Siirry pääsisältöön

Lukuviikko - Seita Vuorela: Karikko


Tervetuloa viettämään lasten- ja nuorten lukuviikkoa! 





Lukuviikko on Lukukeskuksen järjestämä kampanja, jonka tarkoituksena on houkutella lapsia ja nuoria lukemisen pariin. Tämän vuoden teemana on "Minä lukijana."

Voit liittää linkin omaan lukuviikkotekstiisi tämän kirjoituksen kommentteihin.

Itse valitsin Lukuviikon teemakirjaksi Seita Vuorelan teoksen Karikko, joka voitti vuonna 2013 Pohjoismaisen neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon.





"Paitoihin kirjotaan elämä niin kuin kuolemakin ja kuoleman jälkeinen elämä. Niin kuin egyptiläisiin hautapaasiin, niin kuin ruukkuihin ja muinaisten muistorakennusten seiniin. Aiheet noudetaan poikien omista unista. Tähän paitaan jota tyttö parhaillaan koristaa kirjotaan juoksuaskeleet metsissä ja kaduilla, hetket kotona ja koulussa, lapsuuden leijat ja saippuakuplat, polkupyörän kosteiden renkaiden kuivaan tiehen jättämä sahalaitakuvio, vaanitut naapurit, vanhemmilta ja opettajilta salatut konnuudet, maahan piiloon kaivetut rikotut astiat. Paitaan kirjotaan hylätyn rakennuksen varjo asfalttipihalla."


Karikko on kunnianhimoinen nuorten romaani, joka veljenileijonamielistyy sitä mukaa, mitä pitemmälle se etenee. Siinä sekoittuvat fantasia, realismi, sadunomaiset ainekset ja kasvukertomus. Vuorelan teos on portti, jonka läpi kuljetaan elämään ja kuolemaan kuin ne olisivat paikkakuntia, joihin voi matkustaa lähijunalla.

Teoksen alussa äiti ja hänen poikansa Vladimir ja Mitja lähtevät kesäloman viettoon asuntoautolla. Perheen isän työmatka pitenee pitenemistään ja vaikuttaa siltä, että hän ei ole liittymässä perheen lomanviettoon, josko enää edes perheeseen. Vähän ennen kaivattua kesälomaa on tapahtunut traaginen onnettomuus: Mitjan ystävä on pudonnut siilon katolta ja kuollut. Yksi Karikon langoista kantaa mukanaan tätä onnettomuutta ja sen herättämää surua ja muita vaikeita tunteita.

Äiti poikineen majottautuu Lands End -nimiselle leirintäalueelle viettääkseen siellä pari päivää. Asuntoauto kuitenkin hajoaa ja oleskelusta tulee paljon odotettua pidempi. Mitja ajautuu rantapoikien joukkoon ja lumoutuu salaperäisestä, valkoisiin vaatteisiin pukeutuvasta tytöstä, joka asuu rannalla olevassa entisessä hotellissa. Karikossa kohtaa montaa maailmaa, jotka aukeavat pikku hiljaa teoksen myötä. Salaperäinen tyttö tuo tarinaan mukaan keijukaismaista keveyttä, jota ympäröi pelon hiki ja epävarmuus siitä, kuka tyttö oikein on.

*

Vuorelan kertojanote on erinomaisen tuore ja nuorten poikien elämää ja edesottamuksia hellästi rakastava ja teos sisältää myös informatiivisia osuuksia.  Jälkimmäisellä tarkoitan, että Karikossa annetaan myös ihan oikeaa ja tärkeää tietoa raikkaan rennolla tyylillä mm. varoituslippujen väreistä ja vaikkapa siitä, mitä tarkoittaa enfant terrible, jonka kerrotaan olevan "poikapuolinen henkilö, joka tekee pahaa, kun yrittää hyvää. Hamlet oli enfant terrible. Kullervo oli sellainen. Oikeastaan jokainen teini-ikäinen poika on enfant terrible - ainakin vanhempiensa mielestä." Vuorela tavoittaa teini-iän mielenmaiseman kuin kymppiin lentävä darts-tikka. "Otetaan esimerkiksi joku neljätoistavuotias poika, joka ampuu ensin tuhansia vihollisia peliaseella, mutta jo seuraavana hetkenä nousee huoneestaan keittiöön ja hellii perheen mäyräkoiraa."

Karikko on kertomus kasvamisesta. Kaikennäköisistä hankalista asioista, joiden läpi pojat joutuvat kulkemaan ja luovimaan. Mitja törmää rantapoikien sääntöihin. Rantalakiin, joka lakien tavoin on pyhä poikien toimia ohjaava säännöskokoelma. Poikien maailma on mustavalkoisen armoton, jos et ole puolella, olet vastaan. Joukkoon voi kuulua vain joukon säännöillä. Karikko on myös ennen muuta kuvaus veljeksistä, heidän keskinäisestä kiintymyksestään ja sen kääntöpuolesta. Mitjassa on "aimo annos merimiestä," kun taas Vladimir on elokuvafriikki.

Vuorelan romaanin tunneskaala on laaja ja sitä tehostavat Jani Ikosen mustavalkoiset kuvat. Jokaisella on pimeänsä, jonka ovessa on lukko, johon kellään muulla ei ole avainta. Kaiken kaikkiaan Karikko on erittäin taidokas nuortenromaani, joka liikkuu niin ihmisen päivä- kuin yöminänkin alueilla.


Seita Vuorela: Karikko
357 sivua
WSOY


LISÄYS 21.4.2015:

Julkaistessani tämän bloggauksen eilen, en tiennyt, että eilinen oli myös Seita Vuorelan kuolinpäivä. Kiitos hienoista kirjoituksista. Seita elää sanoissaan ikuisesti.

Kommentit

  1. Lukuviikon käynnistän kahdella kotimaisella nuortenkirjalla: Shell's Angles ja Säbätalvi. Realismiin nojaavat romaanit ovat vastaus huutoon, jossa huhuillaan luettavaa pojille ja nuorille miehille. https://tuijata.wordpress.com/2015/04/20/shells-angles-ja-sabatalvi/

    VastaaPoista
  2. Tässäpä minun hieman pitkäksi venähtänyt postaukseni: http://kirjakissa.blogspot.fi/2015/04/lukuviikko-20-2642015-mina-lukijana.html Luin yhteensä kymmenen lasten kuvakirjaa, joissa teemana oli puut.

    VastaaPoista
  3. Karikko on kirja, jonka ehkä haluan jonakin päivänä lukea. Vielä sen aika ei ole tullut, mutta uskon että se on juuri sitä mitä sanot: erittäin taidokas nuortenromaani. Kiitos että sain piipahtaa sen äärellä täällä!

    Kamarissa keskityttiin lukuviikon kunniaksi mietiskelemään lapsia ja kirjoja: http://kirjojenkamari.blogspot.fi/2015/04/lukuviikon-ajatuksia-lapsista-ja.html

    Kiitos sinulle Lukuviikko-aktiivi <3

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Editoin omaa kommenttiani. Karikko on ollut omallakin lukulistallani jo pari vuotta. Kuuntelin Seita Vuorelaa kirjamessuilla jokunen vuosi sitten ja hän kertoi tästä kirjasta niin vaikuttavasti.

      Tänään tullut suru-uutinen tuntuukin niin murheelliselta. :(

      T. Lumiompun Katja

      Poista
  5. Ja kaikkea muuta -blogin kaikkien aikojen ensimmäinen vieraskynä eli Esikoinen ja Soturikissat : http://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2015/04/lukuviikon-vieraskyna-esikoinen-ja.html

    VastaaPoista
  6. Lapsi lukijana täälläkin: http://luettuaelamaa.blogspot.fi/2015/04/lapsi-lukijana.html

    Seita Vuorelan kuolema oli järkyttävä uutinen. Mikä sattuma ja miten lohduttavaa, että kirjoitit juuri Karikosta näin Lukuviikolla. Kirjailija elää ikuisesti teoksissaan.

    VastaaPoista
  7. Kaivelin pinoista heppakirjoja ja kirjoitin rakkaudestani niihin. Tällä kertaa en käsitellyt lastemme suhdetta kirjoihin, sillä se tulee joka toisesta postauksestani esille... https://lastenkirjapino.wordpress.com/2015/04/22/lukuviikon-lastenkirjatapahtuma/

    VastaaPoista
  8. Löysin kaapin kätköistä oman lukijaelämäkertani, jonka kirjoitin 16-vuotiaana lukiolaisena. Sen pohjalta kirjoittelin nyt tekstin, millainen lasten- ja nuortenkirjojen lukija olenkaan ollut ja millainen olen nyt. Mukavaa lukuviikkoa!

    http://luetaankotama.blogspot.fi/2015/04/lukuviikon-lastenkirjatapahtuma-mina.html

    VastaaPoista
  9. Minityylin Lukuviikkoa juhlii Jänis Vemmelsääri http://sari.minityyli.fi/lukuviikon-vieraana-janis-vemmelsaari/

    VastaaPoista
  10. Blogissani 9-vuotiaan lukutottumuksista: http://tarinoidentaikaa.blogspot.fi/2015/04/lukuviikko-haastattelussa-9-vuotias.html

    VastaaPoista
  11. Kiitos haasteesta! Vaihdoin muutaman sanan aiheesta 5-vuotiaani kanssa ja tulipa sitä mietittyä omaakin lukijuutta. http://nuorillejanaperoille.blogspot.fi/2015/04/lukuviikko-lastenkirjallisuutta.html?m=1

    VastaaPoista
  12. Lapsi lukijana: 10-vuotias kummi- ja siskontyttöni on perinyt tätinsä lukugeenit, mistä olen enemmän kuin iloinen. Yksi ehdoton suosikki on Ella ja nimenomaan tämä kirja: http://www.kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/2015/04/ella-ja-kadonnut-karttakeppi.html

    VastaaPoista
  13. Tartuin haasteeseen ja kirjoitin blogissani vähän itsestäni lukijana sekä tarkemmin Oiva Paloheimon Tirlittanista, joka on lapsuudesta mieleenjääneitä kirjoja. http://hannankirjokansi.blogspot.fi/2015/04/kirja-lapsuudesta_22.html

    VastaaPoista
  14. Tuijata-blogin Lukuviikon loppukatsaus:

    https://tuijata.wordpress.com/2015/04/26/lukuviikon-loppukatsaus/

    VastaaPoista
  15. Ehdinpä sittenkin mukaan. :)
    http://luminenomena.blogspot.fi/2015/04/koko-perhe-lukijoina.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän