Siirry pääsisältöön

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies

Innostuin Fred Vargasin Sinisten ympyröiden miehestä luettuani Elinan bloggauksen tästä kirjasta. Luettuani ensin Melenderiä ja sen jälkeen Statovcia olin melkoisen täynnä ja ajattelin, että Sinisten ympyröiden mies voisi edellä mainittujen jälkeen olla oiva digestiivi. Sitä se kyllä olikin. Pääruoaksi sen sijaan se ei minulle riittäisi.

Fred Vargas on Frédérique Audoin-Rouzeaun käyttämä pseudonyymi. Miksi kirjailija on halunnut valita pseudonyymin, joka viittaisi hänen olevan mies? Etunimi Fred on tietysti lyhenne kirjailijan oikeasta nimestä ja wikipedia tietää kertoa, että nimen Vargas taustalla on Ava Gardnerin esittämä roolihahmo Joseph M. Mankiewiczin ohjaamassa elokuvassa The Barefoot Contessa. Mielenkiintoista on myös se, että kirjailijan kaksoissisko, joka on kuvataiteilija, käyttää pseudonyymiä Jo Vargas. Mitä tästä pseudonyymien käytöstä pitäisi ajatella? Kenties ei mitään, vaikka minulle kyllä tuli mieleen eräs Harriet Burden.

Ranskalainen, useita kirjallisuuspalkintoja dekkareillaan napannut Fred Vargas on varsinaiselta koulutukseltaan historioitsija ja arkeologi. Sinisten ympyröiden mies on hänen ensimmäinen teoksensa ns. Adamsberg-dekkareiden sarjassa. Vuonna 1996 ilmestynyttä Sinisten ympyröiden miestä ennen Vargas oli kuitenkin jo aloittanut kolmiosaiseksi jääneen Evankelista-sarjan ja kirjoittanut pari muutakin romaania.

Adamsberg-sarjan nimi tulee komisario Adamsbergiltä, joka on sarjan dekkareiden omintakeinen päähenkilö. Mies, joka ratkaisee murhia lähinnä zeniläisesti vaikuttuneen ajattelunsa ja intuitionsa avulla. Adamsberg on erikoislaatuinen tyyppi, jolla on tapana tehdä pitkiä kävelyretkiä ja piirustella paperille näennäisen välinpitämättömänä. Muiden mielestä hän käyttäytyy usein vähintäänkin kummallisesti, mutta selvittää murhamysteerit hätkähdyttävän tarkalla vainullaan.

Sinisten ympyröiden miehessä joku alkaa piirtää sinisiä ympyröitä pitkin Pariisia ja asetella niihin mitä kummallisimpia esineitä: papiljotteja, uimalakkeja ja lankakeriä. Vähitellen touhu raaistuu ja ympyröistä alkaa löytyä ruumiita. Vargasin romaanin henkilögalleria on varsin hilpeä. Siinä missä Adamsberg itse on naisiin menevä, on hänen kollegansa Danglard viinaan menevä periaatteessa varsin säälittävä tapaus, jonka "älykkyys loihtii hänen ympärilleen kahden metrin suojavyöhykkeen." Rikoksiakin Danglard miettii ja pohtii yhdessä lastensa kanssa. Teoksesta löytyy myös kaloja tutkiva ja vedenalaisessa maailmassa viihtyvä Matilde, tarkkanäköinen ja usein vihainen sokea Charles sekä deitti-ilmoituksia harrastava vanha rouva Clémence, joka puhuu paljon ja jatkuvasti, mutta yleensä käsittämättömiä. Harrastaa kerrospukeutumista, käyttää mustaa baskeria ja polttaa pillitupakkaa sekä omaa omituisenmuotoiset hampaat.

Vargasin henkilöhahmot ovat eläviä ja kutkuttavia ja hänen kirjoittamansa dialogi herkullista. Vaikka en suomennoksesta mitään vikaa löytänytkään, uskon, että jonkun verran dialogin terävyydestä käännöksessä kuitenkin kadotetaan ja koin harmilliseksi, että ranskan kielen taitoni ei riitä Sinisten ympyröiden miehen lukemiseen alkuperäiskielellä.

Vargas esittelee öisen Pariisin kadut, sateesta kiiltävät ja vaaraa uhkuvat. Paikoin tunnelma lähenee noir-sävyjä. Tästä huolimatta Sinisten ympyröiden mies ei ole erityisen jännittävä, koska lukijalle on itsestään selvää, että Adamsberg on aivan liian taiten luotu henkilöhahmo, jotta kirjailija voisi antaa hänelle tapahtua mitään kovin kohtalokasta.

Adamsberg on ihanteellinen lukevien naisten päiväunien fiktiivinen kohde. Sinisten ympyröiden mies hengittää hänen kauttaan ja tässä suhteessa Adamsbergiä voidaan pitää esimerkiksi Karin Fossumin Konrad Seijerin, Seppo Jokisen Sakari Koskisen ja Sue Graftonin Kinsey Millhonen sukulaissieluna. Kaikkia näitä rikoksenratkaisijoita yhdistää se, että romaanin tunnelma ja vetovoima muodostuvat niiden päähenkilöiden kautta.

Koska Sinisten ympyröiden mies on dekkarisarjan ensimmäinen osa on ymmärrettävää, että Vargas on panostanut ennen kaikkea Adamsbergin henkilökuvaan. Hän on se täky, jolla Vargas koukuttaa lukijan. Erityisesti Adamsbergin rakkauselämän ongelmat tekevät hänestä inhimillisen. Minua häiritsikin hieman se, että Vargas vaikuttaisi pelaavan sillä ajatuksella, että naislukijat tuntisivat itsessään halua syöksyä pelastamaan Adamsbergin, tuon  toisinaan niin raivostuttavan hitaan ja ulospäin piittaamattomalta näyttävän miehen, joka ei ole päässyt yli rakastettunsa menettämisestä.

Teoksen muista henkilöhahmoista erityisen kiinnostava on deittirouva Clémence, mutta valitettavasti häneen yhdistyvät tragikoomiset elementit hiipuvat teoksen loppua kohden. Jonkinasteisena ongelmana koin myös sen, että Sinisten ympyröiden miehessä Vargas luo maailman, jonka suhde ulkomaailmaan on sulkeutunut. Lukijan tehtäväksi jää joko astua Sinisten ympyröiden miehen maailmaan sen ehdoilla tai jäädä sen ulkopuolelle. Vargasin romaani on ennen muuta dekkariviihdettä, melkoisen hyvääkin sellaista, mutta yhteiskunnallisen dekkarin ystävänä jäin kaipaamaan jotakin enemmän.

Lukiessani mietin myös, milloin markkinahenkilö keksii Adamsberg-oheistuotteet - menekkiä varmaan olisi. Jos fiktiivinen henkilö voisi jakaa nimikirjoituksia, olisi Adamsbergin edessä jono yötä päivää ja Instagram täyttyisi lukija/Adamsberg -selfieistä.



Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies (2007)
Ranskankielinen alkuperäisteos: L'homme aux cercles bleus (1996)
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus

Kommentit

  1. Ja minä en oo tarttunu Vargasin dekkareihin, koska oon ajatellu, että njääh, jonku miehen kirjottamia kirjoja, epäkiinnostavaa. Ja nyt ku luin tästä, että ne onkin naisen kirjoittamia, niin kiinnostus heräsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tuo pseudonyymijuttu selvisi vasta pari vuotta sitten. Olen itse lukenut Vargasilta vaan tämän yhden, mutta varmaan luen joskus vielä lisää.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p...

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

"Toi Pajtimin uus kirja. Halkeen"  kirjoitin ystävälleni kun olin lukenut Pajtim Statovcin romaanin Lehmä synnyttää yöllä . Kirjoitin juuri tälle ystävälleni, koska hänelläkin on halkeamisen kyky ja hän tietää heti, mistä on kysymys.  Instagramiin laitoin stoorin, jossa uhkasin lyödä niitä, jotka tiivistävät tämän romaanin sanoihin "hieno lukukokemus". Sanat, joilla kuvata haltioitunutta kokemusta lukemastaan ovat rajallisia, mutta "hieno lukukokemus" vetää latteudessaan vertaa sen kaltaisille ällöilmaisuille kuin masuasukki, paituli ja pientä purtavaa. Kun olen lukenut Lehmän en pysty rauhoittumaan. Tärisen ja kävelen pitkin asuntoani ja tuijotan ikkunasta syksyn värjäämiä puita. Kirpeys. Kauneus, joka on kuolemassa.  Ja pitäisi lähteä kauppaan. En voi nyt lähteä kauppaan. En voi tässä mielentilassa mennä minnekään, missä on vieraita ihmisiä.  Taivaan isä kiitos, että en ole kriitikko. Että en ole vaikkapa Pasi Huttunen, jolle Lehmä oli "epämiellytt...

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip...