Kyllä. Nina Hurman Yönpunainen höyhen oli oikein miellyttävä tuttavuus. Sen myötä tein aikamatkan 1920-luvun Helsinkiin ja viihdyin mainiosti. Hurman teoksessa vallitsee kirkkaanpunaisen huulimaalin ja sähköreklaamien sulokas lumo. Valot ja varjot, pitkät hansikkaat ja helminauhat, kauloille kiertyvät puuhkat. Lukiessa voi tuntea hien ja partaveden sekoituksen ja jotain ihastuttavan nostalgista on siinä, että miehelle on tärkeää, että hänellä on hattu päässä.
Tartuin Nina Hurman esikoisteokseen, koska hän on tulossa vieraaksi lukupiiriimme huhtikuussa. Itse asiassa Hurman toivomuksena oli, että lukisimme hänen uusimman teoksensa Hatuntekijän kuolema (2014) ja päädyimmekin siihen ratkaisuun. Minua Yönpunainen höyhen houkutti kuitenkin jo senkin vuoksi, että on mielenkiintoista lukea nämä teokset ilmestymisjärjestyksessä, vaikka ne itsenäisiä teoksia ovatkin. Etukäteisodotukseni on, että Hatuntekijän kuolema on tyyliltään hioutuneempi, kirjallisesti tasokkaampi ja vauhtiinpäässeempi kuin esikoinen. Miksi muuten Hurma olisi toivonut, että luemme juuri sen? Asia selvinnee viimeistään huhtikuussa.
Nyt takaisin Yönpunaisen höyhenen pariin. Heti teoksen alussa löytyy Kaisaniemen penkereeltä vainaja, jossa on "vahva syrjäelämän henki, ja vielä vahvempi viinan." Pitkää aikaa ei kulu, kun pirtukuningas Gustafsson löytyy ravintola Cobran takahuoneesta hengettömänä. Ennen kuin juonikiemurat saadan setvittyä, liittyy joukkoon mukaan myös kadonnut pikkutyttö.
Hurma on taidokas tunnelmanluoja. Hänen tekstinsä saa mustavalkoiset kuvat vilisemään silmissä. Synniltä haiseva laitakatujen maailma työntyy lukijan nenään. Porttikonkien varjot ovat pitkiä ja liehuvia, haisee pissalta. Korkokengät kopisevat ja taskumattien avautuvat korkit uhmaavat kieltolakia. Omalla kohdallani lisäbonuksia tuli vielä siitä, että suuri osa tapahtumista sijoittui Helsingin Kallion kaupunginosaan, jossa itsekin olen asunut parikymmentä vuotta. Kadut ja kulmat olivat tuttuja, oli helppo kuvitella poliisimiehet Korpela ja Mustaoja niille kulkemaan. Puiden varjosta katselin, kun teoksen femme fatale Rouge teki matkaa koti Wallininkatua.
Rouge on kieltämättä teoksen kiinnostavin henkilö. Hattumyyjä, joka tekee lisätienestiä laulamalla ravintoloissa. Hän säihkyy, eikä se jää miehiltä huomaamatta. Hänen veljensä Toivo taas on sekaantunut Gustafssonin pirtubisneksiin ja hänestä tulee poliisin ykkösepäilty. Jännitys tiivistyy Rougen ympärille, kun joku on käynyt hänen kotonaan repimässä puuhkan höyhenet irti. Kuka Rougea uhkaa ja millä asioilla tämä uhkaaja liikkuu?
Historiallisesta dekkarista on tullut viime vuosina jonkinlainen muotigenre ja kieltämättä siihen liitetty sana noir sisältää aivan oman viehätyksenä ja avaa monia mielleyhtymiä. Hurman noir-kuvastoa hyödyntävä teos sopii mainiosti tähän joukkoon. Myös teoksessa puhuttu kieli on enimmäkseen hyvin autenttisen tuntuista. Erityisesti ihastuin Hurman tapaan kuvata jotakin niin yksinkertaista kuin vaikkapa leningin saumaa. Hurman sanojen ympärillä hohtaa 1920-luvun aura, joka toimii aikakoneen tavoin.
Yönpunainen höyhen on sekoitus jännitystä ja romantiikkaa. Seksuaalisuutta kuvataan ronskilla otteella. Hikinen kiihko pienessä vuokra-asunnossa. Kapea sänky natisee. Ilman lävistävät yhä syvemmät huokaukset. Märät vaatteet kuivuvat hellan päällä hiljaksiin. Iho on polttavaa valuuttaa. Intohimo kuljettaa silmieni edessä pätkiä Teuvo Tulion elokuvista. Regina Linnanheimon katse porautuu Yönpunaisen höyhenen sivuille.
Se, mikä minuun tässä teoksessa kuitenkin teki suurimman vaikutuksen oli kansalaissodan jälkimaininkien nousu tapahtumien motivaattoriksi. Korpela pohtii: "Minkä näköiseksi menee ihminen kun se kuolee. Tyhjä kuori vaan jää. Jonkun aatteen takia tarttuu aseeseen, ja joku toinen toisella puolella tarttuu aseeseen toisen aatteen takia, ja sitten on vaan ... että kumpi osuu ensin."
Hurmekentät ja veljen taistelu veljeä vastaan nousee pinnalle öisen suon kylmänä usvana. Viha tiivistyy osaksi kylmästä tärisevää ruumista. Se, mitä tapahtuu, menee ydinmuistiin, eikä se sieltä lähde. Siellä se kummittelee ja vaatii. Ei jätä rauhaan. Huutaa vuodesta toiseen, että vääryys on korjattava. Se, mitä on omilla silmillään joutunut todistamaan muuttuu valokuviksi luomien sisäpintaan.
Yönpunainen höyhen kertoo tästä korjaamisesta, vaikka se ei mahdollista olekaan. Kerran tapahtunutta ei mikään voi muuttaa. Vastatekoja ei ole.
Radiokanava HHN (Hurma-Helsinki-Noir) vaikenee nyt ja palaa eetteriin, kun olen lukenut Hatuntekijän kuoleman.
Nina Hurma: Yönpunainen höyhen (2013)
223 sivua
Gummerus
Minulle tuli tästä kirjoituksestasi jostain syystä mieleen Elmer Diktoniuksen Janne Kuutio, vaikka tunnelma ei välttämättä ole edes samanlainen.Tuossa pikkuromaanissa on ällistyttäviä tunnelman sirpaleita, välähdyksiä sadan vuoden takaisesta Suomesta, maalta ja kaupungista, ekspressionistisin siveltimen vedoin kuvattuna. Olisiko Elmer Diktonius meidän vastineemme Neuvostoliiton/Ukrainan Mihail Bulgakoville? Anteeksi, Nina Hurma jäi vähän sivuun tässä kommentissa..
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Leena. Ei haittaa yhtään, vaikka mentäisiinkin sivupoluille. Päinvastoin, ne osoittautuvat usein hyvin mielenkiintoisiksi.
PoistaJoudun taas toteamaan saman kuin niin usein. Janne Kuution lukemisesta on niin paljon aikaa, että en muista muuta kuin että olin siitä vaikuttunut. Se ero näiden kahden välillä ainakin on, että Diktoniuksen teos on vuodelta 1932, kun taas Hurma rakentaa 1920-luvun nykypäivästä käsin.
Tämä aikakausi on hieno juttu näissä Hurman kirjoissa. Timo Sandbergilla on dekkarisarja samasta ajasta, mutta miljöönä on Lahti. Niissä myös kyräillään kansalaissodan jälkimainingeissa.
VastaaPoistaRouge on upea ja kirjassa tulee hienosti esille tuon ajan naisten kohtelu ja mitä nainen saa tehdä. Aika helposti nainen sai huonon maineen. Ehkäisyä ei juuri ollut, joten sänkypuuhista oli sitten seurauksena lapsi. Tai muu vitsaus.
Odotan seuraavaa Rougen tarinaa innokkaasti, todella hieno dekkarisarja :)
Jaana Hämeen-Anttila on myös sijoittanut uusimman dekkarinsa tähän aikakauteen tai itse asiassa muistaakseni ihan 1920-luvun alkuun. Olin kuuntelemassa häntä Akateemisessa kirjakaupassa, mutta itse teosta en vielä ole lukenut. Taisin jossain vaiheessa saada yliannostuksen Hämeen-Anttilaa.
PoistaMinäkin tosiaan pidän Hurman kirjassa juuri aikakausikuvauksesta. Se on ihan taidokkaasti toteutettu. Kiitos kommentistasi Mai. Sandbergin dekkarisarja on minulle ihan vieras.
Minusta näihin Hurman kirjoihin pääsee paremmin sisälle, kun lukee ne ilmestymisjärjestyksessä. Hatuntekijän kuolemassa ei taustoja turhan paljon selitellä, joten kärryille pääseminen henkilöiden suhteen voi olla haastavaa. Minusta nämä ovat hyviä molemmat, Hatuntekijä tosin on jotenkin 'kokonaisempi' kirja tähän ensimmäiseen verrattuna. Aikamatkustusta, todella. :)
VastaaPoistaNo onpa hyvä sitten, että aloitin ensimmäisestä teoksesta. Oli jotenkin sellainen tunne, että niin kannattaa tehdä. Päähenkilöt kai ovat samoja tuossa Hatuntekijän kuolemassa, joten sitä parepi, että tuntee heidät jo entuudestaan. Kiitos kommentistasi.
PoistaDekkari ei ole oikein koskaan ollut minun lajini, mutta - hmmm - tällainen historiallinen versio voisi sopia koekappaleeksi, jos tuuli joskus kääntyisi... Uskon, että tässä on hienoa tunnelmaa ja ajankuvaa - kuten kirjoituksessasikin :)
VastaaPoistaTämä tosiaan Katja voisi olla sinun lajiasi. Onhan tässä paljon sellaista ajankuvaa ajasta, joka sinua kiinnostaa. En käske, enkä yllytä, mutta jos tulee dekkarikokeilunhalu, niin Hurman teokset eivät lienisi hullumpi valinta. Kiitos kommentistasi.
Poista1920-luvussa on jotain tavattoman kiehtovaa, ja kiehtovalta vaikuttaa tämä kirjakin.
VastaaPoistaOlen Jonna niin samaa mieltä. Mielenkiintoinen vuosikymmen. Katsoin jokin aika sitten dokumentin 1920-luvun Pariisista ja kyllä siinä tuli vahvasti esiin näkemys, että juuri tuo vuosikymmen oli ainutkertainen ja erilainen kuin sitä edeltävä tai seuraava vuosikymmen. Kiitos kommentistasi.
PoistaKakskylukukuun sijoittuvia dekkareita on nyt kirjoitettu lähiaikoina parikin. Hienoa tunnelmaa tässä kirjassa ainakin tuntuu piisaavan - ja kirjailijan nimi on hurmaava! :)
VastaaPoistaKiitos arviostasi :)
Hurmaava Hurma. Todellakin. Kirjailijan nimi on mainio sattuma. En kyllä tiedä, onko se hänen oikea nimensä. Minusta historiallinen dekkari on kiinnostava genre. Pidän dekkareissa juuri yht.kunnallisesta ulottuvuudesta ja kun mennään menneisyyteen, dekkari avaa mennyttä toisin kuin muu kirjallisuus. Tai näin ainakin olen kokenut. En nyt ihan saa tätä ajatustani selvään muotoon, mutta tämä tuli hyvin esiin kun luin Philip Kerrin Liekiti Berliinissä. Kiitos kommentistasi.
PoistaNiin monet ovat löytäneet Hurman Dekkarit. En tiedä, mutta minut hän jätti hyvin kylmäksi. Ja 1920-luvun Helsinki on minulle hyvin mieleinen. Olen Stadin ydinkeskustan kasvatti, mutta käynyt lukion Kalliossa. En saanut makua edes Hurmeen kieleen tai ajankuvaan.... Luen kuitenkin dekkareita. Sandbergin Lahti oli jo paljon mieluisampi.
VastaaPoistaHmm. niissä sitten on jotain, joka ei ns. pure sinuun. En minäkään ole yltiöinnostunut, mutta jotakin viehättävää kyllä koin olevan tässä Hurman esikoisessa. Pitää varmaan tsekata tuo Sandberg joskus, kun sinäkin nyt sen mainitsit.
PoistaEn ole koskaan lukenut yhtään Antti Tuurin kirjaa. Olen kuitenkin ostanut uutuuksina. Auttaahan se?? Olen ymmärtänyt hänen kuvaavan hyvin tarkkaan, ellen nyt sekoita kirjailijaa. Yritän sanoa, että Sandberg kertoo kaiken selkokielellä. Hän on hyvä.
PoistaTodennäköisesti minua tökki eniten Hurman miljöö, se oli liian söde. Noir ei elänyt kielessä. Olisi voinut sopia paremmin johonkin pikkukaupungin idylliin. Toralinna jne. Tämä miljöö olisi tarvinnut paljon, paljon karskimpaa otetta.
Ehkä tämä oli vähän enemmän jonkinlaista pikku glamour -noiria. Keksin nyt tuollaisen termin. Sandbergia tosiaan en ole lukenut, niin en osaa verrata ja Antti Tuurin lukemisestakin on aikaa jo keskikokoisen ikuisuuden verran. Suomalaiset mieskirjailijat eivät edusta minulle hoteinta juttuja, mutta toki on poikkeuksia, kuten esim. Melender, Haahtela ja P.I. Jääskeläinen. Nuo nyt ensimmäisinä tulivat mieleen ja tietysti on muitakin, mutta kaikki realismin perinnön vaalijat saavat minut enempi vähempi epämukavuusalueelle.
Poista