Siirry pääsisältöön

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen


Ukki Ukki Ukki!

En voi lähestyä Sivistynyttä ja miellyttävää ihmistä ilman, että ensimmäisenä ei esiin astuisi Ukki, joka on lainannut ominaisuutensa kirjan nimeksi.

Tai no. Sivistyneen ja miellyttävän välillä alkaa aika nopeasti särähdellä, sillä samaan aikaan kun kumpikin niistä on Ukin kohdalla totta on ne sitä vain siihen asti, kun liikutaan Ukin mukavuusalueilla.

Ukki on teoksessa kaikkialla silloinkin kun ei ole. Ukki on elossa palvelutalossa, myöhemmin Ukki on kuollut ja hänen talonsa pitää siivota. Ja ne kaikki paperit ja valokuva-albumit ja minäkertoja niissä albumeissa lapsena hymyilemässä tekemässä mitä milloinkin, kuten lapsilla on tai ei ole tapana.

Mutta nyt ei vielä suunnitella Ukin hautajaisia, sillä Ukki on palvelutalossa ja minäkertoja aka Ukin lapsenlapsi hänen luonaan vieraana. Jutellaan, ollaan Ukin silminä, kirjoitetaan Ukin saavutuksia muistiin. Niitä on paljon. Ukki on arkkitehti. Minäkertojakin on arkkitehti. Hieno ammatti, monien ihailema, mutta lähemmin tarkastellessa ei niin kovin glamöröösi sittenkään ainakaan aina. Tästä todistavat Turusen romaanissa työmaakäynnit ja kokouspöytäkirjat.


Arkkitehti totesi varaston syöksytorvea siirretyn kokousvälillä varaston itäseinän pohjoispäästä sen eteläpäähän. Lisäksi lattiasuunnitelmia on täydennetty (mm. polyuretaanilattian vaihto epoksiin väestönsuojan tiloissa). 


Sivistyneen ja miellyttävän ihmisen alaluokka on ”romaani, mikäs muu”. Se on oivallisesti kiteytetty. Romaaniin voi tunkea kaikenlaista ilman että se menettäisi romaani-identiteettiään ja tätä mahdollisuutta Turunen käyttää positiivisesti hyväkseen.

Sivistynyt ja miellyttävä ihminen koostuu sähköposteista, pöytäkirjoista, dialogeista, lauseiden aloittamisesta pienellä kirjaimella.

Romaanin minäkertoja on yksityiskohtiin jumittuvaa sorttia, kuten käy hilpeästi ilmi mm. hänen kirjeenvaihdostaan uurnapuusepän (kyseessä on tietysti Ukille tuleva uurna) kanssa ja myös hänen ja hänen puolisonsa välisistä keskusteluista. Hänellä on tarve tehdä asiat huolellisesti. Sinnepäisyystekeminen olisi luultavimmin hänelle kauhistuksen kanahäkki.

Sanotaan (passiivissa), että kirjailijalla tulisi olla oma ääni. Turusella sellainen todellakin on. Se on uniikki ja sillä tapaa tunnistettava, että sen tunnistaisi, vaikka se tulisi ilman heijastinta pimeällä kadulla vastaan. Yksi sen tunnusmerkeistä on hilpeät yhdyssanat.

Serviettisijoitteluepävarmuus

Lusikkaleipähuoli

Sana- ja lausetasolla Turusen tekstissä on paljon leikkiä, riemua ja tuoretta hämmästystä. Ei Sivistynyt ja miellyttävä ihminen kuitenkaan mikään huumorikirja ole, sillä se tuottaa usein myös nenäliinahapuilua (erityisesti jos omakin läheinen on ollut palvelutalossa), kun Ukin aiemmin valtava maailma tekoineen yhä pienenee ja menee kippurampaan, kunnes on vain huone, jossa Ukki nukkuu ja elää, eikä itse kovin hyvin tiedosta, missä hän on ja mitä hänen ympärillään tapahtuu.

Ihmisen osa.

Kiellelistunnelmallisessa mielessä Turunen kirjoittaa pidennettyä lakonismivoittoista kaurismäkeä, jossa ilo ja suru ovat jatkuvassa syleilyssä kolmansien pyörien muistuttaessa elämän rajallisuudesta. Ensin on, sitten ei ole. Niiden välissä joku versio lyhyempi tai pidempi, maineikkaampi tai sen vastakohta välimuotoja unohtamatta.

Ukki hallitsee teosta ja hän saa lukiessani erään asiakkaan kasvot ja vähän persoonankin ajalta, kun olin töissä kaupassa. Sellaista tapahtuu, että joku ihminen unohtuu täysin, kunnes törmää romaanihenkilöön, joka herättää unohtuneen eloon, vaikka hän on kuollut.

Sivistynyt ja miellyttävä ihminen on laadukasta kirjallisuutta, taattua Eeva Turusta.




Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen
439 sivua
Siltala (2022)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j