sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Vappu Kannas: Kirjeitä Japaniin


 "Tämä on tarina, jonka olen itselleni kertonut. Se on muovannut koko identiteettini ja sen, millaiseksi elämäni on muodostunut. Tarina on kannatellut minua ja hohtanut ylläni kuin sädekehä."

 

Vappu Kannas debytoi romaanilla afrosuomalaisesta Rosa Claystä, jossa korostuivat Rosan elämäntapahtumien lisäksi kertomiseen liittyvät kysymykset. Vaikka Kannaksen Kirjeitä Japaniin käsittelee ystävyyttä ja sen merkitystä myös sen luuliima on kerrontaan liittyvissä tekijöissä keitetty.


Ystävyys määrittyy teoksessa eräänlaiseksi katvealueeksi ydinperheideaalin ympärillä pyörivässä yhteiskunnassa. Vaikka ystävyyssuhteet ovat alkaneet korvata sukulaisuuteen perustuvia suhteita on niiden asema edelleen jollakin tapaa epävirallinen ja kulttuurisesti määrittelemätön. 


Teoksen päähenkilö on menettänyt ystävänsä ja tämä menetys on tehnyt häneen aukon, jota hän kerronnan avulla tarkastelee ja tilkitsee. Kannas tuo hienosti esiin, miten kerronta on jatkuvasti vaarassa muuttua tarinaksi ja alkaa elää tarinan ehdoilla. Asioita myös muistetaan väärin silloinkin, kun pyrkimys on pysyä tiukasti siinä, mitä todella tapahtui. 


Muisti luo tulkintoja. Se rakentaa heijastuksia ja pintoja, joiden alle uhkaa peittyä ystävän kanssa koetut hetket. Psyyke tuottaa puolustusmekanismeja. Paikoin olisi helpompaa olla näkemättä. Olla tuijottamatta menneeseen kuin omaan peilikuvaan, joka näyttää myös sen, jota ei haluaisi nähdä.


Kuolleiden ja rakastettujen (niin ihmisten kuin lemmikeidenkin) menetyksestä aiheutunutta surua varten on olemassa - joskin löyhä ja hyvin monimuotoinen - narratiivi, joka tekee suremisesta ymmärrettävää myös muiden silmissä. Ystävän menetys ja sen seurauksena tapahtuva sielun amputaatio sen sijaan sijoittuvat oudompaan maastoon ja sitä on kuvattu kirjallisuudessa varsin harvoin - etenkin suhteessa siihen, miten yleisestä asiasta on kysymys.


Kirjeitä Japaniin havainnollistaa muistamisen rakenteita. Muistamisessa ei ole kyse lineaarisesta toiminnasta, vaan liikkeestä niin eteen kuin taaksepäinkin. Muisto ilmestyy - kehittyy kuin valokuva - painuu unohduksiin ja siihen palataan. Muistaminen näyttäytyy pyörteen kaltaisena ja se kaappaa mukaansa eri kertoina ja ajankohtina eri asioita. Se etenee hyppäyksittäin, vaatii ja pakottaa. Se ottaa vangiksi ja pysäyttää. 


Teoksen päähenkilö joutuu myös törmäämään muistikuviensa valheellisuuteen. Erityiseksi muistettu paljastuukin ihan tavalliseksi

"Olin unohtanut, miten lapselliselta vielä vaikutin kaksikymmentäkahdeksanvuotiaana. Kuvassa ei olekaan sellaista nostalgista hohtoa kuin olin ajatellut. Se on ihan tavallinen turistikuva."

Kirjeitä Japaniin on sävyltään surumielinen ja kaipauksen täyttämä teos. Sen tunnemaaston kanssa kiinnostavaan vuoropuheluun asettuu Kannaksen ilmavan kevyt kerronta, joka kuljettaa lukijaa päähenkilön elämänvaiheissa kuin hyväilsevä kesätuuli. Painavan ja kevyen liitto, joka antaa surun tulla ilmoille sellaisena kuin se on. Kaunistelematta. Kiillottamatta.


Vappu Kannas: Kirjeitä Japaniin

253 sivua

Kustantamo S&S (2021)


Kiitos arvostelukappaleesta!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa! Mä luin tästä kirjasta jostain, en muista mistä. Ajattelin, että onpa kiinnostava. Mutta sitten unohdin sekä kirjan että kirjailijan nimen! (Ja sen mistä olin kirjasta lukenut.) Nyt löysin sen täältä! Kiitos vinkistä&muistutuksesta ja hyvästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa, että tämän tekstini myötä sait kirjan nimen uudestaan muistiin ja kirjan lukulistalle!

      Poista
  2. Kiitos ajatuksia herättävästä arviosta/analyysista! Oli iloa lukea :) Vappu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vappu ja kiitos hienosta kirjasta! Luin sitä varsin herkeämättä, vaikka viime aikoina lukeminen muutoin onkin takkuillut.

      Poista