Siirry pääsisältöön

Emma Healey: Elizabeth is missing



When you are old and grey and full of sleep,
And nodding by the fire, take down this book,
And slowly read, and dream of the soft look
Your eyes had once, and of their shadows deep

W.B. Yeats


Emma Healeyn romaanin 80-kymppinen Maud sai pääässäni soimaan ylle lainaamani W.B. Yeatsin sanat. Olla vanha. Olla harmaa. Olla unta täynnä. Maudin muisti on haurasta paperia. Kuin juusto, jonka reiät vaihtelevat paikkaa.

Kaikenlaista on tullut elämän aikana luettua, mutta ei mitään vastaavaa kuin Elizabeth is missing. Se on ainutlaatuinen, riemukas ja pakahduttava.  Emma Healey on luonut tarinan, joka toimii kuin simulaattori, jonka avulla lukija voi kokea, miltä tuntuu olla muistisairas. Kun oma tytärkin muuttuu vieraaksi ja tunnistamattomaksi. Kun ei muista, mikä on se paikka, jossa on ja miten sinne on päätynyt. Kun ei muista sitäkään, kuinka monta kertaa on käynyt poliisiasemalla tekemässä katoamisilmoituksen ystävästään ja tämän vuoksi käy tekemässä sen yhä uudestaan.

Maud kirjoittaa muistilappuja, mutta usein ne ovat hukassa tai hän ei tiedä, mihin lappuun kirjattu muistiinpano liittyy. Usein ainoa asia, josta Maud voi olla varma, on se, että hänen ystävänsä Elizabeth on kadonnut.

Romaanin nykytason rinnalla kulkee Maudin lapsuuteen sijoittuva kertomus. Sodanjälkeinen köyhyyden aika, jolloin hänen sisarensa Sukie katosi mystisellä tavalla. Healey kuljettaa lukijaa ovelasti näiden kahden eri tason välillä ja tuo julki, miten Maudin tekemiset motivoituvat sitä kautta, mitä hän lapsena koki. Se, mikä nykytasolla näyttää epäloogiselta muuttuu ymmärrettäväksi, kun asiaa katsotaan Maudin henkilöhistorian kautta.

Maud lienee ainoa muistivaikeuksista kärsivä salapoliisi, johon olen kirjallisuudessa törmännyt. Lapsena hän ei ymmärtänyt kaikkea mitä hänen ympärillään tapahtui ja nyt Sukeyn kohtalon selvittämistä hankaloittaa hänen muistivaikeutensa.

Healeyn romaanissa kohtaavat komedia ja jännityskertomus - genrepari, jonka yhtäaikainen läsnäolo tekee tästä romaanista ikimuistoisen. Maudin teot saavat lukijan nauramaan, mutta se on naurua, joka on täynnä lasikuitua. Se on naurua pimeässä yössä, kun muut nukkuvat lämpimien peittojensa alla. Se on naurua, joka muistuttaa siitä, että se mille nauramme on kenties omakin kohtalomme.

Elizabeth is missing huokuu lempeää rakkautta ihmisen osaa kohtaan. Vaikka mieli on repaleinen kartta kahvitahroja täynnä ja kompassin neula nyrjähtänyt vie polku juuri sinne, missä on koti ja määränpää. Sinne, missä selviää, mitä kadonneelle siskolle tapahtui.

Tämä on romaani kaikille niille, joiden lähipiiriin kuuluu muistisairaita. Tämä on matka toisen ihmisen sieluun ja mieleen, jossa asioita kiinnipitelevät langat katkeilevat ja menevät kummallisille mutkille. Ennen kaikkea tämä on juhlapuhe sen puolesta, että elämä on arvokasta silloinkin, kun on vanha ja harmaa ja unia täynnä.


Emma Healey: Elizabeth is missing
275 sivua
Kustantaja: Penguin

Kommentit

  1. Kaunis ja liikuttava kirjoitus Omppu! Kuten kirjakin selvästi. Ja kuinka ihana tuo Yeatsin runo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena. Tämä on ihastuttava teos. En ole lukenut tosiaankaan mitään vastaavaa aiemmin. Suosittelen.

      Poista
  2. Tämä on lukulistalla. Mysteerit kiinnostavat aina ja tässä viehättää lisäksi erityisesti ajatus kertojasta, jollaiseen en juuri aiemmin ole törmännyt, sekä mainitsemasi lempeys ja huumori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet lukemassa tämän ja kiinnostaa, miten sinä tämän koet. Kirjailija on nuori ja mietin, että miten hän päätyi tällaiseen aiheeseen. Taidokas toteutus joka tapauksessa. Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Ihana arvio, Omppu! Kuulostaa hyvältä kirjalta ja mielenkiintoiselta kertojahahmolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kirjasta on vaikea olla pitämättä. Toivottavasti tulee myös suomennos. Menekkiä varmasti olisi, kun muistisairaudet jatkuvasti vaan lisääntyvät. Tämä teos todellakin lisää ymmärrystä sitä kohtaan, miltä elämä tuntuu, kun muisti häviää. Kiitos kommentista.

      Poista
  4. Ehdottomasta haluan lukea kirjan, jossa on lasikuituista naurua. Ja muisti, se on yksi kaikkein parhaista aiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä lukiessa nauru ja itku ovat jokseenkin yhtä, toisiinsa sekoittuneita. Valtavan hieno teos, joka auttaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun muisti ei pelaa. Suosittelen. Kiitos kommentista.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Ukki Ukki Ukki! En voi lähestyä Sivistynyttä ja miellyttävää ihmistä ilman, että ensimmäisenä ei esiin astuisi Ukki, joka on lainannut ominaisuutensa kirjan nimeksi. Tai no. Sivistyneen ja miellyttävän välillä alkaa aika nopeasti särähdellä, sillä samaan aikaan kun kumpikin niistä on Ukin kohdalla totta on ne sitä vain siihen asti, kun liikutaan Ukin mukavuusalueilla. Ukki on teoksessa kaikkialla silloinkin kun ei ole. Ukki on elossa palvelutalossa, myöhemmin Ukki on kuollut ja hänen talonsa pitää siivota. Ja ne kaikki paperit ja valokuva-albumit ja minäkertoja niissä albumeissa lapsena hymyilemässä tekemässä mitä milloinkin, kuten lapsilla on tai ei ole tapana. Mutta nyt ei vielä suunnitella Ukin hautajaisia, sillä Ukki on palvelutalossa ja minäkertoja aka Ukin lapsenlapsi hänen luonaan vieraana. Jutellaan, ollaan Ukin silminä, kirjoitetaan Ukin saavutuksia muistiin. Niitä on paljon. Ukki on arkkitehti. Minäkertojakin on arkkitehti. Hieno ammatti, monien ihailema, mutta lähemmin tarka

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi