Reader, why did I marry him?

Virolainen, toukokuussa Helsinki Lit -tapahtumaan tuleva Kai Aareleid (s. 1972) sai romaanillaan Korttitalo minut pohtimaan omalta kannaltani vähemmän miellyttävää asiaa. Korttitalon takakannessa Aareleidin romaania kuvataan mm. seuraavasti: "runollisen tarkasti kerrottu sukutarina Viron menneisyydestä ja muistoista." Näiden sanojen myötä näen edessäni virolaisia, joita ollaan kuljettamassa Siperiaan, näen kipua, kyyneliä ja suljetun yhteiskunnan. Aistin neuvostokommunismin kaikkialla häilyvän varjon, kuulen nyrkin iskevän oveen ja haistan kesken unien herätettyjen ihmisten pelon. Väärin meni. Jäin kiinni virolaiseen kirjallisuuteen liittyvistä ennakko-oletuksistani. Korttitalo kertoo toisenlaista tarinaa. Yksilön ja perheen tarinaa, jossa kommunismin kumu on läsnä taustaäänenä. Teoksen alussa oleva valokuva synnyttää voimakkaan tunteen siitä, että kyse on Aareleidin omasta henkilöhistoriasta, mutta yhtä hyvin kuva saattaa olla hämäystä, jonka avulla kirjailija tekee

Rakastuin Ilmar Taskan romaaniin Popeda 1946 siitä yksinkertaisesta syystä, että se on aika lailla täydellinen romaani. Siitä ei puutu mitään, eikä siinä ole mitään liikaa. Se ottaa lukijan syliinsä ja rutistaa. Jos pitäisi kuvata yhdellä sanalla koko sitä tunnekimppua, jonka Pobeda 1946 herättää käyttäisin adjektiivia stonermainen. Sillä luonnollisesti viittaan John Williamsin romaaniin Stoner, jonka kanssa Pobeda 1946 :lla ei ole tarinallisesti mitään yhteistä. Taskan romaanissa on kuitenkin samantyyppistä syvää koskettavuutta, melankoliaa, unelmia ja niiden sortumisia, ihmiselon haurautta, kaipuuta ja haikeutta. Sen tunnemaasto vetää sydänlangoista, mutta tässä vedossa ei ole mitään sentimentaalista. Stonerin mainitsin myös siksi, että siitä ovat monet lukijat olleet haltioissaan ja toivon Stonerin nimen mainitsemisen johtavan siihen, että mahdollisimman moni lukisi Pobeda 1946 :n. * Pobeda 1946 oli mennyt minulta kokonaan ohi ja löysin sen vasta, kun tutkin Helsinki Lit