Siirry pääsisältöön

Janne Ora: Kadotetun lumo

Olen tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden kuluessa lukenut pääasiassa huikaisevia teoksia. Nyt olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa kirjoitan teoksesta, joka ei napannut. Lainasin Janne Oran romaanin 'Kadotetun lumo' (2014) sen kansikuvan ja takakansitekstin perusteella. Suomalaisessa kirjallisuudessa afrikkalaisuuteen liittyvät kuvaukset ovat vielä suht harvinaisia, joten tartuin Oran romaaniin innolla.

'Kadotetun lumo' sisältää kaikki elementit, jotka voisivat tehdä siitä minun kirjani. Teoksessa liikutaan kahdella aikatasolla. Menneeseen sijoittuva kuvaus käsittelee teoksen päähenkilön Kristianin ja hänen nigerialaistaustaisen tyttöystävänsä yhteiselämää. Nykytasolla kuvauksen kohteena on Kristianin ja hänen uuden kumppaninsa Venlan uusperhe-elämä. Venlalla on tytär, Terese, aiemmasta liitosta ghanalaisen miehen kanssa.

Oran kuvauksessa rotu ja ihonväri nousevat keskeiseen asemaan. Andrea pohtii, miten hän Ruotsissa asuessaan erottuu aina joukosta, eivätkä suvaitsevaiset ruotsalaiset todellisuudessa olekaan niin suvaitsevaisia. "Otetaan vain yksi esimerkki. Minä olen aina sen vanki miltä näytän: olen iloluontoinen ja spontaani afrikkalainen, yllätyksellinen. Katsos sellaisiahan me kaikki neekerit ollaan." Ora kuvaa Suomeen tulevien ulkomaalaisten työtilannetta uskottavasti. Venlan entisen miehen tavoin monet aloittavat työnteon todellisessakin elämässä siivoojina ruotsinlaivalla. Vanhan kotimaan traumat oireilevat vielä Suomessakin.

Tummaihoisen lapsen äitinä tunnistan hyvin tilanteen, jossa Kristian valehtelee Teresen äidin olevan ulkomaalainen. Jatkuvat lapsen alkuperään liittyvät kysymykset uuvuttavat. Muistan oman hämmennykseni, kun lastenlääkäri kysyi, onko lapseni adoptoitu. Kristianin kokemus saa minut miettimään niitä lukuisia kertoja, kun joku tuntematon on väittänyt loputtomiin, että lapseni ei voi olla suomalainen. Tunnen Kristianin pelon, kun hän miettii Tereseä matkustamassa yksin julkisilla liikennevälineillä. Normivalkoisesta poikkeava ihonväri on huutomerkki. Olen lapseni kanssa joutunut vastaavanlaisen puheen kohteeksi kuin Terese ystävänsä kanssa metrossa. "Tietääkös tytöt mikä se semmoinen on? Se murjaani? Vastausta odottamatta mies jatkoi. Se on Tiernapojista. Minä näyttelin koulussa murjaanien kuningasta. Neekeriä. Oikeaa mustaa murjaania, kumihuulten kuningasta."

Edelleenkin.

Vuonna 2014.

*
Kristianin elämä mullistuu, kun monen vuoden tauon jälkeen Andrea yhtäkkiä soittaa hänelle. Puhelu jää lyhyeksi ja Kristianin mieleen jäävät vain Andrean sanat, että tämä on pahassa pulassa. Kristianialla on pakottava tarve saada selville, missä Andrea on ja minkälaisessa pulassa. Kertoja kuvaa Kristianin ja Andrean suhdetta, josta koskaan ei tullut yhteiselämää Andrean asuessa milloin Tallinnassa, milloin Tukholmassa.

Esiin nousevat muukalaisuuden ja sivullisuuden teemat. Kristian puhuu ruotsia, mutta siitä huolimatta hän on ulkopuolinen Andrean ystävien joukossa.. Andrea on ruotsalainen, mutta ei riittävän ruotsalainen. Hänen ylleen heittyvät myös hänen isänsä traumaattiset kokemukset Biafrassa. Voisi ajatella, että kaksi muukalaista löytäisivät yhdessä tilan, missä kummankaan ei tarvitse olla ulkopuolinen. Näin ei kuitenkaan käy ja Andrea alkaa vetäytyä Kristianista yhä kauemmas.

Sekä Kristian että Andrea etsivät omaa paikkaansa elämässä. Vastausta siihen, miten pitäisi olla, miten elää, jotta elämässä olisi elämän maku. Arvoitukseksi jää, olisiko Kristianin ja Andrean suhde ollut pelastettavissa, jos Andrea ei olisi joutunut laivaonnettomuuteen, jonka seuraukset ovat traumaattiset. Oran kuvaus tuo mieleeni Estonian, kauhun ja järkytyksen hetket. Suurimman hädän hetkellä ihmisen henkiinsäilymisvietti tekee hänestä eläimen. Jos haluaa pysyä hengissä ei voi ajatella muuta kuin omaa selviytymistään, on kirjaimellisesti työnnettävä muut pois tieltään. Tästä tulee eloonjääneille taakka. Oma käytös synnyttää traumaattista kauhua, kuten Andreankin kohdalla tapahtuu.

Ora liittää laivaonnettomuuden yhteyteen laivassa salaa matkustaneiden pakolaisten julman kohtalon. 57 kuollutta. 57 ihmistä piilossa odottamassa hidasta kuolemaansa. Sukeltajien havainnot paljastavat myöhemmin, miten perheenjäsenet ovat hakeneet turvaa toisistaan. Tästäkin aiheesta irtoaisi hyvinkin yksi romaani. 'Kadotetun lumossa' pakolaisten tarina vaikuttaa osin päälle liimatulta.

Ora kirjoittaa sinänsä taitavasti, mutta itse koin ongelmaksi sen, että rakkaus ei tunnu eikä maistu rakkaudelta. Kaipaus ja ikävä ovat sanoja ilman tunnetta. Koskettavinta 'Kadotetun lumossa' on Andrean kertomus laivaturmasta sekä hänen isänsä Solomonin tarina hänen kokemuksistaan Biafrassa. Näiden jaksojen ajan kirjoitus hengittää ja kuristaa lukijan kurkkua ja nostaa esiin kysymyksiä siitä, miksi yksi selviytyy ja toinen ei. Miten raskas voikaan olla selviytymisen taakka, kun tietää, että se on ollut mahdollista vain siksi, että joku toinen on kuollut.

Andrea on etsijä, joka liukuu identiteetistä toiseen. Vaihtaa nimeä. Katoaa ystäviltään. Jossakin hän on, jos hän ylipäätään on hengissä. Kristian tekee parhaansa löytääkseen Andrean. Tuntuu kuin ilman Andreaa Kristian ei voisi päästä selville omasta itsestään. Lukijan kannalta on ongelmallista, että Andrea itse pääsee hyvin harvoin teoksessa ääneen. Hän on lumoava tuntematon ja sellaiseksi hän jää.
*
Koska muutamat Kristianin kokemukset tulivat hyvin lähelle omaa elämääni, sai romaanin alku minut odottamaan siltä jotakin enemmän kuin mitä 'Kadotetun lumo' pystyi tarjoamaan. Ora kuvaa monia, sinänsä hyvinkin kiinnostavia asioita, kuten vaikkapa Kristianin perheen retkeä Ghanaan ja Solomonin kokemuksia Biafrassa. Ne jäävät kuitenkin irrallisiksi, muuhun tarinaan orgaanisesti kytkeytymättömiksi elementeiksi, eikä niiden läsnäolo teoksessa motivoidu itse tarinasta käsin. Aineksia 'Kadotetun lumossa' olisi useampaankin romaaniin. Ehkä ongelma onkin juuri siinä, että Ora ei malta olla ottamatta mukaan liian monia elementtejä ja tarinanpoikasia.

'Kadotetun lumossa' oleva jännite kuitenkin kestää teoksen loppuun asti. Halu saada selville, löytääkö Kristian koskaan Andreaa ei antanut minulle mahdollisuutta jättää tarinaa kesken. 


Kommentit

  1. Jostakin syystä ihmiset vierastavat erilaisuutta. Jopa eri murre antaa luvan syrjiä työpaikoilla. Omituista.
    Kamalaa, jos ihmiset ovat suvaitsemattomia.

    VastaaPoista
  2. Kyllä Mai. Niin on. Kiitos, kun sanoit asian ääneen.

    VastaaPoista
  3. Main kanssa samaa mieltä. Upea postaus.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jokke. Minua jäi tuossa Oran kirjassa harmittamaan, että luultavasti ei olisi tarvittu kovinkaan paljoa keskittämistä, että se olisi voinut toimia paljon paremmin.

    VastaaPoista
  5. Hienoa omakohtaista analyysia, kiitos! Minulle tämä oli täsmäteos, Solomonin hahmon kautta, ei rakkaustarinana :).

    VastaaPoista
  6. Hienoa omakohtaista analyysia, kiitos! Minulle tämä oli täsmäteos, Solomonin hahmon kautta, ei rakkaustarinana :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran jo tämän tekstin kirjoittamisesta aikaa, että piti itsekin ensin lukea, että mitäs tästä tulikaan sanottua. Mukava kuulla, että sinulle tämä osui ja upposi. Solomonin tarina tässä tosiaan oli hieno ja se oli saanut saada enemmänkin tilaa. Kiitos kommentista.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e