Alice Munro: The Lives of Girls and Women

Lähdin lukemaan Alice Munron teosta Lives of Girls and Women (1971) novellikokoelmana. Pari ensimmäistä "novellia" luettuani yllätykseni oli suuri, kun tajusin, että kyseessä onkin romaani. Olen pitänyt Munroa pelkästään novellikirjailijana, joten en tullut edes ajatelleeksi, että tämä onkin romaani. Sinänsä tämä genreväärinkäsitys oli oikein hedelmällinen, sillä samalla huomasin lukevani novelleja toisin kuin romaania. Millä tavalla toisin? Sitä onkin jo vaikeampi hahmottaa, mutta esimerkiksi sellaisen huomion tein, että niin kauan kuin luin teosta novellikokoelmana etsin erilaisia teemoja, joiden arvelin voivan nousta koko kokoelmaa yhdistäviksi teemoiksi.

Lives of Girls and Women päätyi kirjahyllyyni vuonna 1997, joten sen oli jo suht korkea aika päästä lukuun. Kun luin teosta pidemmälle, mieleeni muistui myös, että ostin tämän kirjan osana kiinnostustani 1970-luvulla kirjoitettuja naisten kehitysromaaneja kohtaan. Tämä oli projekti, joka ei koskaan tutkimuksellisesti aktualisoitunut. Kiinnostuin mainitun vuosikymmenen naisten kirjoittamista kehitysromaaneista, koska halusin tarkastella, miten feminismin ns. toisen aallon ajatukset peilautuisivat naisten kirjoittamissa romaaneissa. Olettamuksenani oli, että juuri kehitysromaani olisi genre, jossa näitä kysymyksiä olisi luontevinta tarkastella. Tuon aikakauden naisten kehitysromaaneista on löydettävissä kaksi päätyyppiä tapahtumien ajallisen esittämisen suhteen. Ensimmäinen näistä on lineaarinen kehitysromaani. Toinen taas syklinen kehitysromaani. The Lives of Girls and Women on lähempänä ensin mainittua, mutta sen erottaa niistä se, että teoksen lineaarisuutta rikkoo se, että jokainen kappale on myös novellinomainen kokonaisuus. Vaikuttaakin siltä, että tässä teoksessa Munro vielä haki hänelle tyypillisintä esittämisen muotoa.

*

The Lives of Girls and Women on kuvaus Del Jordanista, joka ponnistaa kohti omaa paikkaansa maailmassa The Flats Roadilta, joka ei ole kaupunkia, mutta ei oikein maaseutuakaan, vaan niiden rajapinnassa oleva kolkka, jossa kasvatetaan lampaita ja kettuja. Delin isä on the Flats Roadilla kotonaan, mutta hänen äitinsä sen sijaan on ristiriitainen hahmo, joka korostaa, että he eivät asu kyseisellä tiellä, vaan sen päässä. Äiti tuntee suurta myötätuntoa vähäosaisia kohtaan, mutta samalla hän tekee eroa itsensä ja muiden The Flats Roadin asukkaiden välille ja myöhemmin hän muuttaakin Delin ja tämän veljen kanssa kaupunkiin.

Munron romaanin alkuosa vaikutti lukiessani melkeinpä tylsältä. Se sisälsi toki yksittäisiä mielenkiintoisia kuvauksi, mutta koin kerronnan jollakin tavoin ponnettomaksi ja laahaavaksi. Innostuin tästä teoksesta varsin hitaasti ja lukukokemukseni sähköistyi vasta teoksen loppupuolella. Kirjoittaessani nyt tätä bloggausta huomaan, että teoksen loppupuolen herättämästä innostuksesta käsin näen nyt myös teoksen alkuosan uudella tavalla. Tämä on myös aivan erinomainen romaani toivottaa

HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ!

Keskeinen kehitysromaanin esittämä kysymys liittyy identiteettiin. Kuka minä olen? Mistä minä tulen ja mihin minä kuulun? Munron romaanissa Delin historiallinen paikantuminen tapahtuu hänen setänsä Craigin historiaa kohtaan tunteman kiinnostuksen ja hänen kertomiensa tarinoiden kautta. Syntymän, kuoleman ja avioliiton päivämäärät ovat paaluja, joiden kautta ihmisen elämä hahmottuu. Tosin heti seuraavaan hengenvetoon voidaan kysyä, miksi avioliiton päivämäärä on niin merkittävä, että se merkitään ylös kirkonkirjoihin? Onko kyse muustakin kuin mahdollisesta vaihtuneen sukunimen rekisteröinnistä? Onko ihminen vähemmän olemassa, jos hän ei mene naimisiin? Craigille sukuhistoria on tukirakenne, joka asettaa ihmisen osaksi jatkumoa. Hänen kauttaan Delille käy ilmeiseksi, että miehet tekevät historiaa ja naiset vaikenevat antaaksen miehille historiantekemisrauhan. Kun Craig naputtelee kirjoituskonettaan, Elspeth- ja Grace-tätien tehtäväksi jää antaa hänelle työrauha. Historia kirjoittuu naisilta vaaditun hiljaisuuden päälle.

Munro kuvaa Elspethiä ja Graceä herkullisesti. Pinnalta katsottuna naisten ja miesten töiden välille kirjoittuu tiukka sukupuolen mukainen jako, mutta tädit kyseenalaistavat sen vallankumouksellisella naurulla. Munron tapa juhlia naisen ruumista sen kaikkine vähemmän kauniine puolineen on ihastuttavan raikasta ja naiseuden moninaisuutta vahvistavaa. Del tarkkailee Moira-tätiä, josta lähtee kumimaisen "gynekologinen haju." "She was a woman I would recognize now as a likely sufferer from varicose veins, hemorrhoids, a dropped womb, cysted ovaries, inflammations, discharges, lumps and stones in various places, one of those heavy, cautiously moving, wrecked survivors of female life, with stories to tell." Naisen ruumiista tulee kertomus, eikä mikä tahansa kertomus, vaan todellisuuteen perustuva vapaustarina. Yleisenä ideaalina pidetyn naisruumiin kumoava kertomus, joka ei sulje pois naisruumiin hävettävinä pidettyjä puolia, vaan päinvastoin nostaa estradille lavatähdiksi suonikohjut, peräpukamat, laskeutuneet kohdut, kystiset munasarjat ja epämääräiset muhkurat siellä täällä. 

*

Naisten kehitysromaanissa päähenkilön äitisuhteella on usein keskeinen merkitys. Delin äiti tarjoaa tyttärelleen perinteisestä naisroolista poikkeavan mallin. Hän paitsi muuttaa lapsineen kaupunkiin, elättää itsensä omalla työllään myymällä tietosanakirjoja ovelta ovelle. Del tuntee häpeää äidistään, jota monet pitävät hieman kummallisena. Toisaalta taas hän tuntee suurta halua puolustaa äitiään ja tämän epätyypillisiä ratkaisuja. Del on kiinnostunut tiedosta ja tietämisestä pikkukaupungissa, jossa tietoon suhtaudutaan usein vähintäänkin epäluuloisesti. Äidin kautta Delille aukeaa maailma, jossa nainen on oman itsensä subjekti, eikä suostu muiden hänestä tekemiin määrittelyihin. Toisaalta äidin ero muihin naisiin on niin suuri, että se herättää Delissä myös pelkoa ja saa hänet toivomaan, että äiti olisi vähemmän radikaali. Nuorena tyttönä Del ei vielä ymmärrä, että äidin tavat ja käytös luovat hänen ympärilleen toukkakuoren, jossa hän on voi rauhassa valmistua muuntumaan juuri sellaiseksi perhoseksi kuin mikä hän aikuisena haluaa olla.

Kehitysromaanigenrelle tyypillisesti Del käy läpi erinäisiä etsintöjä, joihin kuuluvat myös uskontoon liittyvät mietiskelyt. Uskonto näyttäytyy hänelle tukahduttavana, suurin osa sen sisällöstä tuntuu liittyvän sääntöihin ja vaatimuksiin, kun taas Del pohtii, onko Jumalaa ylipäänsä olemassa. "The question of whether God existed or not never came up in Church. It was only a matter of what He approved of, or usually what He did not approve of. After the benediction there would be a stir, a comfortable release in the church as if everybody had yawned, though of course no one haed, and people rose and greeted each other in a pleased, relieved, congratulatory way. I felt at such times itchy, hot, heavy, despondent."

Kirkko ei kykene vastamaan Delin kysymyksiin tai tarjoamaan hänelle positiota, josta käsin tutkia tulevaisuuteen sisältyviä mahdollisuuksia. Uskonto näyttäytyy rajoitusten uskontona ja olemassolevien rajojen pönkittämisenä.

*

Mitä vanhemmaksi Del tulee sitä rohkeammiksi käyvät Munron näkemykset tytöille ja naisille asetettujen roolien tukahduttavuudesta. Koulussa Del huomaa, että pojilla on tapana redusoida tytöt sellaisiksi kuin he toivovat näiden olevan. Pojat luovat tytöistä mielensä mukaisia mielikuvia, eivätkä he ole kiinnostuneita siitä, millaisia tytöt todellisuudessa ovat. Samaan aikakauteen sijoittuu seksuaalisuuden vähittäinen herääminen. Erityistä hilpeyttä minussa herätti se, kun Del ystävänsä kanssa luki Sigrid Undsetin Kristiina Lauritsantytärtä seksioppaana. Koulussa seksuaalisuus alkaa näyttäytyä yhä enemmän asiana, joka tekee tytöistä syyllisiä ja pojista sankareita. Poikia ymmärretään, koska heidän poikuuteensa kuuluu se, että heidän on vaikea hillitä seksuaalista käytöstään. Hyvin pienillä nyanssesilla Munro kuvaa, miten seksuaalisuus on hyvin erilainen asia tytöille ja pojille ja miten pitkät ovat perinteet, jotka puoltavat poikien seksuaalisia lähentelyjä osana heihin liitettyjä välttämättömiä ja kontrollin ulkopuolella olevia tarpeita.

On hyvä muistaa, että The Lives of Girls and Women on kirjoitettu  jo vuonna 1971, jolloin suorat seksuaalisuuteen liittyvät kuvaukset eivät vielä olleet samalla tavoin arkipäivää kuin nykyisin. Tämän tiedostaminen tekee Munron kuvaaman seksuaalisen kiinnostuksen heräämisen ja siihen liittyvän Delin naiivin viattomuuden  kuvauksista moukarimaisen tehokkaita. Seksin kiinnostavuus on tietysti yksi kehitykseen kuuluva välttämätön tekijä, mutta Munro suhtautuu tähän aihepiiriin varsin railakkaasti, kuten Delin ja Mr. Chamberlainin välisistä kohtaamisista käy ilmi. "He did not bother with a pinch on the arm or a pat on the arm or a hug around the shoulders, fatherly or comradely. He went straight for the breasts, the buttocks, the upper tighs, brutal and lightning. And this was what I expected sexual communication to be - a flash of insanity, a dreamlike, ruthless, contemptuous breakthrough in a world of decent appearances." Siinä missä äiti  käskee Deliä käyttämään aivojaan, käyttää tämä aivan jotain muita elimiä. Hänelle tie aikuisuuteen kulkee pitkin seksuaalisuuden outoa ja pelottavaa polkua ilman että hän osaisi kyseenalaistaa Mr. Chamberlainin itselleen tekemiä asioita.

Siinä missä monet muut tytöt jäävät roikkumaan seksuaalisuuden pientareille pitkine kynsineen, meikkeineen ja pinkkeine vaatteineen, Del kuitenkin suuntautuu kohti ajattelun ja itsensä näköisen naiseuden maailmaa. Hän haluaa sekä rakkautta että ajatella universumin mysteereitä. Yhdistelmä, joka on kovin huonosti yhteen sovitettavissa, koska "oikea nainen" haluaa vain ensin mainittua. "Oikeiden naisten" tapa kategorisoida muut naiset asettaa naimattomat ja seikkailunhaluiset naiset halveksuttavien kategoriaan. Miten nostalgisen hykerryttävältä tuntuukaan todeta, että Munron romaanissa patriarkaatti on imaissut "oikeat naiset" ajatusmaailmaansa ja kuorruttanut heidät sonnallaan.

*

The lives of Girls and Women kuuluu romaaneihin, joiden syvemmät merkitykset alkavat hahmottua toden teolla vasta teoksen lukemisen jälkeen tai ainakin omalla kohdallani kävi niin. Oma lukemiseni pääsi varsinaisesti vauhtiin vasta sivulla 175, josta alkaa jakso,  jossa Munro tönii herkullisen haastavasti niitä rooleja, joita 1970-luvulla yleinen ajattelu naisille ja miehille määräsi. Oman paikan löytäminen on Delille vaikeaa, koska hänen etsintäänsä määrittävät monet ulkopuoliset tekijät, jotka luovat maailman, jonka ulkopuolelle jäävä naiseus näyttäytyy epänormaaliutena ja petturuutena.

Del ihannoi älykkyyttä, mutta joutuu poikaystävänsä Jerryn kautta huomaamaan, että myös älykkyys voi olla kylmää ja laskelmoivaa. Äkkiä hänen ruumistaan tulee potentiaalinen pommi, kun Jerryn äiti pelkää Delin tulevan raskaaksi ja riistävän pojaltaan hänen urasuunnitelmansa. Asiaan tietysti kuuluu, että kenellekään ei tule edes mieleen, mitä mahdollinen raskaus merkitsisi Delin omien suunnitelmien kannalta. Del velloo opiskelun ja ihmissuhteiden verkossa. Häntä vetää puoleensa Garrett, babtistimies, jonka pimeää puolta Del rakastaa. Hän joutuu kuitenkin huomaamaan, että Garrett ja uskonto ovat tiivis paketti, eikä ole mahdollista valita vain toista.

Garrettin ja Delin suhteen kautta Munro näyttää, miten vaikea ihmisten on hyväksyä toisiaan sellaisina kuin nämä ovat. Hän osoittaa, että ihmiset haluavat tehdä toisesta oman itsensä jatkeita ja riistää toiselta heidän itsenäisyytensä. Tämä on prosessi, joka on kaikkea muuta kuin sukupuolineutraali. Garrett asettaa ehdot, Delin tehtäväksi jää suostua. Saadakseen itsensä takaisin Delin on luovuttava Garrettista. Kyseessä on taistelu, joka melkein vaatii Delin hengen. Se, mitä Del on kutsunut rakkaudeksi, osoittautuu salakavalaksi ansaksi. Itsensä irti riuhtaiseminen tekee kipeää, mutta on kaiken kivun arvoista.

"Unconnected to the life of love, uncolored by love, the world resumes its own, its natural and callous importance. This is first a blow, then an odd consolation. And already I felt my old self - my old devious, ironic, isolated self - beginning to breathe again and stretch and settle, though all around it my body clung cracked and bewildered, in the stupid pain of loss."

Munron kuvauksessa korostuu naisen identiteetin ruumillisuus. Ruumis on hyvä ja paha, se on voimanlähde ja tuhon tielle vievä. Se hiljentää järjen äänen. Se menettää voimansa, mutta nousee raunioista uutena ja kolhuistaan ylpeänä. Erityisesti juuri tänään, Naistenpäivänä, on oivallinen hetki kohottaa malja naisen ruumiille!

Alice Munro: Lives of Girls and Women (1971)

Penguin

Tämä teos on lanseeramani Reading the Rainbow/Luetaan sateenkaari -haasteen toinen, oranssi raita.