Siirry pääsisältöön

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies

Innostuin Fred Vargasin Sinisten ympyröiden miehestä luettuani Elinan bloggauksen tästä kirjasta. Luettuani ensin Melenderiä ja sen jälkeen Statovcia olin melkoisen täynnä ja ajattelin, että Sinisten ympyröiden mies voisi edellä mainittujen jälkeen olla oiva digestiivi. Sitä se kyllä olikin. Pääruoaksi sen sijaan se ei minulle riittäisi.

Fred Vargas on Frédérique Audoin-Rouzeaun käyttämä pseudonyymi. Miksi kirjailija on halunnut valita pseudonyymin, joka viittaisi hänen olevan mies? Etunimi Fred on tietysti lyhenne kirjailijan oikeasta nimestä ja wikipedia tietää kertoa, että nimen Vargas taustalla on Ava Gardnerin esittämä roolihahmo Joseph M. Mankiewiczin ohjaamassa elokuvassa The Barefoot Contessa. Mielenkiintoista on myös se, että kirjailijan kaksoissisko, joka on kuvataiteilija, käyttää pseudonyymiä Jo Vargas. Mitä tästä pseudonyymien käytöstä pitäisi ajatella? Kenties ei mitään, vaikka minulle kyllä tuli mieleen eräs Harriet Burden.

Ranskalainen, useita kirjallisuuspalkintoja dekkareillaan napannut Fred Vargas on varsinaiselta koulutukseltaan historioitsija ja arkeologi. Sinisten ympyröiden mies on hänen ensimmäinen teoksensa ns. Adamsberg-dekkareiden sarjassa. Vuonna 1996 ilmestynyttä Sinisten ympyröiden miestä ennen Vargas oli kuitenkin jo aloittanut kolmiosaiseksi jääneen Evankelista-sarjan ja kirjoittanut pari muutakin romaania.

Adamsberg-sarjan nimi tulee komisario Adamsbergiltä, joka on sarjan dekkareiden omintakeinen päähenkilö. Mies, joka ratkaisee murhia lähinnä zeniläisesti vaikuttuneen ajattelunsa ja intuitionsa avulla. Adamsberg on erikoislaatuinen tyyppi, jolla on tapana tehdä pitkiä kävelyretkiä ja piirustella paperille näennäisen välinpitämättömänä. Muiden mielestä hän käyttäytyy usein vähintäänkin kummallisesti, mutta selvittää murhamysteerit hätkähdyttävän tarkalla vainullaan.

Sinisten ympyröiden miehessä joku alkaa piirtää sinisiä ympyröitä pitkin Pariisia ja asetella niihin mitä kummallisimpia esineitä: papiljotteja, uimalakkeja ja lankakeriä. Vähitellen touhu raaistuu ja ympyröistä alkaa löytyä ruumiita. Vargasin romaanin henkilögalleria on varsin hilpeä. Siinä missä Adamsberg itse on naisiin menevä, on hänen kollegansa Danglard viinaan menevä periaatteessa varsin säälittävä tapaus, jonka "älykkyys loihtii hänen ympärilleen kahden metrin suojavyöhykkeen." Rikoksiakin Danglard miettii ja pohtii yhdessä lastensa kanssa. Teoksesta löytyy myös kaloja tutkiva ja vedenalaisessa maailmassa viihtyvä Matilde, tarkkanäköinen ja usein vihainen sokea Charles sekä deitti-ilmoituksia harrastava vanha rouva Clémence, joka puhuu paljon ja jatkuvasti, mutta yleensä käsittämättömiä. Harrastaa kerrospukeutumista, käyttää mustaa baskeria ja polttaa pillitupakkaa sekä omaa omituisenmuotoiset hampaat.

Vargasin henkilöhahmot ovat eläviä ja kutkuttavia ja hänen kirjoittamansa dialogi herkullista. Vaikka en suomennoksesta mitään vikaa löytänytkään, uskon, että jonkun verran dialogin terävyydestä käännöksessä kuitenkin kadotetaan ja koin harmilliseksi, että ranskan kielen taitoni ei riitä Sinisten ympyröiden miehen lukemiseen alkuperäiskielellä.

Vargas esittelee öisen Pariisin kadut, sateesta kiiltävät ja vaaraa uhkuvat. Paikoin tunnelma lähenee noir-sävyjä. Tästä huolimatta Sinisten ympyröiden mies ei ole erityisen jännittävä, koska lukijalle on itsestään selvää, että Adamsberg on aivan liian taiten luotu henkilöhahmo, jotta kirjailija voisi antaa hänelle tapahtua mitään kovin kohtalokasta.

Adamsberg on ihanteellinen lukevien naisten päiväunien fiktiivinen kohde. Sinisten ympyröiden mies hengittää hänen kauttaan ja tässä suhteessa Adamsbergiä voidaan pitää esimerkiksi Karin Fossumin Konrad Seijerin, Seppo Jokisen Sakari Koskisen ja Sue Graftonin Kinsey Millhonen sukulaissieluna. Kaikkia näitä rikoksenratkaisijoita yhdistää se, että romaanin tunnelma ja vetovoima muodostuvat niiden päähenkilöiden kautta.

Koska Sinisten ympyröiden mies on dekkarisarjan ensimmäinen osa on ymmärrettävää, että Vargas on panostanut ennen kaikkea Adamsbergin henkilökuvaan. Hän on se täky, jolla Vargas koukuttaa lukijan. Erityisesti Adamsbergin rakkauselämän ongelmat tekevät hänestä inhimillisen. Minua häiritsikin hieman se, että Vargas vaikuttaisi pelaavan sillä ajatuksella, että naislukijat tuntisivat itsessään halua syöksyä pelastamaan Adamsbergin, tuon  toisinaan niin raivostuttavan hitaan ja ulospäin piittaamattomalta näyttävän miehen, joka ei ole päässyt yli rakastettunsa menettämisestä.

Teoksen muista henkilöhahmoista erityisen kiinnostava on deittirouva Clémence, mutta valitettavasti häneen yhdistyvät tragikoomiset elementit hiipuvat teoksen loppua kohden. Jonkinasteisena ongelmana koin myös sen, että Sinisten ympyröiden miehessä Vargas luo maailman, jonka suhde ulkomaailmaan on sulkeutunut. Lukijan tehtäväksi jää joko astua Sinisten ympyröiden miehen maailmaan sen ehdoilla tai jäädä sen ulkopuolelle. Vargasin romaani on ennen muuta dekkariviihdettä, melkoisen hyvääkin sellaista, mutta yhteiskunnallisen dekkarin ystävänä jäin kaipaamaan jotakin enemmän.

Lukiessani mietin myös, milloin markkinahenkilö keksii Adamsberg-oheistuotteet - menekkiä varmaan olisi. Jos fiktiivinen henkilö voisi jakaa nimikirjoituksia, olisi Adamsbergin edessä jono yötä päivää ja Instagram täyttyisi lukija/Adamsberg -selfieistä.



Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies (2007)
Ranskankielinen alkuperäisteos: L'homme aux cercles bleus (1996)
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus

Kommentit

  1. Ja minä en oo tarttunu Vargasin dekkareihin, koska oon ajatellu, että njääh, jonku miehen kirjottamia kirjoja, epäkiinnostavaa. Ja nyt ku luin tästä, että ne onkin naisen kirjoittamia, niin kiinnostus heräsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tuo pseudonyymijuttu selvisi vasta pari vuotta sitten. Olen itse lukenut Vargasilta vaan tämän yhden, mutta varmaan luen joskus vielä lisää.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e