivaltaa niille, jotka näitä normeja eivät täytä. Helene tottelee, koska ei muutakaan voi ja näin hänestä tulee yksi niistä sairaanhoitajista, joiden osuutta natsiaatteen toteuttamiseen Wendy Lower ansiokkaasti tarkastelee teoksessaan Hitlerin raivottaret.
Helenen elämä pyörii oman selviytymisen ympärillä, joka vaatii kaikki hänen voimansa. Hän ei pohdi, mitä ympärillä tapahtuu ja juutalaisten kohtelu on hänelle kuin kaukainen sivuääni, kunnes hän sieniretkellä törmää asioihin, jotka pakottavat hänet näkemään, mistä on kyse.
Julia Franck: Keskipäivän haltija (2009)
Die Mittagsfrau (2007)
Suomentanut Raija Nylander
Kommentit
Lähetä kommentti