Rachel Kushner ei ole minulle uusi tuttavuus, sillä olen aiemmin lukenut hänen romaaninsa The Flamethrowers, joka oli melkoinen wild ride ja jonka kyydistä nautin kovasti, vaikka aina en ihan tiennytkään, missä oltiin menossa.
The Mars Room on tyyliltään The Flamethrowersia hillitympi. Tämä ei ole moite, eikä kehu, vaan tosiasia. Kushnerin uutuus kertoo naisvangeista, joka aiheena ei ole mitenkään uusinta poppista, mutta jota Kushner käsittelee tavalla, joka imeyttää minut osaksi tämän kirjan tapahtumia niin, että huomaan lukevani The Mars Roomia sivun toisensa jälkeen hartaan keskittymisen vallassa.
Kirjat, joita luen eivät useinkaan ole "en voinut laskea kädestäni" -tyyppiä, koska en etsi lukemastani ensi sijassa vetävää tarinaa. Kiinnostavaa ja Kushnerin romaanin voimasta kertovaa on, että vaikka The Mars Room ei ole virtaviivainen tarinajatkumo se onnistuu siitä huolimatta hypnotisoimaan lukijansa.
Kushner kuljettaa tarinaa eteen päin liikkumalla sekä ajassa että eri näkökulmissa. Näin hän sekä estää "liiallisen" tarinaan uppoutumisen että tuo teokseensa valtavasti lisäsyvyyttä. Eri näkökulmien kautta lukija saa tietoa, jonka kertominen suoraviivaisen narratiivin kautta olisi vaikeaa ellei mahdotonta ja näkökulmat myös tavallaan pakottavat lukijan reflektoimaan lukemaansa. Vaikutelma on sama kuin jätettäessä puuro hautumaan hellalle.
The Mars Room kertoo karua kieltä yhdyvaltalaisesta Stanvillen naisvankilasta, jossa ihmisoikeudet eivät todellakaan juhli. Heti teoksen alussa teinityttö synnyttää lapsen vankilan vastaanottotilassa ja häntä lohduttamaan menevät vangit viedään eristykseen, koska vankien keskinäinen kanssakäynti on häiriköintiä vankilan järjestyssääntöjä vastaan.
On astuttu julmaan maailmaan, jossa toisilla on valta, toisilla ei juuri mitään. Maailmaan, jonka ovet monen kohdalla aukeavat vain sisään päin. Näkökulmien kautta Kushner taustoittaa tapahtumia ja saa lukijan pohtimaan, missä määrin kohtuullista tai kohtuutonta on, että teoksen päähenkilön Romy Hallin tuomio on kaksi elinkautista + kuusi vuotta.
Kushner tarkentaa katseensa Romyn lapsuuteen ja nuoruusvuosiin, mutta ei tee tätä niinkään selittääkseen sitä, mitä Romy myöhemmin teki, vaan pelkästään todentaakseen, mitkä ovat Romyn lähtökohdat elämään: äiti, joka on tytärtään kohtaan kylmäkiskoinen ja raiskatuksi tuleminen 11-vuotiaana. Rikkonainen nuoruus, väärä kaveripiiri sekä ajautuminen huumeiden käyttäjäksi ohjaavat Romyn elämänsuuntaa. Hän päätyy tanssijaksi The Mars Room - nimiseen stripparipaikkaan, jossa hän tapaa miehen nimeltä Kurt Kennedy, joka koituu hänen kohtalokseen.
The Mars Room sisältää kohtia, joista on helppo nähdä, että väärä valinta muuttaa elämän suunnan tavalla, joka on peruuttamaton. Romyn elämän solmuun menemiseen vaikuttavat myös yhteiskunnan asenteet ja sukupuolten välinen tasa-arvon puute. Hän on nuoresta alkaen leimattu tavalla, jota nuori poika ei koskaan olisi.
Did you ever notice that women can seem common while men never do? You won't hear anyone describe a man's appearance as common. The common man means the average man, a typical man, a decent hardworking person of modest dreams and resources. A common woman is a woman who looks cheap. A woman who looks cheap doesn't have to be respected and she has a certain value, a certain cheap value.
Se, että nainen määritellään "halvaksi" muuttuu sisäistyneeksi kokemukseksi, jota vastaan on vaikea taistella. Tämä on asia, jolla on seurauksensa.
Romyn kohdalla oikeudenmukainen oikeuskäsittely voisi tehdä asioista edes hieman helpompia, mutta pahaksi onnekseen hänelle määrätään yleisen oikeusavun piiristä surkea asianajaja. Oikeuslaitos ei tarjoa oikeutta sille, jonka asianajaja ei sitä osaa/pysty/jaksa vaatia. Oikeudenkäynnistä tulee näin oikeuksien menettämisen paikka.
The Mars Room herättää raivoa ja erityisesti näin käy silloin, kun Romylta lakkautetaan huoltajanoikeudet hänen poikaansa. Noin vaan ilman mahdollisuutta valittaa asiasta. Naps. Koska olet rikollinen, joka on tuomittu kahteen elinkautiseen rangaistukseen ilman asianmukaista oikeudenkäyntiä.
Kylmäävää on myös se, miten Stanvillessa vankeja pidetään automaattisesti yhteiskunnan pohjasakkana, eikä heidän haluta tästä asemastaan edes nousevan. Teoksen henkilögalleria on kiinnostava ja erityisesti kuolemaantuomittujen vankien osastolta löytyy herkullisia tyyppejä, kuten entinen säärimalli Betty LaFrance. Kushner ei kuitenkaan millään tapaa romantisoi kuvaamiaan ihmisiä, vaan näyttää heidät niin hyvässä kuin pahassakin.
Lienee mahdotonta kirjoittaa tästä kirjasta mainitsematta tv-sarjaa Orange is a new Black, joten mainitsen sen nyt. Sen suurempia yhtäläisyyksiä ja eroja Kushnerin romaanin ja ONB:n välillä en kuitenkaan kykene tekemään, sillä huonona tv-sarjakatselijana olen nähnyt ONB:sta vain muutaman jakson sen ensimmäiseltä kaudelta.
Kushnerin tekstissä on valtavasti imuisaa draivia. Sen kiihkeästä karheudesta voi löytää samantyylistä kauneutta kuin Merihaan betonikerrostaloista. Romyn kohtalo tulee lähelle kaikessa ristiriitaisuudessaan. Ajatus siitä, että elämä voi olla niin vaikeaa, että on helpompi elää vankilassa kuin sen ulkopuolella palautti mieleeni jokin aika sitten lukemani uutisartikkelin, joka kertoi japanilaisista eläkeläisistä, jotka tekevät pieniä varkauksia päästäkseen vankilaan, koska siellä on paljon viihtyisämpää kuin siviilissä.
The Mars Room vahvistaa näkemystäni siitä, että Kushner on kirjailija, jonka tekemisiä kannattaa seurata valppain mielin. Hänellä on kyky kirjoittaa niin, että se tuntuu lukijan sisuskaluissa asti. Onneksi kirjahyllystäni löytyy hänen romaaninsa Telex from Cuba.
Rachel Kushner: The Mars Room
338 sivua
Scribner (2018)
Kommentit
Lähetä kommentti