Tiedätte kyllä sen tunteen. Tiedätte sen kyllä.
Sen tunteen, kun on mielensisäinen tarkka hahmotelma siitä, mitä lukemaltaan teokselta odottaa.
Koska olin lukenut paljon englanninkielisiä kirjoja halusin seuraavaksi lukea jotain suomenkielistä. Jotain, joka olisi vankkaa ja koeteltua kieltä, jota useimmiten kirjoittavat he, jotka ovat kirjoittaneet jo paljon.
Vaelsin kirjahyllyn edessä. Otin käteeni. Hylkäsin. Otin käteeni. Hylkäsin. Otin käteeni. Hylkäsin. Jne. Kirjan valinta venyi, mikään ei tuntunut sopivalta, kunnes silmiini osui J. M. Coetzeen romaani Kesä, jonka joskus olen kotiuttanut kirjaston poistomyynnistä.
Coetzee ei ollut minulle uusi tuttavuus, sillä olen lukenut häneltä aiemmin kolme teosta: Pietarin mestarin vuonna 1997, Häpeäpaalun vuonna 2006 ja Elizabeth Costellon vuonna 2023.
Vuonna 1940 syntynyt etelä-afrikkalainen Coetzee on varsin palkittu kirjailija. Hän voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2003 ja Booker-palkinnon hän on voittanut ainoana kirjailijana peräti kaksi kertaa. Vuonna 1983 teoksesta Michael K:n elämä (Life & Times of Michael K) ja vuonna 1999 teoksestaan Häpeäpaalu (Disgrace). Coetzee ei kaipaa julkisuuden parrasvaloja, vaan pysyttelee mieluummin syrjässä, eikä hän ole henkilökohtaisesti saapunut noutamaan kirjallisuuspalkintojaan.
Kesä (2009, suom. 2011) on kolmas osa Coetzeen fiktiivisten omaelämäkertojen sarjaa. Sitä edeltävät teokset ovat nimeltään Poikavuodet (Boyhood 1988, suom. 1989) ja Nuoruus (Youth 2002, suom. 2003). Poikavuodet ja Nuoruuden on suomentanut Seppo Loponen, Kesän Markku Päkkilä ja ne on julkaissut suomeksi Otava.
Kesä alkaa Coetzeen muistiinpanoilla ja niihin se myös päättyy. Kyseessä saattavat hyvinkin olla kirjailijan todelliset muistiinpanot. Tähän tulkintaan minua yllyttää se, että Coetzeen romaanissa Elisabeth Costello teoksen nimihenkilö pitää luentoja, jotka ovat Coetzeen oikeassa elämässä pitämiä luentoja.
Kesässä Coetzee oletetaan kuolleeksi ja teos koostuu hänen elämäkertaansa valmistelevan Mr. Vincentin käymistä, Coetzeen tunteneiden henkilöiden haastatteluista. Se, ovatko haastatellut fiktiivisiä vai eivät, ei selviä teoksesta. Haastateltavat joka tapauksessa eivät anna Coetzeesta ihmisenä kovinkaan hyvää kuvaa, joka luo teokseen ihan oman hykerryttävän ja samalla myös surua herättävän tasonsa. Uskoiko/pelkäsikö Coetzee, että muut näkivät hänet tavalla, joka haastatteluista käy ilmi vain onko kyseessä kirjallinen leikittely?
Ensimmäinen haastatelluista on Julia Frankl, jolla oli suhde Coetzeen kanssa. Julia kertoo, että Coetzeella - tästä lähtien tuttavallisemmin Johnilla - oli tapansa tarkastella itseään naisen katseen kautta. Julian mukaan
"Hänellä ei ollut ... vähääkään seksuaalista vetovoimaa. Ihan kuin hänet olisi ruiskutettu päästä varpaisiin jollain neutraloivalla aineella, kastrointiaineella."
"hänen rakastelussaan oli jotain autistista"
"seksistä hänen kanssaan puuttui jännite"
"Johnia ei ollut tehty rakkauteen"
Haastattelun jatkuessa Johnin sijasta sen päähenkilöksi nousee Julia itse.
*
Margot on Coetzeen serkku, joka kutsuu tätä "kolmikymppiseksi vailla tulevaisuutta" ja kysyy: "Miksi Johnilla ei ole miehistä auraa?"
Margotin haastattelussa John nähdään eräänlaisena sukunsa mustana lampaana, suvun ulkokehälle sijoittuvana, kummajaismaisena hahmona.
*
Adriana on Brasiliasta Etelä-Afrikkaan muuttanut nainen, jolla on kaksi tytärtä, joista toisen englanninopettajana John toimii. Hänen ensivaikutelmansa Johnista on, että tämä on "sopimaton avioliittoon".
Adriana epäilee, että Johnilla on romanttisseksuaalisia tarkoitusperiä hänen tyttärensä suhteen. Jää kiistanalaiseksi, onko kyse vain Adrianan tulkinnasta. John joka tapauksessa kirjoittaa rakkauskirjeitä Adrianalle ja tämä jättää suuren osan niistä avaamatta.
Adriana toimii tanssinopettajana ja John ilmoittautuu hänen tunneilleen. Käy ilmi, että John, joka Adrianan mukaan ei ollut "yhtään mitään", vaan "pieni ihminen, vähäpätöinen pikkumies" oli tanssitunneilla täysi surkimus.
*
Martin tutustui Johniin, kun he olivat yhtä aikaa Kapkaupungin yliopiston työhaastattelussa. Martinin mukaan Johnilla oli tietämystä monista asioista, mutta hän ei ollut perehtynyt erityisesti mihinkään ja hänen opetuksestaan puuttui intohimo.
Martinin haastattelussa korostuu, että John oli sopeutumaton, "harkitsevainen sielu", joka piti "kuukausipalkan tuomasta turvasta." Häntä kiinnosti "suureellinen runous": Neruda, Whitman ja Stevens.
*
Sophie oli Johnin kollega Kapkaupungin yliopistossa ja he - kaksi valkoista - järjestivät yhdessä kurssin mustan Afrikan kirjallisuudesta. Tämä, kuten Sophie tuo esiin, saattaa vaikuttaa kummalliselta, mutta jos he eivät olisi kurssia järjestäneet, ei sitä olisi tehnyt kukaan muukaan, koska Afrikkaa tuntevia opettajia ei juuri ollut.
Kesän verenkierrossa kulkevat Coetzeen (nyt lienee hyvä puhua sukunimellä) poliittiset huomiot valkoisten ja mustien välisestä epätasa-arvosta. Hänen perheensä palvelijat ovat mustia. Valkoiset ovat maanomistajia ja käyttävät hyväksi mustien työvoimaa. Rikkaat asuvat aitojensa suojaamina ja valkoisten miesten työnteolla on tabuluonne.
Apartheidin jälkeinen Etelä-Afrikka on teoksessa kompleksinen ja se vaikuttaa kaikkiin etelä-afrikkalaisiin olivat he mustia tai valkoisia. Erityisen haastavaksi nousee valkoisten yritykset tulla toimeen omien etuoikeuksiensa kanssa.
Coetzeesta muodostuu haastatteluissa kuva yksinäisenä ja ulkopuolisena miehenä, joka vielä aikuisikäisenä asuu isänsä kanssa. Teoksen lopussa olevissa muistiinpanoissa Coetzee hahmottelee erinäisiä juonikulkuja ja kertoo mm. isänsä tekemästä "henkilökohtainen tyytyväisyysindeksi" -nimisestä testistä. Kahdestakymmenestä pisteestä isä saa vain kuusi.
En tiedä, missä määrin Coetzeesta syntyvä kuva vastaa hänen todellista henkilöään. Minussa hän joka tapauksessa herätti suurta sympatiaa ja hellyyttä ihmistä ja ihmisen pyrkimyksiä kohtaan - tunteita, jotka lopullisesti sinetöi Coetzeen isän tyytyväisyystestin tulokset.
Kesässä todetaan, että "kirjan pitäisi olla kirves, joka rikkoo jäätyneen meren ihmisen sisällä." Omaa jäätynyttä mertani Kesä sulatti huomattavasti.
J.M. Coetzee: Kesä
299 sivua
Summertime (2009)
Suomentanut Markku Päkkilä
Otava (2011)
Kommentit
Lähetä kommentti