Kesätervehdys täältä kesäparvekkeen kesäsohvalta. Nyt lähdetään Zimbabween Tendai Huchun seurassa.
Vähän Mma Ramotswea ja hippunen Kigalin kakkukauppaa yhdistettynä uuteen vahvaan afrikkalaiseen kertojanääneen. Pyöräytetään tehosekoittimessa ja tuloksena on ihan pirun nautittavaa afrikkalaista nykykirjallisuutta. Tendai Huchun romaanissa 'The Hairdresser of Harare' (2013) on keveyttä, iloa ja kerrassaan mainiota kerrontaa, josta purskahtelevat tummemmat sävyt: ennakkoluuloisuus ja epäoikeudenmukaisuus. Huchun romaani on erittäin viihdyttävä, mutta samoin kuin hyvä komiikka kantaa se mukanaan tragedian mustia ja teräviä siemeniä.
'Hararen kampaajaa' voisi verrata junamatkaan. Penkissä on hyvä istua, ei ole liian kylmä tai kuuma ja eväätkin ovat maistuvia ja niitä on riittävästi. Juna kiitää halki maiseman ja vallalla on jouheva matkanteon meininki. Etukäteen ei voi tietää, mille asemalle seuraavaksi saavutaan, mutta asema aseman jälkeen osoittautuu oivalliseksi pysähdyspaikaksi. Vasta ihan loppumatkasta juna syöksyy pimeään tunnelin, mutta siitä matkaaja ei voi etukäteen tietää mitään ja siitä en sen enempää aio kertoa.
Huchu esittelee meille Vimpain, armottoman hyvän kampaajan, ihan parhaan koko Hararessa. Ainakin siihen asti, kun kampaamoon palkataan Dumisani eli tuttavallisemmin Dumi , joka on niitä miehiä, joille onnistuu kaikki. Vimbain menestyksen salaisuus on ollut se, että hän on saanut asiakkaansa tuntemaan itsensä valkoisiksi, kokemaan valkoisuuden mielentilana. Hän jää kuitenkin pian Dumin varjoon, jonka ihmeellisimmätkin ideat, kuten naiskondomien jakaminen asikkaille, saavat kampaamonpitäjän siunauksen.
Huchu ei kuvaa nälänhätää eikä sisällissotia, eikä hän tuota kurjuuden estetiikkaa. Kaiken lisäksi Huchu kirjoittaa kuin nainen. Oloni oli kovin hämmentynyt, kun lukiessani tajusin, että hän onkin mies. Olen elämäni aikana tuntenut yhden Tendain ja koska hän oli nainen, automaattisesti ajattelin Huchunkin olevan. Huchu kuvaa lisäksi aiheita, mm. tamponeja ja sokeripakettikauppaa, jotka harvemmin kiinnostavat mieskirjailijoita. Hän kuvaa Vimbain tunne-elämää tavalla, joka sai minut kiintymään vahvasti tähän hararelaiseen yksinhuoltajaäitiin. Suremaan hänen surujaan ja kokemaan iloa hänen onnistumisistaan.
Vimbai on nainen, joka ei anna vastoinkäymisten lannistaa itseään. Dumin menestys kuitenkin herättää hänessä kateutta. Kukapa meistä ei olisi törmännyt ihmiseen, jolta asiat tuntuvat luonnistuvan ihan tuosta vaan. Silloin sitä saattaa joutua tilanteeseen, jossa haluaisi kiskaista kultalusikan heidän suustaan. Sympatisoin Vimbaita ja olin suorastaan vihainen, kun hänkin lankesi Dumin viehätysvoiman edessä. Herra täydellinen meni vielä voittamaan puolelleen Vimbain tyttärenkin. Argh! Hälytyskellot alkoivat kilkattaa päässäni ja teki mieli huutaa Vimbaille, että älä uskoa sitä liero-Dumia.
'Hararen kampaaja' ei kuitenkaan ole mikään tavanomainen rakkaustarina, kuten saattaisi odottaa. Tästä huolimatta siinä on kyse rakkaudesta mitä suurimmassa määrin. Hälytyskelloni kuitenkin soittivat aivan väärää biisiä ja teoksen edetessä Dumista paljastuikin aivan uusia puolia.
Huchun yhteiskuntakuvaus on hyvin todentuntuista. Elämä ei ole ongelmatonta ja rahapula sekä puute peruselintarvikkeista on välillä huutavaa, mutta se ei tarkoita, etteikö useimpien zimbabwelaisten elämän perusvire siitä huolimatta olisi myönteinen. Huchu ei kirjoita kauhistelunarratiivia, mutta hän ei myöskään peittele yhteiskunnallisia epäkohtia. Hän tuo esiin esimerkiksi lapsiin kohdistuvat pahoinpitelyt kertomalla, miten Vimbai haluaa kylvettää joka ilta tyttärensä tutkiakseen merkkejä mahdollisesta pahoinpitelystä päiväkodissa. Samalla Huchu luo kuvaa modernista, yhteiskunnallisesti valveutuneesta naisesta, jonka elämä monissa asioissa ei juurikaan eroa länsimaisen naisen elämästä.
Epätoivoiset elämäntilanteet toki synnyttävät epätoivoisia tekoja, joista mieleenpainuvin esimerkki 'Hararen kampaajassa' liittyy haudanryöstäjiin. Tarinan kertojana toimiva Vimbai kuvaa veljensä Robertin hautajaisia: "I laid the flowers on the grave, then remembered I had to break the stalks otherwise they would just be stolen and re-sold. Grave robbers worked shifts here too. A funeral had been turned into an exercise to prevent theft. On the day of the burial, before we had lowered him down, men stepped forward to bash the coffin and scar it so it would be of no value for anyone who might be thinking of digging it up and selling it." Elämä kuitenkin kulkee kulkuaan ja hiukset kasvavat ja niitä pitää leikata ja muotoilla. Juuri tietty raskaistakin kokemuksista nouseva keveys ja toivo toivat mieleeni Gaile Parkinin 'Kigalin kakkukaupan' ja sen päähenkilön Angelin.
'Hararen kampaajan' tärkein teema, homoseksuaalisuus ja homoseksuaalien asema Zimbabwessa, nousee esiin vähitellen teoksen kuluessa. Huchu tarjoaa ensin hyvin pieniä ja epämääräisiä vihjeitä Dumin homoudesta, mutta teoksen edetessä ne voimistuvat. Lukijana päädyn tilanteeseen, jossa tiedän Dumista enemmän kuin Vimbai, jolle homoseksuaalisuus on jo käsitteenä niin kaukana hänen elämänpiiristään, että hän ei osaa tulkita Dumin käytöksen antamia vihjeitä.
Huchu kuvaa jumalanpalvelusta, jossa pappi kysyy: Brothers and sisters, don't you see the signs in front of your eyes? Papin kysymys on suunnattu sekä teoksen sisäisesti hänen seurakunnalleen ja Vimbaille, mutta se voidaan nähdä myös lukijalle osoitettuna kysymyksenä ja vihjeenä. Pappi vertaa maailman tilaa Sodomaan ja Gomorraan sekä kutsuu homoseksuaaleja pervertikoiksi, jotka pitäisi polttaa. Papin puheessa kaikuvat Zimbabwen presidentin, Robert Mugaben sanat. Kun Mugabe vuonna 1995 kommentoi zimbabwelaisen lesbojen ja homojen oikeuksia ajavan järjestön näyttelyständiä Hararen kirjamessuilla hän totesi: "I find it extremely outrageous and repugnant to my human conscience that such immoral and repulsive organizations, like those of homosexuals, who offend both against the law of nature and the morals of religious beliefs espoused by our society, should have any advocates in our midst and elsewhere in the world."* Pari viikkoa tämän jälkeen Mugabe julisti homoseksuaalisuuden loukkaavan ihmisyyttä ja Zimbabwen perinteisiä arvoja sekä kehotti pidättämään homot ja lesbot sekä raportoimaan heistä poliisille.
Mugaben politiikan kontekstissä Huchun teos on suorastaan vallankumouksellinen. Voi vain kuvitella, mitä tämä romaani merkitsee zimbabwelaisille homoseksuaaleille. Huchun rohkeus ja homoseksuaalisuuden avoin puolustaminen tarkoittavat myös, että hän ei voi palata kotimaahansa vielä moniin vuosiin. Googlettaessani huomasin lisäksi, että Huchusta kertova englanninkielinen wikipedian sivu on poistettu. Väkisinkin herää kysymys, mistä tämä sivun poistaminen johtuu.
'Hararen kampaajan' alkupuolella on kohtaus, jossa zimbabwelainen naisministeri tulee kampaamoon ja haluaa Dumin laittavan hiuksensa. Hänellä on päässään afrikkalainen huivi, jossa on Robert Mugaben kuva. Dumi ei ainoastaan tee ministerille lettejä, vaan haluaa viedä stailauksen vielä askeleen pitemmälle. Tätä varten hän leikkaa huivin kahtia keskeltä Mugaben naamaa. Tämä metafora on niin vahva ja katarttinen, että huh, huh ja vielä muutaman kerran huh.
Huchu asettaa minut tukalaan tilanteeseen, kun Vimbai, josta niin kovasti pidän kammoksuu Dumin paljastumista homoseksuaaliksi. Taas tekee mieli huutaa. Vimbai, sinä senkin hölmö, et voi olla noin ennakkoluuloinen. Kun alussa mainitsemani juna on ajanut tunneliin, tulee huivin leikkaamisesta vielä painavampi ja tärkeämpi kuva. Suorastaan elintärkeä. Tendai Huchu, olet rohkea mies. Sinulla on Martin Luther Kingin unelma, jonka 'Hararen kampaajassa' kirjoitat uudelleen tavalla, joka jää resonoimaan lukijan mieleen hvyin pitkäksi aikaa.
* Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/LGBT_rights_in_Zimbabwe
Hei, kylläpä kiinnostaa :)! En uskaltanut lukea liikaa paljastuksia, toivon suomennosta tästä :) (?) ! Tunnustan, että minulla on jo kova kaipuu Mma Ramotswan uusiin seikkailuihin, joten alkuviittauksesi osui ja upposi!
VastaaPoistaMinäkin toivon kovasti, että tämä suomennettaisiin, mutta tuskinpa niin käy. Olisi tärkeää saada monipuolistettua afrikkalaisen kirjallisuuden kenttää Suomesssa. Noista paljastuksista sen verran, että tämän kohdalla olikin hankala tlanne, koska piti valita, kertooko kirjan tematiikasta ollenkaan, jolloin jossain määrin on pakko paljastaa tiettyjä asioita vai liikkuuko pelkästään täysin yleisellä tasolla. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon, koska kirjan teema on niin tärkeä, että en kokenut voivani siitä vaieta.
PoistaSait aikaan kylmät väreet, kun kuvittelin huivin leikkaamisen romaanissa ja kirjailijan tilanteen tosielämässä. Sitten alkoi suututtaa. Miten maailma voikin olla näin paha. Kirja kuulosti hyvältä ja tärkeältä. Tiedätkö, ollaanko sitä suomentamassa?
VastaaPoistaTuo huivinleikkauskohta on kyllä huikea ja kirjassa tapahtuu asioita, jotka tekevät siitä vielä hurjemman jutun, mutta niistä ei sen enempää.
PoistaKuten Bleuelle edellä kommentoin, niin epäilen, että tätä suomennettaisiin, joka on tietysti tosi harmi. Olisi jo aika, että Suomessakin saisimme kirjallisuuden kautta monipuolisempaa kuvaa Afrikasta kuin se, mitä tulee uutisoinnin kautta.
Nämä sinun tekstisi ovat jo itsessään niin nautittavia, että oksat pois!
VastaaPoistaAfrikkalaisen kirjallisuuden suomentaminen on ihan häpeällisen vähäistä... Sinä varmasti tiedät, mitä sieltä on viimeksi suomennettu?
Kiitos kommentistasi Kaisa Reetta. Tiedätkö, että joka päivä ajattelen, että laitan viestiä Tendai Huchulle kertoakseni, kuinka paljon tästä kirjasta tykkäsin ja miten tärkeänä pidän sitä, että se on kirjoitettu. Miksen saa aikaan? Mikä estää? Menen nyt samoin tein hoitamaan asian hänen nettisivulleen.
VastaaPoistaAfrikkalaisessa kirjallisuudessa on se, että miten määritellään afrikkalainen kirjallisuus. Usein ne, jotka kirjoittavat, ovat muuttaneet pois Afrikasta, joten pitääkö heidät lukea afrikkalaisiksi kirjailijoiksi vai ei? Tästä lienee erilaisia tulkintoja. En niin kauhean perillä ole, mitä on viimeksi suomennettu, mutta ainakin Chimamanda Adichieta, Taiye Selasia ja Noviolet Bulawayoa on suomennettu tänä vuonna.