Siirry pääsisältöön

1918-haasteen koostepostaus

Tykkään julkaista lukuhaasteita, mutta lähes poikkeuksetta kyllästyn niihin ennen pitkää.  Usein on käynyt niin, että olen tullut lukeneeksi ihan kaikkea muuta kuin haasteeseen sopivaa kirjallisuutta, vaikka muutoin lukisinkin juuri sen tyyppisiä kirjoja, joita haasteessa perään kuulutetaan. Kummallista ja kertoo ehkä siitä, että olen lukijana kuriton ja kovin huono pitäytymään itselleni asettamissani suunnitelmissa.

1918-haaste ei ollut poikkeus ja pientä turnausväsymystä oli ilmassa jo varsin varhain ja tämän vuoksi palautin useampia aiheeseen liittyviä teoksia lukemattomina takaisin kirjastoon. Kustantamoille vaikuttaa olleen kunnia-asia julkaista sisällissotaan liittyvää kirjallisuutta ja kun vuosiluku 1918 on vilahdellut teoksen jos toisenkin kannessa niin ihmekös tuo, että on alkanut mennä ähkyn puolelle. Viime vuonna olin turvoksissa Suomi 100 -teemasta, joten toivon todella, että vuosi 2019 ei ole mikään kirjallinen teemavuosi.

Vähäiset 1918-haasteeseen lukemani teokset ovat:

Veijo Meri: Vuoden 1918 tapahtumat

Heidi Köngäs: Sandra

Juri Nummelin (toim.): Sisällissodan ääniä - kaikuja punaiselta ja valkoiselta puolelta

Kim Leine: Kuilu

Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918

Lisäksi kävin KOM-teatterissa katsomassa Anneli Kanton samannimiseen romaaniin perustuvan näytelmän Veriruusut.


Olen yllättynyt siitä, että luettujen haastekirjojen määrä ei ole suurempi, sillä minusta tuntuu, että olen viettänyt aikaani sisällissodan tematiikkaa pohtien huomattavasti enemmän kuin mitä lukemieni teosten määrä antaa ymmärtää. Osin tämä varmasti johtuu siitä, että haasteaikana tosiaan lainasin kirjastosta monia teemaan liittyviä teoksia, jotka jäivät lukematta. Syksyn kirjamessuilta ostin nimenomaan tätä haastetta varten Sture Lindholmin toimittaman teoksen Vankileirihelvetti Dragsvik (Atena). Sekin on jäänyt lukematta ja pitkälti siitä syystä, että olen nähnyt Dragsvikista kertovan dokumentin, joka oli niin ahdistava, että en ole pystynyt Lindholmin teokseen käymään käsiksi. Ja kyllä, tiedän, että on hirveän etuoikeutettua ahdistua kirjoista, joissa kuvataan historiallisia tapahtumia, jotka moni joutui elämässään todeksi kokemaan.

Koska oma saaliini jäi näin pieneksi olisi sitäkin kiinnostavampaa kuulla, mitä te muut tämän haasteen parissa luitte.

Tässä vielä kertauksena haastearvonnan säännöt:

Yhden postauksen kirjoittaneet saavat haasteeseen osallistuneiden kesken suoritettavassa arvonnassa 1 arvan, 2 postausta kirjoittaneet 2 arpaa, kolme postausta kirjoittaneet 3 arpaa ja neljä tai sitä useamman postauksen kirjoittaneet 4 arpaa.

Pääpalkintona on korvamerkitty 20 euron seteli, jolla voi ostaa Alkosta omien mieltymysten mukaan joko puna- tai valkoviiniä.


Mukana arvonnassa ovat kaikki lukemisensa kommenteissa 22.5.2018 mennessä ilmoittaneet.

Kommentit

  1. Kiitos haasteen järjestämisestä! Koosteeni löytyy täältä: http://unelmienaika.blogspot.fi/2018/05/mita-luin-1918-lukuhaasteeseen.html?m=1

    VastaaPoista
  2. Kiitos Omppu tästä mielenkiintoisesta haasteesta. Minä luin aiheeseen liittyviä lapsille- ja/tai nuorille sopivia teoksia. Luin seuraavat kolme kirjaa:

    Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918 https://luetaankotama.blogspot.fi/2018/04/sisaret-1918.html

    Laura Lähteenmäki: Yksi kevät https://luetaankotama.blogspot.fi/2018/04/nuortenkirja-suomen-sisallissodan.html

    Laila Kohonen: Miehuuskoe 1917 https://luetaankotama.blogspot.fi/2017/12/laadukas-lastenromaani-suomen.html

    Tuo viimeinen ei kerro varsinaisesti sisällissodasta, mutta taustoittaa sitä mitä mainioimmalla tavalla. Ja tokihan levottomuudet sekä kaartien että perustaminen alkoivat jo vuoden 1917 puolella.

    VastaaPoista
  3. Kiitos antoisasta haasteesta!

    Suunnitelmia minullakin riitti, mutta lopulta suoritukseni jäi kolmeen luettuun romaaniin. Jotenkin lohduttavaa lukea, että sinullekin tuli ähky tästä aiheesta. Mietin pitkään, viitsinkö avautua kyllästymisestäni, mutta lopulta uskaltauduin. Olen pitänyt taukoa aiheesta nyt useamman kuukauden ja taas tuntuu siltä, että EHKÄ jatkan sen parissa vielä jonakin päivänä. Anna Lindholmin vastikään suomennettu "Ines 1918: Viisi naista sisällissodassa" ainakin kiinnostaa kovasti. Mutta katsotaan.

    Koosteeni löytyy täältä: https://nannankirjakimara.blogspot.fi/2018/05/yhteenvetoni-1918-lukuhaasteesta.html

    VastaaPoista
  4. Minun koosteeni löytyy täältä: https://evariankirjahylly.blogspot.com/2018/05/haastekoonti-1918-lukuhaaste.html

    Suuret kiitokset hienosta haasteesta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos avartavasta haasteesta! Minä luin viisi kirjaa, sama meillä on ainoastaan Sandra. Tarkoitus oli lukea enemmänkin, mutta väsy voitti. Kooste täällä:

    https://kirjaviekoon.blogspot.fi/2018/05/sisallissota-haasteen-koonti.html

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta, itsellänikin oli vähän turnaus/haaste -väsymystä, mutta osallistuin vain kahdella teoksella.

    http://jokkenrunot.blogspot.fi/2018/05/1918-haaste.html

    Jos voitto osuu kohdalleni, voit laittaa sen hyväntekeväisyyteen valitsemaasi kohteeseen :)

    VastaaPoista
  7. Haasteväsymys (tai sisällissotaväsymys) yllätti minutkin, enkä loppujen lopuksi lukenut haasteeseen kuin kaksi kirjaa,

    Köngäksen Sandran: https://luetutlukemattomat.blogspot.fi/2017/11/heidi-kongas-sandra.html

    ja Hopun Sisällissodan naiskaartit: https://luetutlukemattomat.blogspot.fi/2017/09/tuomas-hoppu-sisallissodan-naiskaartit.html

    VastaaPoista
  8. Koosteeni löytyy täältä: https://tuntematon-lukija.blogspot.com/2018/05/1918-lukuhaasteen-koonti.html

    Minullakin ilmeni haasteväsymystä, joten lukemistoni jäi pienehköksi. Kiitoksia kuitenkin erittäin mielenkiintoisesta haasteesta! :)

    VastaaPoista
  9. Luin 9 kirjaa ja lisäksi 2, jotka sijoittuivat syksyyn 1917 ja sisällissodan esinäytöksiin. Samoja meillä on Meri ja Köngäs. Innostuin tästä haasteesta, ja luettavaa jäi tuonnemmaksikin, vaikka nyt pidän hieman taukoa ensin.

    Kiitos, Omppu, haasteesta. Tässä koosteeni:
    https://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2018/05/1918-haasteen-koonti.html

    VastaaPoista
  10. Kiitos haasteesta!
    Täällä oma koontipostaukseni: https://kirjastolaisenkirjahyllysta.blogspot.com/2018/05/1918-haaste-kooste.html
    Viisi kirjaa luin, neljästä kirjoitin blogiassa yhteensä kolmessa postauksessa. Lisäksi tuli katseltua televisiosta jonkin verran aiheeseen liittyviä ohjelmia :)

    VastaaPoista
  11. Minä en lukenut kuin yhden aihetta sivuavan kirjan eli Anni Kytömäen Kultarinta.

    Santta

    VastaaPoista
  12. Tämä on ollut hieno haaste. Hyviä kirjoja olet lukenut. Minulle on noista luettuja vain Köngäs ja Meri.

    VastaaPoista
  13. Kiitos Omppu hyvästä haasteesta! Alku oli minullakin innostuneempi, loppua kohti halusin olla välillä jo ajattelematta noita kauheita aikoja... Neljä teosta on kuitenkin ihan kelpo saalis.

    https://kirjahyllyssablogi.blogspot.fi/2018/05/1918-haaste-oma-koontini.html

    VastaaPoista
  14. Kiitos haasteesta!
    Luin haasteen aikana aiheesta kaksi kirjaa (Sandran ja Laura Lähteenmäen nuortenromaanin Yksi kevät) ja kävin katsomassa KOM-teatteri Veriruusut.
    Koostepostaus täällä:

    https://paljonvaloa.wordpress.com/2018/05/16/yksi-kevat-ja-1918-haasteen-koonti/

    VastaaPoista
  15. Luin neljä kirjaa:
    - Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi (http://suketus.blogspot.fi/2017/07/kansallistaiteilija-toisin-silmin.html)
    - Heidi Köngäs: Sandra (http://suketus.blogspot.fi/2018/02/heidi-kongas-sandra.html)
    - Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918 (http://suketus.blogspot.fi/2018/04/tyttojen-tarinoita-vuodesta-1918.html)
    - Laura Lähteenmäki: Yksi kevät (http://suketus.blogspot.fi/2018/04/tyttojen-tarinoita-vuodesta-1918.html)

    Kiitos haasteesta, vaikken siihen lopulta tämän suuremmin paneutunutkaan.

    VastaaPoista
  16. Luin yhden aiheeseen sopivan teoksen, Jesse Matilaisen sarjakuvaromaanin Suomen suurin kommunisti. http://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2017/06/jesse-matilainen-suomen-suurin.html

    VastaaPoista
  17. Arvonta on suoritettu arvontageneraattorilla ja voittaja on Tuntemattoman lukijan Hande. Onnea voitosta! Otan sinuun yhteyttä palkinnon toimittamiseksi.

    Kiitos kaikille osallistuneille. Aika mahtava 1918-potti saatiin kasaan, vaikka turnausväsymystäkin oli välillä ilmassa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän