Siirry pääsisältöön

Horjuu horjuu, sortuuko myös? - Kai Aareleid: Korttitalo

Virolainen, toukokuussa Helsinki Lit -tapahtumaan tuleva Kai Aareleid (s. 1972) sai romaanillaan Korttitalo minut pohtimaan omalta kannaltani vähemmän miellyttävää asiaa.

Korttitalon takakannessa Aareleidin romaania kuvataan mm. seuraavasti: "runollisen tarkasti kerrottu sukutarina Viron menneisyydestä ja muistoista." Näiden sanojen myötä näen edessäni virolaisia, joita ollaan kuljettamassa Siperiaan, näen kipua, kyyneliä ja suljetun yhteiskunnan. Aistin neuvostokommunismin kaikkialla häilyvän varjon, kuulen nyrkin iskevän oveen ja haistan kesken unien herätettyjen ihmisten pelon.

Väärin meni. Jäin kiinni virolaiseen kirjallisuuteen liittyvistä ennakko-oletuksistani. Korttitalo kertoo toisenlaista tarinaa. Yksilön ja perheen tarinaa, jossa kommunismin kumu on läsnä taustaäänenä.

Teoksen alussa oleva valokuva synnyttää voimakkaan tunteen siitä, että kyse on Aareleidin omasta henkilöhistoriasta, mutta yhtä hyvin kuva saattaa olla hämäystä, jonka avulla kirjailija tekee romaanin päähenkilöstä Tiinasta konkreettisesti läsnäolevan.

Aareleid on luonut romaaninsa kertojan, aikuisen Tiinan, joka alkaa kertoa omalle lapselleen tarinaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Näin hän siirtää mikrotason historiaa seuraavalle sukupolvelle, jotta se, mitä kerran oli ei pääsisi unohtumaan.

Aikuinen Tiina kertoo asioista, joista on vaikea puhua, mutta joista ei enää voi vaieta. Salaisuudesta, jonka on tullut aika löytää kuulijansa.


Lupasin, että kerron sinulle lopulta kaikesta.  [...] Aloittaa pitäisi alusta. Mutta missä on alku? Alkuja on paljon.

Aareleid käyttää taiten hyväksi lapsen näkökulmaa ja tässä suhteessa Korttitalo tuo mieleen toisen mainion virolaisen nykyromaanin, Ilmar Taskan teoksen Pobeda 1946 (Wsoy). Siinä missä Taska kuvaa yksilön kautta yhteiskunnallisia tapahtumia, on Korttitalossa kuvauksen keskiössä enempi yksityisen alue, jota Aareleid lähestyy Tiinan ja hänen perheensä tarinan kautta.

Korttitalo sijoittuu 1950- ja 1960-lukujen Tarttoon. Se on Tiinan kasvukertomus ja pyrkimys saada selville, mitä vuosia sitten oikein tapahtui ja kuka isä oli. Isä, jonka poissaolot muuttivat tunnelman kotona kireäksi ja jota lähelle Tiina ei koskaan päässyt. Isä, jonka arvoitukseksi jäänyttä luonnetta teoksessa konkreettisesti symboloi tämän kadonnut muotokuva. Voisikin sanoa, että Korttitalo on isän muotokuvan luomista ja sen ripustamista uudelleen seinälle.
Valokuva kirjan alussa

Teoksen nimi korostaa salaisuuksien verkkoa, joka saa Tiinan kodin huojumaan. Lapsi ei ymmärrä, mistä on kysymys, kun äiti laittaa liikaa huulipunaa ja nauraa kiharat heiluen vieraan seurassa. Kun isän poissaolot pitenevät ja patjan alta löytyy tukuttain rahaa.

Korttitalossa on paljon ilmaa, sen nurkissa puhaltaa tuuli, joka usein ei tule lempeiltä seuduilta. Pääkappaleiden osalta teos etenee lineaarisesti, mutta niiden sisällä liikutaan muistojen ajassa, jota myös teoksen fragmentaarinen luonne peilaa.

Mutta mitä on muistaminen? Mitä enemmän yritän koota muistojani näille keltaisille, pyöreäkulmaisille sivuille, jotka muistuttavat lapsuudesta, sitä selvemmäksi käy, että minulla on jäljellä vain aukkoja. On hiljaisuuksia, joihin olemme paenneet niin kauan, että niistä on tullut erottamaton osa meitä itseämme, että ne hiljaisuudet olemmekin me. 

Vuosien alta kertoja löytää Tiinan, joka rakastuu ensimmäistä kertaa. Tiinan, jonka koulussa virolaiset ja venäläiset on erotettu aidalla toisistaan. Tiinan, jonka äiti muuttaa kodista pois. Tiinan, joka etsii vastausta isänsä arvoitukseen luetteloimalla tämän elämän esineet.

Nuori Tiina ei saa vanhemmiltaan hoivaa, jota hän kipeästi kaipaa. Joskus jo melkein, mutta ei kuitenkaan. Kuin ovi, joka on raollaan, mutta jonka näkymätön käsi vetää tiukasti kiinni. Vieraus on asettunut isän ja Tiinan välille, eikä heistä kumpikaan osaa sitä murtaa.

Ei ole väliä sillä, että tytär haluaisi tarttua isää kaulasta ja itkeä, tai että isä tahtoisi ojentaa kätensä ja silittää tytön päätä. He eivät tee sitä, eivät voi, ovat liian kaukana toisistaan.

Korttitalo on elämän kaltainen. Kysymyksiin ei löydy yksinkertaisia vastauksia, hiljaisuus ei aina suostu aukeamaan ja muistoihin kerrostuu sellaistakin, josta ei voi varmuudella tietää onko kyse niihin myöhemmin liitetystä aineksesta.

Teoksen fragmentit ovat valokuvan kaltaisia. Toisinaan liian tummia, toisinaan liiaksi valottuneita ja joskus albumiin on jäänyt pelkkä liimajälki, joka kertoo, että kerran sillä paikalla oli kuva. Ehkä juuri se kuva, jonka kertoja tarvitsisi täydentääkseen aukon, johon muisti ei yllä.




Kai Aareleid: Korttitalo
333 sivua
Linnade põletamine (2016)
Suomentanut Outi Hytönen
S&S (2018)


Helmet-lukuhaaste, kohta 43 Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi

Kommentit

  1. Unnukkaista tekstiä tuottaa Aareleid. Korttitalo on erinomainen symbolinen nimi tälle teokselle, jonka sisältö - kuten itse elämäkin - on erillisistä ja irrallisista korteista asumamme talon kokoiseksi ja näköiseksi koottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun yhden kortin poistaa koko rakennelma sortuu ...

      Tässä kirjassa rakenne ja kaikki toimi hyvin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip