En kirjoita Pohjoisesta yökirjasta siksi, että Kirsi Simonsuuri kuoli kesäkuun lopussa. Olin nimittäin päättänyt jo pari päivää ennen tietoa hänen kuolemastaan, että heinäkuun BAR Finland -teksti tulisi käsittelemään Pohjoista yökirjaa, joka herätti aikoinaan melkoista myllerrystä. Kirjan vastaanotosta kiinnostuneille suosittelen Taru Väyrysen teosta Odysseia Ouluun - Kirsti Simonsuuren Pohjoisen yökirjan viesti ja vastaanotto (SKS 1999). Itse en ole Väyrysen tutkimusta vielä lukenut, mutta aion tutustua siihen myöhemmin.
Pohjoisessa yökirjassa Simonsuuren kritiikki kohdistuu niin Oulun yliopistoon kuin Oulun kaupunkiinkin sekä laajemmassa mielessä Suomeen ja suomalaisiin. Raivostuttavaa, ylimielistä, itseään korostavaa - kenties niin, mutta minä olen täysin jäävi Simonsuuren sanojen edessä. Minä en lue Pohjoista yökirjaa niin kuin luetaan kirjasta sanoja ja lauseita. Minä luen sitä Simonsuuren persoonan kautta, enkä edes yritä pitää teosta ja sen tekijää erillään. Minä luen sitä sen huuman kautta, jota tunsin Simonsuuren luennoilla ja hänen läheisyydessään. Luen sitä koko tunnetun historian, filosofian ja myyttitarinoiden läpi. Fernando Pessoaa lainatakseni: "Luen kuin ihminen joka luopuu valtaistuimestaan."
Minun kotini on Simonsuuren tekstissä. Se on tyyny, jolle lasken pääni ja vaikka kukaan ei makaisi vieressäni, en koskaan olisi yksin. Sillä. Juuri niin. Kyllä. Yhä uudestaan.
Pohjoinen yökirja rakentuu vuodenkierron ympärille. Teoksen alussa Simonsuuri on vasta palaamassa Suomeen ja hän luo teokseensa vahvan tunnemaaston, joka tihkuu eroottista latausta ja rakentaa samalla vahvan kontrastin sille, mitä Oululla on tarjota.
Puutarhassa päärynäpuun varjossa ruusut rönsyilevät iiristen, ruskoliljojen ja murattien seassa, kissa laahustaa piilopaikastaan, jossa se on nukkunut puolen päivää. Kaikki on pysähtynyttä, paitsi puutarhan villikasvu, imelät tuoksut. Mutta kaikki on samalla kiihottavaa.
Simonsuuret sanat tulevat kaukaa, niiden pinnalle heijastuu filosofien kosketuksia Platonista alkaen. Kun Pohjoinen yökirja julkaistiin Simonsuuri oli 35-vuotias. On mahdotonta käsittää, miten hän oli onnistunut hankkimaan itselleen niin valtavan tietovaraston kuin mitä jo tästä teoksesta käy ilmi. Pohjoinen yökirja on vahvasti kiinni eurooppalaisessa kulttuuriperinnössä. Sen sivuilla juoksevat jumalat/taret suupielet nektaria valuen.
Niin. Yöt eivät ole nukkumista, vaan lukemista varten. Simonsuuren tekstin välistä Simone Weil kuiskii sanoja kärsimyksestä ja kauneuden ideaaleista, jotka eivät voi kääntyä pois todellisuuden teiltä.
Tätä tekstiä on vaikea kirjoittaa, koska haluaisin sanoa kaiken ja saman aikaisesti pitää saman kaiken ihan kokonaan itselläni. En kerro, mitä kaikki on. En vedä verhoa kaiken edestä. Olen riisunut ihoni jo aikoja sitten, sillä Pohjoista yökirjaa lukiessani minun ei tarvitse pelätä mitään. Astun ulos suojistani ja teen niistä sydämenmuotoisen kasan tälle lattialle tässä, jonka päällä jalkani lepäävät. Lukemalla sinun sanojasi saan sydämen hengittämään.
Pimeys, pohjoinen pimeys. Pimeyden välissä yksinäisyys ja kirjoittaminen. Vaikka Pohjoinen yökirja sijoittuu Ouluun minusta tuntuu lukiessa, että Oulu on enemmänkin nimi paikalle, joka edustaa paikkaa, johon kirjan tekijä ei kuulu. Jossa hän väkisinkin herättää niin huomiota kuin närkästystäkin ja on jatkuvasti vaarassa tulla ymmärtämättömien tuomitsemaksi. Oulusta kasvaa Simonsuuren kirjassa väliaikainen asuinpaikka, eräänlainen käänteinen Ithaka.
Jos sinua ohjaavat toiset uskomukset, toiset myytit, kuin ympärilläsi olevia ihmisiä, sinun on lähdettävä pois.
Matkanteko. Lähtemisen ja saapumisen teemat, ja erityisesti niiden välissä oleva liminaalisuuden tila; kynnykset joilla ei enää, mutta ei myöskään vielä. Edellisen voi lukea suuresti tai pienesti yksittäisestä askeleesta koko elämän kattavaan matkaan. Yhtäaikaisesti ja päällekkäin.
Pohjoisen yökirjan sivuilla on Simonsuuren runoja sekä näytelmäkatkelma, jonka hän kirjoittaa tylsässä kokouksessa. Äkkiä ollaan luomistyön keskellä ja edelliset sanat kirjoittaessani huomaan tuijottavani Sikstuksen kappelin kattoa. Juuri näin käy, kun lukee Simonsuurta. Historia ja menneisyys lukevat nykyhetkeä, kieltäytyvät olemasta vain sitä, joka joskus oli ja jonka olemme luulleet jättäneemme taaksemme. Mikään ei jää tai ole ohi.
Teoksessa olevien runojen kohdalla pääsen niiden kirjoittamisen hetkeen. Pääsen niiden syntypaikoille.
Nautinnon kuola tihkuu
Paperini, lakanani
Kosteat liinat
Joihin merkit painuvat.
Pohjoista yökirjaa on hankala sijoittaa mihinkään genreen ja miksi pitäisikään. Se on omaelämäkerrallinen, esseistinen ja tunnustuksellinen. Ryöpsähtävä ja samanaikaisesti loppuun hiottu ja särmät esiin jättävä. Kirsti Simonsuuren läsnäolo tekstissä on vahvaa ja sitä läsnäoloa minä rakastan ja kaipaan. Siitä olen kiitollinen nyt ja aina.
Kirsti Simonsuuri: Pohjoinen yökirja
142 sivua
Kirjayhtymä (1981)
Aiempiin BAR Finland -sarjan kirjoituksiin pääset tutustumaan tästä
Voi miten hieno teksti, kiitos!
VastaaPoista