Siirry pääsisältöön

Emma Donoghue: Frog Music

Se on nyt niin, että 'Frog Musicilla' Emma Donoghue ottaa paikan lempikirjailijoideni joukossa. Donoghuen kyky luoda kirjallisia maailmoja on poikkeuksellisen syvä, uudistava ja koskettava. Tuntuu kuin hän loisi nahkansa uudelleen jokaisen teoksensa kirjoittamisen yhteydessä. Vaikka Emma Donoghue kirjoittaisi purkinavaajasta, tekisi hän varmasti senkin tavalla, joka saisi lukijan lumoutumaan.

Irlantilaissyntyinen Emma Donoghue (s. 1969) on tuottelias kirjailija. Hän on kirjoittanut niin romaaneja, novelleja, näytelmiä kuin ei-fiktiivisiä teoksiakin. Olen aiemmin lukenut häneltä kaksi romaania. Ensimmäinen näistä oli suurta suosiota maailmallakin saavuttanut 'Room' (2010, suom. Huone), joka kaikessa nerokkuudessaan on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Sen luettuani halusin lukea lisää Donoghueta ja luin teoksen nimeltä 'The Sealed Letter' (2008), jota ihmissuhdekiemuroineen ja epämääräisine vaatetahroineen on kutsuttu 1800-luvun Clinton-tapaukseksi.

Kaikki kolme lukemaani Emma Donoghuen romaania pohjautuu todellisiin historiallisiin tapahtumiin. 'Room' sai alkunsa itävaltalaisesta insestiskandaalista, ns. Josef Fritzl -tapauksesta. 'The Sealed Letter' -teoksen pohjalla on Englantia 1860-luvulla ravistellut skandaalinkäryinen avioerotapaus ja 'Frog Music' taas perustuu kaikkien päähenkilöidensä osalta, heidän nimiään myöten, todellisiin elämänkohtaloihin 1880-luvun San Fransciscossa.

'Frog Music' kertoo kolmesta entisestä sirkustaiteilijasta, jotka ovat jättäneet taakseen Pariisin ja lähteneet etsimään onneaan San Franciscosta. Teoksen päähenkilö Blanche on tanssiva strippari ja prostituoitu, joka elättää kolmikon miespuolisia jäseniä Arthuria ja Ernestiä, joiden suhde rahaan rajoittuu sen tuhlaamiseen. Kolmikon välit ovat hyvin tiiviit ja miehet jakavat Blanchen kaikin mahdollisin tavoin.

Heti teoksen alussa Blanche tutustuu sattuman kautta Jennyyn, kun tämä törmää häneen high wheeler -pyörällään. Pian tämän jälkeen Jenny saa surmansa tuntemattoman ampujan luodeista. Rakenteellisesti Frog music liikkuu välillä teoksen nykyajassa, välillä ampumiskohtausta edeltävissä tapahtumissa. Tämä synnyttää teokseen omanlaisensa jännitteen, kun lukija pääsee seuraamaan tapahtumia, jotka johtivat Jennyn kuolemaan. Lisämaustetta tulee siitä, että Blanche epäilee, että hän itse oli ampujan varsinainen kohde.

Donoghuen ajankuvaus on pikkuasioita myöten tarkkaa ja uskottavaa. Lisäksi teokseen on sisällytetty 1800-luvun lopulle tyypillisiä lauluja, jotka edelleen lisäävät autenttisuuden tuntua. Rakenne taas on nerokas siinäkin mielessä, että se antaa mahdollisuuden tutustua Jennyyn, romaanin kiinnostavimpaan henkilöön, vaikka hän kuoleekin heti romaanin alussa. Jenny on ristiinpukeutuja, joka työkseen kerää sammakoita toimitettavaksi san franciscolaisiin ravintoloihin. Hän on eksentrinen, yksinäinen ja epäluotettava. Hän haastaa yhteiskunnalliset normit ja uhmaa niitä käyttäytymisellään. Samalla Jennyn normeista ja säännöksistä piittaamaton käytös paljastaa naisiin kohdistettuja odotuksia. Hän kantaa mukanaan Colt-pistoolia ja toteaakin kuvaavasti, että "God made men and women, but Sam Colt made them equal."

Jennyn tulo Blanchen elämään rikkoo Blanchen, Arthurin ja Ernestin välisen kolmiyhteyden. Koska Jenny ei ole miesten kontrolloitavissa, on hän Arthurin ja Ernestin näkökulmasta vaarallinen henkilö, joka saattaa saada Blanchen näkemään asioista sen puolen, jota miehet eivät haluaisi hänen näkevän. Pian Jennyyn tutustuttuaan Blanche muistaakin muiden hoiviin hylkäämänsä pikkupoikansa P'tin ja hakee hänet luokseen asumaan pois karmivista ja epäinhimillisistä olosuhteista.

Blanchen kautta Donoghue tutkii naisen asemaa erilaisten roolien ristipuristuksessa. Vaikka tapahtumat sijoittuvat 1880-luvulle, ovat naisia kohtaan asetetut vaatimukset ja odotukset pohjimmiltaan pitkälti samoja kuin nykyaikanakin. Blanchen kohdalla työn ja äitiyden yhdistäminen on mahdotonta. Toisaalta taas äitiys saa Arthurin mielenkiinnon Blanchea kohtaan lopahtamaan. Arthurin elämäntyyliin ei sovi itkevä pikkulapsi, joka vaatii paljon huomiota. Blanchen on oltava Arthurin käytettävissä 24/7. Hänelle Blanche on ennen muuta seksuaaliobjekti, huoraksi syntynyt nainen, jota hän yhdessä Ernestin kanssa kokee oikeudekseen kohdella kuin kauppatavaraa. Blanchessa kolmikon väliset seksisessiot herättävät sekä himoa että ällötystä.

"The rhythmic friction between desire and disgust [...] Right now she's panting and aching, her jaw crammed to bursting with Arhur's hot girth, her wrists taking her weight as Ernest speeds up the terrible pressure deep inside her, but she knows there is in fact no limit to what she can take. Blanche is the conduit, the river, the rope, the electrical current."

Seksuaalisuus edustaa Blanchelle itselleen kuitenkin myös ensisijaista keinoa olla oman elämänsä subjekti. Descartesin kuuluisa ajatus voisi Blanchen sanomana saada muodon: olen seksuaalinen, olen siis olemassa. Donoghuen suorasukaiset seksuaalisuuden kuvaukset 1880-luvun kontekstissä ovat huomiota herättäviä. Seksuaalisuudesta tulee Blanchelle kanava, jonka kautta hänen identiteettinsä määrittyy. 'Frog Musicissa' Donoghue nostaa esiin seksuaalisuuden eri puolia. Missä määrin seksuaalisuus on Blanchelle opittu selviytymiskeino, jonka kautta hänen on mahdollista nähdä itsensä miesten halua kontrolloivana subjektina ja missä määrin taas on kyse monimutkaisista, toisiinsa kietoutuvista valta- ja alistussuhteista? Blanche on ehkä uhri, mutta usein hän on sitä omasta tahdostaan, joka taas johtuu siitä, että hän ei osaa muuta haluta. Uhrius antaa hänelle myös voimaa. Blanche itsekin tiedostaa ristiriitaisen suhtaumisensa omaan seksuaalisuuteensa ja häpeää tuntien hän allekirjoittaa Ernestin kuvauksen itsestään. "How did Ernest put it? That Blanche was obsessed with cock, lived and breathed it? It's awful, but there's a grain of truth to it. Men are tools Blanche uses for her satisfaction."

Jennyn kautta Blanche oppii, että naisille asetetut roolit ovat paitsi keinotekoisia, myös murrettavissa. Ilman rangaistuksi tulemista se ei kuitenkaan ole mahdollista ja Jenny itse on joutunut jopa vankilaan sen takia, että hän pukeutuu miesten vaatteisiin, eikä suostu käyttäytymään niin kun naisten kuuluu käyttäytyä. Jennyn myötä Donoghue osoittaa, että sukupuoli ei ole jotakin automaattisesti olemassa olevaa, vaan se on tuotettava kerta kerralta uudestaan esimerkiksi juuri sukupuolen kannalta oikeanlaisena pidetyn pukeutumisen kautta. Sukupuolien on pysyttävä ruoduissaan, eikä niitä tule sekoittaa. Hyvä esimerkki tästä ajattelusta on viime aikoina sukupuolikonservatiivisia piirejä kuohuttanut Itävallan euroviisuvoittaja Conchita Wurst. Mies, jolla on parta ja naisen vaatteet on herättänyt vihaa ja ällötystä, koska tämän yhdistelmän on väitetty olevan luonnoton.

Vaikka en ole erityisen kiinnostunut historiallisista romaaneista, Donoghue osaa hommansa tavalla, joka tuo historian lähelle ja osoittaa samalla, että kautta aikojen naiset ovat taistelleet pohjimmiltaan hyvin samanlaisten asioiden kanssa. Aina on ollut myös niitä Jennyjä ja Conchitoita, jotka ovat kyseenalaistaneet sukupuoleen liitetyt käsitteet ja rajoitteet. Kippis heille!


Kommentit

  1. Luin vain bloggauksesi ensimmäisen kappaleen, sillä Frog Music odottaa lukupinossa. Palaan kirjan lukemisen jälkeen kommentoimaan paremmin, mutta hyvältä kuulostaa. Uusien lempikirjailijoiden löytäminen on aina ihanaa. En ole lukenut Huonetta, vaikka sen lukemista olen suunnitellut. Frog Musicin aion kuitenkin ehdottomasti lukea vielä kesän aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että et lukenut koko kirjoitustani, vaikka en sinänsä juonesta niin paljon kerrokaan. Tarkastelin kuitenkin Frog Musicia tietystä näkökulmasta ja odotan jännityksellä, miten sinä tämän koet. Sanoisin myös, että tämä on parempi teos aloittaa Donoghueen tutustuminen kuin Huone.

      Poista
  2. Moni on kehunut minulle Donoghueta. En ole vielä lukenut, mutta kirjoituksesi lisäsi mielenkiintoa, varsinkin kun aiheena on naisen rooli, eikä ilmeisesti kaikkein yksinkertaisimmalla tavalla käsiteltynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donoghue kyllä antaa lukijalle paljon pohdittavaa, erityisesti jos naisen rooli ja asema kiinnostaa. Hänen tekstinsä ei ole sinänsä mitenkään erityisen vaikeaa, mutta kerroksia on paljon ja juuri se tekee hänen kirjoistaan niin mielenkiintoisia.

      Poista
  3. Kiinnostava kirjailijanimi! En ole Donoghueta aiemmin lukenut, eikä Huone houkuttele (liian ahdistavan oloinen aihe minulle), mutta tämä voisi olla jo enemmän minun kirjani. Minulla historiallisten romaanien lukeminen menee hieman kausiluontoisesti, ja kun ne alkavat taas houkutella, tässä tuntuisi olevan yksi, jossa on muutakin sisältöä kuin romanttista hömpötystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huone ei taida olla tyypillisintä Donoghueta tai ainakin nämä kaksi muuta, jotka olen häneltä lukenut on hyvin erilaisia kuin Huone, mutta keskenään jollakin tapaa samantyyppisiä. Pidän kovasti siitä, miten Donoghue jotenkin salakavalasti tuo historian nykypäivään - tai niin sen ainakin itse koen.

      Poista
  4. Tämä kuulostaa kiinnostavalta! Minulle Huone oli keskinkertainen, joskin tunnelmaltaan intensiivinen, page-turner, sellainen kolmen tähden kirja. Mutta tässä on jotain, joka kiehtoo.

    (Ja hurraa Conchitalle!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas pidin Huoneesta (erityisesti sen ensimmäisestä puolikkaasta) kovasti, enkä muista lukeneeni sen vertaista kuvausta siitä, miten lapsi omaksuu kielellisen maailman ja maailman ylipäänsä. Tästä huolimatta Huone toimii tietyn, vaikkakin loistavasti toteutetun, idean kautta. Kaksi muuta lukemaani Donoghueta ovat hyvin erityyppisiä ja ne sisältävät paljon laajempia ajatuskulkuja kuin Huone.

      Poista
    2. Katja jo sanoikin sen, mitä meinasin kommentoida – koin Huoneen samoin kuin Katja eikä minulla herännyt mikään erityinen halu lukea lisää Donighuelta, mutta tämä postauksesi sytytti kiinnostuksen Frog Musicia kohtaan! :)

      Poista
    3. Ei tosiaan kannata jättää Donoghueta sikseen Huoneen takia. Luulen, että Huone on hänen tuotannossaan enemmänkin poikkeus.

      Poista
    4. Hyvä tietää! Huoneessa jo aihe on sen verran poikkeuksellinen ja vahvoja tunteita herättävä, että jo se vaikuttaa paljon lukukokemukseen.

      Poista
  5. Huh! Irlantilaisilta onnistuu vaikka millainen kirjoittaminen. Huone on ollut tiedossani, mutta olen vältellyt sitä ahdistavan aiheen takia. Tämä kuulostaa aivan erilaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Semmosia ne irlantilaiset on. :) Donoghue on kirjoittanut monta romaania jo ennen Huonetta, mutta vasta Huoneella hän käsittääkseni nousi laajempaan tietoisuuteen. Kiinnostavaa on myös, miten hän käyttää todellisia historiallisia tapahtumia teostensa pohjana.

      Poista
  6. Tutkin 90-luvulla irlantilaista naiskirjallisuutta ja Donoghue oli silloin leimallisesti eroottisen lesbokirjallisuuden taitaja. Vähän sitten hämmennyin The Roomista, joka kuului ihan eri genreen, yhtä vaikuttavasti. Tässä uusimmassa tuntuu olevan hyviä asioita kaikista maailmoista, erityisesti historiallinen näkökulma kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, mielenkiintoista. Lesbous jollakin tavoin läsnäolevana on tosiaan Donoghuella yleistä. Tosin niissä kirjoissa, joita olen häneltä lukenut se ei ole ollut kovin oleellisessa roolissa - tai no, miten sen nyt ottaa ja kyllähän Jennyn kohtalo Frog Musicissa on vahva kannanotto. Pitää tutustua Donoghuen varhempaan tuotantoon.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän