On kirjoja, jotka haluan olla lukenut. Usein tähän ryhmään kuuluu teoksia, joihin viitataan suht tiheään muussa kirjallisuudessa. Kyse voi olla myös siitä, että omassa kirjallisuuteen liittyvässä ajattelussani koen jonkin teoksen tuntemuksen oleelliseksi. Miksi näin varsinaisesti on, sitä onkin hankalampaa selittää. Omaan kirjalliseen haluuni kietoutuvat motiivit jäävät usein itsellenikin hämäriksi. Uskon, että se on enimmäkseen hyvä asia, sillä se, mikä ei määrity, ei vie vapautta mukanaan.
Ranskalaisen J.-K. Huysmansin (1848–1907) Vastahankaan on kieppunut lukulistallani jo vuosia. Olen törmännyt mainintoihin siitä monesti - tunnetuin lienee Oscar Wilden romaanista Dorian Grayn muotokuva löytyvä maininta Huysmansin teokseen sanoilla "myrkyllinen kirja". Kiinnostustani tätä teosta kohtaan on lisännyt myös tieto siitä, että kyseessä on dekadenssikirjallisuuden kilpikonnan selässä hohtava jalokivi (selitys tähän viittaukseen löytyy alempaa).
Miksi tartuin tähän kirjaan juuri nyt? Yksi syy lienee ainakin se, että halusin paeta nykymaailman menoa, joka on viime aikoina käynyt yhä hullummaksi. Tosin, kun aloitin lukea Vastahankaan muutama kuukausi sitten oli maailman tilanne vielä lohdullisempi kuin mitä se on tänään.
Lukea Vastahankaan. Lukea Vastahankaan vastahankaan.
Ranskankielinen alkuteos Á rebours ilmestyi vuonna 1884. Suomenkielisestä käännöksestä vastaa Antti Nylén ja se ilmestyi ensimmäisen kerran Desuran kustantamana vuonna 2005. Lukemani teoksen kustantaja on Sammakko ja julkaisuvuosi 2019.
Nylén on tehnyt hurjan työn tämän teoksen suomentamisessa. En tiedä, miten kieli toimii alkuteoksessa, mutta suomennoksessa se laulaa ja komeasti laulaakin. Lisäksi Nylén on kirjoittanut teokseen kattavan johdannon, joka jo yksinään antaa hyvän kuvan itse teoksesta. Tämä vinkkinä niille, jotka haluavat tietää, mistä J-.K. Huysmansin teoksessa on kyse, mutta jotka ovat liian laiskoja lukemaan koko teosta. Lisäksi Nylén on varustanut teoksen viitteillä ja selityksillä, joita teoksesta löytyy yli 80 sivua. Kunnioitettavaa perusteellisuutta, jota arvostan todella paljon.
Huysmans on 20 vuotta teoksensa ilmestymisen jälkeen kirjoittanut siihen jälkisanat, joissa hän mm. kertoo, miksi hän päätyi kirjoittamaan juuri sen tyyppisen teoksen, mitä Vastahankaan on. Jonkinasteisena, vähintäänkin asiaan sivujuonteena, oli Huysmansin ja Zolan väliset näkemyserot. Huysmansin mielestä oli monia asioita, joita Zola ei yksinkertaisesti käsittänyt. Vastahankaan onkin vastahankaa Zolan kirjallisia näkemyksiä kohtaan.
"Ensinnäkin minulla oli tarve avata ikkunat ja lähteä pois paikasta, jossa tunsin henkeni loppuvan. Toiseksi minua vaivasi kiihkeä halu ravistella sovinnaisia käsityksiä, rikkoa romanin rajoja, ujuttaa romaaniin taidetta, tiedettä ja historiaa, eli käyttää romaanin muotoa vain eräänlaisena kehikkona, johon voisin sovittaa vakavampia tutkimuksia."
Huysmans koki, että romaani oli tullut tiensä päähän. Hän halusi hylätä perinteisen juonivetoisen kerrontatavan ja asettaa spottivalon julmaan valokiilaan yhden henkilön, jonka kautta kulloistakin asiaa tarkastellaan. Tämä henkilö on aristokraatti nimeltä Jean des Esseintes.
Des Esseintes on saanut tarpeekseen maailmasta ja sen porvarillista arvoista ja vetäytynyt omaan rauhaansa ja sen myötä yksinäisyyteensä Pariisin esikaupunkialueella sijaitsevaan huvilaansa, jossa hän omistautuu esteettisille nautinnoille ja dekadentille elämäntavalle.
Vastahankaan koostuu kappaleista, joissa des Esseintes pohtii suhdettaan erilaisiin ilmiöihin, kuten taiteeseen, kirjallisuuteen, väreihin, tuoksuihin ja musiikkiin. Nämä muodostavat perustan, joiden varaan hän rakentaa identiteettinsä.
Mitä keinotekoisempaa, sen parempaa voisi olla des Esseintesin tunnuslause. Hän esimerkiksi halveksuu luontoa ja pyrkii korvaaman sen täysin keinotekoisella kauneudella. Kedonkukkien sijaan hän preferoi tekokukkia, sillä kaiken tulee olla hänen esteettisten ihanteidensa mukaista.
Suosikkikappaleeni Huysmansin romaanissa on kappale numero IV, johon tiivistyy des Esseintesin estetismi.
Kyseisessä kappaleessa des Esseintes on hankkinut kilpikonnan, joka ei kuitenkaan sovi yhteen hänen mattonsa värityksen kanssa. Tämän ongelman hän päätyy ratkaisemaan päällystyttämällä kilpikonnan selkäkuoren lehtikullalla. Tämä toimenpide ei kuitenkaan ole hänen mielestään riittävä ja niin des Esseintes päättää, että kilpikonnan kilpi on päällystettävä vielä jalokivillä.
Alkaa prosessi, jossa des Esseintes valikoi sopivia jalokiviä, mutta useimmat niistä vaikuttavat hänestä liian tavanomaisilta. Jalokivien valinnasta tulee pakkomielle ja des Esseintes päätyy suunnittelemaan jalokivistä kukkakimpun kilpikonnan kullanväriseen kilpeen.
"Des Esseintes oli nyt linnoittautunut ruokasalinsa nurkkaan ja katseli kilpikonnaansa, joka välkehti hämärässä.
Hän nautti olostaan. Hänen silmänsä juopuivat kullanvärisellä pohjalla hehkuvien teriöiden säihkeestä ..."
Pakeneminen itse rakennettuun keinotekoisen esteettiseen elämään ei kuitenkaan pelasta des Esseintesiä, vaan hänen eristäytymisensä johtaa vähitellen hulluuteen.
Vastahankaan ei vienyt mukanaan, vaan sen lukeminen oli paikoin työlästä ja raskaanpuoleista ja välillä lukemiseeni tuli pitkiä taukoja. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että kannatti taistella läpi tämän romaanin ja olenpahan sitten hieman enemmän kartalla, kun Huysmansin romaaniin seuraavan kerran jossakin muussa teoksessa viitataan.
J.-K. Huysmans: Vastanhankaan
448 sivua
Á rebours (1884)
Suomentanut Antti Nylén
Sammakko (2019)
Kommentit
Lähetä kommentti