Siirry pääsisältöön

Christa Wolf: Erään naisen elämä

Kirjoitan ylös kaikki elämäsi merkkipäivät ja kerron mitä sinulle niinä päivinä tapahtui. Minun kertomuksestani tulee sinä. Eikö?

Christa Wolf (1929-2011) oli itä-saksalainen kirjailija siihen asti, kun Itä-Saksa oli olemassa. Muurin kaaduttua vuonna 1989 hänestä tuli saksalainen kirjailija, josta Sally McGrane* kirjoittaa, että Wolfista on sanottu, että hänen jälkeensä kukaan muu saksalainen kirjailija ei ole ollut yhtä suurena yleisön kiinnostuksen kohteena. Itä-Saksan aikakautena jokainen halusi lukea Wolfin teoksest. Monille hän oli paitsi kommunistisen Itä-Saksan tulkki, suorastaan profeetallinen hahmo.

Christan Wolfin romaanissa Erään naisen elämä (Nachdenken über Christa T.) kuvataan, miten Christa T. -nimisen naisen ystävä yrittää selvittää, kuka Christa T. oli. Teos koostuu palasista. Sinnikkäistä eri kulmista tehdyistä lähestymisistä. Vaikka suoria viitteitä poliittiseen elämään ei teoksessa juurikaan ole, Itä-Saksan voi kuulla huokailevan sen sivuilla. Mitä pidemmälle romaani etenee, sitä selvemmäksi käy, että mitään yhtä totuutta Christa T:stä ei ole olemassa.

Wolfin romaani on epänarratiivisuudessaan vaativa ja tyhjentymätön.  Romaani, josta joku sanoo: no, eihän tuossa nyt mitään ollut. Onneksi en ole joku. En haluaisi vaihtaa jokun kanssa paikkaa.

Erään naisen elämä sisältää runsaasti aineistoa, jonka edestä en tässä kirjoituksessa halua vetää verhoa. Seuraavassa muutama sitaatti, joiden toivon valaisevan, miksi olen tähän ratkaisuun päätynyt.

"Hänen oli oltava yksin tuskansa kanssa."

"Hän oli - meni liian pitkälle. Hän ei kyennyt tunnustamaan niitä rajoja, jotka nyt kerta kaikkiaan on asetettu jokaiselle. Hän eksyi joka asiaan, sitä saattoi odottaakin."

"Kuinka ohut onkaan pinta, jolla kuljen. Kuinka kauan vielä."

"Elätkö oikeastaan tänä päivänä, nyt, tänä hetkenä? Aivan kokonaan?"

"Pitäytyä tosiasioissa. Ja alla suluissa: Mutta mitä ovat tosiasiat?"


Erään naisen elämässä Christa T. on paljaana, enkä nyt puhu alastomuudesta. Paljaudessaan hän on salattu. Hän on tässä ja kun kirjoitan hän on tässä, on olla-verbi muuttunnut sinä aikana jo imperfektiin. Christa T:n ruumis on valkokangas ja hänen ystävänsä heijastaa häneen häntä itseään. Kuvat suurenevat yllättävällä tavalla, sulautuvat yhteen, eroavat, ovat samoja mutta toisin kuin aiemmin. Valkokankaan kulmassa lukee "Made in GDR".

Erään naisen elämässä fragmentaarisuus myrkyttää kronologian. Onko ihminen jatkumo? Entä jos on ollut tauolla näytelmästä nimeltä oma elämä jo pidemmän aikaa? Entä jos elämä on liian lyhyt, jotta ehtisi puhua kaikkein tärkeimmistä asioista? Entä jos on lähtijä, joka "rakastaa enemmän liikettä kuin tavoitetta."

Ihmiset eivät halunneet olla sellaisia kuin minä Christa T. heidät näki, eikä Christa T. voinut olla sellainen, jollaisena häntä haluttiin pitää. Jos näissä olosuhteissa valitsee itsensä, valitsee tallaamattoman tien ja voi olla varma, että maailma ei välitä, eikä sitä kiinnosta. Valitsee silti, eikä se oikeastaan ollut edes valinta. Enemmänkin kuin kuolema, joka lähestyy sivu sivulta.

Wolfin tekstissä hypätään tyhjään yhä uudestaan. Hypätään maailmaan, joka ei noudata maailman sääntöjä. Halutaan viitata asioihin sellaisina kuin ne ovat ja huomataan, että se on tehtävistä vaikein. Erään naisen elämä vaatii sinua antamaan itsesi sille ennen kuin se antaa sinulle. Tämän vuoksi pystyin lukemaan tätä teosta max. 5-10 sivua kerrallaan.

Wolfin tekstissä lauseiden varjot ovat pitkiä rihmastoja, niihin tulee halu eksyä. Tulee tunne, että teoksen maailma on todellisempi kuin maailma ikkunani takana. Tulee mykistys ja tietyllä tapaa kulkeva hengitys.

"Vetäköön suutansa hymyyn ken tahtoo: kerran elämässä, oikeaan aikaan, on paikallaan uskoa mahdottomaan." 


Christa Wolf: Erään naisen elämä (1970)
212 sivua
Saksankielinen alkuteos: Nachdenken über Christa T. (1968)
Suomentanut Keijo Kylävaara
Kustajantaja: Kirjayhtymä, Arena-sarja


*Sally McGrain: Remembering Christa Wolf (The New Yorker, 13.12.2011)

Kommentit

  1. Miten olen voinut Wolfin ohittaa vuosina, jolloin kotimaani oli Saksan kirjallisuus!

    Tämä kuulostaa ihan minun kirjaltani. Tuo myös jollain tavalla mieleeni de Viganin Yötä ei voi vastustaa, jonka tilasin juuri omaksi.

    Kiitos vinkistä! Menee listalle, johon kerään kirjoja niitä lähestyviä hetkiä varten, jolloin on aikaa ja jolloin käytän aikani miten huvittaa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä Leena todella uskomatonta, että olet ohittanut Wolfin. Sinä kaikista ihmisistä, joka olet suuri saksalaisen kirjallisuuden ystävä ja tuntija. Onneksi tämä on asioita, joille voi tehdä jotain.

      Itse en tunnista yhtymäkohtia de Viganiin, mutta niitä voi hyvin olla. Harmittaa, että en omista Wolfilta juuri tätä kirjaa. Haluaisin tämän nimenomaisen painoksen, jonka kansi on ihastuttavan 70-lukulainen. Arena-sarjassa julkaistiin useampiakin Wolfin teoksia, mm. Kesänäytös ja Jaettu taivas, jotka onneksi olen tajunnut ostaa, kun ne jostain divarista löysin. Medeia on myös ehdoton ja sitä nyt metsästän Erään naisen elämän lisäksi. Kiitos Leena ja hyvää ystävänpäiväviikonloppua!

      Poista
    2. Ei yhtymäkohtia varmaan De Vigainin tyyliin ole paljoakaan, mutta arvaan jo jotain, eli kirjoittajan tapa todeta asioita, pitää välimatkaa kovaankin aiheeseen. Böll käytti just sitä tyyliä ja olen huomannut lehtolapsessani eli ranskalaisessa kirjallisuudessa toisinaan samaa. Kannesta löydtä kyllä htymäkohtia Viganin kirjaan. Yötä ei voi vastustaa kansi on kuin eräs kuva minusta, salaa otettu pöydässä, pollopusero, hiukset, savuke kädessä, ilme, joka on muualla...Eräs ystäväni minua tuosta muistutti ja myönsin:) Elin rankat, villit teinivuodet...Tämän kannessa on jotain samaa.

      Wolf on nyt listallani. Jean Rhys oli viime vuonna...

      Poista
    3. Sanoisin melkeinpä niin, että välimatkaa ei tässä teoksessa mitenkään erityisesti pidetä, vaan oikeastaan pyritään pääsemään sen läpi, joka taas on mahdotonta.

      Ostin tuon Viganin kirjaston poistomyynnistä. Se on kyllä vähän kastunut versio, mutta mua ei haittaa, jos kirjassa näkyy jälkiä siitä, että se on kulkenut matkassa mukana. En tiedä, tulenko sitä toista kertaa lukemaan, mutta ainakaan siitä ei nyt ole kiinni, etteikö saisi teosta käsiinsä.

      Täytyykin katsoa tuotta kantta tarkemmin, niin näen nuoruuden kuvan sinusta. :)

      Poista
  2. Wolf on minun kirjailijasuosikkejani. Jaettua taivasta en ole lukenut, mutta aika paljon muuta. Kassandra on yksi hienoimpia koskaan lukemiani kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin kokonaan mainita Kassandran, kirja on eri paikassa minulla kuin nuo toiset Wolfit. Olin joskus niin toiveikas, että ostin Kassandran saksankielisenä, mutta jouduin toteamaan, että lukeminen oli liian hankalaa. Wolf on yksi niistä, jonka kirjoja luen uudestaan, joka ei ole minulle kovin ominaista. Kiitos Margit!

      Poista
    2. Wolf on vaikeaa luettavaa saksaksi. Luin kerran pienoisromaanin Unter den Linden. Sain sen luetuksi, mutta - huh - kauan kesti.

      Poista
    3. Tulin aika nopeasti samaan johtopäätökseen. Ehkä voisi lukea rinnan käännöksen kanssa.

      Poista
  3. Hieno teksti. Toivon että osaan itsekin jossakin vaiheessa pukea sanoiksi tämän lukukokemuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhean epäkiitollinen tilanne, kun olisi tehnyt mieli vaan nosta kädet pystyyn ja todeta: tästä kirjasta en osaa, en halua. Kirjoitin sitten jotain kuitenkin. Odottelen postaustasi. Kiitos Marile!

      Poista
  4. Luin tuon kirjan lukiossa ensimmäisen kerran ja en ole päässyt siitä irti. Ostin jopa uuden kirjan, kun toin kirjan blogiini, kun edellinen oli niin huonossa jamassa. Tuo kirja on mahtunut minulla aina kympin joukkoon, varmaan viidenkin. Oman kirjakaanonin peruspilareita, jonka on mieluiten pitänyt itsellään, sisällään. Vuoden alussa luin hyvin ohuen Wolfin kirjan, jonka olin ohittanut täysin. Nimi taisi olla Häiriötapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt tiennyt/muistanutkaan, että tämä on sinulla noin korkealla. Eipä silti, en ihmettele asiaa lainkaan, päinvastoin. Haluaisin lukea tämän saksaksi, mutta kielitaito ei riitä. Ehkä joskus luen tämän myös englanniksi, ihan vain maistellakseni, miten tämä hahmottuu englanninkielisenä. Tuo Arena-sarja oli aika mahti aikoinaan, monta Wolfiakin siinä julkaistiin. Kiitos Ulla. Tulen vielä lukemaan postauksesi Erään naisen elämästä.

      Poista
  5. Uaaah, onko ihminen jatkumo: mahtava kysymys, jota olen itse pähkäillyt viimeisen kuukauden! Pohdinta jatkuu. Kiinnostaa tämä kirjakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkumo, identiteetti yms. - tästä kirjasta löytää aineksia, jotka rikastuttavat ko. pohdintoja. Vaikea kirja, hyvin hidaslukuinen (ainakin minulle). Lähtemätön vaikutus. Kiitos!

      Poista
  6. Identiteetin häilyvyys (josta tässä siis mm. puhutaan?) on minusta yksi mielenkiintoisimmista teemoista kirjallisuudessa. Pistin tämän nyt muistiin. Kiitos, Omppu! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehkä sanoisi identiteetin häilyvyys, vaan mieluummin identiteetin mahdottomuus. No, em. riippuu tietysti siitä, miten identiteetin ylipäänsä mieltää. Kiitos Kaisa Reetta.

      Poista
  7. Työstin tekstiä tästä juuri samoihin aikoihin, kun postasit tämän. Nyt kun sain omani julkaistua, täytyi tulla lukemaan sinun postauksesi. Ymmärrän niin hyvin tuon halun nostaa kädet pystyyn. Koin tästä kirjoittamisen vaikeaksi. Olen jotenkin ajatellut, että hyvistä lukukokemuksista on aina jotain sanottavaa. Ja sitten tuli tämä.

    Hienoa, että kirjoitit kuitenkin, vaikka epäröit. Tekstisi lukeminen on ihanaa vertaistukea vaikean ja upean kirjan äärellä. Teos vetää nöyräksi, mutta onneksi lukukokemuksen voi jakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin eilen jo lukemassa postauksesi, mutta ei iltasella irronnut mitään järkevää kommenttia, joten käyn kommentoimassa vastattuani ensin sinun kommenttiisi. :)

      On useampia syitä, miksi en olisi halunnut Erään naisen elämästä kirjoittaa.
      1) Olisin halunnut tehdä tälle teokselle oikeutta, mutta se olisi vaatinut todella huomattavaa perehtymistä, joka ei ollut mahdollista
      2) Tämä meni niin henkilökohtaiselle alueelle, että paljon asioita jätin siksi pois, kun niistä kirjoittaminen tuntui liian intiimiltä
      3) Jos kirjallinen teos on oikein huima, se saa melko sanattomaksi. Tästä toinen esimerkki viime ajoilta on Patty Smithin M Train, josta myöskään en pystynyt kirjoittamaan kuin muutaman fragmentin

      Minulla on Erään naisen elämä kirjastolainana ja en millään raaskisi palauttaa sitä. Haluan sen omaksi. Myös englanniksi, ehkäpä myös saksaksi, niin voin tutkia Wolfin lauseita käännöstä vasten.

      Kiitos kun kävit kommentoimassa. Nyt suuntaan blogiisi.

      Poista
  8. Nyt hyppäsin tänne tuolta Durasista (sen siitä saa kun nukkuu, että kaikki menee ohi). Tämän(kin) taidan laittaa sille loputtomalle lukulistalle. Ja nyt käperryn miettimään tuota kysymystä jota tässä muutenkin hieman mietin: onko ihminen jatkumo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin muuten vasta nyt, että sekä Wolfin että Durasin kirjan nimessä on sana'elämä'. Vaikka se on ilmiselvää ja näkyvää, en nyt vaan ollut jotenkin varsinaisesti havainnut asiaa. Christa Wolf on myös uudelleenlukulistallani. Jotain kertonee se, että olen joskus yrittänyt yltiöpäisyyksissäni lukea Kassandraa saksaksi. Lopputuloksesta ei ole paljon raportoitavaa. :)

      Hyviä tuulia ja mukavaa, kun välillä piipahtelet täällä blogeissa. Kerin sitä meiliä päässäni. Uskallanko? Rohkenenko? Tietysti, mutta silti mietin. Kiitos pus pus.

      Poista
    2. Sydän sydän sydän ja hyvää viikonloppua!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä