Siirry pääsisältöön

Annika Idström: Isäni, rakkaani - BAR Finland 19

Annika Idströmin (1947-2011) romaani Isäni, rakkaani (1981) alkaa hätkähdyttävästi: "Minulla ei ole isää. Minun isäni on kuollut." Nämä lauseet liittävät sen lukiessani oitis samaan kirjalliseen perheeseen, johon kuuluu ikiklassikko, Albert Camus'n Sivullinen, jonka ensimmäiset sanat kuuluvat: Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Camus'n romaanin tapaan Isäni, rakkaani avautuu alusta alkaen kompleksisena teoksena. Siinä unet, fantasiat ja todellisuus sekoittuvat tavalla, joka tekee mahdottomaksi erottaa niitä toisistaan. Isäni, rakkaani on alitajunnan paikoin varsin mustaksi käyvää liikettä.

1980-luvulla suomalaiseen kirjallisuuteen ilmestyi uudenlainen todellisuuden hahmottamisen tapa, josta alettiin käyttää nimitystä pahan koulukunta. Sen edustajiin kuuluivat Idströmin lisäksi mm. Esa Sariola, Eira Stenberg ja Juha Seppälä. Pahan koulukunnan kirjailijoiden tuotannolle oli yhteistä heidän teostensa ahdistavuus, vastenmielisyys ja lukijaa järkyttävä tematiikka. Riippumatta siitä, onko pahan koulukunta 1980-luvun kirjallisuuden jäsentäjänä oikeutettu nimitys vai ei, sisältää Isäni, rakkaani juuri sen tyyppistä pimeää, jota on pidetty kyseisen koulukunnan tunnuspiirteenä.

Idströmin teos kertoo 30-kymppisestä Laurasta, joka työskentelee Sea Star -nimisessä ravintolassa, jonka paikalle huomaan lukiessani liimaavani Sikalan eli Helsingin Kapteeninkadun Sea Horsen. Tuskin on teoksen alkusanat kuolleesta isästä päässeet ilmoille, kun Lauran isä jo seisoo Sea Starin ovella. Näin Idström tekee lukijalle alusta alkaen selväksi, että se mitä sanotaan ei välttämättä pidä faktisesti paikkaansa, vaan kertoo enemmänkin teoksen päähenkilön tunteista, fantasioista ja mielenliikkeistä.

Isä on hylännyt Lauran tämän ollessa pikkutyttö ja Lauran tunteissa isää kohtaan viha on omistushalusta kipeää rakkautta ja rakkaus mustasukkaista vihaa. Kun Laura tutustuu isän tyttöystävään Irjaan käynnistyy oidipaalinen näytelmä, jossa Laura muuttaa isän ja Irjan luo ja pyrkii ottamaan Irjan paikan.

En aio vielä kuolla. Lähden isän luo. Jos minä kuolen, kuolee hänkin. Minä vihaan häntä. Kalmanhajuinen haaska vieressään hän makaa kostealla petillä ja kuvittelee elämää kauniiksi. Menen hänen luo ja kerron totuuden. Minä olen totuus, hänen tyttärensä Laura.

Idström kirjoittaa ihmismielen synkistä pohjamudista ja seksuaalisessa häkellyttävyydessään hänen romaaninsa omaa yhtymäkohtia samana vuonna ilmestyneen Anja Kaurasen Sonja O:n (klik) kanssa. Laura esimerkiksi harrastaa seksiä Sea Starin portsarin kanssa ja valuttaa spermat ravintolan keittiön pöytäkaakeleille ja hekumoi ajatuksella, että tuolle samalla pinnalle asettavat ravintolan muut työntekijät leipänsä seuraavana päivänä. Ehkä kyse on fantasiasta, ehkä ei. Joka tapauksessa teos sisältää seksuaalisesti hämmentävää kuvastoa, jonka epämukaviin huipentumiin kuuluu Lauran ja hänen isänsä välille kirjoittuva insestinen vivahde.

Sea Starin keittiöstä kasvaa teoksessa Lauran henkisen nälän näyttämö  - psykologisesti monimutkainen ja raaka kudelma, jossa kokki tekee isälle tartar-pihviä ja lihamyllystä "pursuaa suikaloitua lihaa kuin punaisia, paksuja kastematoja." Idströmin kuvaus on raadollista. Hänen sanojensa välistä nousee lihan löyhkä.

Idströmin romaanissa lähimmät ihmissuhteet ovat tummia sävyjä täynnä ja kipukohdat vaikuttavat siirtyvän sukupolvelta toiselle, sillä kuten isä on hylännyt Lauran on myös Laura hylännyt tyttärensä Anun. Teoksen keskellä on Lauran äidin kertoma satu Anusta, jossa äidin ja lapsen välinen suhde on valtataistelua, jossa äiti ei voi pärjätä lapselleen. Äiti on lapsen ruokaa. Lapsen, joka konkreettisesti imee äitinsä tyhjäksi niin että rinnoista tulee pelkät "kuihtuneet ryppyiset nahkapussit," kunnes ne taas kasvavat jättikokoisiksi jättilapsen jättisuuta varten.  Anu suistaa äidin nukkumaan lattialle ja tekee tämän elämästä kaikin tavoin helvettiä.

Isäni, rakkaani on kaiken sen kirjoittamista auki, josta sovinnaisuussääntöjen mukaan kuuluu vaieta.  Se on uhmakasta huohotusta, joka ei päästä lukijaansa helpolla.


Annika Idström: Isäni, rakkaani (1995/1981)
180 sivua
Kustantaja: WSOY (Kotimaiset valiot -sarja)

BAR Finland -postaussarja

Linkki blogini BAR Finland -välilehdelle (klik)




Kommentit

  1. Kiitos Omppu muistutuksesta Idströmin tuotannosta. Tätä en ole lukenut, mutta päädyin lainaamaan Kirjeitä Trinidadiin Ylen sivuilta e-kirjana. Sen olen lukenut nuorena, mutta en muista siitä paljoakaan. Todella vetävää tekstiä. Jostain syystä sekoitan Idströmin aina Leena Landeriin, joka myös kirjoittaa aika rankoista teemoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukavaa tuoda esiin kirjailijoita, joista ei niin paljon puhuta. Sehän oikeastaan on tämän BAR Finlandin ideakin.

      Kuuntelin taannoin Pietari K:n podcastin, jossa hän puhui tuosta Kirjeitä Trinidadiin ja se kuulosti hitsin mielenkiintoiselta. Pitääpä ottaa se jossain vaiheessa lukuun.

      Poista
  2. Tämä Idströmin kirja on lukematta, mutta Kirjeitä Trinidadiin ja Veljeni Sebastian tekivät aikanaan vaikutuksen. Kovin synkkiähän ne olivat molemmat. Ihmisten välillä tuntuu olevan pelkkää itsekkyyttä ja rakkaudettomuutta, josta kaikki onnettomat elämät syntyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovathan nämä Idströmin kirjat tosiaan synkänpuoleisia, mutta kuitenkin niin vahvoja ja rehellisen rohkeita. Mietin pitkään valitsenko "baariin" mukaan Sebastianin vai tämän, mutta päädyin sitten tähän kuitenkin osin sillä perusteella, että tämä ei liene yhtä tunnettu kuin Sebastian.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e