Siirry pääsisältöön

Clarice Lispector: Elämän henkäys

 

Näin kirkkaan ja selittämättömän unen: näin unta että leikin peilikuvani kanssa. Mutta missään peilissä ei ollut minun kuvajaistani vaan niistä heijastui joku joka en ollut minä.

Tämän unen vuoksiko minä keksin Ângelan peilikuvakseni?


Ehkä unen vuoksi, ehkä ei. Joka tapauksessa kirjailija (mies) keksii Ângelan - naisen. Kirjailija on Adam ja Jumala, Ângela hänen luomansa kylkiluu. Asetelma muistuttaa Lispectorin romaanista Oppiaika eli nautintojen kirja, jossa Lori (nainen) etsii vastausta elämisen kysymyksiin Ulisseksen (mies) oppilaana.

Miksi Lispector haluaa alistaa naisen miehen palvelukseen? Miksi hän antaa miehelle Jumalan paikan? Näitä kysymyksiä tarkastelen tässä tekstissä feministisen lukutavan kautta. 


Elämän henkäys on kirjoitettu kirjailijan ja Ângelan välisenä dialogina.

Minä ja Ângela olemme sisäinen dialogini - minä keskustelen itseni kanssa.

Käytännössä keskustelun sijaan kirjailija ja Ângela ilmaisevat itseään vuorotellen kirjailijan sallimissa rajoissa.

Minun oli keksittävä olento joka olisi täysin minun.

Ângela on projektio - samanaikaisesti itse kirjailija, mutta myös joku muu, nainen. Kirjailija pohtii, mieltääkö Ângela itsensä henkilöhahmoksi, sillä hän itse tuntee toisinaan olevansa jonkun toisen luoma henkilöhahmo. Ângelan kirjailija luo, koska hänellä on paitsi valta, myös tarve tehdä niin. Kirjailija haluaa omistaa, hän haluaa omistaa toisen sataprosenttisesti. Mikä olisikaan tällöin miehelle näppärämpää kuin luoda nainen?

Kirjailija ei suo Ângelalle täyttä itsenäisyyttä, vaan kontrolloi tämän tekemisiä. 

Pidän häntä parhaani mukaan aisoissa poistamalla ne hänen kommenttinsa jotka ovat pelkästään typeriä. Esimerkiksi: hän haluaa kuollakseen kirjoittaa kuukautisista ihan vain helpottaakseen oloaan, mutta minä en anna.

Koska Ângela on kirjailijan osa, kaikkea muuta kuin itsenäisesti olemassa oleva henkilö(hahmo), voidaan kysyä, miksi kirjailija ylipäänsä panee Ângelaan halun kirjoittaa kuukautisista. Onko Ângela kirjailijalle keino tutkia feminiinisyyttä hänessä itsessään? Tarvitseeko hän Ângelan voidakseen mainita kuukautiset? Mitä ylipäänsä ovat ne tarpeet, joita hän Ângelan avulla tyydyttää?


Kirjailija ei malta olla puuttumatta Ângelan kirjoittamiseen ja sopiviin kirjoittamisen aiheisiin. Kirjailijalle hänen sukupuolensa merkitsee valtaa ja saa hänet kysymään, miksei Ângela kirjoita aiheesta "mistä tietää, onko hyttynen koiras vai naaras?" Naisille on naisten aiheet, joista heidän kuuluu kirjoittaa ja joissa heidän tulee pitäytyä. Kirjailija tietää tämän, koska hän on mies. Tämä on tietoa, joka on vain miehillä.

Lispectorin feminismi on usein vaivihkaista, pinnan alta esiin raaputeltavaa. Erityisesti Elämän henkäyksessä se on kuirwnkin vahva lanka, joka ei suostu olemaan kiemurtelematta esiin. 


Kirjailija kutsuu Ângelaa "naisarvoitukseksi", joka saa hänet lähtemään "ei-mistään kohti sanaa". Ângela on kirjailijan itsestään luoma muusa. Ikään kuin tämä ei vielä olisi riittävästi luo kirjailija Ângelasta itselleen myös äidin. Hän panee Ângelan kirjoittamaan:/>

Minä haihduin. Ja sinä synnyit. Ja minä häivytin itseni jotta sinulla olisi jumalan vapaus. Olet pakana mutta sinulla on äidin siunaus.

Ja. Ja tämä äiti olen minä.

Turvonnut äiti. Mahlaäiti. Puuäiti. Äiti joka antaa eikä pyydä mitään vastineeksi.


Ângela on kirjailijan todeksi tullut toiveuni, alistuvuutensa vuoksi naisena täydellinen ja täysin hallittavissa. Kuin esine. Seinäkoriste. Äidin ja esineen yhdistelmä (ellei näitä kahta jo lähtökohtaisesti pidä yhtenä ja samana asiana), jolle ei elämässä voi olla suurempaa kutsumusta kuin palvella luojaansa eli kirjailijaa. 

Olen äiti-esine joka riippuu seinällä kunnioittaen ja suruissaan. Mutta joka pohjaa ilonsa siihen että on äiti. Äiti kuin äiti on hullu. Niin hullu hän on että hänestä on syntynyt lapsia. Ruokin itseäni ravitsevilla aterioilla ja sinä imet minusta paksua ja fosforinhohtoista maitoa. Olen sinun talismanisi.


Vaikka kirjailija tekee kaikkensa alistaakseen Ângelan, valtarakennelmaan syntyy halkeamia, kun Ângela alkaa komentaa kirjailijaa. Kirjailija joutuu myös toteamaan, että Ângela kirjoittaa paremmin kuin hän itse. 

Kun kirjailija joutuu ahtaalle hän alkaa syyttää Ângelaa kevytmielisyydestä ja väittää tämän kopioineen tekstinsä Valittujen Palojen Kirjavalioista. Tämä ei hänelle kuitenkaan vielä riitä, vaan Ângela ja hänen saavutuksensa on mitätöitävä tekemällä hänestä vihaobjekti, johon kirjailija voi kanavoida tunteitaan.

Olen oivaltanut miksi henkäisin elämän Ângelan lihaan, tein sen siksi että minulla olisi joku jota vihata.

Kirjailijan suuttumus Ângelaa kohtaan kasvaa ja hän kokee, että tämä ei ole tarpeeksi "puhdas ja synnitön". Ángela on lisäksi liian kesyttämätön ja anarkistinen ja siksi hänet on hylättävä ja luotava parempi ja oikeampi nainen.

[e]n kestä sinua enää. Aion luoda pian toisen naisen. Naisen joka ei ole maaginen niin kuin sinä, naisen jossa voin kävellä jalat maassa ja lihaa syöden. Haluan oikean naisen.

Ângela on kasvanut liian suureksi ja itsenäiseksi, joten hänet on tuhottava. Kirjailija suunnitteleekin, että hän panee Ângelan tekemään itsemurhan. 


Lispector vie kirjailijan naisvihan äärimmilleen. Kirjailija ei vaivaudu edes itse tappamaan Ângelaa, vaan haluaa manipuloida teon naisen itsensä hoidettavaksi.


Elämän henkäys on suunnatonta, palautumatonta, rajoja tuntematonta tekstiä. Lispectorin nerokkuus saa hänen romaaninsa lukemisen menemään kaikkialle ihmiseen. 

Elämän henkäys on pitkää runoa. Lauseita, joiden loistokkuus kimmeltää kuin yöhön unohdetut timantit.

Kiitokseni Lispectorille siitä, että hän kirjoitti valmiiksi tunteet, joita pyrkimykseni kirjoittaa Elämän henkäyksestä minussa synnyttää.

En osaa ilmaista itseäni sanoin. Se mitä tunnen ei ole käännettävissä sanoiksi. Ilmaisen itseäni parhaiten hiljaisuudella. Itseni ilmaiseminen sanoin on minulle haaste. Mutta en ole sen haasteen tasolla. Köyhiä sanoja ilmestyy.



Clarice Lispector: Elämän henkäys

181 sivua

Um Sopro de Vida

Suomennos ja jälkisanat Tarja Härkönen

Teos (2022)

Kommentit

  1. Kuulostaa hyvältä! Tai no kauhealta tietenkin kun aiheen pitää mielessään, mutta hyvältä tuon selkeän kokeilullisuuden vuoksi. Pitääpä pitää mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä toki voi lukea monesta muustakin näkökulmasta, mutta valitsin nyt feministisen lähestymistavan, kun mua on mietityttänyt, miksi Lispector luo tilanteita, joissa mies on opettaja/hallitseva osapuoli

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j